Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt ruksi seinään: pääsin jo toisen kerran parin viikon sisällä elokuviin! Tälläkin kertaa kyseessä oli musiikkielokuva: A Star Is Born, jonka pääosissa nähdään Bradley Cooper ja Lady Gaga.

Elokuvailtaa ei ollut suunniteltu sen kummemmin, vaan se tapahtui niin spontaanisti kuin kahden lapsen vanhemmille voi jotain tapahtua. Olimme siis sopineet lastenhoidosta hoitajamme kanssa, mutta illalle ei ollut suunniteltu etukäteen minkäänlaista menoa. Kerta taisikin olla suurin piirten ensimmäinen koko syksynä, sillä tähän mennessä joka hoitokerralla on ollut jokin teatteri, ooppera, konsertti tai vastaava meno.

Sovimme Rouvan kanssa, että tekstaamme jossain vaiheessa iltapäivällä, mitä tekisimme. "Mennään vaikka leffaan tai jotain."

Neljän jälkeen Rouva viestitteli, että missään ei oikein mennyt mitään kiinnostavaa, paitsi tunnin päästä Riviera Kalliossa A Star Is Born, jonka olin sanonut haluavani nähdä, mutta sekin olisi melkein täynnä. Saatavilla oli kuitenkin vielä kaksi "walk-in"-paikkaa, siis 10 euron retkituolipaikat katsomon takaosassa. Päätin ottaa ne.

Minulle käynti Riviera Kalliossa oli itse asiassa ensimmäinen. Rouva taas on ehtinyt käydä siellä jo parikin kertaa.

Riviera on paitsi elokuvateatteri, myös baari, josta saa juotavaa ja elokuviin sopivia syötäviä. Juotavaa saa sekä aulan baarista että elokuvasalista, ja ruoat voi tilata salin ovien avauduttua salin baarista. Itse elokuvanäytös alkaa puoli tuntia myöhemmin, joten kaikki ehtivät tilata ruokansa, ja ne tuodaan pöytiin, kun ne valmistuvat. Omat pizzettamme valmistuivat, kun elokuva oli jo alkanut. 

Retkituolit eivät tietenkään olleet yhtä mukavat kuin varsinaiset laiskanlinnat olisivat olleet, mutta kyllä niillä sen pari tuntia istui. Ja pizzetta ja punaviini maistuivat mainiosti elokuvaa katsellessa. Leffasalin baari on muuten auki myös elokuvan aikana, joten nälän tai janon yllättäessä, lisää saa tilattua helposti menettämättä elokuvasta minuuttiakaan.

Entäpä elokuva? Pidin kovasti. En oikeastaan tiennyt tarinasta etukäteen mitään, ja se olikin oikeastaan hyvin erilainen kuin olin ajatellut. Musiikkia oli paljon, mutta mistään kepeästä laulelmaelokuvasta ei ollut kyse.

Elokuvassa Cooperin esittämä Jackson Maine on viinaan ja huumeisiin menevä country-tähti, joka päätyy ryyppyreissullaan drag-klubiin, jossa esiintyy Lady Gagan esittämä Ally. Jackson ihastuu Allyyn ja tämän lauluun ja haluaa viedä hänet mukanaan. Ei juonesta sen enempää, ettei tule paljastettua liikaa, mutta jotta odotukset ovat kohdallaan, kerrotaan kuitenkin, että elokuva kertoo enemmänkin päihdeongelmasta kuin musiikista.

Molemmat pääosat yllättivät hyvin positiivisesti. Lady Gaga oli roolissaan huikea, ja myös Bradley Cooper oli laulajana erittäin uskottava. Cooper on myös ohjannut elokuvan, ja molemmat tähdet ovat olleet kirjoittamassa elokuvan lauluja! Ei ihmekään, että ne sopivatkin niin hyvin erityisesti Lady Gagan suuhun.

Elokuvan musiikki oli niin hyvää, että sitä tekee mieli kuunnella myös soundtrackilta. Tsekkaa YouTubesta vaikkapa Cooperin ja Gagan duetto Shallow tai Gagan vahva tulkinta kappaleesta I'll Never Love Again. Ja huh, kaikki musiikit on lukemani mukaan nauhoitettu livenä elokuvan kuvauksissa! Gaga on yllättänyt jo aiemmin monipuolisuudellaan musiikintekijänä, mutta viimeistään tällä roolilla hän näyttää, että hänessä on muitakin ulottuvuuksia kuin kymmenen vuotta sitten luotu popimago.

Siispä lämpimät suositukset!

Täytyykin laittaa soundtrack soimaan heti.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tutustuin vuosi sitten ensimmäisen kerran Tanssiteatteri Hurjaruuthin talvisirkukseen. Olin niin vaikuttunut viime vuoden Talvisirkus Playsta, että halusin ehdottomasti nähdä tyttäreni kanssa myös tämän vuoden Talvisirkus Rakkauden.

Talvisirkus on nykysirkusta, jossa klovneria, akrobatia ja jonglööraus yhdistyvät musiikkiin ja teatteriin, ja tärkeässä osassa on myös tanssi.

Tämän vuoden talvisirkuksen teema on Rakkaus, ja jousensa kanssa liihotteleva Cupido (Hanna Terävä) saa tarinan muut hahmot rakastumaan toisiinsa.

Toinen esitystä kantava voimahahmo on klovni (Tomeu Amer), johon nuoli osuu kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän taluttaa alttarille yleisöstä valitun uhrin, toisella osumalla hän löytää oman lintusensa (Griselda Juncà, joka on Amerin puoliso myös näyttämön ulkopuolella).

Tarinaa viedään eteenpäin vain elekielellä, ja sanoja ei tämän vuoden esityksessä käytetä. Se sopii hyvin siis heillekin, jotka eivät ymmärrä sanaakaan suomea.

Esitys soljuu kohtauksesta toiseen sujuvasti, ja taustalla soittava kvartetti, sirkusorkesteri Peloton, luo esitykseen koko show'n läpi kantavan soundtrackin. 

Wes Peden heittelee keiloja ja palloja.

Rakkaus on läsnä ohjelmanumeroissa enemmän tai vähemmän. Tarinaltaan Rakkaus ei ole yhtä eheä kokonaisuus kuin viime vuoden videopeliteemainen Play, mutta eipä sirkusta ensisijaisesti juonen puolesta tulla katsomaankaan.

Aino Savolainen taituroi vanteella. Pelkäsin koko ajan, että hänen sormensa jäävät väliin.

Lapsesta tämäkin esitys oli ihana, ja ihastelimme yhdessä, miten taitavia kaikki esiintyjät olivatkaan.

Arce López Gutiérrez kiipeää kiinalaiseen tolppaansa ja pudottautuu sitä pitkin alas niin, että hirvittää.

Ja Matti Koskela vääntäytyy käsillä seisten asentoihin, joita meidän muiden ei kannattaisi edes yrittää.

Show oli jälleen kaikin puolin huippulaatua, joten voin suositella sitä hyvin lämpimästi! Esityksiä on 13.1.2019 saakka. Mene!

hurjaruuth.fi/talvisirkus/

 

Pressiliput esitykseen saatu Hurjaruuthilta.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Läheinen ja rakas ihminen lähisuvustani menehtyi yllättäen aggressiivisesti levinneeseen rintasyöpään, aivan liian aikaisin.

Uutinen hänen vointinsa äkillisestä heikkenemisestä ja syövän leviämisestä tulivat suurena järkytyksenä, sillä kukaan ei aavistanut, että hänen alle vuosi sitten saamansa syöpädiagnoosi olisi niin vakava. Kun hän joutui sairaalaan viimeisen kerran lokakuussa, kyse oli enää tunneista tai päivistä.

Varsinainen suru-uutinen tuli viikkoa myöhemmin, ja vaikka siihen oli osannut valmistautua, ei se vähentänyt surun määrää.

Hän oli elämäniloisin, aurinkoisin, aktiivisin ja lämpimin ihminen, jonka olen tuntenut. Ihminen, joka levitti iloa ja valoa ympärilleen, oli aidosti läsnä, kyseli aina yhtä kiinnostuneena töistäni, harrastuksistani ja perheestäni ja jonka perusilme oli hymy. Hänen hautajaisensa pidettiin eilen Keski-Suomessa, ja niihin kokoontui valtava joukko perhettä, ystäviä ja tuttavia. Kaikissa hautajaispuheissa korostui, miten erityislaatuinen ja valovoimainen henkilö hän oli ollut ja miten täysin rinnoin hän eli elämänsä.

Edes sairauden eteneminen ei sammuttanut hänen elämäniloaan. "Yhtenä päivänä kuollaan, muina päivinä eletään", hän oli sanonut.

Jouduin kuitenkin pohtimaan pidempään, mitä tekisin hautajaisten suhteen. Vaimoni ei päässyt mukaan, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että ei hautajaisiin voisi oikein lastenkaan kanssa lähteä. Sitten aloin kuitenkin ihmetellä omaa reaktiotani: miksi lasten kanssa ei voisi mennä hautajaisiin?

2-vuotiaalle voisi toki olla vaikeaa pysyä aloillaan siunauksen ajan, ja pahimmassa tapauksessa hän saisi jonkin kiukunpuuskan, jota pitäisi mennä rauhoittelemaan ulos. 6-vuotiaalle taas tilaisuus voisi olla muuten ahdistava ja pelottava, mutta toisaalta kuolevaisuus on yksi asia, joka jokaisen ihmisen on hyväksyttävä ja jolta lapsiakaan ei voi säästää loputtomiin. Tyttö oli kyllä mukana vaarinsa hautajaisissa 2-vuotiaana, mutta hän oli silloin vielä niin pieni, ettei voinut silloin vielä ymmärtää, mistä on kyse.

Päätin siis lähteä hautajaisiin lasten kanssa, mutta matkan tarkoitus ja tilaisuuden luonne oli ensin keskusteltava läpi 6-v:n kanssa.

Aluksi hän oli kovasti hautajaisiin lähtemistä vastaan. Hän ei osannut kertoa tarkalleen miksi, mutta ilmeisesti häntä ahdisti ja pelotti ajatus kuolemasta. Hän ehkä muisti jollain tavalla vaarinsa hautajaiset neljän vuoden takaa, ja hän ei halunnut edes ajatella sitä, että ihmiset kuolevat. Annoin hänelle aikaa ajatella asiaa ja palasin aiheeseen vasta muutaman päivän päästä.

Selitin kärsivällisesti, että hautajaiset eivät ole kenenkään suosikkijuhla ja että hänen mukaan tulonsa olisi tärkeää monille ihmisille, myös isille. Kehotin keskittymään niihin asioihin, jotka hautajaismatkalla ovat kivoja: hän näkee mummon ja papan ja monta muuta kivaa ihmistä, ja viikonloppuna pääsee vielä leikkimään papan kanssa. Tilaisuudessa ei ole mitään pelottavaa, vaikka monet ovatkin hyvin surullisia.

Lopulta hän päätyi jo selittämään itsekin, että lähtee hautajaisiin mukaan, koska se on tärkeää isille, ja että on mukavaa saada mummolassa aamupalaksi paahtoleipää. Ja sunnuntaina olisi mahdollista päästä sisäleikkipuistoon.

Miten sitten meni?

Hyvin. Hyvästien jättäjiä oli paljon, joten tilaisuus oli pitkä, mutta hienosti molemmat jaksoivat. Pienempi ipana touhusi kirkossa omiaan. Hänellä oli pienessä repussaan mukana jokin pieni kirja, jota hän selaili. Vain kerran hän oli karata alttarille. Isompikin huomasi pian, että ei tilanne ollutkaan niin ahdistava kuin etukäteen oli tuntunut. Ulkona oli aurinkoista ja valonsäteet paistoivat myös sisälle kirkkoon. 

Muistotilaisuudessa paikallisella seurakuntatalolla jo hymyilytti. Ruoka oli hyvää, ja tarjolla oli kakkuakin. Sukulaiset olivat iloisia lasten näkemisestä ja juhlatilan nurkassa oli myös piirustus- ja leikkipaikka. Puheissa muisteltiin kuollutta läheistä, ja vaikka välillä pyyhittiin kyyneliä, paljon myös naurettiin. 2-v istuskeli rauhallisesti paikoillaan, välillä nukahti mummon syliin ja seurasi siskoaan leikkipaikalle. 6-v:n pelko hautajaisia kohtaan hälveni, ja näimme samalla sukua.

"Olikin paljon kivempaa kuin ajattelin", tyttö sanoi. Vanhempani olivat iloisia kyläilystä, ja lapset saivat leikkiä mummon ja papan ja heidän koiransa kanssa. Ja sunnuntaina ennen paluuta pappa vei vielä sisäleikkipuistoon.

Hyvä siis, että tuli lähdettyä.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ensi vuodesta on tulossa sellainen leffavuosi, että huhheijaa. Enkä edes tarkoita ainoastaan Angry Birds 2 -leffan julkaisua, vaan sitä, mitä kaikkea amerikkalainen pallokorva pullauttaa tuutistaan ulos. Ja itsehän en odota eniten edes Star Wars Episode 9:n julkaisua, vaan leffoja, jotka iskevät suoraan heikoimpaan kohtaani: Disneyn klassikoihin lapsuudestani.

