Ladataan...
Isyyspakkaus

Vuoden toista käyntiä Lintsille odoteltiin kesän yli, ja nyt oli aika tehdä perinteinen syysretki Lintsin Valokarnevaaleille. Samalla saimme sitä kaivattua kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa.

Kun kävimme Lintsillä viimeksi, Pellen talo, ei ollut vielä ehtinyt avautua. Nyt pääsimme siis viimein katsomaan, millainen tämä kauden uutuuslaite ja Vekkulan korvike on.

Laitteessa oli vanhasta Vekkulasta tuttuja elementtejä: pyörivä tynnyri, liikkuvia lattioita ja tietysti liikkuvat portaat.

Erilaisia liikkuvia, pyöriviä ja täriseviä lattioita olikin enemmän kuin Vekkulassa. Laite on kuitenkin merkittävästä Vekkulaa pienempi, joten sellaisia Vekkulan klassikoita kuin vino huone, peilihuone ja pyörivä huone ei ollut saatu mahtumaan mukaan. Niiden sijaan pienissä sisätiloissa pujoteltiin muun muassa katosta roikkuvien pehmeiden pötkylöiden tai valokeppien välissä.

Sisätilat olivat lapsen mielestä jännittävät, ja tämä valokeppien väistely pimeässä jopa hieman pelottavaa. Liikkuvat lattiat olivat kuitenkin laitteen varsinainen vetonaula.

Neiti 6-v:n tuomio: "Tosi kiva. Voidaanko mennä uudestaan?"

No ehkä käytetään liput johonkin toiseen laitteeseen. Emme siis lähteneet rannekkeilla liikkeelle, sillä ilmoitin, että seuraavan kerran rannekkeet ostetaan vasta, kun 120 cm tulee täyteen. Ei ehtinyt tulla tämän kauden aikana, mutta siitä puuttuu niin vähän, että ensi kesänä varmasti päästään jo vuoristorataan ja moneen muuhun laitteeseen, joihin nyt ei vielä päästy.

Myös omasta mielestäni Pellen talo oli onnistunut laite yhtä asiaa lukuun ottamatta. Siinä missä Vekkulan liukumäki oli vauhdikas ja jännittävä lasku, joka otti myös mahasta, Pellen talon liukumäki oli aikamoinen lässähdys. Liuku näytti ylhäältä katsottuna hurjalta kierteeltä, mutta mäki olikin niin nihkeä, että ainakin farkut jalassa laskiessa liukumäessä oli lähes lykittävä käsillä vauhtia, jotta se ei loppuisi kesken matkan varrella. Harmi.

Toinen harmi on se, että Pellen talo sijaitsee kohdassa, jossa oli aiemmin maksuton törmäilyautolaite. Sitä kaipaamme. Ymmärrän toki, että Linnanmäki on hyvin rajallisen kokoinen alue, joten kaikki ei sinne mahdu, ja on tietysti kiva, että ensi kesänä puistoon saadaan uusi supervuoristorata, Taiga, jonka alta se Vekkulakin purettiin.

Linnanmäki kertoo kuitenkin sivuillaan, että Lintsille rakennetaan myöhemmin kokonaan uusi Vekkula. Tuleekohan se sitten minkä laitteen paikalle ja puretaanko Pellen talo sitten pois?

Söimme perinteisesti myös burgerit Funky Kitchenissä, mutta tällä kertaa otin ei lainkaan perinteisesti vegaanisen Wegan-burgerin.

Hampurilaisessani oli täytteenä falafelpihvi, jääsalaattia, avocadosalsaa, karamellisoitua sipulia ja jonkinlainen vegaaninen majoneesin korvike. Pihvi oli itse asiassa oikein hyvä ja täytteet mukavan runsaat, ja kokonaisuudelle annan professionaalin arvosanan "ihan jees". Sitä en tosin ihan ymmärrä, miten vegaanius liitty gluteenittomuuteen, sillä Weganin hampurilaissämpylä oli gluteeniton ja tavallisen vehnäsämpylän makuun tottuneelle aika mauton.

Lapsi sai juniorilistalta tavallisen "Purgerin". Se oli odotusten mukainen.

Jos tyttö odottaa pääsyä uusiin laitteisiin, niin niin odotan minäkin. Hypyttimessä, Lohikäärmeessä ja Pikajunassa on jo käyty ihan riittävän monta kertaa.

Ei lintsikäyntiä ilman hattaraa. Onko mahdollista, että hattarat ovat kerta kerralta suurempia vai onko tämä vain optinen harha?

Illan hämärtyessä Valokarnevaalien valot alkoivat päästä oikeuksiinsa.

Valokarnevaalit vetävät kyllä hyvin ihmisiä Lintsille. Väkeä oli ihan näin arki-iltanakin kuin kesäkaudella, ja laitteisiin sai jopa jonottaa.

Linnunrata Extran jono oli liki puoli tuntia, mutta tyttö arvioi, että se oli kyllä sen jonotuksen arvoinen. Tällä kertaa katsoimme kauhuteemaisen Halloween-elokuvan, joka ei ollut liian pelottava 6-v:llekään. Edellisellä kerralla näkemämme Wingsuit oli kuitenkin mielestäni kivempi.

Tämä siis tästä kaudesta, ja palataanhan hyrriin ja kieputtimiin taas ensi kesänä. 

Ja sitten luvassa ovat Vuoristorata, Mustekala, Poppis, Hurjakuru, Kehrä, Salama, Tulireki ja Viikinkilaiva! (Ja isi menee tietty Taigaan.)

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Kustantamo S&S

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Suomessa tytöillä on varmasti monin tavoin parempi asema kuin monessa muussa maassa, mutta täälläkin tuntuu tarpeelliselta muistuttaa, että myös tytöistä voi tulla ihan mitä tahansa he ikinä haluavatkaan ja että tyttöjen ja naisten ei tarvitse hyväksyä minkäänlaista vähättelyä pojilta tai miehiltä - eikä toisilta tytöiltä.

Koen, että isänä tehtäväni on muistuttaa siitä paitsi tytärtäni myös poikaani. En ylipäänsä ymmärrä, miten kenestäkään sisariaan ja äitiään arvostavasta pojasta voi kasvaa mies, joka halveksii ja aliarvioi tyttöjä ja naisia.

Haluan kasvattaa lapseni uskomaan, että heistä voi tulla aivan mitä tahansa, että sukupuolen ei tarvitse rajoittaa omia unelmia ja että sukupuoli ei ole myöskään syy estää toisia saavuttamasta heidän unelmiaan. Toivon todella, että kun lapsemme ovat aikuisia, ei ole enää lasikattoja ja tarvetta #metoo-liikkeille.

Tähän teemaan sopii hyvin myös ehdoton lukuvinkkini jokaiseen lapsiperheeseen, joissa on tyttöjä.

Tyttäremme sai keväällä syntymäpäivälahjaksi Kustantamo S&S:n suomeksi julkaiseman Iltasatuja Kapinallisille tytöille (Elena Favilli ja Francesca Cavallo), ja se ahmittiin iltasatuina kesän aikana. Kirjaan on tullut nyt samoilta kirjailijoilta jatko-osa, Iltasatuja kapinallisille tytöille 2.

Molemmat kirjat sisältävät sata voimaannuttavaa tositarinaa ihmellisistä naisista, jotka ovat olleet omalla alallaan merkittäviä ja esimerkillisiä esikuvia. Naisten tarinat ovat hyvin erilaisia, ja mukana on niin taiteilijoita, tieteen edelläkävijöitä, poliitikkoja, muinaisia hallitsijoita kuin urheilijoitakin. Yhteistä heille on, että he ovat kaikki olleet jollain tavalla poikkeuksellisia omana aikanaan.

On hauskaa, että mukana ei ole vain viihteen supertähtiä vaan myös suurelle yleisölle tuntemattomampiakin merkkinaisia. On erittäin tervettä kertoa lapsille, että menestyksen mittari ei ole kuuluisuus ja että julkisuus kuuluu vain harvoihin ammatteihin. Ja että tytön suurin haave voi hyvin olla tulla astronautiksi.

Tyttäremme on rakastanut kirjojen tarinoita. Siinä on jotain todella kiehtovaa, kun oikeasti eläneiden tai edelleen elossa olevien ihmisten tarinoita kerrotaan iltasadun muodossa. Hänelle on ollut myös tärkeää, että henkilöistä luetaan syntymä- ja kuolinvuodet ja sitten mietitään yhdessä, minkä ikäisenä henkilö on kuollut tai minkä ikäinen hän on tällä hetkellä. Tarinat ovat toisinaan surullisiakin mutta niin lyhyitä, että usein ehtii vielä lukea seuraavankin tarinan, ettei nukkumaan mennessä jää liian surullinen mieli.

Kirja on paitsi kirjoitettu kivasti, myös kuvitettu todella taidokkaasti. Jokaisen ihmenaisen tarina on kuvitettu yksilöllisesti ja niin kiinnostavasti, että kirjoja lukee mielellään ihan taidekirjanakin. Pyysin tytärtäni näyttämään lempitarinoitaan ykköskirjasta, ja hän taisi valita kuvien puolesta seuraavat:

Ada Lovelace - Matemaatikko

Alicia Alonso - Ballerina

Maud Stevens Wagner - Tautointitaitelija

Kakkoskirjan tarinoissa esitellään mm. Agatha Christie, Beyoncé, Angela Merkel, Ellen DeGeneresAudrey Hepburn, J. K. Rowling, Mata Hari ja Nefertiti.

Kenen tarinasta kuitenkin aloitettiin?

Madonna - Laulaja, lauluntekijä ja liikenainen

"Syntyipä kerran tähti kaupungissa, jonka joki halkoi kahtia. Hänen nimensä oli Madonna. Hän oli fiksu ja sai koulussa huippuarvosanoja. Hän kuitenkin tunsi aina olevansa erilainen kuin muut. Ennen kaikkea Madonna tiesi täsmälleen mitä halusi eikä antanut kenenkään vaikuttaa unelmiinsa..."

"Minäkin haluan olla isona niin kuin Madonna."

Voi rakas, se vaatii paljon työtä, mutta noilla lahjoilla ja päättäväisyydellä sinusta voi tulla mitä vain.

 

Saat Iltasatuja kapinalliselle tytöille 2 -kirjasta 40 %:n alennuksen ovh:sta koodilla "tyttojenpaiva" 14.10. saakka osoitteessa kustantamo.sets.fi/kirja/iltasatuja-kapinallisille-tytoille-2. Kirjalle jää siis hintaa 19,20 € + postikulut.

Ykkösosan löydät täältä: kustantamo.sets.fi/kirja/iltasatuja-kapinallisille-tytoille.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Helsingin Siltasaaressa Hakaniemen torin tuntumassa sijaitsevasta Ipanaisen kirpparista on tullut vaivihkaa lempipaikkani lastenvaatteiden ja -kenkien ostamiseen. Poikkeamme kaupassa usein ohikulkiessamme ja olemme löytäneet sieltä lapsille monet kengät, mekot, housut ja paidat. Vaatteet kiertävät liikkeessä hyvin, ja käytännössä rekeissä ja hyllyissä on joka viikko uutta tavaraa.

No siinähän on juuri sopivat Gore-Tex-kengät syyskeleille!

Se puhelin taisi olla tuolta leikkialueelta. Pitää palauttaa sinne.

Kirpputorin konsepti on myös myyjälle loistava. Vaatteet ja lelut vain pakataan Ipanaiselta saatavaan kassiin, ja kaikki muu tehdään puolestasi: vaatteiden hinnoittelu, esillepano ja myymättä jääneiden vaatteiden kerääminen pois myyntijakson jälkeen. Myymättä jääneet vaatteet voi halutessaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Palvelun perusmaksu on 58 euroa, ja vaatteet ovat sillä hinnalla myynnissä kahdeksan päivää.

Ei ihmekään, että palvelu on niin suosittu, että tälläkin hetkellä seuraavat perusjaksot tulevat myyntiin vasta 3.12.2018. Viikoittain aukeaa myös pikajaksoja, joiden veloitus on 65 euroa. Pikajaksolla vaatteista maksetaan myös 50 %:n provisio, jota perusjaksossa ei makseta.

Vaikka annamme pieneksi käyneitä vaatteita eteenpäin tuttavillemme hyvin avokätisesti, aivan kaikkea emme saa heillekään kiertoon, ja varsinkin 86-senttisiä tai sitä pienempiä vaatteita tuntuu kaikilla olevan enemmän kuin tarpeeksi. Olen ihmetellyt usein, miten kenelläkään voi olla tarvetta ostaa vauvoille ja taaperoille uusia vaatteita, kun käytettyjäkin on tarjolla niin paljon, ettei edes ilmaiseksi kelpaa.

Vaatteet ehtivät olla käytössä pahimmillaan vain muutaman kuukauden ennen kuin ne jäävät pieniksi. Mekin olemme saaneet kavereiltamme niin valtavasti käytettyjä lastenvaatteita, että osa vaatteista on ehtinyt käydä jopa pieniksi ennen kuin niitä on ehditty pukea päälle kertaakaan.

Keräsin nyt kaikki alle 92-senttiset vaatteet kaapeista ja niiden päältä ja kiikutin ne Ipanaiseen. *) Ei niiden joukossa ollut juuri mitään mainitsemisen arvoista: bodyja, college-housuja, jotkin farkut, muutamat kengät ja kahdet 86-senttiset haalarit. Jännä nähdä, minkä verran niistä palautuu rahaa. Viimeksi myyntituotot olivat 250 euron luokkaa, mikä oli oikein hyvin, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut kiikuttaa vaatteet Recciin tai Uffin laatikkoon.

Aaahhh.... miten voi tuntuakin näin hyvältä päästä eroon ylimäärisistä tavaroista?

Vaikka itselleni Ipanaisen kirppari on juuri nyt kaikkein tarpeellisin, liikkeen valikoimassa on myös monenlaista muuta lastentarviketta, kantovälinettä, potkupyörää ja reppua. Olemmekin löytäneet liikkeestä lahjoja useammalle pienelle ipanalle heidän syntymäpäivilleen.

Ipanaisen väki vinkkasi, että heillä on nyt myös uusittu verkkokauppa osoitteessa ipanainen.fi. Jos et siis pääse paikan päälle Siltasaareen, voit käydä liikkeessä online-ostoksilla. Ipanainen antoi myös 2 kpl 25 euron lahjakorttia verkkokauppaan, ja laitoin ne arvottavaksi Instagramin puolelle. Siispä kipin kapin Instan kautta Ipanaiseen!

*) Ipanainen tarjosi kirpparin perusjakson veloituksetta.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt tuntuu siltä, että olemme kahdenkeskisen ajan tarpeessa. En tarkoita parisuhdeiltoja Rouvan kanssa vaan aikaa aivan toisen perheenjäsenen seurassa. 

Viime aikoina elämä on pyörinyt aika lailla herra 2-v:n ehdoilla, ja hänen tahtomisiaan ja ei-tahtomisiaan kuunnellaan edelleen päivittäin niin, että siinä jää isompi lapsi väkisinkin pienemmälle huomiolle. Ja vaikka mitään erityistä kriisiä ei olisi päällä, 2-vuotiaan kanssa ei voi kuitenkaan tehdä samoja asioita kuin ilman häntä.

Esimerkiksi nyt, kun vietin sekä lauantai- että sunnuntaipäivät kolmestaan lasten kanssa, teimme tietysti aivan erilaisia asioita kuin mitä olisimme voineet tehdä vain tytön kanssa kaksin.

Ei pidä ymmärtää tätäkään väärin: on lasten kanssa kolmestaankin paljon hyviä hetkiä, ja esimerkiksi tänään he leikkivät pitkät ajat yhdessä erittäin sopuisasti, ja myöhemmin iltapäivällä vietimme vielä pitkän tovin leikkipuistossa. Mutta sielläkin mentiin pienemmän ehdoilla, ja kun tyttö huuteli: "Isi kiipeä sinäkin tänne ylös kiipeilytelineeseen", oli vaan vastattava, että en voi, kun pitää olla auttamassa tätä pienempää ylös ja alas.

Isompi lapsi on kyllä hyväksynyt tilanteen eikä protestoi ainakaan ääneen, kun hänelle sanotaan, ettei voida tehdä jotain pikkuveljen vuoksi.

Olen tullut kuitenkin tästä viime aikoina jotenkin tosi surulliseksi. Kun kaikki tehdään jatkuvasti 2-vuotiaan ehdoilla, on vaikea muistaa, että 6-vuotiaskin kaipaisi joskus omaa aikaa isin tai äidin kanssa ja sitä, että asioita tehtäisiin välillä myös hänen ehdoillaan. Siihen on vaan viime aikoina ollut liian vähän mahdollisuuksia.

Rouvan palattua kotiin päätin, että teemme jotain ihan kahdestaan tytön kanssa, ja lähdimme Pokémon-jahtiin. Sain viime viikolla töistä uuden puhelimen, joten tyttö sai vanhan puhelimeni käyttöönsä. "Käyttöönsä" siinä mielessä, että sitä käytetään vain, kun sovitaan ja siinä ei ole sim-korttia. Sillä voi siis ottaa kuvia, ja kun itse jaan omasta puhelimestani nettiyhteyden, sillä voi pelata Pokémonia.

Ja olipa kivaa olla ihan kahdestaan. Kävellä tunnin ajan mihin huvittaa ja iloita uusista hahmoista, joita pelissä löytyi. Jutella rauhassa. Ottaa kuvia puista. 

Luulen, että tätä tehdään nyt useamminkin.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Keskustelu siitä, onko vanhempien hermoja raastava ikä taaperoajan jälkeen uhma- vai tahtoikää, on täysin turhaa. Kyseessä on tarkalleen ottaen en tiedä, mitä tahdon -ikä.

Se ilmenee loputtomina ja vaihtelevan turhauttavina keskusteluina, joissa vuorotellen tahdotaan ja ei tahdota jotain ja lopulta tahdotaan ja ei tahdota sitä kyyneleet poskilla.

Esimerkki:

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Haluatko vettä?”

2-v: ”Ei.”

Minä: ”No ei sitten.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Haluatko vettä? Tässä on vettä.”

2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)

Minä: ”No ei sitten.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: "Tässä on vettä." (Ojennan vesimukin takaisin.)

2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)

Minä: ”No ei sitten.”

Tätä voisi jatkaa kai loputtomasti, mutta lopulta vien vesimukin pois, jotta se ei kaatuisi pöydälle, ja sitten kaikki riivaajat pääsevätkin irti.

Samaa dialogia voi soveltaa mihin tahansa: leluun, kirjaan, haarukkaan, riisumiseen, pukeutumiseen, pöntöllä käymiseen, peittoon, xylitol-pastilliin, pipoon.

Hesarissa annettiin hiljattain ohjeita, miten näistä uhmakohtauksista selviää. Vaikein neuvo ei ole kuitenkaan laskea kymmeneen ja pysyä itse viilipyttynä vaan tämä: ”Tunnusta lapsen tahto - Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.”

Yritetäänpä:

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Haluatko vettä?”

2-v: ”Ei.”

Minä: ”Niin, et halua vettä.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Niin, haluat vettä”

2-v: ”Ei.”

Minä: ”Niin, et halua vettä.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Niin, haluat vettä”

2-v: ”Ei.”

jne.

Tarkoitus olisi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta, mutta nyt on myönnettävä suoraan: En ymmärrä.

En todellakaan ymmärrä, miten tilanteen voisi välttää tai laukaista. Jos tälle kierteelle joudutaan, on vain vietävä kohtaus loppuun, annettava itkun laantua ja odottaa, että lapsi vastaa lopulta myöntävästi, että todella haluaakin vettä. Ja hetkeä myöhemmin hän onkin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hauskaa on (ainakin toisinaan), että nyt meitä on jo kolme jakamassa nämä tilanteet, ja kun kohtaus alkaa myös neiti 6-v pyörittelee silmiään ja toteaa: "Voi ei, taas se aloittaa tuon." Sitten voimme luoda toisiimme merkitseviä katseita, kun toinen haluaa ja ei halua asioita pöydän toisella puolella.

Huoh. Lapset. Juuri kun luulet tuntevasi yhden, toinen toimiikin täysin eri säännöillä. Ja kun luulet oppineesi ne, hän pelaakin aivan toista peliä.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Voi kun voisi itse muistaa vielä sen, miltä tuntui oppia lukemaan. Sen, miten paperille piirretyt viivat ja koukerot alkoivat hahmottua kirjaimiksi, kirjaimet yhdistyä mielessä äänteisiin ja kirjainpuuro vähitellen jäsentyä sanoiksi ja lauseiksi.

Isän se saa ainakin tuntemaan ylpeyttä, kun tytär lukee keittiön lattialla mummoltaan saamaansa kirjettä ja hihkaisee innoissaan: "Isi, se kadonnut aurinkolasikotelo löytyi mummolan pihalta pensaan takaa!"

* * *

Tyttö innostui kirjoittamaan elämänsä ensimmäiset kirjeet pari viikkoa sitten, kun hän näki Top Model -lehdessä lukijapalkintona olleen setin, jossa oli kivoja kirjepapereita ja -kuoria. Emme osallistuneet kilpailuun vaan kävimme katsomassa kirjakaupassa, olisiko siellä vastaavaa settiä. Sellainen löytyi.

Ostos oli merkittävä, sillä tyttö teki sen omilla rahoillaan. Ne hän puolestaan ansaitsi keräämillään pulloilla ja tölkeillä. Tämä harrastus taas sai alkunsa kesällä, kun uusi lastenhoitajamme vei lapset kesällä "roskakävelylle" ja roskien lisäksi kaduilta löytyi useita pulloja ja tölkkejä. Kun kerroimme, että tyttö saa pitää kaikki rahat, joita niiden palauttamisesta saa, hänen silmiinsä syttyi innostuksen kipinä. Hän alkoi suunnitella, miten kerää niin paljon pulloja, että voi ostaa BabyBorn-nukelleen lisää vaatteita.

Pullojen keräämisinnostus on jatkunut, ja olemme Rouvan kanssa alkaneet itsekin poimia mukaamme jonkin tyhjän pullon tai tölkin, jos sellainen tulee kadulla vastaan. Tähän mennessä tytön säästöpossuun on kerääntynyt jo yli neljäkymmentä euroa palautusrahoja! Koska rahat ovat hänen omiaan, olemme myös antaneet luvan, että hän saa päättää itse, mitä niillä ostaa. (Tietysti keskusteltuaan suunnitelmistaan ensin kanssamme, ja varasimme itsellemme tietysti myös tietyn veto-oikeuden.)

Kirjepaperiostos oli ensimmäinen palautusrahoilla tehty.

Heti kirjepaperipakkauksen avattuaan hän alkoi kirjoittaa kirjeitä. Yhden mummolle ja papalle, yhden mummille ja yhden isomummolle ja isopapalle. Hän kirjoitti kirjeet kysymättä neuvoja, taitteli paperit kuoriin ja liimasi ne kiinni. Hän kirjoitti kuoriin osoitteet kirjoittamieni mallien mukaan ja valitsi niihin kauneimmat postimerkit. Sitten kävimme sujauttamassa kirjeet yhdessä postilaatikkoon.

* * *

Vähintään yhtä jännittävää kuin kirjeiden lähettäminen oli se, kun niihin saapui vastauksia. En tiedä, mitä tytön kirjoittamissa kirjeissä luki, mutta vastauksista päätellen niissä oli ainakin esitetty joitain kysymyksiä. Kirjeet olivat olleet hyvin iloisia yllätyksiä kaikille. Oman isoisäni käsiala oli tytölle sen verran vaikeaa, että luimme kirjeen yhdessä, mutta äitini kirjeen hän luki ilman apua. Se oli kirjoitettu kirjepaperille, jonka painoin itse lähes 30 vuotta sitten. Huomasin, että kirje sujahti illalla tytön reppuun. Sitä esitellään varmaan ensi viikolla eskarissa.

Ja kirjeisiin vastaaminen on jo suunnitteilla.

Pages