Sähköhammasharjat korvissa

Isyyspakkaus

Odotin Applen uusien puhelinmallien julkistusta malttamattomana, sillä tiesin saavani syksyllä töistä uuden puhelimen. Olisin voinut vaihtaa luuria iPhone 8:aan jo vuosi sitten, mutta päätin odotella vielä vuoden verran ja katsoa, millaiset tämän syksyn mallit ovat. Kannatti odottaa, sillä nyt sain töistä iPhone 8:aa merkittävästi paremman iPhone Xs:n, johon olen ollut hyvin tyytyväinen kaikin puolin paitsi yhdessä suhteessa. Ja siksi kuljen nykyisin kaupungilla sähköhammasharjat korvissa.

Uusissa iPhoneissa on nimittäin poistettu kokonaan vanha pyöreä 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, ja kuulokkeet liitetään samaan lightning-liitäntään kuin puhelimen latausjohto. Tästä seuraa kuitenkin vähintään kaksi ongelmaa:

  1. Mitkään vanhat kuulokkeet eivät sovi liitäntään ilman ylimääristä donglea
  2. Kun käyttää kuulokkeita, puhelinta ei voi ladata samaan aikaan ilman toista ylimääräistä donglea.

Joillekin tämä kuulokeliitäntä on ollut syy olla vaihtamatta uusimpiin iPhone-malleihin kokonaan, mutta itse ajattelin, että annan lightning-liittimelle mahdollisuuden. On vain ajan kysymys, milloin 3,5 mm:n liitäntä katoaa kaikista puhelimista. Jo parin viikon käytön jälkeen törmäsinkin ongelmaan. Se ei ollut kuitenkaan kumpikaan ylläolevista vaan lightning-liittimen herkkyys kosketushäiriölle. Huomasin usein, kun laitoin puhelimen taskuun, että yhteys kuulokkeisiin katkesi hyvin helposti, ja sen palauttaminen vaati liittimen irrottamisen ja takaisin kytkemisen.

Silloin päätin: on aika kokeilla langattomia kuulokkeita, ja käytännössä olin jo ajatellut, että Applen langattomat Airpodit olisivat todennäköisin vaihtoehto, vaikka ne näyttävätkin siltä kuin korviin olisi tungettu sähköhammasharjan päät. Tässä iässä ei kuitenkaan tarvitse onneksi enää välittää, jos jonkun mielestä näyttää tyhmältä.

Nyt parin viikon käytön jälkeen olen jo niin kiintynyt Airpodeihini, että en voi lähteä mihinkään ilman niitä enkä myöskään vaihtaisi niitä mihinkään. Korvakappaleen muotoilu on sama kuin Applen langallisella kuulokkeella, ja se sopii hyvin korvaani. En halua käyttää muita ääniä liiaksi blokkaavia in-ear-kuulokkeita, sillä varsinkin pyörällä liikenteen seassa kulkiessa on tärkeää kuulla myös ympäristön äänet.

Yksi näppärä innovaatio on lataava säilytylaatikko. Kuulokkeissa riittää akkua viiden tunnin kuunteluun, mutta sen jälkeen ei tarvitse palata pistorasian ääreen, vaan kuulokkeiden säilytyslaatikko toimii kuin pieni power bank, jossa on virtaa yli 24 tunnin lisäkuunteluun. Kun luureja lataa, säilytyslaatikko latautuu samalla.

Jotain kehitettävääkin seuraavaan versioon: kuulokkeissa ei ole volyymin säätöä, eli äänen voimakkuuden muutoksiin puhelin on kaivettava esiin. Puheluun sentään voi vastata kaksoisnapauttamalla kuuloketta. Vinkki Applelle: joissain langattomissa mutta sangallisissa kuulokkeissa volyymin säätö onnistuu hivelemällä kuuloketta ylös tai alaspäin. Apple on kai luottanut, että ihmiset haluaisivat käyttää Siriä ja puheohjausta, mutta kokeiltuani sitä muutaman kerran totesin, että Siri on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. 

Näillä hammasharjoilla nyt kuitenkin mennään ja katsellaan uusia malleja sitten joskus. Jos nyt jotain askarruttaa, pysyvätkö nämä oikeasti päässä, voin kertoa, että kertaakaan ne eivät ole olleet lähelläkään tippua. Enemmän pelkään, että hukkaan latauskotelon. Ehdin jo eräänä päivänä unohtaa sen kotona yksien verkkareiden taskuun niin, että etsin seuraavana päivä koteloa yli puoli tuntia. Itse kuulokkeet vastaavat Etsi Puhelimeni -toiminnon kutsuun, joten kadonneet korvanapit löytyvät vaikka lego-laatikon pohjalta, jos niissä on vain virtaa.

Siispä huraa! Ei enää kosketushäiriöitä! Ei enää sotkeutuvia johtoja! Ei enää päästä irti riuhtoutuvia kuulokkeita, kun johto jää kiinni johonkin! Eikä yhtään donglea!

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen käyttänyt näitä yli vuoden ja en todellakaan vaihtaisi näitä mihinkään. Ja yli kaksi vuotta takana elämää ilman 3.5-liitäntää, eikä senkään haikealle muistelemiselle ole tarvinnut uhrata hetkeäkään.

Tommi K
Isyyspakkaus

Mäkin pidän noista kuulokkeista enemmän joka päivä. Vain volyymisäätö puuttuu.

Ninneri (Ei varmistettu)

Mulle noi Applen kuulokkeet ei taas sovi ollenkaan, ne putoaa korvista koko ajan kun en vaan saa niitä tungettua tarpeeksi syvälle että pysyisivät paikoillaan. Joten donglen kanssa pelleillään kunnes saan säästettyä rahaa kunnon langattomiin kuulokkeisiin noise cancelling -toiminnolla :)

PetraM (Ei varmistettu)

Mulla on sama juttu. Ei istu mun korviin, yritin aikanaan käyttää samaa mallia langallisena. Juuri tänään googlailin muita langattomia vaihtoehtoja ja luin testituloksia.

Tommi K
Isyyspakkaus

Vaihtoehdot on sitten varmaan sangalliset tai korvakäytävään tungettavat. Kumpikaan ei ole omaan mieleeni.

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, riippuu varmasti korvan mallista, miten hyvin nuo pysyy, kun niitä ei tungeta korvakäytävään kuten monia muita in-ear-nappeja. Mulle taas sellaiset in-earit blokkaa ympäristön ääniä liikaa, liikenteen seassa kun pitää kuulla myös muita.

Kommentoi