Näin löysimme apua lastenhoitoon

Ennen lasten syntymää pohdimme monien muiden uusien vanhempien tavoin, onko meillä enää koskaan vapaa-aikaa ja voimmeko tehdä mitään ilman lapsia.

12BA83EB-63FB-481B-A118-DBF510E6D83F.jpeg

Lasten isovanhemmat asuvat liian kaukana ollakseen hoitoapuna arjessa, eikä apunamme ole myöskään omia sisaruksia tai muita, jotka voisivat tulla hoitamaan lapsia lyhyelläkin varoitusajalla. 

Näin jälkikäteen ajateltuna koko ongelma vähän naurattaa, mutta ratkaisu ei tunnu edelleenkään olevan ilmiselvä kaikille. Tänäänkin olen neuvonut jo kaksia vanhempia hakemaan apua samasta paikasta, josta itse sen löysimme.

Voin lämpimästi suositella Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajien välityspalveluaEn voi kylliksi kiittää palvelun olemassaoloa, ja se on mahdollistanut minulle ja Rouvalle jo useamman kerran sen, että olemme päässeet tekemään asioita ihan kahdestaan.

Ensimmäisella kerralla ulkopuolisen hoitajan palkkaamisen kynnys oli todella korkea, mutta nykyisin varaan hoitajan jo hyvin herkästi. Jos suunnittelemme vaikkapa illallista kavereiden kanssa, oopperailtaa, ystävien syntympäiväjuhlia tai muita menoja, joihin lapsia ei voi oikein ottaa mukaan, voin olla varma, että hoitaja järjestyy.

* * *

Mitä se maksaa?

MLL:n lastenhoitovälitys on ilmainen. MLL ei ota myöskään mitään provisiota hoitajan palkasta, ja hoitajan löydyttyä seuraavat hoitokerrat voi sopia suoraan hoitajan kanssa.

Lastenhoitajan palkka on 8,20 €/h, ja se maksetaan hoitajalle käteisellä. Tästä voi hakea vielä verotuksessa kotitalousvähennystä.

Kuka hoitaa verot?

Jos maksat samalle hoitajalle palkkaa alle 1 500 €/vuosi, hoitaja huolehtii itse veroistaan. Vain jos sama hoitaja saa palkkaa yli 1 500 €/vuosi, joudut huolehtimaan ennakonpidätyksestä ja tilittämään ennakonpidätykset verottajalle.

Jos sama hoitaja saa palkkaa yli 200 euroa vuodessa, verottajalle on kuitenkin tehtävä vuosi-ilmoitus.

Onko muita työnantajamaksuja?

On. Ja niistä ensimmäisenä vastaan tullee työeläkemaksu, joka pitää suorittaa, jos hoitaja saa kuukaudessa palkkaa yli 58,27 € (vuonna 2018). Asia on kuitenkin hyvin helppo hoitaa palkka.fi-palvelun kautta.

Työttömyysvakuutusmaksuja tarvitsee tilittää työttömyysvakuutusrahastolle ja tapaturmavakuutus ottaa vasta, jos maksat palkkoja vuodessa yhteensä yli 1 200 €. Siihen saa käyttää lastenhoitoa jo niin paljon, että näin satunnaisilla hoitokerroilla vaaraa ei ole. Sosiaaliturvamaksujakaan ei makseta, ellei samalle hoitajalle makseta yli 1 500:aa € vuodessa.

* * *

Vakiohoitajia meillä on neljä, ja yleensä jollekulle heistä sopii ehdotettu aika. Jos ei sovi, voin aina ottaa yhteyttä hoitajavälitykseen ja pyytää heitä etsimään uusi hoitaja. Ja sen jälkeen ringissä on uusi nimi, johon ottaa yhteyttä, kun seuraava tarve taas tulee. Ja kun käyttää useampia hoitajia, työeläkemaksuvelvoitettakaan ei välttämättä tule.

Toisinaan kuuntelen vähän ihmeissäni, miten toiset vanhemmat perustelevat, etteivät voi tulla johonkin siksi, että isovanhemmille ei sovi hoitaminen juuri kyseisenä ajankohtana tai että sillä yhdellä vakiohoitajalla on este. Ainakin meillä tämä systeemi toimii hyvin, vaikka meillä ei ole yhtä vakiohoitajaa eikä isovanhempia käytettävissä. Voin olla myös varma, että MLL:n välittämä hoitaja on koulutettu ja osaava.

Vain yhden kerran, juuri ennen joulua, MLL jätti hoitotoiveeni täyttämättä. Silloin jo sopimamme hoitaja oli sairastunut äkillisesti, ja MLL ei löytänyt toista hoitajaa tilalle vain päivän varoitusajalla. Ajankohtakin oli hivenen hankala: aikainen iltapäivä.

Siitä huolimatta olen hyvin kiitollinen tästä palvelusta ja kehotan myös muita vanhempia hyödyntämään sitä.

Myös turvaverkottomat vanhemmat tarvitsevat toisinaan vapaa-aikaa jaksaakseen arjessa.  

https://www.mll.fi/vanhemmille/lastenhoitovalityspisteet/

Kommentit (24)
  1. Katja_optimism
    14.1.2018, 08:48

    Minä kokeilin varmaan kuusi MLL:n hoitajaa läpi, kun esikoinen oli pienempi ja aina olivat todella arkoja nuoria tyttöjä, lapsi oli tullessamme kakat housussa jne. Pidin sitten parin vuoden tauon ja viime vuoden maaliskuussa otin taas pakon edessä yhteyttä MLL:n hoitovälitykseen. Sanoin, että minulla on kaksin hyvin vauhdikasta eri suuntiin menevää lasta ja toinen vielä alle vuoden, että toivoisin kokemusta. Ja ensimmäistä kertaa tuli hoitaja, joka kysyi haluammeko että ulkoillaan ja oli todella reipas ja kiva, vaikka itsekin nuori ja lapseton. On nyt käynyt siis lähes vuoden meillä ainakin kerran viikossa ja ensi viikonloppuna on tulossa ekaa kertaa yö”kylään”. 🙂 Kannatti hakea, vaikka meinasin jo luovuttaa!

  2. Mietiskelijä
    12.1.2018, 10:15

    ”Lastenhoitajan palkka on 8,20 €/h, ja se maksetaan hoitajalle käteisellä.”

    Onko sinulle selvinnyt, että miksi palkka maksetaan nimenomaan käteisellä?

    Esimerkiksi työsopimuslaki (16§) sanoo seuraavaa:

    ”Palkka on maksettava työntekijän osoittamalle pankkitilille. Palkan on oltava työntekijän käytettävissä sen erääntymispäivänä. Palkka voidaan maksaa käteisenä vain pakottavasta syystä. Työnantaja vastaa palkanmaksutavasta aiheutuvista kustannuksista. (Välihuomautus: Joidenkin sivustojen mukaan pakottava syy on esim. se, että työntekijällä ei ole pankkitiliä.) Maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Käteisenä rahana maksetusta palkasta työnantajalla on oltava työntekijän allekirjoittama kuitti tai muu maksun todentava selvitys.”

    Palkka.fitä ei voi käyttää, jos palkan ensin maksaa ja sitten vasta laskee ellei tätä kaikkea tee samana päivänä. Palkka.fihin kun tulee merkitä todellinen palkanmaksupäivä eikä sitä voi merkitä menneisyyteen.

    Olen aidosti kiinnostunut mihin tuo käteisen käyttö perustuu ja miten käytännössä hoidetaan TA-suoritukset, kun palkka on jo maksettu ja siitä pitäisi esimerkiksi se tyel-maksu vähentää? Jos sulla olisi tietoa niin mahtavaa! 🙂

    1. Itse olen toiminut MLL:n hoitajana, ja palkan voi kyllä maksaa käteisen lisäksi millä tahansa muullakin sovitulla tavalla. MLL:n oma palkkatositelomake täytetään yleensä jo hoitokeikan yhteydessä, jolloin lasketaan myös tyel-maksu ja vähennetään se palkasta. Näiden tositteiden avulla hoitaja pystyy sitten myös myöhemmin hoitamaan oman verotuksensa. 🙂 

      1. Juuri näin. Mä maksan useimmin tilille, sillä mulla ei ole juuri koskaan käteistä 😀 Luulen, että käteisvaatimus tulee siitä, ettei kenenkään tarvitse lähteä selvittelemään ja karhuamaan maksuja, jos sitä ei näykään tilillä.

    2. Vastasinkin tuohon toiseen kommenttiin jo käteisestä. Todennäköisesti halutaan pienentää riskiä, että hoitaja ei saisikaan palkkaa, sillä karhuaminen voi olla vaivalloista.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *