Puutarhamökin tapetointi oli melkoista palapeliä

Puutarhamökin muodonmuutos alkaa vähitellen näkyä. Oikeasta kuvakulmasta katsottuna mökin tupa näyttää jo jopa varsin hyvältä.

Mökin maalaus ja tapetointi-6.jpgVintin ja alkovin maalaamisen jälkeen kävin tuvan kimppuun ja maalasin sen katon ja puolipaneelit valkoisiksi. Katto oli aiemmin puun värinen ja puolipaneelit vihreät.

Mökin maalaus ja tapetointi-12.jpg

Sekä paneelit että katto on maalattu kolmeen kertaan: ensin valkoisella Uula Into -pohjamaalilla ja sen jälkeen sävyllä Höyhen sävytetyllä Uula Into -kalustemaalilla, joka on hajuton ja nopeasti kuivuva vesiohenteinen öljymaali. Samoilla maaleilla on maalattu myös tuvan peitelistat paneelin ylä- ja alareunoihin.

Maalaaminen vei minulta kaiken kaikkiaan neljä työpäivää (tai iltaa), ja tein sen kahdessa osassa, sillä en saanut tupaa täysin tyhjäksi.

Mökin maalaus ja tapetointi-3.jpg

Listojen maalaamisen jälkeen tein ensimmäisen koemaalauksen lattiaan. Se on ollut aiemmin käsiteltynä ruutukuvioiseksi, mutta valitettavasti ruutukuvio ei kata koko lattiaa: purettujen keittiön kalusteiden alta paljastui maalaamattomat alueet.

Halusimme kuitenkin säilyttää ruutukuvion, joten käytin vanhaa ruudukkoa apuna ja tein maalarinteipillä uuden ruudukon sen päälle. Maali on Uulan Puulattimaalia, ja se on sävytetty sävyllä Usva.

Mökin maalaus ja tapetointi-7.jpg

Aivan alkuperäinen ajatus oli, että tässä vielä vaalean puun värisenä näkyvät osat maalattaisiin valkoisiksi, mutta nyt Rouva pohtii, pitäisikö ne sittenkin jättää käsittelemättä. Oma silmäni ei ole vielä tottunut tähän ajatukseen. Kyllähän se helpottaisi hommaa, sillä maalikerros pitää vetää kahdesti, ja teipit on irrotettava ja laitettava takaisin maalauskertojen välillä.

Sitten vaan mietin sitä, että jos toiset ruudut jäisivätkin puulle. nyt harmaaksi maalatut ruudut voisivatkin olla kivemman näköiset valkoisina. Tämä vaatinee koemaalauksen toiseen kohtaan.

Jäimme pohtimaan asiaa ja siirryin seuraavaksi tapettien pariin. Eilen ja toissapäivänä teinkin töitä puolille öin ja pikkutunneille, jotta sain koko tuvan tapetoitua kahdessa päivässä. Tapetti on Colefax & Fowlerin Alderney (Aqua), jonka tilasin Wallpaperdirect.comista.

Mökin maalaus ja tapetointi-8.jpg

Ammattilainen olisi varmasti tehnyt tämänkin nopeammin, mutta tällaiselle eläissään vain kolme ja puoli seinää tapetoineelle amatöörille tupa olikin yllättävän haastava. Yksikään seinä ei ole ehjä, ja kaikkien ikkunoiden, viistojen kattojen, sähkökaappien ja sähköjen läpivientien vuoksi tapetointi oli paikoin melkoista palapeliä ja vaati paljon mittailuja ja vielä enemmän ihmettelyä.

Mökin maalaus ja tapetointi-10.jpg

Homma on vielä viimeistelemättä ja suurin osa tapetin ylimääräisistä reunoista odottaa vielä irtileikkaamista terävällä veitsellä.

Mökin maalaus ja tapetointi-9.jpg

Olemme tapetin valintaan hyvin tyytyväisiä, ja työn laatukin on riittävän hyvä. Hieman hankalaa venyvän paperitapetin asentaminen on, mutta selvisin siitä ilman suurempia mokia. Tapettiakin meni hukkaan vähemmän kuin laskin (pystyin käyttämään hukkapaloja ikkunoiden päällä), ja voinen palauttaa yhden ostamistani rullista takaisin myyjälle, jos vaan huolivat sen takaisin.

Mökin maalaus ja tapetointi-5.jpg

Ainoa mitä pohdimme on, että luimme tämän tapetissa kiemurtelevan kasvin olevan wisteria (sinisade), joten nyt pelkäämme, että aina kun käymme tuvassa, ajattelemme väistämättä Wisteria Lanea ja Täydelliset naiset -tv-sarjaa.

Mökin maalaus ja tapetointi-11.jpg

Viimeistelytöiden jälkeen edessä lienee lattian maalaus ainakin tulevan keittiön kohdalta. Muut kohdat voi maalata periaatteessa milloin vain, sillä muualla tuvassa ei tule olemaan kiinteitä kalusteita. Toki tulevan vaatekomeron kohtakin kannattaisi maalata, jotta komeron saisi käyttöön jo pian.

Vaan mitäs mieltä: tehdäänkö lattiasta harmaa-valkoinen vai jätetäänkö valkoiseksi suunnitellut osuudet puun värisiksi siitäkin huolimatta, että osa näistä puun värisistä ruuduista ovat hieman eri värisiä kuin muualla lattiassa? Ja vaihdetaanko harmaan tilalle sittenkin valkoinen?

Kommentit (21)
  1. Tulenpa minäkin hämmentämään soppaa: Tapetin vihreä/valkoinen ruudutus.

  2. Itse maalaisin nuo harmaat hiilenharmaammalla sävyllä ja jättäisin puuosat rauhaan. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *