Ladataan...
Isyyspakkaus

Isänpäivä oli sangen leppoisa, ja se alkoi tukevalla aamiaisella, kuten arvata saattaa.

Croque Madame -leivät ovat meillä jo sellainen klassikko sekä isänpäivänä että äitienpäivillä, että meillä ei oikein muuta osaa edes ajatellakaan. Nyt kyllä heitin ilmaan, että entäpä, jos ensi äitienpäivänä tarjolla olisikin jotain muuta? Tässä on puoli vuotta aikaa miettiä, mitä se voisi olla.

Päiväkodin ansiosta isänpäivää vietetään kahdesti: tälläkin kertaa ensin perjantaiaamuna päiväkodin isänpäiväaamiaisella ja tietysti varsinaisena isänpäivänä.

Myös kortteja ja lahjoja tuli siis tuplasti, vaikka tyttö yrittikin pilke silmäkulmassa juksata, että saan sunnuntaiaamuna vain risuja. 

Isänpäivänä kuulemma kuuluisi saada lahjaksi miesten kirjoittamia sotakirjoja. Onneksi perheemme muut jäsenet eivät ole tällaista hoksanneet ja sain lahjaksi huomattavasti mieluisampia asioita.

Kuten reppuun kiinnitettävän isänpäivätupsun. Siinä on myös heijastinlankaa, mutta se ei aivan taida täyttää kaikkia varsinaisen heijastimen vaatimuksia.

2-v oli puolestaan askarrellut päiväkodissa kimalteisen tuikkulyhdyn.

Ainoa varsinainen toiveeni oli saada pelata lisää Settlers of Catania Rouvan ja tytön kanssa, ja se toive toteutettiin sunnuntaina jopa kahdesti. Hävisin molemmat pelit reippaasti. 

Paras lahja löytyi kuitenkin aamiaispöydästä. Se oli lippu Queen-yhtyeestä kertovan Bohemian Rhapsody -elokuvan näytökseen vielä samana iltana. Lahjaan sisältyi myös leffanaposteltavia: tytön valitsemia karamelleja ja itse paahdettuja manteleita.

Lahjat olivat hyvin mieluisia, ja varsinkin leffalippu erinomaisesti keksitty! Olin nimittäin puhunut, että haluaisin nähdä leffa mutta että "ei siihen varmaan ole oikein aikaa". Nyt oli, kun se oli varta vasten järjestetty!

Eikä siinä kaikki: pääsen vielä amerikkalaiseen parranajoon Frankiesilla.

Siinä siis valmiiksi vinkkejä ensi vuoden isänpäiväksi, jos jostain sattuu löytymään joku toinenkin isä, jota eivät sotakirjat hirveästi kiinnosta. Toimivat varmasti myös jouluna.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olen varmaan jo useamman kerran kertonut odottavani kovasti sitä, että pääsen pelaamaan lasten kanssa lautapelejä. Siis sellaisia oikeita lautapelejä, joista aikuisetkin pitävät.

Pelasimme jo kesällä Carcassonnea, ja pian sen jälkeen ymmärsin: Lapsihan on varmasti jo aivan valmis kokeilemaan Settlers of Catania, joka on ollut oma lempipelini jo opiskeluajoista lähtien.

Oli itse asiassa hätkähdyttävää kertoa tytölle, että hänen kummitätinsä ja -setänsä opettivat pelin meille noin kaksikymmentä vuotta sitten. Sittemmin hankin pelin ja kaikki sen silloiset lisäosat myös itselleni. Pelistä on tehty myös suomenkielinen painos, Catanin uudisasukkaat tai pelkkä Catan riippuen versiosta.

Peruspeli oli melko helposti opetettavissa lapselle. Pelissä rakennetaan siirtokuntia, kerätään resursseja (puuta, kiveä, viljaa, lampaita ja malmia) omilta tiluksilta, käydään kauppaa toisten pelaajien kanssa, laajennetaan omaa reviiriä rakentamalla teitä ja niiden päihin lisää siirtokuntia ja perustetaan siirtokuntien tilalle kaupunkeja.

Vaikka tiesinkin 6-v:ni hyvin skarpiksi tapaukseksi, hämmästyin itsekin, miten hän kävi jo ensimmäisessä pelissä kauppaa korteilla kuin vanha tekijä ja ymmärsi heti ensimmäisellä selityksellä, mitä resursseja teiden, siirtokuntien ja kaupunkien rakentaminen vaatii. Peli on kuitenkin periaatteessa tarkoitettu yli 12-vuotiaille (!).

Ainoa helpotus, jonka teimme peliin oli niin sanottujen kehityskorttien ostaminen. Ne ymmärtääkseen pitäisi osata lukea, ja oma versioni pelistä on vieläpä englanninkielinen. Ensimmäisen pelin pelasimme siis ilman kehityskortteja, ja toisen pelin niin, että otimme kehityskorteista mukaan vain sotilaat, jotta saimme häädettyä rosvon välillä pois alueelta, johon se oli jäänyt liian pitkäksi aikaa. 

Pohdin kyllä, että voisimme ottaa vähitellen mukaan lisää eri kehityskortteja, jolloin on helppo selittää kortti kerrallaan, mitä niillä tehdään. Seuraavaan peliin voisin esimerkiksi ottaa mukaan kortin, jolla voi rakentaa kaksi tietä ilmaiseksi.

Oi, miten iloinen olenkaan! Mainitsinko jo, miten paljon olen odottanut, että lapset tulevat lautapeli-ikään?   

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Ifolor

Otamme tänä päivänä enemmän valokuvia kuin koskaan aiemmin. Ensin digikameroiden yleistyminen ja sittemmin kännykkäkameroiden merkittävä tekninen kehitys ovat madaltaneet kynnystä räiskiä kuvia huomattavasti enemmän ja arkisemmista asioista kuin silloin, kun kuvat tallennettiin filmirullalle ja kehitettiin negatiiveista paperikuviksi.

Oletko kuitenkaan koskaan ajatellut, että on täysin mahdollista, että ajastamme säilyy jälkipolville vähemmän kuvia kuin koskaan aiemmin?

Siinä missä paperikuvat säilyvät oikeissa olosuhteissa - ja kaukana tulesta ja vedestä - oletettavasti vuosisatoja, digikuvat voivat kadota teknologian pettäessä ja varmuuskopioiden puuttuessa jäljettömiin silmänräpäyksessä. Aivan toinen kysymyksensä on, ovatko sadan vuoden päästä käytettävät tallennusratkaisut ja tiedostomuodot yhteensopivia nykyisten kuvaformaattien kanssa.

Ei varmasti jokaista selfietä ja annoskuvaa kaipaa kukaan, mutta kyllä monet valokuvista ovat korvaamattomia. Sellaisia ovat ainakin lapsuuskuvat.

Otin jo kuusi vuotta sitten tavaksi tehdä jouluksi vuosikirjan vuoden parhaista kuvista. Ensimmäiset neljä kirjaa kertoivat, mitä kaikkea tyttö on ehtinyt tehdä ja oppia vuoden aikana, ja kahdessa seuraavassa päähenkilöitä onkin ollut kaksi.

Nyt edessä on jo seitsemännen vuosikirjan tekeminen, ja aloitan sen käymällä käytännössä kaikki vuoden aikana ottamani kuvat läpi.

Valokuvakirja on jo odotettu lahja isovanhemmille, sillä paperisia kuvia ei muuten tule nykyisin teetettyä. Kirjassa isovanhemmat saavat kerralla kaikki vuoden parhaat kuvat yksissä kansissa, ja tiedän, miten kirjaa tutkitaan tarkasti ja ihastellaan pitkään.

Vähintään yhtä tärkeää on se, miten hauskaa lapsista on katsella kuvakirjoja. Valokuvakirja kun ei ole mikään kertakäyttötuote, vaan vanhojen valokuvien pariin palataan aina uudestaan, ja joka kerta heistä on yhtä hauskaa katsella vanhoja kuvia.

Miten liikuttavaa onkaan, kun 6-v esittelee kuvia 2-v:lle, kertoo paikoista ja ihastelee, miten söpöjä he molemmat ovat olleetkaan vielä pienempinä.

Kuvien lisäksi tärkeitä ovat kuvatekstit, ja niiden kautta on hauska muistella yhdessä koettuja asioita.

”Voi mä muistan, tuossa oli hirveän kylmä!”

”Isi, minäkin haluan Muumimaailmaan!”

Kuvakirjat ovat Ifolorin A4-kokoisia Deluxe-kirjoja, ja olen tehnyt ne 72 sivun kokoisiksi. Kuvamuistoja mahtuu jokaiseen kirjaan siis noin parisataa kappaletta.

Tilaan kirjoja samalla peräti kuusi kappaletta: yksi kotiin, kolme isovanhemmille ja isoisovanhemmille ja tietysti kaksi lapsille. Laitan ne muoveissaan jemmaan ja annan heille sitten joskus, kun sen aika on.

Ehkäpä joskus viidentoista-kahdenkymmenen vuoden päästä molempia odottaa jouluna suuri ja kova paketti, joka ei sisällä sen vähempää kuin molempien kaikki tärkeimmät lapsuusmuistot. Yhteiset retket, kesälomat, pulkkamäet ja parhaat kaverit. 

Kovin paljon arvokkaampaa joululahjaa on vaikea keksiä.

ifolor.fi/

Ladataan...
Isyyspakkaus

Vieläkö joku muistaa Hatchimals-keräilyhahmot, jotka olivat viime vuonna kuuminta hottia? Niin. No, kuten arvata saattoi, ne ovat jo so last season (ei tietenkään lapsen itsensä mielestä, vaikka niillä ei juuri leikitäkään), ja nyt ainakin meidän piireissämme kaikki huomio on kohdistunut uuteen keräilyilmiöön, LOL-palloihin. Huokaus. Vai pitäisikö sanoa LOL tai sittenkin WTF.

Kuten kuvasta näkyy, meilläkin on nyt yksi LOL-pallo, mutta sen ostaminen ei ollut mikään itsestäänselvys.

Sekä Hatchimalsit että LOL-pallot myydään yllätyspakkauksissa, joiden sisältöä ei tiedä ostettaessa. Jotkin hahmot ovat yleisempiä, toiset harvinaisempia, ja ilmiselvää on, että lasten halutaan keräilevän useampia hahmoja kokoelmaansa. Siinä missä Hatchimals-hahmoja on kymmeniä tai satoja erilaisia ja ne maksavat muutamia euroja kappale, LOL-pallojen hahmot maksavat 18 euroa kappale. Siis kahdeksantoista euroa.

Ja mitä nukeilla voi tehdä? Niille voi vaihtaa vaatteita, joita voi ostaa toisissa yllätyspakkauksisa. Niitä voi juottaa, jolloin ne joko itkevät, sylkevät vettä tai pissaavat. Ja jotkin hahmot kai vaihtavat väriä, jos ne laittaa kylmään veteen. Parempi nimi leluille voisikin olla WTF-pallot.

Kun kuulin tällaisista leluista ensimmäisen kerran, ilmoitin, että en tule sellaisia ostamaan. Kerroin myös, että myöskään joulupukki ei tuo LOL-palloja.

Kirjoitin jo joskus aiemmin, miten tyttö on keräillyt tölkkejä ja pulloja, ja olemme luvanneet, että hän saa ostaa itse keräämillään rahoilla (lähes) mitä haluaa, ja hän onkin käyttänyt palautusrahojaan kirjepaperisettiin ja uusiin vaatteisiin Baby Born -nukelleen. Sanoin, että jos hän haluaa kaikkein eniten seuraavaksi LOL-palloa, hän voi säästää rahojaan sitä varten, mutta samalla hhän yväksyy, että rahat menevät sitten todella siihen, ja ne ovat pois vaikkapa uusista nukenvaatteista.

Ja hän todella sai kerättyä riittävästi tölkkejä ja pulloja LOL-palloa varten. Okei, luvattu mikä luvattu, ostetaan se pallo, niin saadaan tämä asia pois ajatuksista, ja lapsi pääsee leikkimään hahmollaan päiväkotikavereiden ja heidän LOL-hahmojensa kanssa.

Ei minulla mitään uusia leluja vastaan ole, jos lelut ovat sellaisia, joilla todella leikitään. Esimerkiksi Baby Born -nukke on leikeissä usein, ja uudet nukenvaatteet tulivat todella aktiiviseen käyttöön. Näissä keräilyleluissa vaan se kiinnostavin asia tuntuu olevan se keräilyvaihe ja uuden yllätyspaketin avaaminen. 

Toki muitakin positiivisia yllätyksiä voi tulla. Hatchimals-keräilyhahmot olivat ensimmäinen keräilylelusarja, joka talouteemme ilmestyi viime vuonna. Ne tulivat joululahjoina, ja pieniä eläinhahmoja meillä on nyt kymmenen.

Hahmoilla ei sinänsä voi juurikaan tehdä mitään. Niillä ei ole kääntyviä raajoja, eikä niitä voi pukea. Mutta niiden ansiosta päädyimme kuitenkin tekemään lapsen kanssa jotain, jota emme olisi muuten tehneet: rakentamaan hahmoille kodin pahvista. Hän suunnitteli kodin ja leikkasi ja maalasi osat itse, ja minä käytin kuumaliimapistoolia. Siitä tuli oikeasti tosi hieno.

Rakennelmaa on paranneltu myöhemminkin, ja sillä on myös leikitty. Kodin rakentaminen oli paitsi hauskaa ja kehittävää, myös osoitus siitä, että hahmot eivät olleetkaan niin kertakäyttöisiä kuin pelkäsin. Ja lopulta Hathchimalseilla on leikitty huomattavasti enemmän kuin monella muulla, ei lainkaan kertakäyttöiseksi tarkoitetulla lelulla.

LOL-palloihin suhtaudun kuitenkin edelleen varauksella, ja omasta puolestani tämän yhden pallon ostaminen riittää.

Toisaalta toivon toki, että tällä ihmeellisellä ja kalliilla pikkunukella nyt leikitään, mutta tavallaan toivon jopa enemmän sitä, että se unohtuu niin nopeasti, että meidän ei tarvitse keskustella uusien LOL-pallojen ostamisesta.

Ja ehkäpä seuraavan keräilyilmiön ilmiintyessä voimme todeta yhteisesti lapsen kanssa, että niihin ei kannata lähteä. Ostetaan mieluummin vaikkapa legoja tai jokin lautapeli.

Ladataan...

Pages