Disney on tuottanut jo aiemmin klassikkoelokuvistaan versioita, joissa oikeat näyttelijät ja CGI-animaatiot yhdistyvät ennennäkemättömillä tavoilla. Viime vuonna vuodatin kyyneliä Kaunottaren ja Hirviön tahdissa, ja ensi vuonna luvassa on käsittämätön kolmen elokuvan putki vastaavia versioita: maaliskuussa Dumbo, toukokuussa Aladdin ja loppukesästä - tämä kouraisee syvimmältä - Leijonakuningas.

Leijonakuninkaan traileri ilmestyi YouTubeen viime yönä, ja sen näkeminen sai aikaan sellaiset kylmät väreet ja kananlihan, että ne eivät ole laskeneet vieläkään.

Leijonakuningas on edelleen ehdottomasti paras Disneyn piirretty ikinä, ja Elton Johnin elokuviin säveltämistä kappaleista Circle of Life ja Can You Feel the Love Tonight ovat ikuisia suosikkejani. Pelkästään Circle of Lifen alku, "Nants ingonyama bagithi Baba...", joka kuullaan myös trailerilla, nostaa niskavillat pystyyn.

Katsoimme piirretyn elokuvan yhdessä tyttäreni kanssa kaksi vuotta sitten, ja hän ihastui elokuvaan ja sen musiikkiin yhtä paljon kuin isänsä 24 vuotta sitten. Itselleni elokuvan katsominen yhdessä lapsen kanssa oli puolestaan niin merkittävä ja tunteellinen hetki, että nyyhkimme Rouvan kanssa kilpaa, kun Mufasa kuoli ja taas lopussa, kun uusi leijonanpentu syntyi Jylhäkalliolle.

Eilinen traileri lupailee suuria tunteita upeissa maisemissa, ja kun ääninäyttelijöiden joukossa ovat muun muassa Beyoncé sekä alkuperäisen Mufasan ääni, James Earl Jones, odotukset ovat korkealla.

Yhtä korkealla ovat odotukset myös Aladdinin suhteen.

Aladdin-elokuvan traileri julkaistiin jo pari kuukautta sitten, ja vaikka henkeä (Will Smith) ei vielä nähty, pelkästään Agrabahin kaupungin ja Ihmeiden onkalon näkeminen ja Arabian Nights ja Friend Like Me -kappaleiden introt saivat huokailemaan ihastuksesta.

On todella jännä nähdä, miten uskollisia nämä elokuvat ovat alkuperäisille tarinoille. Toivoisin, että ne olisivat hyvin yksi yhteen, eikä hahmoja olisi muuteltu samalla tavalla kuin Aladdinin Broadway-versiossa.

Niin, Aladdinhan on paitsi yksi lapsuuden suosikkejani, merkityksellinen myös siksi, että se oli ensimmäinen musikaali, jonka tyttäreni näki Broadwaylla vajaat kaksi vuotta sitten. Luulen, että elokuvan näkeminen tulee olemaan iso elämys myös hänelle, sillä hän rakasti musikaalia ja kuuntelimme pitkään sen kappaleita Spotifysta lähes päivittäin.

Dumbon alkuperäinen versio ei ole itselleni niin merkityksellinen, mutta elokuvan hiljattain julkaistu traileri vaikuttaa sekin hyvin lupaavalta.

Baby Mine, Don't You Cry.

Samaa voinen sanoa itselleni, kun käymme katsomassa nämä elokuvat.

Toivotaan, että ikärajat eivät ole liian tiukat.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Varoitus, tämä postaus sisältää juonipaljastuksia Bohemian Rhapsody -elokuvasta, joka kertoo Queen-yhtyeestä ja erityisesti sen keulakuvasta, Freddie Mercurystä.

Olin haaveillut jo kuukausia, että ehtisin katsomaan Bohemian Rhapsody -elokuvan nimenomaan leffateatterissa, ja haaveeni toteutui, kun sain isänpäivälahjaksi leffalipun viime sunnuntaille iltanäytökseen.

Löysin itse Queenin Innuendo-levyn aikoihin eli vain hieman ennen Freddien kuolemaa AIDS:iin vuonna 1991. Samana vuonna ilmestyi myös Queenin Greatest Hits II -kokoelma, ja muistan miten kuuntelin molempia levyjä ja kaverilta c-kaseteille kopioituja Miracle ja It's a Kind of Magic albumeita uudelleen ja uudelleen. Vanhempia levyjä oli silloin aikana ennen internetiä vaikea löytää, mutta kävin kuuntelemassa ainakin A Day at the Races ja A Night at the Opera -levyjä kirjaston musiikkiosastolla vinyyleiltä.

En kuitenkaan koskaan perehtynyt sen tarkemmin bändin tai sen jäsenten historiaan. Siksikin oli mielenkiintoista nähdä uusi elokuva, joka kertoo myös bändin alkuvaiheista ja ajasta, jota itse en voi muistaa. 

Elokuvan parasta antia olivat musiikkikohtaukset kuten vuoden 1985 jättimäisen Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertin rekonstruointi. Pääosan esittäjä Rami Malek oli opetellut Freddien eleet käsien asentoja myöten, ja Wembley oli täytetty katsojilla digitaalisesti. Pidin myös pienimuotoisemmista kohtauksista, joissa bändi harjoittelee kappaleita keskenään tai nauhoittaa Bohemian Rhapsodyn oopperaosuuksia.

Mutta.

Elokuvaa on jo kritisoitu useammassa paikassa useiden historiallisten tapahtumien muuttamisesta. Olin lukenut kritiikin ennen elokuvan katsomista, ja on myönnettävä, että kyllä se häiritsi myös itseäni. Bändin todelliset käänteet eivät olleet lainkaan niin dramaattisen riitaisia kuin elokuvassa annetaan ymmärtää. Elokuva kun kertoo, että bändi käytännössä hajosi ennen Live Aid -konserttia, koska Freddie lähti tekemään soololevyjä. Freddie myös palasi elokuvassa anomaan anteeksiantoa muulta bändiltä kuultuaan Live Aidista, ja elokuvan mukaan he pääsivät esiintyjälistalle viime tipassa. Live Aid oli siis elokuvassa bändille tilaisuus, jossa he saivat bändin koottua jälleen yhteen. Valitettavasti vaan tämä tarina on lähes täysin fiktiivinen, ja vain esiintyminen Live Aidissa tapahtui oikeasti.

Elokuvassa on lisäksi monta kohtaa, jotka tuntuvat yksinkertaisesti epäuskottavilta, vaikkei tietäisi bändin historiasta yhtään mitään. Ymmärrän, että kun elokuva perustuu todellisiin tapahtumiin ja oikeisiin ihmisiin, monia mutkia on laitettava suoriksi. Mutta mitä halutaan kertoa todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin pohjautuvalla elokuvalla, jonka suuri loppuhuipennus ja monet käänteistä ovatkin keksittyjä? 

Toinen elokuvan käsikirjoitukseen liittyvät krittikkini koskee sitä, mihin elokuva päättyi. Olisin toivonut, että Freddien kuolema olisi ollut myös mukana tarinassa, sillä muistan hyvin miten iso uutinen se oli. Siitä seuraavana vuonna järjestettiin jättimäinen muistokonsertti, jossa esiintyi monia sen ajan suurimmista nimistä. Olin suoraan sanoen hämmästynyt, kun vuoden 1985 Live Aid -konsertti osoittautuikin elokuvan kliimaksiksi ja kyseisen konsertin jälkeiset vuodet kuitattiin vain muutamalla lauseella elokuvan lopputekstien päällä. Freddien tarina tuntui siis jäävän täysin kesken, ja monet niistä kappaleista, joiden parissa itse kasvoin, täysin käsittelemättä.

Tämä ei ole näemmä haitannut lipunmyyntiä, ja elokuva on menestynyt kritiikistä huolimatta hyvin. Se kuitenkin harmittaa, että monille elokuvan tapahtumat edustavat nyt totuutta. Tai ainakin siihen asti, kunnes seuraava Freddie Mercury -elokuva joskus tehdään.

* * *

Jos muuten aiot kysyä, kävinkö kuuntelemassa Queenin ja Adam Lambertin keikkoja Helsingissä viime tai sitä edellisenä vuonna, niin vastaus on: En. Olisin kyllä halunnut. Minulla oli itse asiassa lippu Kaisaniemen konserttiin 3.6.2016, mutta se jäi väliin, sillä poikani sattui syntymään juuri samaan aikaan, kun Queen heitti keikkaansa. Viime vuoden konsertti meni puolestaan sivu suun, sillä unohdin ostaa lipun ajoissa, ja sitten konsertti olikin jo loppuunmyyty. Se ehkä nyppii vähän vieläkin.

* * *

Queen on jäänyt historiaan yhtenä maailman suurimmista bändeistä, ja sen musiikki on soinut jo viidellä vuosikymmenellä. Vielä 27 vuotta Freddie Mercuryn kuoleman jälkeenkin The Show Must Go On saa aikaan kylmät väreet.

 

Pages