Puutarhamökin uusi keittiö on (melkein) valmis

Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Stala ja Domus Classica

Olisipa kiva kertoa, että mökkiremonttimme on nyt valmis, ja esitellä kuvia lopputuloksesta. Sitä se ei kuitenkaan ole, joten näin mökkikauden päättyessä pääsen esittelemään, mistä tilanteesta jatkamme remonttia sitten keväällä.

Tuvassa ollaan kuitenkin niin pitkällä, että keittiön voi sanoa olevan jo melkein valmis. Kaapistot ja tiskiallas ovat paikoillaan, hanasta tulee vettä, ja se valuu myös hallitusti pois, ja pistorasioihin ja hellaan on kytketty sähköt. Olemme siis edenneet kahden kuukauden takaisesta tilanteesta. Kuvasta puuttuu enää välitilan päälle suunnittelemamme avohylly - sekä kaikki elämän merkit: keittiövälineet, purkit ja purnukat. 

Remontti viivästyi meistä riippumattomista syistä niin reilusti, että jo kesällä oli selvää, että valmista ei tule ennen syksyä. Ajattelin, että olisin ehtinyt jatkaa verannan maalaushommia vielä ennen kuin vedet alueelta katkaistaan, mutta veranta täyttyikin varastosta sähköremontin tieltä raivatuista romuista. Kun sain verannan jälleen tyhjäksi pari viikkoa sitten, aikaa maalaamiseen ei yksinkertaisesti enää löytynyt ennen vesien katkaisua. Maalihommiin en taas viitsi käydä ilman mahdollisuutta pestä työvälineitä.

Tupa ehdittiin kuitenkin tehdä sitä yhtä avohyllyä vaille valmiiksi. Sähkömies käy vielä vetämässä kattovalaisimen ja yhden pistorasian paikalleen, mutta se on pientä verrattuna tähän muuhun keittiön rakentamiseen.

Pieni kertaus: Siirsimme keittiön kokonaan toiseen kohtaan huoneessa, sillä vanhan keittiön kohdalle tehtiin seinään aukko alkovia varten. Samassa yhteydessä mökkiin vedettiin vedet ja viemäriputki sisään. Aiemmin vesi on tullut vain mökin ulkopuolella sijaitsevaan tiskipöytään. Keittiön siirtäminen vaati myös sähkötöitä, jotka johtivat täydelliseen sähköremonttiin.

Olen maalannut tuvan paneelit ja katon ja uusinut lattian ruutukuvion, sillä keittiön siirto paljasti vanhassa ruutukuviossa aukkoja kalusteiden alla. Tapetoin myös seinät kesälomallani.

Mielestämme valinnat ovat hyvin onnistuneita, tapetti näyttää sympaattiselta ja mökin henkeen sopivalta, ja ruutulattiakin näyttää kivalta, ei yhtään levottomalta.

Uuden keittiön rakensimme samaan henkeen kuin oman kotikeittiömmekin: yhdistelemällä vanhaa ja uutta. Allaskaappi on Rouvan löytö Tori.fi:stä, ja kävin noutamassa sen Lohjalta kesällä. Se oli aivan tavallinen senkki, mutta kun irrotin sen kansilevyn, siitä tuli juuri täydellisen kokoinen allaskaappi keittiöömme. Jääkaappi sijoittui sen vasemmalle puolelle nurkkaan ja hella sen oikealle puolelle. Jääkaappi ja hella ovat samat vanhat, jotka mökissä olivat sen ostaessamme, ja vaihdoin vain jääkaapin kätisyyden vasenkätiseksi.

Tiskitason tilasin Stalalta. Se on ComboL-keittiötaso, jossa on 50-senttinen allas, 3 cm:n profiilin ja korotetut reunat. Tilaus tehdään Stalan suunnitteluohjelmalla, johon syötetään haluttu pituus, valitaan syvyys, allastyyppi ja muut speksit useammasta vaihtoehdosta, määritetään altaan asemointi sivusuunnassa ja kerrotaan, miten monta reikää tasoon tarvitaan hanoja varten. Mittasin sopivaksi pituudeksi 178 cm ja syvyydeksi 64 cm, jotta jääkaappi mahtuu väljästi tason alle. Suunnitteluohjelmassa voi valita joko Seitsikko- tai Combo-tason, ja valitsin tämän Combon siksi, että Seitsikossa allas olisi asemoitu syvyyssuunnassa keskelle tasoa, kun taas Combossa sen sai lähemmäksi etureunaa.

