Ladataan...
Isyyspakkaus

Huhut pienestä remonttiväsymyksestä ovat... no... aivan totta. Kesä-heinäkuussa mökkiremonttia tuli tehtyä niin intensiivisesti, että nyt on ollut kiva tehdä aivan muita juttuja, ja kun kasvihuonekaan ei vaadi enää kastelua parin päivän välein, mökillä on tullut käytyä harvemmin. Tässä kuitenkin todiste siitä, että homma etenee, sillä remonttifirmamme on päässyt jatkamaan töitään ja sähköasentajakin on vieraillut mökillä jo muutaman kerran!

Kuvassa näkyvät tulevan keittiön viemäri- ja vesiputket sekä yksi seinän läpi viedyistä sähköjohdoista. Huraa!

Seuraavien viikojen aikana tapahtuukin oletettavasti paljon edistystä, sillä tiskipöytä ja hana saapuvat jo lähipäivinä, ja keittiön asennukset tapahtuvat (toivottavasti) jo aivan lähiaikoina.

Päädyimme keittiön välitilassa hieman kokeelliseen ja omaperäiseen ratkaisuun: sen sijaan, että olisimme laatoittanet välitilan tai käyttäneet siinä lasilevyä tai pleksiä, lakkasin paperitapetin kalustelakalla! Tilan ei varsinaisesti tarvitse kestää vettä, mutta jos tiskipöydältä roiskuu siihen jotain, pinnan voi pyyhkäistä puhtaaksi.

Sähköjohtojen läpiviennit ja valaisimen, pistorasioiden ja valokatkaisijan asennus on nyt hyvin helppo tehdä, kun niitä varten ei tarvitse porailla reikiä muuhun kuin seinään. Sähköjohdot vedetään seinän toisella puolella olevan varaston kautta, joten jakorasiat ja suurimman osan johdoista saa risteilemään piilossa.

Myös listoitukset etenevät vintillä ja alkovissa.

 

Vaan voi kunpa pääsisin esittelemään valmista tai edes lähes valmista tupaa jo pian! Vielä sen jälkeen edessä on verannan maalaus, mutta se on pieni homma verrattuna tähän kaikkeen muuhun. Kiire siinä kyllä tulee, sillä kaiken pitäisi olla tehtynä ennen syyskuun loppua. Sen jälkeen alueella ei ole nimittäin vettä ja vaikkapa maalausvälineiden pesusta tulee mahdotonta. Mökin ulkomaalaus jää ensi vuoteen.

Pysy kuulolla.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Taas mennään! Tällä kertaa Seikkailupuisto Korkeessa Helsingin Paloheinässä.

Olemme aiemmin käyneet Mustikkamaan Korkeessa, mutta sen matalalla kulkevat kantoradat kävivät neiti 6-v:lle jo liian pieniksi, ja pituus ei aivan riittänyt helpoimmille latvaradoille, joihin vaatimuksena oli 120 cm:n pituus. Kävimme kesällä Jyväskylän Laajavuoren seikkailupuistossa, jossa helpoimpien ratojen vaatimuksena oli 110 cm, ja sama pituus riitti myös Paloheinän Korkeeseen.

Neitiä hieman jännitti etukäteen, miten hurjia Paloheinän radat olisivat, ja valjaita pukiessa ilme oli vakava.

Mutta pian hän jo kiipeili puihin kuin vanha tekijä.

Paloheinässä turvavaljaat ovat hyvin erilaiset verrattuna edellisiin puistoseikkailuihimme. Mustikkamaalla ja Laajiksessa käytössä on Saferoller, joka liukuu koko matkan vaijeria pitkin kuin juna kiskoilla eikä turvaköyttä tarvitse irrottaa missään vaiheessa radalla.

Paloheinässä taas käytetään Edelrid Smart Belay -systeemiä. Siinä turvaköysiä on kaksi, ja niiden päässä on koukkumaiset turvalukot. Kun siirrytään tehtävältä toiselle, lukot irrotetaan ja siirretään seuraavalle vaijerille yksitellen. Turvallisen tästä systeemistä tekee se, että turvalukot ovat yhteydessä toisiinsa, eikä niitä voi avata yhtä aikaa: avoin lukko on napsautettava kiinni, jotta toinen lukko aukeaa.

Lisäksi puihun kiivetessä valjaat kiinnitetään hakasella turvaköyteen, joka toimii kuin auton turvavyö: hitaasti kiivetessä köysi liikkuu ylös ja alas, mutta äkillisessä liikkeessä (pudotessa) köysi lukittuu.

