The Addams Family -musikaali on Turun kaupunginteatterin tämän syksyn suurteos, joka on taattu yleisömagneetti.

Omalaatuinen mutta pohjimmiltaan hyväntahtoinen Addamsin perhe on viihdyttänyt makaaberin huumorin ystäviä jo lähes yhdeksän vuosikymmentä sarjakuvissa, tv-sarjoissa ja elokuvissa. Juuri nyt Addamsit ovat ajankohtaisempia kuin koskaan Netflixin Wednesday-sarjan nostettua heidät jälleen parrasvaloihin.

Musikaali on ensimmäinen Addamsin perheestä kertova teatterisovitus. Sen kantaesitys Broadwaylla oli vuonna 2010, ja Suomessa sitä on esitetty aiemmin ainakin Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä. Turkuun musikaalin on ohjannut Tuomas Parkkinen.

Mustaa huumoria ja kuolemalla leikittelyä

Addamsin perhe asuu New Yorkin Central Parkissa ränsistyneessä kartanossa, jonka varjoissa liikkuu esi-isien haamuja ja jonka palvelija muistuttaa erehdyttävästi Frankensteinin hirviötä.

Perheeseen kuuluu salaperäinen äiti, Morticia (Anna-Maija Tuokko), elämäniloinen isä Gomez (Joel Mäkinen), synkkämielinen tytär Wednesday (Nomi Enckell) sekä räjähdyksistä ja kidutuksesta innostuva pikkuveli Pugsley (näkemässämme esityksessä Otto Hovirinta). 

Perheen kanssa asuu myös taikajuomia keittelevä isoäiti (Riitta Salminen), sähköä johtava Fester-setä (Mika Kujala), sekä perheen lemmikki, irrallinen mutta uskollinen käsi nimeltä Thing.

Perheen jäseniä viehättää asiat, joita monet muut pitävät synkkinä tai pelottavina. Heidän huumorinsa on mustaakin mustempaa ja kuolemalla leikittely aivan arkipäiväistä. 

Samaistuttava tarina lasten itsenäistymisestä

Tapahtumien keskipisteessä on tässäkin musikaalissa Wednesday, joka pukeutuu vain mustaan eikä juuri hymyile. Wednesday on yllättäen rakastunut, ja hänen ihastuksensa on aivan tavallinen poika, Lucas (näkemässämme näytöksessä Petja Pulkkinen). Nuoret ovat kihlautuneet salassa, ja he haluaisivat esitellä vanhempansa toisilleen.

Lucasin vanhemmat (Stefan Karlsson ja Kirsi Tarvainen) saapuvat vierailulle Addamsien taloon, ja Wednesdayn ja Lucasin on tarkoitus paljastaa suunnitelmansa yhteisen illallisen jälkeen. Kahden hyvin erilaisen perheen illallinen muuttuu kuitenkin eriskummalliseksi yhteentörmäykseksi ja luvassa on niin monta yllätystä ja käännettä, että kahden taustoiltaan kovin erilaisen nuoren naimisiin meno alkaa tuntua epätodennäköiseltä.

Makaaberien puitteiden takaa paljastuu yllättävän samaistuttava tarina, joka kertoo tiiviistä ydinperheestä, vanhemmuudesta, lasten aikuistumisesta ja irti päästämisen vaikeudesta. Vanhempien on vaikea hyväksyä kaikkia lasten tekemiä valintoja, vaikka he ovat itse tehneet aivan vastaavia valintoja samassa iässä. Isosiskon aikuistuminen ja kihlautuminen herättää pikkuveli-Pugsleyssä ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteita ja jopa surua.

Tarina on samalla sekä koskettava että hulvattoman hauska. Vaimoni kommentoikin, että tämä oli hauskinta, mitä hän on nähnyt aikoihin, ja hän nauroi niin paljon ja niin kovaa, että teiniä nolotti.

Laulujensa puolesta musikaali ei ollut erityisen mieleenpainuva, mutta laulajat tekivät hienoa työtä. Nomi Enckell lauloi Wednesdayna niin kauniisti. Upea Anna-Maija Tuokko oli Morticiana häikäisevä, ja Joel Mäkinen tulkitsi hienosti voimakastahtoisten naisten välissä luovivan isän roolin. (Samaistuin.) 

Musikaali sopii hyvin kouluikäisille. Se ei ole varsinaisesti pelottava tai edes jännittävä, vaikka lavalla liikuskeleekin kaikenlaisia eläviä ja kuolleita, vaan iloinen juhla kaikelle oudolle ja erilaiselle. Lopputulos on musikaali, joka on yhtä aikaa sekä makaaberi että sydämellinen.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen.

Lippu saatu Turun kaupunginteatterilta.