Ladataan...
Isyyspakkaus

Lauantaina pojan päiväunien aikaan hurautimme tytön kanssa Nokkakiven huvipuistoon, joka sijaitsee Jyväskylän kupeessa, Laukaan Lievestuoreella.

Huvipuistoa ei ollut olemassa vielä silloin, kun asuin Jyväskylässä, joten se ei ollut itselleni aiemmin tuttu. Olemme kyllä ajaneet paikan ohi useamman kerran, sillä se sijaitsee matkalla anoppilasta vanhemilleni, mutta vasta nyt otin asiakseni viedä lapsen pyörimään laitteisiin.

Olin varoittanut tyttöä etukäteen siitä, että puisto on sitten paljon pienempi kuin Linnanmäki tai Särkänniemi, jotta hänen odotuksensa olisivat oikealla tasolla. Olin ilmeisesti asettanut odotukset jopa liian alas, sillä lapsihan oli aivan innoissaan ja kehui, miten puisto olikin paljon isompi, hauskempi ja jännempi kuin hän odotti.

Puistossa oli useampi laite, joihin pääsi aikuisen kanssa jo alle 120-senttisenä. Yksi suosikeista oli Pilvenpyörä, joka nosti korkealle ja pyöritti sen verran vauhdikkaasti, että vatsaa kutitti.

Suurin elämys oli Vuoristorata, sillä Linnanmäen vuoristorataan hänellä ei ole asiaa ennen kuin 120 cm tulee täyteen. Kävimme tässä vuoristoradassa kolme kertaa. Se oli "hirveän hauska".

Muita sopivan vauhdikkaita laitteita olivat Törmäilyautorata sekä Vauhtivirveli ja Scrambler, jotka vatkasivat kyytiläisiä kunnolla. Vain kahteen laitteista pituus ei riittänyt: pystysuunnassa pyörivään Miamiin ja Round up -hyrrään pituutta olisi pitänyt olla enemmän. 

Puistossa oli useampia laitteita vielä pienemmille, mutta ne olivat 6-vuotiaalle jo liian lapsellisia.

Kävi hän silti kokeilemassa melontaa pienessä Kanoottijoessa.

Laitteiden lisäksi alueella on Mörkömetsä-metsäseikkailu sekä hauska Pensaslabyrintti, josta tyttö piti kovasti.

Leikkialueella oli myös liukumäki ja trampoliini.

Ja mikä tärkeintä: herkkukojuissa myytiin hattaraa, joka kuuluu olennaisesti huvipuistokäynteihin.

Tämäkin päivä oli erittäin hauska, ja tyttö sanoi itse, että oli "tosi tosi tosi tosi tosi tosi kivaa". Varsinkin alle kouluikäisille lapsille laitteita on juuri sopivasti, eikä 25 euron ranneke tunnu liian pahalta. Ja vain parin sentin päästä hän pääseekin näihin laitteisiin ilman aikuista. Pitää kuulemma tulla uudelleenkin, eikä haitaa, vaikka pituutta olisi riittävästi Lintsin hurjempiin laitteisiin.

Olemme palanneet Jyväskylän-retkeltä jo kotiin, mutta olisi kyllä voinut ihan hyvin jatkaa lomailua kaupungissa vielä päivän tai pari. Helsinki ja kaikki hommat kotona ja puutarhamökillä kuitenkin kutsuivat.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kun Jyväskylään tulee, on hyödynnettävä mahdollisuus viettää vapaailtaa ihan ilman lapsia. Viimeksi tammikuussa vietin varsinaisen superpäivän, kun kävin yhden päivän aikana elokuvissa, syömässä, parturissa ja oopperassa. Aivan yksin.

 

Aivan vastaavaa en tehnyt tällä kertaa, mutta perjantaina käytyäni pojan päiväunien aikaan tytön kanssa kylässä kavereilla, kävin tipauttamassa tytön mummolaan ja sanoin kaikille, että nähdään huomenna. Hurautin paikallisbussilla Jyväskylän keskustaan ja annoin sisäisen manboyni päästä valloilleen.

* * *

Suuntasin aivan ensimmäisenä elokuviin katsomaan Solo: A Star Wars Storyn. Ja sehän oli hyvä. En ollut lukenut elokuvasta oikeastaan etukäteen mitään muuta kuin että se kertoo Han Solon nuoruudesta. Game of Thrones ja Westworld-fanina olin ilahtunut nähdessäni molempien sarjojen lempinäyttelijättäreni, Emilia Clarken ja Thandie Newtonin, elokuvassa.

Visuaalisesti leffa oli taattua Star Wars -laatua, mutta kyllä tarinakin itseeni upposi. Olen tosin melko helppo, ja olen pitänyt niistäkin Star Wars -elokuvista, joita kai kuuluisi inhota. Silti edellinen Star Wars story, Rogue One, oli enemmän mieleeni, sillä sen tapahtumat liittyivät enemmän suoraan alkuperäiseen sagaan. Solo kyllä kertoo, miten Han Solosta tuli lentäjä, miten hän tapasi Chewbaccan ja miten hän sai itselleen Millennium Falconin.

* * *

 

Elokuvan jälkeen olin sopinut treffit kaverin kanssa, ja kävimme illalisella Stefan's Stakehousessa, joka sijaitsee Kolmikulman vieressä Kauppakadun alapäässä. Amerikan Top Chef -ohjelmassa joitain vuosia sitten kilpailleen Stefan Richterin perustamalla ravintolaketjulla on nykyisin ravintoloita useammalla paikkakunnalla, myös Jyväskylässä.

Valitsin alkuun kermaista parsakeittoa, jossa oli myös ilmakuivattua kinkkua (10 €).

Olen joskus kertonutkin, että syön ravintoloissa hyvin harvoin pihvejä. Usein muut ruoat ovat yksinkertaisesti mielenkiintoisempia ja kertovat enemmän ravintolasta. Mutta kun pihviravintolassa ollaan, on tietysti tartuttava ravintolan ytimeen.

Siispä tilasin kotimaista härän sisäfilettä (29 €/180 g), ja sen rinnalle béarnaise-kastiketta (3 €) ja bataattiranskalaiset (4 €). Kastike- ja maustevoivaihtoehtoja oli useampi, samoin lisukkeita. Pihvi oli erittäin hyvää ja mureaa, ja bataattiranskalaiset erittäin rapeat. Annos oli siis juuri odotusten mukainen.

Jälkiruoka oli After 8', eli lämmin suklaafondant ja minttujäätelöä (13 €). Suloisen suklainen ja valuva suklaatorttu oli makoisa ja varsinkin pihvin päälle melko tuhti annos. Huomasin jälleen, että puolikaskin siitä olisi riittänyt.

Ilta jatkui vielä viereisessä Teerenpelissä viskilasin ääressä. Teerenpelin oma "Savu" oli nimensä mukaisesti mukavan savuinen uutuustuote, jota voi helposti suositella savuisten viskien ystäville.

Vapaaillan jälkeen maailma on taas asteen verran parempi ja isi kaksi astetta rennompi.

* * *

Oli hauskaa, miten tyttö ehdotteli minulle lauantainakin, että "jos isi haluat tänäänkin vapaaillan, voit hyvin mennä syömään tai jotain". En kuitenkaan tarttunut tähän tarjoukseen, vaan houkuttelin hänet mukaani tapaamaan omia isovanhempiani Saarijärvelle.

Siihen taisi ehkä sisältyä lupaus siitä, että hän saa katsoa Netflixiä koko automatkan molempiin suuntiin Netflixiä (yht. 2 h). Ei tarvinnut enempää suostuttelua.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olen viettänyt viikkoa lasten kanssa Jyväskylässä vanhempieni luona. Totesin, että pääsemme parhaiten lomatunnelmaan lähtemällä muutamaksi päiväksi pois kotoa. Kun tarjolla on ollut myös lastenhoitoapua, olemme päässeet tekemään tytön kanssa asioita, joita emme olisi voineet tehdä 2-vuotiaan kanssa.

Olin jo etukäteen päättänyt, että käymme tutustumassa Seikkailupuisto Laajavuoreen, jossa pääsee Helsingin Korkee-seikkailupuistojen tapaan kiipeilemään puissa ja liukumaan vaijereita pitkin puusta toiseen. Huomasin, että Laajavuoressa on matalalla kulkevien lastenratojen lisäksi myös kaksi 2 - 6 metrin korkeudessa kulkevaa rataa, joihin pääsee seikkailemaan jo 110 cm:n pituudella.

Metsäpuiston Löytöretki ja Mehiläisen Perherata olivat juuri sopivat meille.

Niiden tehtävissä oli oikeasti haastetta myös aikuiselle, ja molemmissa radoissa oli myös kaksi pitkää liukua.

Tyttö ihasteli silmät säihkyen, miten hauskoja ja "yllättävän jännittäviä" radat olivatkaan. Ja kyllähän kuuden metrin korkeudessa tunsi olevansa jo aika korkealla!

Olisin voinut tietysti itse käydä samalla lipulla myös vieläkin haastavammilla radoilla, mutta pari tuntia näitä kahta rataa riitti hyvin. Onpahan itselläkin jotain uutta odotettavissa sitten, kun tytön pituus riittää seuraavalle vaikeustasolle.

Oli kyllä kivaa, että nämä helpommat radat olivat Metsäpuiston puolella, sillä helteisenä päivänä aurinko porotti melko kuumasti laskettelurinteen alapäässä oleville radoille, kun taas Metsäpuistossa oli mukavan varjoisaa.

Tullaanko uudestaan? "Jooooooo!!!"

Taivaalle ilmestyi jostain yllättäen pilviä, mutta tyttö halusi vielä kiipeilyn jälkeen uimaan. Kävimme siis vielä Tuomiojärven uimarannalla.

Itse en tietenkään uinut (se vaatisi 25 asteen lämpötilan järvessä), mutta hyvä että tuli vietyä tyttö rannalle. Seuraavana päivänä nimittäin satoi kaatamalla ja ilman lämpötila laski 15 asteella, joten uinnit jäivät tältä matkalta tähän. Onneksi pappa ehti viedä tyttöä jo edellisenä päivänä Keljonkankaan Sääksjärvelle.

Vaan olipahan hauska päivä! Pojallakin oli ollut hauskaa mummon ja papan kanssa, kun hän sai heidän jakamattoman huomionsa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tunnistatko tämän laulun? "Minä olen Peter Pan, satuun teidät johdatan. Olen aivan pikkuinen ja koskaan tästä kasva en."

Kyseinen kappale on Jukka Linkolan säveltämästä ja Jukka Virtasen sanoittamasta musikaalista Peter Pan, joka oli itselleni hyvin merkittävä teos lapsuudessani. Näin sen tosin ensimmäistä kertaa teatterin lavalla vasta viime viikolla Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Lapsuuden ystäväni Jyväskylästä oli käynyt katsomassa Peter Pan -lastenmusikaalin Helsingin kaupunginteatterissa joskus 1980-luvun puolivälissä ja oli siitä kovin vaikuttunut. Hän sai innostuksen tarttumaan myös minuun, ja kuuntelimme musikaalin kappaleita yhdessä LP-levyltä (Peter Pan - Poika joka ei halunnut kasvaa suureksi).

Pääosaa esitti silloin Susanna Haavisto, johon olin myös armottoman ihastunut. En tosin muista enää, alkoiko ihastus juuri tästä levystä, Soitinmenot-tv-sarjasta vai jostain muusta, mutta punatukkainen laulava näyttelijätär oli ihaninta, mitä tiesin.

Suunnittelimme kaverin kanssa omaa Peter Pan -produktiotamme. Muistan jopa, miten teimme omaan versioomme uuden laulun, joka esitteli Helinä-keijun: "Minä Helinä-keiju ilmassa leijun. Hoitelen tehtäviä keijun. Mä Peterin oon ystävä. Tule mukaan seikkailuun sä."

Vaikka olimme suunnitelmissa kovin tosissamme, casting jo mietitty ja kaverin kodin läheisestä metsiköstä etsitty juuri sopiva rinteen alaosa katsomolle ja näyttämölle, näytelmämme ei koskaan toteutunut. En myöskään päässyt itse katsomaan musikaalia Helsinkiin, vaikka olisin sitä kovasti halunnut, mikä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna hassulta. Mutta ei siihen aikaan lähdetty matkustamaan Jyväskylästä Helsinkiin vain teatterin vuoksi. Laulut jäivät kuitenkin elämään mielessäni.

Kun huomasin Jyväskylän kaupunginteatterin tekevän omaa Peter Pan -produktiotaan ohjaaja Hanna Kirjavaisen johdolla, ajattelin sulkea tämän ympyrän ja viedä oman tyttäreni Helsingistä Jyväskylään katsomaan musikaalia ja nähdä sen myös itse ensimmäistä kertaa.

Musiikin puolesta esitys oli varsinainen nostalgiatrippi. Huomasin muistavani yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin vielä osan lauluista jopa sanoiltaan. "Kadonneet pojat kun maailmalla mansikkamehua juo." "Niin kaunis on kauniin kuoleman maa."

Nostalgista oli tietysti myös se, että olin itsekin laulamassa Jyväskylän kaupunginteatterissa neljässä musikaalissa vuosien 1994 ja 2000 välillä. Teatteritalo on siis minulle hyvin tuttu sekä katsomosta että lavan takaa. Henkilökunta on tietysti ehtinyt vaihtua 18 vuodessa, mutta oli esityksen käsiohjelmassa monta tuttua kasvoa omilta teatteriajoiltani.

Peter Panin tarina on varmasti monille tuttu, ja musikaali noudatti alkuperäistä kertomusta ainakin niiltä osin, kun sen itse muistan. Peter Pan asuu ystäviensä, kadonneiden poikien ja Helinä-keijun kanssa Mikä-Mikä-Maassa, ja houkuttelee mukaansa sinne myös Kultasen perheen lapset: Leenan, Jukan ja Mikon.

Mikä-Mikä-Maassa elää myös joukko merirosvoja, joita johtaa Kapteeni Koukku, toisen kätensä krokotiilille menettänyt merirosvopäällikkö, sekä intiaaniheimo, johon kuuluu myös intiaanipäällikön tytär, Tiikerililja. Kapteeni Koukku haluaisi ottaa Peterin hengiltä mutta pelkää itse kuollakseen krokotiiliä, jolle hän menetti kätensä.

Iätön klassikkotarina käsittelee aikuistumista ja vaikeutta luopua lapsuudesta, mutta se on myös kolmiodraama, jonka osapuolia ovat Peter, Leena ja Helinä-keiju. Mustasukkaisuus onkin vähällä viedä kaikkien hengen.

Jyväskylän kaupunginteatterin produktiossa paras osuus olivat koskettavat laulut ja pääosien esittäjät. Peteriä esittänyt Saara Jokiaho oli laulajana aivan omaa luokkaansa, ja kuulin hänen ääneessään samaa syvyttää ja voimaa kuin Susanna Haavistolla. Myös Leenan roolissa esiintynyt Roosa Karhunen oli ilo korvalle.

Parhaan roolisuorituksen teki Kapteeni Koukkua esittänyt karismaattinen Henri Halkola, jonka herkullinen roolihahmo antoi myös eniten mahdollisuuksia loistaa näyttelijäntyössä.

Muut hahmot esityksessä olivat melko ohuita karikatyyrejä, ja vaikka lastennäytelmästä onkin kyse, omaan makuuni vaikkapa Rouva Kultasen (Anne-Mari Alaspää) ja koko kadonneiden poikien kuusikon hahmot olivat pikemminkin ärsyttäviä kuin hauskoja. Vähempikin sähläys olisi riittänyt.

Koreografiapuolella parasta antia oli Kapteeni Koukun laulu, jossa hän liikutteli Leenaa kuin marionettia - ilman oikeita lankoja siis. Taistelukohtaukset oli toteutettu hidastettuina ja Peterin ja Koukun kaksintaistelu varjokuvina. Varjokuva toimi hauskasti, mutta muut taistelukohtaukset eivät näyttäneet kovin uskottavilta.

Lavastus ja valaistus toimivat hienosti ja loivat satumaisen tunnelman, ja lentäminen oli toteutettu kekseliäästi peilien avulla. Toteutus ei kuitenkaan ollut aivan yhtä hieno kuin idea, sillä yhden ison heijastavan pinnan sijaan näyttämön katossa oli monta pientä peiliä. Illuusio ei siis toiminut aivan niin hyvin kuin olisi voinut, ja istumapaikkamme katsomon reunassa ei ollut myöskään sen kannalta aivan optimaalinen.

Samaisen peilin kautta katsottiin myös lopulta Kapteeni Koukun nielaisevan krokotiilin kitaan. Toteutuksen ymmärtäminen vaati hieman mielikuvitusta, ja minun piti varmistaa tyttäreltäni, huomasiko hän krokotiilin kidan peilissä.

Muutamat kohtaukset tuntuivat kovin pitkiltä, kuten alkupuolella ollut koirien ja lasten tanssi, joka oli todella kovin pitkä ja hyvin vähäeleinen.

Kohtaus, jossa merirosvot käyvät yksitellen katsomassa, kuka on piilossa Kapteeni Koukun laivassa, ja palaavat takaisin tehden kuolemaa oli silkkaa kesäteatteria. Mitä ihmettä tapahtui sillekin rosmolle, joka tuli takaisin takapuoltaan pidätellen, päästi puolen minuutin mittaisen pierun ja kaatui maahan?

Pieruhuumoria vastaan en varsinaisesti ole, jos se jotenkin liittyy johonkin. Sen sijaan yksi asia, jota en lastennäytöksissä hyväksy missään muodossa, on kaksimielisyyksien heittely. Siksi yhden kadonneen pojan heittämä "tappituntumalla" ja yhden merirosvon letkauttama "minulla on kaikkein pisin ja paksuin... (ehe ehe) miekka" saisivat jäädä minun puolestani sanomatta lavalla. Ehkä nämä ovat työryhmän omia lisäyksiä eivätkä ohjaajan valintoja.

Myös muutama muu asia toteutuksessa jäi kuitenkin mietyttämään: 

Aivan alussa näyttelijät olivat lavalla poissa rooleistaan ja jakoivat asuja ja peruukkeja toisilleen. Joku marisi: "Miksi minun pitää aina esittää tätä..." Kesken näytelmää kohtauksesta toiseen siirryttäessä muistaakseni Peter lausui jotain sen tyylistä kuin: "Esitetään seuraavaksi se kohtaus..." Tätä ei kuitenkaan viety pidemmälle niin, että rooleista olisi astuttu ulos sen useammin - edes näytelmän lopussa. Siksipä nämä kaksi kohtaa jäivät oudon irrallisiksi eivätkä liittyneet sen enempää mihinkään. Mitä tällä siis haluttiin kertoa?

Mitä puvustaja oli puolestaan halunnut sanoa lasten asujen ja peruukkien värityksellä? Intiaanit ja merenneidot olivat saaneet ylleen värikkäät asut, mutta lasten vaatteet olivat valkoiset ja kadonneiden poikien vaalean harmaat. Päässään heillä kaikilla - Peter mukaan lukien - oli vaaleat tai valkoiset peruukit. Varsinkin kadonneissa pojissa oli paljon yhdennäköisyyttä Jukolan poikiin.

Entä mihin viittasi drag-merenneito? Oliko parrakkaalle naiselle tarkoitus nauraa vai oliko se kannanotto?

Näistä kysymyksistä ja kritiikistäni huolimatta Peter Pan on hyvin tehty ja näkemisen ja kuulemisen arvoinen musikaali.

Olen hyvin iloinen, että lapsillekin tehdään musiikkiteatteria näin isosti ja laadukkaasti. Lapset katsovat esityksiä vielä niin toisin silmin kuin jo hieman liian monta musikaalia nähneet vanhempansa, ja heille pelkkä teatterisali ja suuri näyttämö voivat olla suuri elämys.

Ja kun lapsia vie teatteriin, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

 

Kuvat: Jiri Halttunen, Jyväskylän kaupunginteatteri

Ladataan...
Isyyspakkaus

Parasta juuri nyt: lumi ja 5-vuotias laskettelukaveri! Helsingissä ei lunta ollut torstain sateiden jäljiltä, mutta lähdimme tytön kanssa kahdestaan viikonloppuretkelle Jyväskylään!

On mahtavaa, miten tässä iässä lapset alkavat olla aidosti ja oikeasti aivan mahtavaa seuraa, jonka kanssa voi tehdä mitä vain! Kun ensimmäiset pari vuotta ovat vauvan ja taaperon kanssa jonkinlaista rimpuilua ja selviämistä ja seuraavat kaksikin hieman arvaamatonta uhmailua ja temppuilua, eskari-ikää lähestyvän lapsen kanssa voi lähteä jo huoletta mihin vain tekemään mitä vain.

Liikkuminen on helpompaa, kun ei tarvita rattaita eikä matkalaukullista tavaraa mukaan, ja viihdykkeeksi pitkälle bussi- tai junamatkalle riittää Netflix. Lapselle voi myös sanoa, että "nukut sitten bussissa" ja hän tottelee.

Ja se, miten innoissaan hän on kaikesta. Oli ehdotus mikä tahansa, hän on aina valmis lähtemään mukaan ja kokeilemaan uusia juttuja.

Kun kävimme Jyväskylässä vanhempieni luona edellisen kerran uudenvuoden jälkeen, vein tytön kokeilemaan ensimmäistä kertaa laskettelua Laajavuoren hiihtokeskus Laajiksessa. Se sujui niin hienosti ja hän oli siitä niin innoissaan, että päätin järjestää seuraava lasketteluretken mahdollisimman pian. Ja koska olin ajatellut jo aiemmin, että haluaisin käydä tytön kanssa katsomassa Jyväskylän kaupunginteatterin Peter Pan -musikaalin, oli helppoa yhdistää nämä haaveet yhteen reissuun.

Kuten arvata saattaa, tyttöä ei tarvinnut varsinaisesti houkutella mukaan retkelle.

Lähdimme matkaan perjantai-iltana ja saavuimme Jyväskylään yöllä. Lauantain ohjelmassa oli teatterin lisäksi lumileikkejä mummolan pihassa. Lasketteluretki Laajikseen tehtiin sunnuntaina, ja se oli tytölle koko matkan kohokohta.

Hän on liikunnallisesti niin lahjakas, että hän näyttää omaksuvan uudet lajit hyvin nopeasti. Vaikka laskettelukerta oli hänen elämänsä toinen, hän pujotteli reissun päätteeksi jo keilojen ympäri ja osasi hienosti pysäyttää vauhdin.

Viimeksi pohdin, pitäisikö lapsi viedä toisella kerralla jo aikuisten rinteen puolelle, sillä lasten rinne naruhissin vieressä oli kovin loiva ja lyhyt. Tällä kertaa käytössä oli kuitenkin myös pidempi ja jyrkempi rinne mattohissin vieressä, ja siinä sai jo riittävät vauhdit käännösten harjoitteluun. Se riitti tällä kertaa oikein mainiosti.

Kävi vielä niin hauskasti, että satuimme Laajikseen juuri "Lumimaan sessareiden" aikaan, eli lasten rinteessä oli tarjolla myös maksutonta hiihdon opetusta.

Tyttö sai opettajalta vinkkejä, mitä harjoitella seuraavaksi, ja hän saikin käännökset sujumaan hienosti painamalla "taikapainiketta" polvissaan.

Kylläpä olikin hauska retki, ja tyttö parasta seuraa, mitä voi olla!

Kyllä sen pienemmänkin kanssa vielä samaan päästään, ja toivotaan, että hän on sitten yhtä innostunut ja kiinnostunut kaikesta kuin siskonsa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Hassua, miten vain muutaman päivän poissaolo kotoa ja normaaleista arkirutiineista voikin tuntua kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla. Vietin lasten kanssa Jyväskylässä neljä yötä, ja palasimme kotiin lauantaina.

Vielä perjantaina ehdin tehdä kaverini kanssa kuntosalitreffit, joiden jälkeen lähdimme syömään ja katselemaan Jyväskylän yöelämää.

Ruokapaikaksi valikoitui legendaarinen ravintola Sohwi, joka näyttääkin täyttävän tänä vuonna kunnioitettavat 50 vuotta. Entinen yläasteeni ja lukioni sijaitsi aivan Sohwin vieressä, joten Sohwissa tuli käytyä lukioaikoina useat kerrat. Muistan paikan toki ensijaisesti olutravintolana, mutta aiemmin Sohwin Krouvinakin tunnettu ravintola on myös mainio ruokapaikka.

Tämä Jyväskylän-matka oli monella tavalla ainutlaatuinen. Olin paitsi ensimmäistä kertaa liikkeellä lasten kanssa kolmestaan, vietin Jyväskylässä myös pisimmän ajan mitä kertaakaan sen jälkeen, kun muutin kaupungista pois kuusitoista vuotta sitten. Ei siis ihmekään, että tällä kertaa ehdin myös tehdä monia asioita kuten käydä Carmen-oopperassa ja laskettelurinteessä tytön kanssa.

Tytöstä oli huippuhauskaa leikkiä ja ulkoilla papan kanssa ja käydä hänen kanssaan uimahallissa. Aika meni niin nopeasti, että kun lähtö lauantaina koitti, mietimme yhdessä, että olisihan sitä voinut viettää kaupungissa vielä vaikka yhden yön. Mutta koti kutsui jo, ja Rouvakin odotti siellä ikävissään.

Itse olisin ehkä käynyt vielä katsastamassa Seppälän uuden Kauppakeskus Sepän, ja tyttö olisi halunnut papan kanssa HopLopiin tai Leo's Leikkimaahan. Ehkä sitten ensi kerralla.

Aloin itse asiassa suunnitella jo toista Jyväskylän-matkaa lähiajoille. Haluaisin nimittäin viedä tytön katsomaan Jyväskylän kaupunginteatterin Peter Pan -musikaalia ja vielä tänä talvena toisen kerran laskettelemaan Laajavuoreen. Voisimmekin tehdä jonkin viikonloppuretken ihan kahdestaan, jolloin myös matkustaminen on sekä helpompaa että rennompaa, ja matkat voidaan tehdä junaa edullisemmin bussilla.

Ja sen muistan myös, että milloin tahansa sitten lähdenkin pojan kanssa seuraavan kerran matkalle, se ei tapahdu päiväuniaikaan. Hän ei halua nukahtaa vaan mieluummin kirkuu ja vaikeroi rattaissaan.

Oli hauskaa nähdä kaveriani kerrankin näin kahdestaan, ja söimme Sohwissa pitkän kaavan mukaan. Alkuun valitsimme voissa paistetut, sinapilla ja runsaalla valkosipulilla maustetut etanat gratinoituna Kolatun Juustolan Martta-cheddarilla. Lisänä Jyväs Pakarin siemenleipää.

Itse otin pääruoaksi pariloitua naudan maksaa, puolukkaa, punaviinikastiketta, kasviksia, timjamiperunoita ja sienimoussea. Maksa oli kypsennetty sopivan roseeksi, ja mietin jälleen miten hyvää maksa onkin, kun sitä näin harvoin saa.

Kaverilla oli lautasella puolestaan pihviannos nimeltään Femme: se oli naudan marmoriulkofileepihvi, paistettua halloumia ja vadelmakastiketta, vihersalaattia, pikkelivihanneksia sekä selleri-ananassalaattia.

Aterian viimeisteli piparmintulla ja Paahtimo Papun kahvilla maustettu tuorejuustokakku, jonka kanssa oli vadelmakastiketta sekä T-BBQ:n vaahtokarkki-kahvisiirappia. Hyrisimme illallisen jälkeen tyytyväisyyttä, sillä kaikki annokset olivat yksinkertaisen herkullisia. 

Jatkoimme kaverin kanssa iltaa muutamassa kuppilassa Kauppakadun varrella, muistelimme kaikkia menneitä baareja ja tutustuimme läpällä yhteen uuteen yökerhoonkin. Läpällä siksi, että tiesimme jo ennen sisään menoa olevamme noin kaksi kertaa muita asiakkaita vanhempia, ja jatkoimmekin melko pian matkaamme Kävelykadulla.

* * * 

Vaan mitenköhän sitä tottuisi taas tähän kotiarkeen? Tässä muodossa sitä on toki enää reilut kaksi kuukautta jäljellä.

Jännää.

Pages