Kylläpä jännitti, kun lähetin tilaukseni. Olin kyllä varmistanut mittaukseni useaan kertaan ja varmuuden vuoksi vielä piirtänyt koko keittiöstä 3d-mallinkin, mutta ainahan on silti mahdollista, että jossain onkin käynyt jokin ajatusvirhe. Nyt kun katselen lopputulosta, se on niin täydellinen kuin voi vain olla ja näyttää itse asiassa vielä paremmalta kuin ajattelin. Jopa tiskitason yläpuolella kulkeva koristelista on juuri oikealla korkeudella. Ehdin jo jännittää sitäkin, mutta kalusteet saatiin juuri yhtä korkeiksi kun seinissä kiertävä puolipaneeli.

Hana on puolestaan Domus Classicalta, joka on erikoistunut vanhanajan tyylisiin rakennustarvikkeisiin ja sähkö- ja vesikalusteisiin. Halusin ehdottomasta yksiotteisen hanan, ja Rouva katsoi, että tämä linjakas Clarissa-keittiöhana on vaihtoehdoista kaikkein kaunein. 

Myös välitilan valaisin, pistorasiat ja valokatkaisijat ovat Domus Classicalta, samoin punotut sähköjohdot. Valaisin on simppeli opaalikupuinen pallovalaisin posliinikannalla, ja myös muut sähkökalusteet ovat posliinia. Fontinin posliiniset pistorasiat ja vaihtokytkimet sopivat mökin henkeen erinomaisesti.

Välitilaan emme halunneet kaakeleita tai lasilevyjä, vaan päätimme lakata tapetin kalustelakalla. Kyseessä ei ole kuitenkaan varsinaisesti kostea tila, ja lakkapinnasta voi pyyhkiä pois ne roiskeet, joita ruoanlaitosta ja tiskaamisesta tulee.

Lakkasin tapetin kahteen kertaan Tikkurilan puolihimmeällä Kiva-kalustelakalla, ja suoran reunan sain aikaiseksi herkille pinnoille tarkoitetulla vaaleanpunaisella maalarinteipillä. Kyllä sekin oli vähällä jäädä kiinni paperitapettiin, mutta sain teipin irti ilman suurempia vaurioita, kun olin nopea liikkeissäni.

Jos tämä yläkaappi näyttää tutulta, se johtuu siitä, että se on peräisin kotikeittiöstämme. Keittiöremontin yhteydessä meille jäi yksi ylimääräinen kaappi, ja sille löytyi siis nyt käyttöä mökkikeittiössä! Kaapin oli oikeastaan alun perin tarkoitus mennä Etelä-Savon mökillemme, mutta emme onneksi ehtineet laittaa sitä sinne. Kaappi vaati myös kunnostusta: sen pohjassa oli reikä halogeenivalolle, joten se oli laitettava kiinni ja koko kaappi maalattava samalla kalustemaalilla kuin mökin katto ja paneelit.

Tästä siis jatketaan keväällä, ja sitten pääsen esittelemään lopputuloksia laajemminkin. Nyt jo näyttää siltä, että lopputuloksesta tulee todella kiva! Vain oma sänkyratkaisumme on vielä valitsematta.

 

Aiemmin mökkiremontista kirjoitettua:

Kommentit

Susaanna (Ei varmistettu)

Ihana keittiö! Suloinen tunnelma ja silti vaikuttaa niin käytännölliseltä!

Vaikka onkin yhteistyöpostaus, olen todella iloinen linkeistäsi, koska olen etsinyt juuri tuollaisia valokatkaisimia. Kiitos! Aion hankkia juuri samanlaiset :) !

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos, ja hauskaa että löysit etsimäsi katkaisijat! Ja linkithän eivät siis ole affiliate-linkkejä, en saa niistä mitään provisiota.

HPILK (Ei varmistettu)

Upea keittiö! Tuolla on il kokkailla. Sopsiko vanhempien sänkyratkaisuksi joku daybed? Orsnäsillä on uustuotannossa kaunis 50-luvun sohva, josta taitaa saada sängyn. Sitä saa teetettyä Fasetilla myös ihan omien mittojen mukaan. Tunnelmaltaan sopisi mökkiin!

Tommi K
Isyyspakkaus

Jokin sellainen levitettäv sohvasysteemi tai pinottavat patjat, joo. Luulen, että useimmin mökillä käydessä siellä ei yövytä, joten sänky voidaan levittää silloin, kun yövytään.

SatuT (Ei varmistettu)

Ihana tapetti! Ja todella kiva ja miljööseen sopiva keittiö tulee vanhojen kalusteiden kanssa.
Meillä on myös Stalan tiskipöytä (vaihdettiin laminaattitasoon upotetun altaan tilalle, jota inhosin). Jännitin tilatessa ihan samaa, että tuli jokin ajatusvirhe, jonka takia tiskipöytä ei sopisikaan. Kaikki meni hyvin, pöytä sopi paikoilleen vanhoihin kalusteisiin ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä käyttäjiä. Kallis oli, mutta hintansa väärti.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiva kuulla! Ja kyllähän nuo rosteritasot on kalliita, mistä tahansa sitten tilaakaan...

Kommentoi