Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Ifolor

Otamme tänä päivänä enemmän valokuvia kuin koskaan aiemmin. Ensin digikameroiden yleistyminen ja sittemmin kännykkäkameroiden merkittävä tekninen kehitys ovat madaltaneet kynnystä räiskiä kuvia huomattavasti enemmän ja arkisemmista asioista kuin silloin, kun kuvat tallennettiin filmirullalle ja kehitettiin negatiiveista paperikuviksi.

Oletko kuitenkaan koskaan ajatellut, että on täysin mahdollista, että ajastamme säilyy jälkipolville vähemmän kuvia kuin koskaan aiemmin?

Siinä missä paperikuvat säilyvät oikeissa olosuhteissa - ja kaukana tulesta ja vedestä - oletettavasti vuosisatoja, digikuvat voivat kadota teknologian pettäessä ja varmuuskopioiden puuttuessa jäljettömiin silmänräpäyksessä. Aivan toinen kysymyksensä on, ovatko sadan vuoden päästä käytettävät tallennusratkaisut ja tiedostomuodot yhteensopivia nykyisten kuvaformaattien kanssa.

Ei varmasti jokaista selfietä ja annoskuvaa kaipaa kukaan, mutta kyllä monet valokuvista ovat korvaamattomia. Sellaisia ovat ainakin lapsuuskuvat.

Otin jo kuusi vuotta sitten tavaksi tehdä jouluksi vuosikirjan vuoden parhaista kuvista. Ensimmäiset neljä kirjaa kertoivat, mitä kaikkea tyttö on ehtinyt tehdä ja oppia vuoden aikana, ja kahdessa seuraavassa päähenkilöitä onkin ollut kaksi.

Nyt edessä on jo seitsemännen vuosikirjan tekeminen, ja aloitan sen käymällä käytännössä kaikki vuoden aikana ottamani kuvat läpi.

Valokuvakirja on jo odotettu lahja isovanhemmille, sillä paperisia kuvia ei muuten tule nykyisin teetettyä. Kirjassa isovanhemmat saavat kerralla kaikki vuoden parhaat kuvat yksissä kansissa, ja tiedän, miten kirjaa tutkitaan tarkasti ja ihastellaan pitkään.

Vähintään yhtä tärkeää on se, miten hauskaa lapsista on katsella kuvakirjoja. Valokuvakirja kun ei ole mikään kertakäyttötuote, vaan vanhojen valokuvien pariin palataan aina uudestaan, ja joka kerta heistä on yhtä hauskaa katsella vanhoja kuvia.

Miten liikuttavaa onkaan, kun 6-v esittelee kuvia 2-v:lle, kertoo paikoista ja ihastelee, miten söpöjä he molemmat ovat olleetkaan vielä pienempinä.

Kuvien lisäksi tärkeitä ovat kuvatekstit, ja niiden kautta on hauska muistella yhdessä koettuja asioita.

”Voi mä muistan, tuossa oli hirveän kylmä!”

”Isi, minäkin haluan Muumimaailmaan!”

Kuvakirjat ovat Ifolorin A4-kokoisia Deluxe-kirjoja, ja olen tehnyt ne 72 sivun kokoisiksi. Kuvamuistoja mahtuu jokaiseen kirjaan siis noin parisataa kappaletta.

Tilaan kirjoja samalla peräti kuusi kappaletta: yksi kotiin, kolme isovanhemmille ja isoisovanhemmille ja tietysti kaksi lapsille. Laitan ne muoveissaan jemmaan ja annan heille sitten joskus, kun sen aika on.

Ehkäpä joskus viidentoista-kahdenkymmenen vuoden päästä molempia odottaa jouluna suuri ja kova paketti, joka ei sisällä sen vähempää kuin molempien kaikki tärkeimmät lapsuusmuistot. Yhteiset retket, kesälomat, pulkkamäet ja parhaat kaverit. 

Kovin paljon arvokkaampaa joululahjaa on vaikea keksiä.

ifolor.fi/

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olisitpa nähnyt ilmeeni eilen, kun olin noutamassa lippuja illan oopperaesitykseen. Olin varannut lipun uuteen Pikaparantola-oopperaan ja saanut loppuun varattuun esitykseen vielä edellisenä päivänä järjestymään lipun myös Rouvalle.

Saavuin oopperan lippumyymälään puoli seitsemän jälkeen noutaakseni liput - ja kävi ilmi, että esitys oli alkanut jo kymmenen minuuttia aiemmin. Voihan... Näinkin siis voi käydä. En sitten tullut tarkastaneeksi alkamisaikaa, ja oletin oopperan alkavan seitsemältä kaikkien viime aikoina näkemiemme esitysten tavoin. Alminsalin esitykset alkavat siis kuitenkin jo puolelta.

Olisimme päässeet katsomaan esitystä väliajan jälkeen, mutta totesimme Rouvan kanssa, että ei ole järkevää mennä katsomaan vain toista puoliaikaa. Koska lapsilla oli jo joka tapauksessa hoitaja, mietimme, mitä muita vaihtoehtoja meillä on, ja kun elokuvissakaan ei mennyt mitään kiinnostavaa, päätimme käydä tsekkaamassa hiljattain Karhupuiston viereen avatun The Wayn (Agricolankatu 9) Kalliossa.

The Way Bakery and Wine Bar on siis leipomo ja viinibaari, josta saa myös pieniä ruoka-annoksia samaan tyyliin kuin vaikkapa BasBas & Staff Winebarista. Myös The Wayssa viinilistalla on monia alkuviinejä, ja viinejä maistellessa voi tilata naposteltavaa sitä mukaan, kun nälkä yltyy.

Leipomo-baarin taustalla on samaa väkeä kuin erinomaisessa ravintola Grönissä ja Good Life Coffeessa.

Lauantai-iltana baari oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, osa asiakkaista nautti viinejään seisten ja ruoka-annoksia oli katettu hyvin rennosti kaikille vapaille tiloille ympäri baaria. Tila täyttyi puheensorinasta, ja tunnelma oli tiivis ja jotenkin hyvin epäsuomalainen.

Omat maisteluannoksemme katettiin ravintolan tiskille, mutta hetkeä myöhemmin pöydästä vapautuikin tilaa, joten siirryimme istumaan pöydän ääreen. 

Menusta löytyi mm. kananmaksaa, ruusukaaleja, kantarelleja ja parmesaania, yön yli kuivatettuja tomaatteja ja tietysti aivan törkeän hyvää hapanjuurileipää. Annosten hinnat vaihtelivat neljän ja kymmenen euron välillä.

Oma suosikkimme oli kananmaksa-annos, joka oli todella herkullista leivän kanssa. 

Koska nälkä kasvoi syödessä eikä kotiinkaan ollut kiirettä, maistelimme vielä paria muuta viiniä ja tilasimme tartar-annoksen, burrataa ja maalaiskinkkua fermentoitujen papujen kanssa.

Baarista löytyi myös tuttuja. WTD-Nata puhkui innosta ja kertoi, että hänellä on vaikka mitä jännittävää kerrottavaa omasta syksystään ja huikeista työprojekteistaan. Sovimme, että vaihdamme kuulumisia ajan kanssa ja vähemmän hälyisässä ympäristössä lähiaikoina.

Oopperan siis missasimme, mutta illasta muodostui siitä huolimatta hauska ja erittäin onnistunut. The Way oli puolestaan loistopaikka, ja pidimme siellä kaikesta: viineistä, ruoista, tunnelmasta, palvelusta. Iso, iso peukku ja lämpimät suositukset! Kuulemma myös aamiainen on erittäin suositeltava - myös lasten kanssa. Tulemme miellellämme testaamaan senkin jokin toinen viikonloppu!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs Lila

Mitä vastaisit, jos sinulta kysyttäisiin, mikä on vahvuutesi? Kertoisitko työroolisi vaatimista taidoista vai rakkaimmasta harrastuksestasi? Olisiko vahvuutesi jokin konkreettinen taito vai abstraktimpi asia, jonka olet vuosien varrella havainnut osaavasi keskimääräistä paremmin?

Olen itse vastannut kysymykseen monta kertaa eri yhteyksissä ja aina hieman eri tavoin. Joskus halusin korostaa esiintymis- ja viestintätaitoja, ja erityisesti työuran alkuvaiheessa oli merkityksellistä painottaa sitä, että on nopea oppimaan uusia asioita. Toisaalta vahvuuteni ei ole koskaan ollut olla jonkin tietyn asian syväasiantuntija vaan pikemminkin tietää monista asioista sen verran, että ymmärrän ainakin suurin piirtein, mistä oikeat asiantuntijat puhuvat ja osaan esittää oikeanlaisia kysymyksiä. Melko ilmeinen vastaus kysymykseen voisi olla myös musikaalisuus ja laulaminen.

Kun pidimme elokuussa syntymäpäiväjuhliamme puutarhamökillä, eräs vieraista päätti järjestää illan päätteeksi pelin nimeltä "kiva pullonpyöritys". Sen idea oli, että pelissä ei ollut lainkaan tehtäviä, vaan pyörittäjän oli esitettävä seuraavalle henkilölle kysymys, johon hän haluaisi itse vastata. Pienen epäröinnin jälkeen peli osoittautui äärimmäisen kiehtovaksi, ja kysymykset olivat niin hienoja ja jopa filosofisia, että ne opettivat paljon uutta kaikista ystävistämme.

Itse sain pelissä vastata kysymykseen, jonka tarkkaa sanamuotoa en enää muista mutta joka liittyi siihen, mistä olen itsessäni ylpeä. Vastasin siihen samoin kuin kysymykseen, jonka esitin postauksen alussa.

Olen vuosien varrella todennut, että vahvuuteni on saada asioita aikaiseksi. Tämä on niin abstrakti vahvuus, että se vaatii enemmän selittämistä kuin vaikkapa laulaminen tai se, että olen huomannut olevani poikkeuksellisen taitava leikkaamaan täytekakkupohjia.

Lähtökohta sille, että saa asioita aikaiseksi on, että uskaltaa tarttua uusiin asioihin ja ottaa selvää asioista, joista ei tiedä tarpeeksi. Sen jälkeen on mahdollista päättää, mitä voi tehdä itse ja mihin pyytää apua joltain muulta.

Asioiden aikaan saaminen vaatii, että osaa nähdä yksityiskohtien lisäksi isomman kokonaisuuden, pilkkoa sen palasiksi, tunnistaa palasten väliset riippuvuudet, järjestellä ja aikatauluttaa asiat ja seurata, miten homman valmistuminen etenee. Yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin priorisointi - sekä yhden kokonaisuuden sisällä että erilaisten projektien välillä. Erityisen tärkeää priorisointi on, jos on itse se ainoa henkilö, joka vastuulla on myös kaikkien tehtävien suorittaminen.

Myönnän, että elämässäni on välillä meneillään jopa liian monta projektia yhtä aikaa: on puutarhaa, remonttia, blogitekstejä, juhlia, esiintymisiä ja treenejä, ja niiden lisäksi on hoidettava vielä työprojektit. Perhekään ei saisi näistä kärsiä. Useampikin tuttava on ihmetellyt, millä ajalla teen tämän kaiken ja että nukunko lainkaan.

Unta olisi tietty hyvä saada aina hieman enemmän, mutta muuten väitän, että asioiden aikaan saaminen on kiinni keskittymisestä olennaiseen ja asioiden priorisoinnista. Ensin on hoidettava kaikkein akuuteimmat asiat, sitten asiat, joiden lykkääminen viivästyttäisi jotain toista asiaa asiaa, sen jälkeen muut asiat kiireellisyysjärjestyksessä ja niin edelleen. Priorisointi tarkoittaa myös, että on osattava päättää, mitä asioita kannattaa siirtää myöhemmäksi tai jättää tekemättä kokonaan. Lisäksi on osattava sanoa "ei", jos aika ei todella riitä johonkin. 