Tunsimme siis olevamme turvassa, ja ainakin itse pidin tästä Edelridin systeemistä enemmän kuin Saferollerista. Huomasin, että pitkissä vaijeriliu'uissa näillä laitteilla oli helpompi vaikuttaa siihen, miten päin tulee perille. Saferollerin kanssa käännyin usein selkä päin menosuuntaa enkä saanut enää käännettyä rintamasuuntaa eteenpäin.

Paloheinän seikkalupuistossa alle 130-senttisille on kolme rataa. Ensimmäinen on hyvin helppo, toinen aavistuksen vaativampi ja kolmas lähes pelkkiä vaijeriliukuja. 

Loput kuusi rataa näyttivät huomattavasti haastavammilta, mutta niihin meillä ei ole asiaa vielä muutamaan vuoteen.

Kolme tuntia vierähti tämän supertytön seurassa vauhdikkaasti kuin vaijerilla liukuen, ja aloimme jo suunnitella, missä seikkailisimme seuraavan kerran!

Miksi tällaisia puistoja ei ollut silloin, kun olin itse lapsi?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kulttuurisyksymme käynnistyi perjantaina Prinsessa Ruusunen -baletilla KansallisbaletissaJavier Torresin koreografioima sovitus Pjotr Tšaikovskin säveltämästä klassikkobaletista on saanut ensi-iltansa jo kymmenen vuotta sitten, ja se palasi Kansallisbaletin ohjelmistoon nyt, muutaman vuoden tauon jälkeen.

Satubalettia on lyhennetty merkittävästi alkuperäisestä nelituntisesta (!) teoksesta, joten se sopii myös pienemmille katsojille. Teos on silti aivan täyspitkä esitys, joka kestää väliaikoineen liki 2,5 tuntia, joten hieman jännitimme, miten mukana ollut tyttömme jaksaa katsoa sen loppuun saakka. Hän on nähnyt kyllä aiemminkin kaksi pitkää balettia, Muumipeikon ja pyrstötähden sekä Pähkinänsärkijän, mutta ne olivat päivänäytöksiä, ja Prinsessa Ruusunen alkoi vasta iltaseitsemältä. 

Tarina oli onneksi tuttu ja siten helppo seurata. (Jopa tällainen aloitteleva baletinkatsoja pystyi seuraamaan tarinaa ilman selostajaa.) Lisää motivaatiota esityksen katsomiseen tuli varmasti myös siitä, että tyttö aloitti itse balettitunnit tanssikoulullaan tänä syksynä. Hän on käynyt tanssitunneilla jo aivan pienestä, mutta viimeisen vuoden ajan hän on toivonut pääsevänsä juuri balettitunneille. Sen taustalla lienee puolestaan ainakin osittain se, että hänen äitinsä on myös harrastanut balettia ja käynyt nyt pari vuotta aikuisbaletissa.

Prinsessa Ruususen juonta tuskin tarvinnee varsinaisesti kerrata. Tämäkin versio alkaa prinsessa Auroran ristiäisistä ja päättyy prinsessan ja prinssin häihin. Siinä missä vaikkapa Disneyn versiossa prinsessa satuttaa sormensa värttinään, tässä baletissa sadan vuoden uni saa alkunsa pelon haltijattaren, Carabossen, noitumasta punaisesta ruususta.

Näytöksiä on neljä: prologi ja ensimmäinen näytös ensimmäisellä puoliskolla ja toinen ja kolmas näytös toisella puoliskolla. Prologissa juhlitaan prinsessan ristiäisiä, ja ristiäisvieraat esittävät oman tervehdyksensä tanssien. Haltijatarkummeilla on suurimmat roolit, samoin kutsumatta jääneellä pelon haltijattarella ja tämän lepakkoensemblella. 

Ensimmäisessä näytöksessä prinsessa täyttää kuusitoista, ja näemme ensimmäisen kerran baletin päähenkilön, Auroran (Eun-Ji Ha). Aurora on näytöksessä pääosassa, mutta soolonsa saavat myös prinsessaa neljästä ilmansuunnasta kosimaan tulleet prinssit. Näytös päättyy siihen, kun prinsessa ja koko hovin väki vaipuvat satavuotiseen uneensa.

Väliajan jälkeen toisessa näytöksessä pääosassa on prinssi Désiré (Michal Krčmář), joka on metsästämässä kauriita. Hän näkee kultaisen kauriin ja on ampumaisillaan sen, kun paikalle ilmestyy rakkauden haltijatar Syrene (Hanako Matsune). Syrene näyttää prinssille näyssä prinsessa Auroran ja prinssi lähtee pelastaamaan häntä. Linnassa prinssi taistelee Carabossea vastaan ja voitettuaan hänet herättää prinsessan ja koko muun hovin unestaan.

Viimeisessä näytöksessä juhlitaan Auroran ja Désirén häitä. Vieraina on haltijatarkummien lisäksi myös Punahilkka ja Susi, Saapasjalkakissa ja Lintu Sininen. Aurora ja prinssi esittävät monta numeroa yhdessä ja erikseen.

Huikeimmat roolit tanssivat arvatenkin Auroraa esittänyt Eun-Ji Ha ja prinssin roolin tehnyt Michal Krčmář, joiden taidot tekivät vaikutuksen vähemmänkin balettia ymmärtävään. On vaikuttavaa, miten kepeiltä ja helpoilta liikkeet näyttävät, vaikka ne ovat niin vaativia ja varmasti fyysisesti rankkoja. Myös Hanako Matsune Syrenenä ja Rebecca King Carabossena jäivät mieleen erityisen hienoina suorituksina. Ensembleista taas parhaasta päästä oli miestanssijoiden kaurislauma ja tietysti balettioppilaitoksen pienten tanssijoiden esitykset perhosina ja kissoina.

Vaikka teosta on lyhennetty alkuperäisestä, tarinan kannalta sitä olisi voinut omasta puolestani tiivistää entisestään. Varsinkin ensimmäisen näytöksen lopussa prinsessan juhlavieraiden tansseja oli kovin monta, ja häänäytöksen tanssit jatkuivat muutaman numeron voimin vielä senkin jälkeen, kun niiden luuli jo päättyvän. Toisaalta Carabossen ja prinssin taistelu oli ohi yllättävän nopeasti. Pahuuden voimia olisin nähnyt muutenkin mielelläni enemmän, sillä Carabosse ja lepakot toivat lavalle vauhtia enemmän kuin ruusut tai rokokoopukuihin pukeutuneet juhlavieraat.

Prinsessa Ruusunen on hyvin, hyvin klassinen baletti, joka tarjoaa juuri sitä, mitä oletinkin: piruetteja, hyppyjä, satumaista tunnelmaa, näyttäviä pukuja, kultaa ja kimallusta. Ilman lasta olisimme tuskin lähteneet katsomaan juuri tätä teosta, mutta tytön kanssa se oli juuri oikea valinta.

Niin, mitenkäs hän jaksoi? Puoliaikojen loppua kohti havaitsin pientä väsymistä, mutta hienosti hän istui katsomossa. Yleisössä oli muutenkin ihastuttavan paljon pieniä katsojia, pienimmät arviolta 4-vuotiaita. Kysyin tytöltä, mitä hän piti ja kannattiko lähtä. Kyllä kannatti, oli kuulemma ihana.

Näyttämökuvat: Mirka Kleemola, Suomen kansallisbaletti

Lippu esitykseen saatu Kansallisbaletilta

Ladataan...
Isyyspakkaus

Joko Social Burgerjoint on sinulle tuttu? Ellei ole, pian se lienee, sillä burgerimestan keväällä ostanut Kotipizza Group aikoo tehdä Helsingin Sörnäisistä lähtöisin olevasta hampurilaisravintolasta valtakunnallisen ketjun. Se, miten yksittäinen ravintola onnistutaan muuttamaan ketjuksi menettämättä alkuperäisen paikan viehätystä jää vielä nähtäväksi.

Social Burgerjointin ensimmäinen ravintola sijaitsee siis Kurvissa, ja toinen avattiin keväällä Helsingin keskustan Citycenteriin, eli tuttavallisemmin Makkarataloon. Kävimme Kurvissa jo aiemmin keväällä, ja pidimme burgereista todella paljon. Pihvi oli juuri sopivan kypsä ja kokonaisuus yksinkertaisesti todella maukas. Bronx-juustohampurilainen ja jokin kausihampurilainen maistuivat kaikille, ja parmesaaniranskalaiset vielä päälle.

Osa viehätyksestä tuli myös tunnelmasta: pieni, täyteen pakattu paikka, jonka ilmassa tuoksui savu hyvin voimakkaasti. Äijämäinen henkilökunta heitti tiskin takana ronskiakin läppää, ja puheensorina täytti ravintolan.

Ainoan miinuksen paikalle joudun antamaan täydellisestä aterimien puuttumisesta. En minä niitä itse olisi tarvinnut, mutta pienemmälle lapselle olisi ollut kiva ensinnäkin pilkkoa hampurilaista pienemmäksi. Lisäksi hänen olisi ollut helpompi syödä hieman siistimmin haarukkaa käyttäen. No, ei kuulu paikan tyyliin, ajattelin, ja kun hampurilaiset olivat niin hyvät, annoin asian anteeksi.

Citycenterin ravintolassa kävimme kesällä. Ulkoisesti ravintolalla ei ole mitään tekemistä Sörkan ravintolan kanssa. Tila on valtava, eikä savuisesta tuoksusta ole tietoakaan.

Entäpä henkilökunta? No sillai normaalilla tavalla hiljaisen asiallista, jopa huomaamatonta. Hmm, onko tämä todella sama ravintola?

Entäpä hampurilaiset? Tilasimme Bronx- ja Wallstreet-juustohampurilaiset, ja niiden viereen ranskalaisia ja "vihreää". Toinen juustohampurilainen oli maustettu simppelimmin, toisessa oli myös pekonia ja salaattia. Vihreät lisukkeet olivat grillatut sydänsalaatit, jotka olivat todella hauskat!

Haarukkaa ja veistä ei tästäkään ravintolasta löytynyt, mikä ihmetytti vielä enemmän kuin Sörnäisten liikkeessä. Itse hampurilaiset olivat maultaan hyvin lähellä Sörnäisten purilaisia, mutta pihvin maussa oli jotain erilaista, jota on vaikea selittää. Pitäisi melkein maistaa molempia pihvejä vierekkäin sen selvittämiseksi.

Tämän testin perusteella Social Burgerjoint on erittäin hyvä hampurilaispaikka, mutta näistä kahdesta vaihtoehdosta valitsisin tunnelman ja hampurilaisen mausta jääneen mielikuvan perusteella Sörkan. Enemmän tilaa ja lastenistuimia kaipaavan kannattaa taas suunnata Makkarataloon.

Lisää parhaan burgerin metsästystä tämän linkin takaa. Valitettavasti osa testatuista paikoista on jo lopettanut toimintansa, joten metsästys pitänee käynnistää taas uudelleen. Missäs kannattais käydä?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime viikonlopusta tuli puolivahingossa Whitney Houston -teemaviikonloppu. Kävimme nimittäin katsomassa laulajasta kertovan uutuusdokumentin, Whitney, elokuvissa lauantaina, ja se jäi vaivaamaan mieltä niin kovasti, että katsoimme samana iltana vielä Netflixistä toisen Whitney-dokumentin kahden vuoden takaa: Whitney - Can I Be Me.

Tiesin jo elokuviin mennessäni, että kyseessä ei voi olla mikään hyvän mielen elokuva. Vaikka en ole sen syvemmin laulajan uraa ja sen viimeisiä käänteitä seurannutkaan, tähden päihteiden käyttö ja traaginen kuolema kuusi vuotta sitten ylittivät uutiskynnyksen myös Suomessa, joten yllätyksenä ne eivät tulleet.

Vasta tämän elokuvan myötä kuitenkin ymmärsin, miten sekaisin laulaja ja koko hänen lähipiirinsä tuntuivat olevankaan. Tiukka äiti, rahaa varastava isä, 10-vuotiaina huumeiden käytön aloittaneet narkkariveljet ja elokuvan shokkipaljastuksena vielä serkku, Dee Dee Warwick, joka käytti tähteä seksuaalisesti hyväksi lapsena.

Menestyksestään huolimatta Whitney ei ollut aina muiden afroamerikkalaisten suosiossa, sillä hänen musiikkinsa oli liian populaaria ja liian valkoista. Hänelle buuattiin palkintogaalassa, ja hän otti asian kovin raskaasti. Avioliitto Bobby Brownin kanssa vei hänet ehkä lähemmäs juuriaan getossa, mutta sysäsi hänen elämänsä muuten väärään suuntaan. Toinen käytti huumeita, toinen alkoholia. Yhdessä he päätyivät käyttämään kaikkea sekaisin.

Vaikka Whitneyn huumeidenkäyttö tulikin suurelle yleisölle tietoon vasta, kun hänen uransa oli huipullaan, se oli alkanut jo paljon aiemmin, jopa ennen kuuluisuutta. Kun laulaja päätyi yhteen Bobby Brownin kanssa, viihdekäyttö muuttui päivittäiseksi. Surullisen kuuluisassa Diana Sawyerin haastattelussa vuonna 2002 hän myönsi käyttäneensä alkoholia, marijuanaa, kokaiinia ja lääkkeitä, mutta kielsi crackin käytön. Myöhemmin hän myönsi senkin Oprah Winfreylle.

Kovin surullista on se, että Whitney oli juuri kuolemansa aikoihin ehkä pääsemässä ylös pahimmasta kuopastaan. Hän oli juuri lopettanut uuden Sparkle-elokuvansa kuvaukset mutta ei ehtinyt nähdä valmista elokuvaa ennen kuin hänet löydettiin hotellinsa kylpyammeesta Beverly Hillsissä.

Kaikkein järkyttävintä oli kuitenkin Whitneyn ja Bobby Brownin tyttären, Bobbi Christinan, kohtalo. Dokumentista kävi selväksi, että lapsi vietti hyvin erikoisen lapsuuden, jossa hän oli joko pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan tai mukana kiertueilla. Vanhempien päihteiden käyttö jätti jälkensä ja tytär seurasi vanhempiaan huumeiden käytössä ja kuoli 22-vuotiaana vain kolme vuotta äitinsä jälkeen.

Laulajana Whitney oli upea. Hänen äänellensä ei ole vertailukohtaa, ja lavalla hän oli häikäisevä. Ne, jotka muistavat vuoden 1992, muistavat, miten I Will Always Love You soi kaikkialla, ja Whitney oli maailman suurin tähti. Sääli, että vain kymmenen vuotta myöhemmin tähti oli syöksykierteessä, ja myös menettänyt pysyvästi upean äänensä. Vuoden 2010 comeback-kiertue oli katastrofaalinen.

Vuonna 2016 julkaistu Can I Be Me dokumentti kertoo pitkälti saman tarinan. Uusi Whitney-dokumentti on elokuvamaisempi ja Can I Be Me perinteisempi dokumenttielokuva, joka yhdistelee kotivideoita ja haastatteluja. Molempiin on saatu haastateltavaksi Whitneyn lähipiiriä kuten äidin, veljet ja Bobby Brownin. Brown ei halua kuitenkaan puhua huumeiden käytöstä, eikä niillä hänen mukaansa ollut mitään tekemistä tähden kuoleman kanssa. Laulajan läheisintä ystävärtä, Robyn Crawfordia, jota pidetään myös hänen todellisena rakkautenaan, ei elokuvissa kuulla kuin vanhemmassa arkistomateriaalissa.

Kovin surullista katsottavaa molemmat dokumentit olivat, joten en tiedä, suosittelisinko elokuvien katsomista vai katsomatta jättämistä. Itse haluaisin ehkä kuitenkin muistaa Whitneystä vain kaksi asiaa. Toinen on I Will Always Love You ja toinen I Have Nothing.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Keskustelu perhevapaista, työpaikkojen perheystävällisyydestä ja isien osallistumisesta lastenhoitoon on jälleen ajankohtainen. Niinkin ajankohtainen, että huomasin yhtäkkiä lupautuneeni puhumaan asiasta myös Ylen Aamu-tv:ssä Sanna Savikon kanssa.

Lähetys oli viime perjantaiaamuna, mutta haastattelu on katseltavissa myös Yle Areenassa. Mukana keskustelussa olivat Siili Solutionsin toimitusjohtaja Timo Luhtaniemi ja Aku Karjalainen Tekniikan Akateemiset TEK:istä.

Aivan puskista tämä haastattelupyyntö ei tullut, vaan se liittyi 30.8. käyntiin pyöräytettävään projektiin, jonka ideoinnissa olen ollut mukana Akun kanssa ja joka sai nimekseen #isähaaste.

Isähaasteen ideointi käynnistyi jo viime syksynä, kun neljän aktiivisen isän ryhmä tapasi ja alkoi pohtia, millaista tukea isät tarvitsisivat perheen ja työelämän yhdistämisessä, ja erityisesti sitä, miksi niin harva isä hyödyntää mahdollisuutta pitää perhevapaita. Lähes kaikki isät kyllä käyttävät kolmen viikon vapaan lapsen syntymän jälkeen, mutta vain puolet pitää pidempiä isyysvapaita, ja hoitovapaalle isistä jää alle 10 %.

Tapasimme Mike Arvelan, Aku Karjalaisen ja Juho Toivolan kanssa talven mittaan joitain kertoja ja päädyimme siihen, että suurin ongelma on asenteissa ja työpaikkojen kulttuurissa.

Taloudelliset syytkin ovat varmasti merkittävä tekijä monissa perheissä: jos äidillä ei ole työtä mihin palata, isän kotiin jääminen ei ole vaihtoehto. Luvut kuitenkin osoittavat, että perhevapaat kiinnostavat hätkähdyttävän vähän myös niitä isiä, joille perheen talouden puolesta se olisi mahdollista. Vaikka olimme kaikki olleet itse hoitovapailla lastemme kanssa, tunnistimme useita syitä, miksi niin monet muut isät eivät ole käyttäneet sitä mahdollisuutta.

Tasa-arvobarometrin mukaan työpaikoilla ei kannusteta riittävästi miehiä käyttämään perhevapaita, ja 43 % miehistä pitää hoitovapaalle jäämistä vaikeana.

Jos kukaan kollega ei ole ollut hoitovapaalla, kynnys olla pioneerina voi olla iso. Isällä voi olla huoli siitä, että hoitovapaalla on negatiivinen vaikutus urakehitykseen, ja hän kokee jäävänsä paitsi jostain. On varmasti myös työpaikkoja, joissa esimiehet suhtautuvat nihkeästi jopa lakisääteisten isyysvapaiden pitämiseen.

Kyse ei ole pelkästään hoitovapaista vaan myös lapsiperhearjesta, jossa lapsia viedään ja haetaan, käytetään neuvolassa ja hammaslääkärissä, käydään keskellä päivää keskustelemassa päiväkodilla tai koulussa ja joudutaan toisinaan jäämään kotiin hoitamaan sairasta lasta. Ilmeisesti monet ajattelevat yhä, että tämä kaikki olisi vain äitien vastuulla.

Tällaisia kertomuksia olen kuullut useita, kun olen kertonut omista hoitovapaistani, ja olen hyvin iloinen siitä, että omat työnantajani ja esimieheni ovat suhtautuneet niin kannustavasti hoitovapaisiini, ja myös vaikkapa sairaan lapsen hoitaminen on vain ilmoitusluontoinen asia.

Ja juuri tästä päästään isähaasteeseen ja sen keskeiseen viestiin. 

Meidän mielestämme jokaisella isällä on paitsi velvollisuus osallistua lastenhoitoon siinä missä äideilläkin, myös oikeus saada elämäänsä läheinen isä-lapsisuhde. Työn tulee olla se, joka joustaa, ei lapsen. Isäystävällisellä johtamisella työnantaja edistää myös sekä miesten että naisten tasa-arvoa.

Isähaaste lähti siis pienen porukan ideasta ja muovautui kevään aikana projektiksi, jonka läpiviennistä vastaa työelämän asiantuntijaorganisaatio Fambition.

Haaste heitetään erityisesti työnantajille, ja haastajiksi on saatu mukaan Tekniikan Akateemisten toiminnanjohtaja Jari Jokinen, Siili Solutionsin toimitusjohtaja Timo Luhtaniemi ja Knowit Oy:n toimitusjohtaja Ville Särmälä

Haastajat ovat sitoutuneet muuttamaan suomalaista työelämää isäystävällisemmäksi ja haastavat myös muita työnantajia tekemään saman.

Isähasteen teesit ovat:

  1. Mahdollisuutta perhevapaisiin pidetään aktiivisesti esillä työpaikalla ja niiden pitämiseen kannustetaan.
  2. Perhevapaa ei haittaa urakehitystä. Töihin palataan aiempaa motivoituneempana.
  3. Töiden uudelleenjärjestely perhevapaiden vuoksi ei ole yhtään sen vaikeampaa kuin lomienkaan kohdalla.
  4. Työaikajoustot, etätyö, lyhennetty työviikko ja sairaan lapsen hoitaminen ovat arkipäivää – myös isien kohdalla.
  5. Isien ei oleteta priorisoivan työtä perhe-elämän kustannuksella.
  6. Perheeseen liittyvistä asioista voi aina keskustella myös oman esihenkilön kanssa.

Jos kiinnostuit haasteesta, käy lukemassa lisää osoitteesta isahaaste.fi. Seuraava askel on 30.8. pidettävä kick-off, joka järjestetään Mothership of Work Stargatessa, Helsingin Ruoholahdessa. Mukaan ovat tervetulleet kaikki, ja erityisesti isäystävällisten ja sellaisiksi haluavien työnantajien edustajat!

Lähdetkö juuri sinä mukaan muuttamaan asenteita?

isahaaste.fi

Pages