Rakkauden viisi vuotta on musikaali, joka on suurelle yleisölle varmasti täysin tuntematon. Jason Robert Brownin säveltämä ja kirjoittama musikaali, alkuperäiseltä nimeltään The Last Five Years, oli myös itselleni täysin vieras ennen kuin se ilmestyi tänä syksynä Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistoon Anssi Valtosen ohjaamana.

Musikaali on alun perin ollut pienempi Off-Broadway-tuotanto, ja siksi yllätyin, kun huomasin, että siitä on tehty jopa elokuvasovitus vuonna 2014. Tänä vuonna musikaali näyttää löytäneen tiensä myös Broadwaylle.

Musikaali lienee jäänyt pienemmälle huomiolle siksi, että se on kooltaan poikkeuksellisen pieni, vain kahden näyttelijän ja kuuden muusikon tuotanto. Tämä teos saattaakin löytää myös katsojat, jotka eivät pidä suurieleisistä Broadway-musikaaleista, joissa näyttelijät puhkeavat laulamaan ja tanssimaan juuri, kun juonessa olisi päästy eteenpäin.

Itse asiassa tämä musikaali on läpisävelletty, eli musikaalissa ei ole lainkaan puhuttua dialogia. Dialogi on toisaalta tässä musikaalissa myös täysin väärä termi, sillä musikaalin näyttelijät eivät keskustele näytelmässä lainkaan keskenään.

Musikaali kertoo nimensä mukaisesti viidestä vuodesta, joiden aikana Jamie (Sami Ulmanen) ja Cathy (Emmi Nieminen) tapaavat, rakastuvat, menevät naimisiin ja lopulta eroavat. Jamiesta tulee menestynyt kirjailija, joka paistattelee julkisuuden valokeilassa kun taas Cathyn ura näyttelijänä ei tahdo lähteä lentoon.

Tarinaa seurataan kummankin näkökulmasta vuorotellen niin, että Jamie etenee tarinassa kronologisesti suhteen alusta sen loppuun, mutta Cathy aloittaa lopusta ja etenee ajassa taaksepäin. Tämä tapa kertoa tarinaa on hyvin omaperäinen ja kiehtova, mutta vaatii katsojalta ainakin alussa tarkkaavuutta.

Kun molemmat kertovat tarinaa vuorotellen, esityksen alussa ja lopussa liikutaan vuorotellen rakastumisen ensihuuman ja erilleen ajautumisen synkkien sävyjen välillä. Keskivaiheilla Cathyn ja Jamien tarinat kohtaavat, minkä jälkeen katsojat saavat nähdä toisen hahmon näkökulman esityksen alkupuolella nähtyihin kohtauksiin.

Koska musikaali on pienimuotoinen eikä mukana ole lainkaan kuoroa tai ensemblea, näyttelijät kannattelevat tarinaa vuorotellen yksinään, mikä vaatii heiltä paitsi valtavasti lavakarismaa myös erinomaista laulutaitoa. Sekä Ulmaselta että Niemiseltä löytyy molempia, laulu soi vaivattomasti ja puhtaasti, ja koko esitys on varsinaista hunajaa korville.

Lavalla on myös pieni orkesteri, jonka kokoonpanoon kuuluu piano, kitara, basso, viulu ja kaksi selloa. Musiikki soi tunnelmallisesti ja sopii erityisen hienosti tähän herkkään kokonaisuuteen. 

Pienimuotoinen on myös lavastus, ja valaistuksella on iso rooli visuaalisessa ilmeessä.

Esityksen tunnelma on hyvin intiimi, ja se sopii erityisen hyvin Jyväskylän Paviljongin pienelle Ahti-näyttämölle, jossa yleisö on lähellä esiintyjiä.

Rakkauden viisi vuotta oli varmasti yksi mieleenpainuvimmista musikaaleista, joita olen nähnyt, ja näkisin sen hyvin mielelläni toisenkin kerran. Nautin kovasti ja suosittelen lämpimästi sekä musikaalifaneille että musiikkiteatteriskeptikoille!

Lippu saatu Jyväskylän kaupunginteatterilta.

Kuvat: Jiri Halttunen.