Lähes yhtä tärkeää minulle on ollut oppia, että jotta asioita saa tehdyksi, kaiken ei tarvitse olla täydellistä vaan riittävän hyvää. Jos asiassa kuin asiassa hieroo jokaista pientä yksityiskohtaa loputtomasti, mistään ei tule valmista. Olenkin ottanut tavaksi todeta puoli-ironisesti, että jokin asia on ”ihan hyvä”, mikä tarkoittaa samaa kuin ”voisihan tätä vielä hieroa pidempäänkin, mutta onko siitä lopulta hyötyä”.

Vaikkapa blogin kohdalla tämä tarkoittaa, että tänä syksynä olen joutunut hillitsemään postaustahtia ja esimerkiksi kirjoittanut mieluummin uutta postausta kuin käyttänyt saman ajan edellisten blogi- ja Instagram-postausten kommentteihin vastaamiseen. Lisäksi joudun useina iltoina katsomaan kellosta, milloin jokin postaus on valmis. Jos kello on 23 ja teksti on ”ihan hyvä”, painan Julkaise-painiketta.

Asiakkaiden kanssa sovitut yhteistyöpostaukset, kuten tämä, on hoidettava tietysti sovitussa laajuudessa ja aikataulussa, joten jokin muu asia on saanut väistyä tämänkin postauksen tekemisen alta. Toisaalta ennen tämän postauksen kirjoittamista halusin kuitenkin hoitaa edellisen postaukseni Facebook- ja Instagram-jaot pois alta, sillä ne eivät olisi voineet odottaa myöhempään.

Tämän postauksen kuvissa näkyvä omenankeruu meni puolestaan viime viikonloppuna prioriteettilistalla kaikkein korkeimmalle, jopa perheen ohi, sillä viimeiset omenat oli saatava kerättyä ja vietyä mehupuristamoon juuri sunnuntaina.

Jotta muistaisin tehdä kaiken, käytän useita sähköisiä työkaluja. Yksi on sähköinen kalenterini, jossa on työpalavereiden lisäksi koko perheen kaikki ilta- ja viikonloppumenot, sovitut blogiyhteistyöt ja kaikki muut asiat, joita pitää muistaa tehdä tiettynä päivänä. 

Merkitsen sähköpostissani lipulla kaikki viestit, joihin pitää reagoida, ja käyn merkityt viestit säännöllisesti läpi. Lisäksi käytän töissä projektikohtaisia tehtävälistoja, joissa on ylhäällä kaikki muistettavat ja seurattavat asiat.

Listojakaan en voi selailla jatkuvasti vaan käyn merkityt viestit ja muut muistilistat läpi kerran tai pari viikossa. Tästä johtuen siis vaikkapa johonkin sähköpostiviestiin vastaaminen saattaa kestää, ellen ehdi tehdä sitä heti.

Eipä siis ihmekään, että olen myös työurallani ajautunut projektinhallinnallisiin tehtäviin, ja nykyinen työni pelituottajana on aika lailla kaikkea sitä, mitä kuvasin edellä: töiden pilkkomista, aikatauluttamista ja priorisointia.

Vaikka en itse koodaa, piirrä tai suunnittele pelejä, vastuullani on, että asiat tulevat tehtyä ja muut projektin jäsenet tietävät täsmälleen, mitä heiltä odotetaan seuraavaksi. Tehtäväni on siis varmistaa, että asiat etenevät. On osattava ottaa asioista selvää ja kysyä tarvittaessa neuvoa oikeilta ihmisiltä. Ja mielellään aikataulussa ja sovitussa laajuudessa.

Eikä siinä haittaa myöskään se, että on nopea oppimaan ja myös viestintä- ja esiintymistaidot ovat hallinnassa.

Tämä postaus on osa Löfbergs Lila -kahvibrändin kampanjaa, joka kannustaa suomalaisia löytämään omat vahvuutensa niin elämässään kuin kahveissaan. Oma vahvuuteni kahvissa on tumma paahto, joten valitsin kuppiini Löfbergs Lilan Crescendon, joka on paahtoasteeltaan erittäin tummaa. Olen vähentänyt nykyisin kahvin juomista verrattuna aiempaan, mutta juon sitä edelleen kaksi tai kolme kupillista päivässä. En ole koskaan oppinut juomaan mustana muuta kuin espressoa, ja tummapaahtoinen kahvi maistuu suussani yksinkertaisesti paremmalta maidon kanssa kuin vaaleapaahtoinen.

Mikä on sinun vahvuutesi?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jos tämän kuvan teltta näyttää jotenkin tutulta, olet nähnyt sen todennäköisesti viikonloppuna useasta eri kuvakulmasta - mutta toisesta suunnasta.

Emme siis olleet ilmiselvästi lähes jokaisen tuntemani ihmisen tavoin Flow'ssa vaan nautimme viikonlopusta, jolle ei ollut suunniteltu ainoatakaan menoa tai tekemistä.

Takana on muutama hyvin työntäyteinen viikko, enkä tarkoita edes varsinaisia päivätöitä vaan kaikkea sitä puuhaa, jota olemme tehneet öitä myöten mökillä sekä puutarhan, remontin että juhliemme eteen. Viikonlopun suunnitelmani olikin siis: "en mene ainakaan mökille tekemään mitään".

Lisäksi Rouva valmisteli useampana iltana kotonamme tehtyjä lehtijutun kuvauksia, jotka olivat torstaina.

Päädyimme siis viettämään perjantaina koti-illan ja katsomaan Rouvan kanssa HBO Nordicilta The Affairin 4. kauden kaksi ensimmäistä jaksoa. Ne olivat hyvät. Ai niin, ja olihan meillä siis perjantaina myös hääpäivä, jota juhlistettiin suklaakakulla ja lasillisella punaherukkamimosaa.

Aivan täysin mökkivapaata viikonloppua ei voi kuitenkaan viettää, sillä sekä puutarha että kasvihuone kaipaavat kastelua parin päivän välein. Kävimme siis lauantaina mökillä iltapäivällä tekemässä sen verran kuin oli välttämätöntä, ja paluumatkalla vein lapset Kalasataman leikkipaikalle, jotta tyttö pääsi skeittaamaan. Ja siinähän se Flow jyrisi vain muutamankymmenen metrin päässä.

Oikeastaan tyttö olisi halunnut Eläintarhan skeittipuistoon, mutta se olisi ollut aivan väärässä suunnassa. Kalasatamassa ei ole tarjolla vastaavia kouruja kuin Eläintarhassa, mutta toisaalta alueella on kumpareita, jollaisia skeittipuistossa ei ole. Sitä paitsi Kalasatamassa on tekemistä myös mukana kulkevalle herra 2-v:lle.

Hän keskittyi keinuihin ja sisko tasapainotteli skeittilautansa päällä.

Skeittiretki Flow'n lähistölle oli strateginen valinta siitäkin syystä, että pääsimme keräämään pulloja ja tölkkejä. Tyttömme on nimittäin innostunut tästä puuhasta kovasti sen jälkeen, kun hän oli kerännyt joitain pulloja lastenhoitajan kanssa, ja lupasimme, että hän saa pitää kaikki rahat keräämistään pulloista.

Hän on kerännyt parissa viikossa pulloja 20 euron edestä ja tältä skeittiretkeltä kassaan kilahti neljä euroa lisää. Hän on niin innoissaan asiasta, että uskalsi käydä kyselemässä jopa nurmikolla istuskelevilta miesporukoilta, saisiko hän kerätä heidän tyhjät tölkkinsä mukaansa.

Rahat hän aikoo käyttää Baby Bornin vaatteisiin. Hän päätti kuitenkin käyttää jo kolme euroa summasta ostaakseen itselleen haaveilemansa trikoohiuspannan (siellä se on päässä).

Tyttöä kyllä harmitti, miten niin monet muutkin olivat keräämässä tölkkejä ja pulloja jätesäkkien kanssa Flow'n pääportin lähellä. Lohduttelin häntä kertomalla, että monet tölkinkerääjistä tekivät sitä varmasti saadakseen rahaa ruokaan.

