Paluu päiväkotiin

Lilyn toimitus kyseli eilen, miten päiväkodin aloitus on sujunut ja onko kokeneemmilla vanhemmilla vinkkejä vasta-alkajille.

Meille tämä on jo kolmas päiväkotisyksy, ja paluuta sinne oli odotettu kovasti puolin ja toisin. Tyttö ilahtui omista kavereistaan, ja he halailivat toisiaan lämpimästi heti ensimmäisenä aamuna.

Hieman ihmetystä tosin aiheutti, kun tytön parhaat kaverit, puoli vuotta vanhemmat kaksostytöt, siirtyivät toiseen ryhmään. Kun toisella viikolla lapset alkoivat ruokailla omissa pienryhmissään, tyttö kyseli aamupalalla: ”Missä kaikki minun kaverini ovat?”

Kolmas parhaista kavereista, samaan aikaan päiväkotiuransa aloittanut (ja myös samana päivänä syntynyt) poika, on onneksi edelleen samassa ryhmässä, ja hän tulee viimeistään aamupalan jälkeen paikalle. Päivisin on tietysti myös paljon mahdollisuuksia leikkiä toisten ryhmien lasten kanssa, ja tämä nelikko onkin erottamaton. Joka päivä kuulemme, miten tyttö on leikkinyt M:n, R:n ja K:n kanssa.

On ollut kiva kuulla, että tytöstä on ollut paljon tukea tälle pojalle, jolle paluu päiväkotiin on selvästi ollut meidän tyttöämme vaikeampaa. Hän ei haluaisi aamuisin tulla ja jäädä, mutta tutun ja reippaan kaverin löytyminen päiväkodin pihalta tekee asiasta helpompaa. Tämä kaveri ei kuulemma kysele päiväkodin pihalla lainkaan hoitajien perään, vaan saapuessaan hän haluaa ensin tietää, onko meidän tyttömme paikalla.

IMG_6717.jpg

Meillä on ollut sellainen onni, että tyttö on viihtynyt aina hyvin päiväkodissa, eikä hän ole jäänyt itkemään peräämme. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon vanhempien kannattaa varautua henkisesti. Vaikka olemmekin säästyneet aamuitkuilta päiväkodin eteisessä ja aamut ovat yleensä sujuneet melko jouhevasti, päiväkodin aloituksiin on liittynyt monenlaisia muita vaiheita.

Yhdessä vaiheessa lapsi oli hyvin kiukkuinen iltaisin, ja kaikki oli vaikeaa. Yhdessä vaiheessa hän ei olisi millään halunnut lähteä päiväkodin pihasta kotiin, kun siellä oli niin kivaa. Yhdessä vaiheessa kävimme käsittämättömät taistelut siitä, että päiväkotiin ja sieltä pois piti mennä rattailla eikä kävellen. Nyttemmin olemme käyneet samanlaisia neuvotteluja siitä, että päiväkotiin pitää kävellä eikä aina ole mahdollista kantaa.

Niin, ja yhdessä vaiheessa lapsi tuntui olevan jatkuvasti kipeä. Oikeastaan koko ensimmäisen vuoden ja valtaosan toisestakin. Ei paljoa, mutta jatkuva nenän vuotaminen, yskiminen ja niistäminen kävivät häiritsemään. Siinä ei voi kuvitellakaan, että jokaisesta aivastuksesta tai yskäisystä jäätäisiin kotiin parantelemaan sairauttta.

Uskon että nyt kolmantena vuonna kaikki sujuu jo helpommin. Paitsi aamuheräämiset, joista on tullut kovin vaikeita, ja aamujen pimentyessä ne eivät siitä helpotu.

IMG_6702.jpg

Kaiken kaikkiaan vinkki tai oikeammin lohdutus kaikille päiväkodin ensimmäistä kertaa aloittaville ja sitä jännittäville: Hyvin se menee. Lapset oppivat paljon uusia asioita, ja heidän kielelliset, motoriset ja sosiaaliset taitonsa kehittyvät todennäköisesti enemmän kuin kotioloissa. Näin ainakin meillä.

Ja jos lapsi itkee, kun vanhempi lähtee aamulla pois, ei se kestä kauaa. Lähtöä on turha pitkittää.

”Hei hei, nähdään iltapäivällä! Suukko ja hali! Äiti tulee hakemaan!”

IMG_6743.jpg

Kommentit (11)
  1. Noita hyväntuulisia aamuja mäkin kaipaisin. Meillä poika kolmatta syksyä tutuksi tulleella perhepäivähoitajalla, muut hoitolapsetki ovat jo tuttuja, mutta vaikka meillä on pääasiaas menty hoitoon tyytyväisenä ja itkuisia aamuja on ollut hyvin harvakseltaan, niin tänä syksynä on ollut kaikki toisin…. Ainoa mikä lohduttaa äitiä on se, että aamuitkut ja harmittelut loppuu melko pian lähtöni jälkeen, joten ehkä tämä ”vaihe” on kohta ohitettu

  2. Onko tosiaan kaikilla näin helppoa? Mietityttää meidän tilanne kun päiväkoti on ollut niin vaikea ja kivinen tie tähän mennessä. 🙁 Poika (7/12) aloitti viime syksynä perhepäivähoitajalla ja siirtyi vuodenvaihteessa päiväkotiin isoon ryhmään, jossa 19 lasta (4pv/vko, max. 7 t/pv). Oli silloin ryhmänsä nuorin, 2,5 v. Tähän päivään mennessä on ollut ehkä 5-10 aamua, jolloin EI ole itkenyt aamulla. Välillä itku on paniikinomaista tarrautumista meihin, välillä vaan surullista ”en halua jäädä hoitoon” itkua. Itkuttomista aamuista saimme nauttia oikeastaan vasta kesäkuussa kun pk:ssa oli jo paljon vähemmän lapsia sekä ihana, nuori kesätyöntekijä, johon poika selkeästi tykästyi samantien. Kesällä oli 1,5 kk kotona eikä kertaakaan kysellyt esim. kavereiden perään eikä vaikuttanut mitenkään kaipaavan päiväkotiin. Olen miettinyt pääni puhki mikä voisi auttaa poikaani, mutta en vain keksi. Henkilökunnan ohjeistuksen mukaan olemme jättäneet pojan itkemään aamuisin, koska kuten Tommikin kirjoitti ”lähtöä on turha pitkittää”. Pahalta se silti tuntuu jokaikinen kerta! 🙁 Sori, että tulin avautumaan sun tontille. On vaan niin ajankohtainen aihe ja kipeä!

    1. Ei toki kaikilla ole helppoa, mutta toisaalta kaikki lapset ei osaa tai halua näyttää myöskään että on vaikeaa.
      Oma lapsi on ollut 1 veestä asti hoidossa pienessä 2-4 lapsen hoitoringissä. Pian voisi olla vaihto päiväkotiin kun hän itse siitä puhuu (3v) mutta itse pelkään kyllä hieman isoja ryhmiä. Hänkin hoitouran alkutaipaleella jäi usein itkien hoitoon ja sitä kesti vaihetta kesti vaihdellen pitkään. Se oli niin inha tunne jättää lapsi sillälailla hoitoon, etten haluaisi uusia sitä siirtymällä nyt päiväkotiin liian aikaisin.

    2. Lapset ovat erilaisia. Persooniltaan, mm. temperamenteiltaan. Kaikkien tapauksessa ei vaan ideaalisesti toimi se, että lähdetään nopeasti ja lapsi jätetään itkemään. Ei vaikka hoitohenkilökuntakin olisi sitä mieltä.
      Kannattaa kuunnella omaa sydäntään ja luottaa siihen, että tuntee oman lapsensa. Keinoja sopeutumiseen voi löytää esim. Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoista (esim. Pienen lapsen sosiaalisuus).
      http://www.vanhempienakatemia.fi/file.php?fid=4152

      Voimia raastavaan tilanteeseen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *