Arkinen ja apokalyptinen Morgonstjärnan-ooppera

Oopperavuoteni alkoi Morgonstjärnan – Aamutähti -oopperan kantaesityksen ensi-illalla Kansallisoopperassa. Ooppera perustuu Karl Ove Knausgårdin -romaaniin, jonka on sovittanut oopperalibretoksi Gunilla Hemming ja säveltänyt Sebastian Fagerlund.

Tarina sijoittuu Norjan Bergeniin, jonka taivaalle ilmestyy eräänä päivänä uusi kirkkaana loistava tähti. Ooppera seuraa kaupungin asukkaita kahtena päivänä ja etenee episodimaisesti henkilöstä toiseen.

Henkilöitä ovat mm. entinen tähtitoimittaja Jostein (bassobaritoni Johan Reuter), hänen puolisonsa Turid (sopraano Mari Palo), Josteinin ja Turidin poika Ole (tenori Jere Hölttä), Taiteilija (sopraano Iris Candelaria), pappi Kathrine (mezzosopraano Jenny Carlstedt), papin puoliso Gaute (basso Nicholas Söderlund), sairaanhoitaja Solveig (sopraano Helena Juntunen), hänen entinen ihastuksensa Ramsvik (basso Janne Sihvo), juopotteleva Arne (tenori Niklas Björling Rygert), Arnen psykoottinen puoliso Tove (sopraano Minna-Leena Lahti) ja heidän naapurinsa Egil (baritoni Tommi Hakala).

Oopperan lapsikuoro esittää kaupungin lapsia ja eläimiä.

Hahmot kamppailevat omien arkisten ongelmiensa kanssa: Jostein pettää Turidia Taiteilijan kanssa, heidän poikansa on vakavasti masentunut, Turid löytää metsästä paikan, jossa on tehty rituaalimurhia, Kathrine huomaa olevansa raskaana vastoin tahtoaan, Solveig hoitaa sairaalassa vanhaa ihastustaan Ramsvikia, joka kuitenkin menehtyy. Arne ajaa humalassa autolla ojaan ja Tove joutuu psykiatriseen hoitoon. 

Aamutähti loistaa kaiken taustalla kirkkaana. Ihmiset pohtivat, mikä se on ja mistä se on tullut, ja kokevat mystisiä asioita. Eläimet alkavat käyttäytyä kummallisesti, ja kuolleeksi luultu Ramsvik herää eloon kesken ruumiinavauksen.

Oopperan tummasävyinen ja dramaattinen musiikki on selvästi modernia mutta silti klassiseen tonaalisuuteen tottunutta korvaa miellyttävää. Hannu Linnun johtaman orkesterin sointi on tarkkaa ja uhkaavaa ja enteilee jotain pahaa.

Oopperan ensimmäisellä puoliskolla tapahtuu valtavasti, ja uusia hahmoja ja heidän tarinoitaan tuodaan esiin pyörönäyttämön pyörähdyksellä edellisten liukuessa pois valokeilasta. 

Ensimmäinen puoliaika muistuttaa enemmän musiikkiteatteria kuin oopperaa, osittain myös siksi että siinä on jonkin verran puhuttua dialogia, mikä on oopperassa melko poikkeuksellista. Poikkeuksellista on myös esityskieli, ruotsi, jota olen kuullut harvemmin oopperassa. Solistit tekevät tasaisen tarkkaa työtä ja ovat melko tasa-arvoisia ilman, että kukaan nousee toisten yläpuolelle.

Vauhdikkaan ensimmäisen näytöksen jälkeen toisella puoliajalla näyttämö muuttuu staattisemmaksi ja keskittyy enemmän Josteiniin ja Turidiin. Tarina muuttuu myös symbolisemmaksi unimaailmaksi. Hahmot etsivät vastauksia ja itseään ylösalaisin käännetyn metsän keskellä ja kerääntyvät katsomaan aamutähden valoa. Enteilevätkö tähti ja sen tuomat merkilliset tapahtumat maailmanloppua?

Tähän emme saa vastausta esityksessä, ja sen päättyessä aamutähti on yhtä suuri mysteeri kuin sen alkaessa.

Lippu saatu Kansallisoopperalta.

Kuvat: Ilkka Saastamoinen.

Kulttuuri Musiikki Teatteri

5 syytä valita Tosca ensimmäiseksi oopperaksi

Näin Toscan Kansallisoopperassa edellisen kerran seitsemän vuotta sitten, ja pidin teoksesta niin kovasti, että halusin nähdä sen nyt uudelleen. Kirjoitin silloin, että ooppera nousi heti suosikkieni joukkoon, ja vaikka olen sen jälkeen nähnyt lähes kolmekymmentä muuta oopperaa, olen yhä samaa mieltä.

Miksi Tosca sitten on niin hieno ja sopii erityisen hyvin ensikertalaiselle? Tässä viisi syytä.

1. Puccinin musiikki

Aivan ensimmäisenä on mainittava Giacomo Puccinin musiikki, joka lähentelee täydellisyyttä. Puccini on oopperasäveltäjänä muutenkin hyvin varma valinta. Klassisen harmoniset soinnut hivelevät korvia, ja musiikki vaihtelee herkästä raivoisaan. Tuttavani kuvaili, että teoksessa ei ole yhtään ylimääräistä kappaletta. Solistit olivat tälläkin kertaa loistavia, ja E lucevan le stelle -aaria nosti ihokarvat pystyyn.

2. Selkeä juoni

Olen sekä teatteri- että oopperakatsojana sitä tyyppiä, joka haluaa, että teos selittää itse itsensä. En halua tehdä etukäteen pohjatöitä ja lukea juonikuvauksia, sillä oletan että hahmot esitellään teoksen aikana. Voi olla, että olen joskus nähnyt oopperoita, joissa olisi pitänyt tietää etukäteen enemmän siitä, keitä hahmot ovat, mitä on tapahtunut aiemmin ja miksi he ovat siinä tilanteessa missä ovat opperan alussa.

Toscan juoni on selkeä, jopa elokuvamainen. Lavalla tapahtuu paljon, ja juoni etenee ilman, että tarvitsee miettiä mitä tapahtui ja miksi.

Oopperan pääosassa on Floria Tosca (Elisabet Strid), oopperalaulaja, jonka rakastettu, taidemaalari Mario Cavaradossi (Milen Bozhkov) auttaa poliittisen vangin pakoon. Paroni Scarpia (Tuomas Pursio) saa tämän selville ja tuomitsee Cavaradossin teloitettavaksi. Scarpia lupailee Toscalle, että Cavaradossin teloitus lavastetaan mutta vaatii Toscalta fyysisiä vastapalveluksia, ja Tosca puukottaa Scarpian kuoliaaksi.

3. Klassinen tulkinta

Meille, jotka emme ole vielä ehtineet nähdä jokaista klassikko-oopperaa moneen kertaan, sopii erittäin hyvin se, että teoksen tulkinta on hyvin klassinen. Oopperan tekijät etsivät usein uusiin ohjauksiin uusia näkökulmia ja tulkintoja ja vievät oopperan näyttämökuvaltaan ja puvustukseltaan toiseen aikaan kuin alkuperäisessä libretossa. Jos alkuperäinen versiokaan ei ole tuttu, nämä modernisoidut tulkinnat voivat antaa noviisille lähinnä hämmennystä, kun lauluissa lauletaan jostain aivan muusta kuin mitä lavalla näkyy.

Tosca tapahtuu 1800-luvun Roomassa, ja tässä Christof Loyn ohjaamassa versiossa – ah – myös näyttää siltä.

4. Visuaalisuus

Tässä teoksessa puvut ovat epookkia ja Kansallisoopperan puvustamo ei ole säästellyt niitä tehdessään. Myös lavasteet ovat mahtipontisia. Ensimmäisessä näytöksessä ollaan Sant’Andrea della Vallen kirkossa, toisessa Palazzo Farnesessa Scarpian huoneistossa ja kolmannessa Castel Sant’Angelossa, jonka katolta avautuu näkymä Pietarinkirkon kupolille.

Katsoja saa myös oopperaa koko rahalla, sillä lavalla nähdään kymmeniä laulajia: solistien lisäksi mukana on oopperan kuoro ja lapsikuoro, ja varsinkin ensimmäisessä näytöksessä kirkonmenoihin saapuu ihmisiä niin, että lavalle ei olisi enempää mahtunutkaan.

5. Sopiva pituus

Teos on myös sopivan mittainen. Eräs kollegani kertoi hiljattain, että hän on käynyt kerran oopperassa eikä aio mennä toista kertaa. Hänen näkemänsä teos oli kestänyt viisi tuntia. Itseäni sellainen kesto ei haittaisi lainkaan, mutta aivan ensimmäiseksi oopperakokemukseksi se voi olla melko raskas.

Tosca on kolmenäytöksinen, ja siinä on kaksi väliaikaa. Näytökset ovat erittäin sopivan mittaisia, ja väliaikojenkin kanssa esitys kestää hieman reilut kolme tuntia. Ja väliajalla on tietysti mukavaa nauttia jotain syötävää ja juotavaa ja vaihtaa ajatuksia esityksestä oopperaseuralaisen kanssa.

* * *

Kaikista edellä mainitsemistani asioista johtuen Tosca on erinomainen teos ensioopperaksi. Selkeä juoni, visualisuus ja klassinen tulkinta tekevät teoksen seuraamisesta helppoa ja miellyttävää, ja musiikki on vielä oopperaa parhaimmillaan.

Menisinkö vielä uudelleen? Ehdottomasti!

Kuvat Emma Suominen, Suomen kansallisooppera

Lippu esitykseen saatu Kansallisoopperalta.

Kulttuuri Musiikki Teatteri