Sunnuntai sujui yhtä suunnitelmattomasti. "Taitaa sataa, ei mennä mihinkään." Rouva ja tyttö kävivät kyllä retkellä Ateneumissa, mutta itselleni koko päivän suurin ohjelmanumero oli, että katsoimme yhdessä DVD:ltä Mamma Mia! -elokuvan. Tyttö rakastui musikaaliin viime keväänä niin kovasti, että hän laulaa edelleen sen kappaleita päivittäin ja niin paljon, että jopa hädin tuskin suomea puhuva poikamme laulaa kappeleita englanniksi mukana.

Tyttö ei muuten halunnut, että luen tekstityksiä ääneen, sillä hän tietää jo, mitä elokuvassa tapahtuu.

Tällä viikolla luvassa on mökin sähkötöitä, ja nyt myös loppuviikolle ja viikonlopulle on suunniteltua ohjelmaa. Yritän kuitenkin ottaa vähän rennommin kuin viime viikkoina, ettei ala stressata liikaa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kesän odotetuimmat juhlat järjestettiin lauantaina puutarhamökillämme. Vietimme Rouvan kanssa yhteisiä 80-vuotisjuhliamme, ja pitkän harkinnan jälkeen juhlat siirrettiin kotoamme Herttoniemeen. Nyt voi sanoa, että päätös oli aivan täydellisen loistava.

Vielä lauantaina sää yritti hieman säikäyttää: kun olin asettelemassa pöytiä ja tunnelmavaloja paikoilleen vain muutama tunti ennen juhlien alkua, taivaalle kerääntyi hyvin synkkiä pilviä ja ne heittivät hieman vettäkin. Ilmatieteenlaitos lupaili sadekuuroja koko iltapäiväksi ja illaksi, joten varauduimme jo henkisesti siihen, että viettäisimme osan illasta mökin sisätiloissa. Onneksi se oli sentään raivattu ja siivottu sellaiseen kuntoon, että sinne olisi mahtunut ja kehdannut päästää ihmisiä sateensuojaan.

Lopulta juhlien aikaan taivaalta ei tullut pisaraakaan vettä, ja puolipilvinen sää oli mitä mainioin juhlille.

Päädyin tilaamaan juhliin vuokrapöydät ja -penkit, ja Rouva asetteli niille pellavalakanoita liinoiksi.

Kiinnitin pöytien päälle ristiin Clas Ohlsonin aurinkokennolla latautuvat ledivalosarjat. Sarjoja oli neljä, ja jotta ne ylettyisivät omenapuusta toiseen, solmin kaksi sarjaa yhteen päistään.

Rouva poimi puutarhasta kukkia pöytiin.

Toimme kotoa lautasia, laseja ja aterimia, joita Rouva on ostanut kirpputoreilta varta vasten mökille tuotavaksi.

Pari tuntia ennen juhlien alkua saimme mökille touhuamaan Pipsa Hurmerinnan, joka vastasi juhlien ruoista. Pipsa on vaimoni tuttu työhommien kautta, ja olenhan itsekin ollut hänen ja Meri-Tuuli Väntsin haastateltavana Radio Helsingin Ruokatunnissa

Valitsimme pitopöytään kasvisruokia. Näin ei tarvinnut tehdä useita versioita eri ruokavalioille ja ruokien säilyvyys lämpimällä verannalla oli myös parempi lihaan ja kalaan verratuna. Lasken nyt myös burratan ja säilötyt sitruunat kasvisruoaksi.

Burratan lisäksi Pipsa loihti pöytään fenkolisalaattia, pinaatti-hernesalaattia ja sinappivinegrettiä.

Varsinainen pääruoka oli tomaatti-vuohenjuusto-quiche ja perunasalaatti salsa verdellä. Ah, miten olikin hyvää.

Kylläpä helpotti juhlien järjestämistä, että ruokia ei tarvinnut laittaa itse. Oli suoraan sanoen ihan riittävästi tekemistä muutenkin, ja uunin päällä pitäminen muutenkin kuumassa asunnossamme ei olisi oikein houkutellut.

Olin jäähdyttänyt mökin jääkaapissa ja sähkökäyttöisessä kylmälaukussa valmiiksi juomia. Asetin niitä tarjolle kottikärryihin, ja hain niille kaupasta 12 kg block-jäitä. Ne riittivät hyvin pitämään juomat viileinä pitkään.

Kun vieraat sitten saapuivat, unohdinkin taas perinteisesti lähes tyystin valokuvien ottamisen.

Ruoka maistui, vieraat ihastelivat kuorossa sekä mökkiä että puutarhaa, ja oli kaikin puolin leppoisaa ja hauskaa.

Edes ampiaiset eivät häirinneet juurikaan, vaikka lehdissä on peloteltu niiden valtavasta määrästä.

Alkumaljana tarjosimme samaa tasmanialaista Jansz-kuohuviiniä, jota varaamme aina juhliin. Ruoalle valitsimme puolestaan saman italialaisen Cantina Zaccagnini - Cerasuolo D'Abruzzo -roseeviinin, johon ihastuimme viime kesänä. Raikas roseeviini sopii hyvin kesäisiin juhliin ja tämä viini puolestaan on maultaan hyvin tasapainoinen ja sopii sekä ruoan kanssa että seurustelujuomaksi.

Alkoholittomaksi juomaksi valitsin kaupan hyllystä aivan puhtaasti pullojen ulkonäön perusteella ahvenanmaalaisia Amalias-limonadeja, jotka olivat todella herkullisia ja ihastuttivat vieraat niin, että limsaa olisi saanut olla enemmänkin! Makuina oli mansikka, mustikka, raparperi-seljankukka ja sitruuna.

Ruokailun päätteeksi yllätimme vieraat lauluesityksellä lauluyhteeni, St. Notesin kanssa.

Suurin osa vieraista ei ollutkaan kuullut yhtyettä livenä, joten oli hauska päästä esittämään kavereille, mitä olemme talven ja kevään aikana harjoitelleet.

Juhlat olivat periaatteessa aikuisten juhlat, jotta vierailla ei olisi kiire lähteä nukuttamaan lapsia seitsemän aikoihin. Pyysimme kuitenkin omaa lastenhoitajaamme pyörähtämään mökillä tytön ja pojan kanssa, jotta he voisivat syödä siellä ja näkisivät myös, miten kiva juhlapaikka on.

Myöhemmin oli jälkiruoan aika, ja se oli Pipsan ja Rouvan yhteistyössä tekemä pavlova. Pipsa toi marengit, täytteet ja koristeet, ja Rouva täytti ja koristeli tortut. Aivan törkeän hyvää.

Tavallaan minulla oli mielessä, että meistä voisi Rouvan kanssa ottaa jonkin yhteiskuvankin, mutta eihän sitäkään jotenkin sitten muistanut. Onneksi juhlissa vieraillut Hanna Gullichsen sentään ymmärsi pyytää meitä poseeraamaan verannalla, ja sain häneltä muutamat yhteiskuvat muistoksi.

Illan toinen ohjelmanumero oli vuoden 1978 Madeira-pullon avaaminen. Pulloa ei ollut varsinaisesti ostettu näitä juhlia varten, vaan Rouva hankki sen jo 11 vuotta sitten omille kolmikymppisilleen. Pullo jäi avaamatta ja juoma odottamaan seuraavaa hyvää syytä avata korkki.

Nyt pääsimme siis maistamaan 40-vuotiasta Madeiraa.

Harva oli maistanut aiemmin näin vanhaa viiniä, ja eräs viineistä itseäni hieman enemmän tietävä vieraamme arvioi, että juoma oli säilynyt oikein hyvin. Hieman maussa oli havaittavissa hapettumisen merkkejä, mutta ei se missään tapauksessa etikaksi ollut mennyt ja oli erittäin juomakelpoista.

Illan hämärtyessä myös väki väheni ja tunnelmavalaistus syttyi pöytien ylle.

Rouva kantoi pöytään iltapalaksi leipää ja juustoja sekä oman kasvihuoneen tomaatteja ja kurkkuja.

Ilta jatkui pitkälle yöhön, ja poistuimme viimeisten vieraiden kanssa samalla taksilla kahden aikoihin.

Olipahan kaikin puolin onnistuneet ja hauskat juhlat ja puutarha mitä parhain paikka niiden järjestämiseen. Ja vaikka edellisenä päivänä mietinkin, että ikinä en enää järjestä mitään juhlia, niin se fiilis taas muuttui, kun kaikki meni niin hienosti. Pitäisi siis järjestää juhlia useamminkin.

Kiitos siis kaikille vieraille kaikesta! Edes sunnuntain siivoukset ja tiskaukset eivät harmittaneet lainkaan, kun lauantaista jäi niin hyvä mieli. Ja eiköhän näitä puutarhajuhlia voida järjestää hieman pienemmässä mittakaavassa jo ensi kesänä, ei siis tarvitse odottaa kymmentä vuotta seuraavia ;)

Ladataan...
Isyyspakkaus

Uskoisitko, että täällä järjestetään ylihuomenna syntymäpäiväjuhlat?

En oikeastaan minäkään, mutta niin se vain on.

Olemme suunnitelleet Rouvan kanssa yhteisten syntymäpäiväjuhlien järjestämistä jo hyvän aikaa, ja lopulta päätimme järjestää ne tulevana lauantaina. Rouva oikeastaan haaveili jo aiemmin juhlien järjestämisestä puutarhamökillä, mutta itse en pitänyt suunnitelmaa realistisena. Suomen kesä on yleensä niin epävakainen, että puutarhajuhlien järjestäminen on suuri riski. Mökki taas on niin pieni, että sateisella säällä vieraiden ei voisi kuvitellakaan mahtuvan sinne. Vieraat kutsuttiin siis kotiimme.

Kuinka ollakaan, kesä yllätti niin perinpohjaisesti, että puutarhajuhlien mahdollisuus tuli jälleen esiin. Sen lisäksi, että Helsingissä ei ole satanut viikkoihin, kotimme on helteillä niin sietämättömän kuuma, että juhlista tulisi melko hikiset. Aloimme siis seurata jännityksellä sääennusteita ja ajattelimme, että jos helle jatkuu, juhlat siirretään sittenkin mökille.

Jännitystä on lisännyt se, että juuri tästä lauantaista on luvattu käännekohtaa säässä, ja lähes kaikissa ennusteissa jo ensi viikolla on luvassa enemmänkin sateita. Tämän lauantain ennuste on vaihdellut päivittäin: välillä luvassa on aurinkoa ja poutaa, välillä pieniä sadekuuroja.

Eilen oli aika tehdä päätöksiä, ja koska sääennuste näytti hyvältä, päätimme lopulta järjestää juhlat mökillä. Jos joku sadekuuro osuu kohdalle, sitten tullaan mökin sisään sateensuojaan.

Siitähän tietysti seuraa, että mökin sisätiloja olisi saatava raivattua sen verran, että sinne todella voi tarvittaessa mennä, ja että ruoat voisi kattaa verannalle. Käytimmekin eilen kohutun lapsivapaamme mökin järjestelyyn (ja satuin saamaan myös sähkömiehen paikalle suunnittelemaan tulevia sähkövetoja siinä samalla).

Samalla ratkesi myös lauantain lastenhoito-ongelma. Jos juhlat olisivat olleet kotona, lasten olisi pitänyt mennä johonkin muualle hoitoon, jotta juhlien ei tarvitsisi päättyä seitsemään mennessä. Isäni lupautui jo aiemmin hakemaan heidät Jyväskylään, mutta nyt lapset voivatkin jäädä kotiin, ja heille tulee hoitaja juhlien ajaksi.

Ruoat tilasimme sentään tällä kertaa muualta, eli niiden valmistamiseen ja kuljettamiseen ei tarvitse nähdä aikaa ja vaivaa.

Mökin raivaus jatkuu huomenna. Vielä on aikaa, mutta tehtävääkin on paljon.

Pages