Ensimmäinen viikko takana

Olen ollut Knoxvillessa nyt viikon verran. En voi olla kuin hämmästynyt siitä, kuinka hyvin kaikki on mennyt ja kuinka nopeasti olen asettunut tänne. Etukäteen olin ajatellut, että kotiutuminen tänne tulee kestämään kauemmin, mutta voin jo nyt sanoa, että viihdyn täällä. Tähän on vaikuttanut erityisesti se, että ohjelmaa on ollut riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa ja se, että meillä on hyvä yhteishenki vaihtareiden kesken. Kampus on myös juuri sopivan kokoinen ja täältä periaatteessa löytyy kaikki mitä tarvitsee.

Hämmentävää on myös se, että tämä tuntuu ihan siltä, kuin sinut olisi tiputettu keskelle amerikkalaista college elokuvaa. Opiskelijat asuvat asuntoloissa, syövät pikaruokaa päivittäin, kuuluvat erilaisiin sisar- tai veljeskuntiin ja urheilu on todella iso osa yliopiston kulttuuria. Suurimmalla osalla on päällä jokin yliopiston collegepaita ja he ovat ylpeitä siitä, että opiskelevat juuri täällä. Mielestäni tällainen yhteisöllisyys on sellaista, jota meillä ei Suomessa samalla lailla ole. Yliopisto ja esimerkiksi sen urheiluseurat ovat koko kaupungin juttu ja se näkyy. 

Asumme täällä siis perinteisessä amerikkalaisessa asuntolassa muiden opiskelijoiden kanssa. Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden on pakko asua kampuksen alueella ja sen jälkeen he voivat muuttaa muualle, jos haluavat. Tapasimme pari päivää sitten amerikkalaiset opiskelijat, joiden kanssa jaamme kylpyhuoneen. Ensin olimme hieman kauhuissamme siitä, miten kylpyhuoneen jakaminen sujuu neljän naisen kesken, mutta se on ainakin tähän asti mennyt hyvin. Amerikkalaisista ”naapureista” on muutenkin ollut suuri apu, kun olemme kyselleet erilaisia asioita liittyen täällä olemiseen. Heillä on myös autot ja he lupasivat kuskata meitä, jos meidän pitää päästä jonnekin.

Suomalaisille oma rauha on myös aika tärkeää ja moni onkin kysellyt, että saako täällä koskaan olla yksin. Vastauksena tähän, että kyllä saa olla myös rauhassa itsekseen, jos haluaa. Itse on tullut vietettyä omaa aikaa talomme alakerrassa, josta on mahdollista löytää oma rauhaisa paikka, jossa nytkin kirjoitan tätä. Meidän kurssit kämppikseni kanssa menevät myös aika ristiin, joten usein olen myös huoneessamme yksin. Annamme myös toistemme olla rauhassa, vaikka olisimmekin samaan aikaan huoneessa. Välillä sitä jopa unohtaa, että myös toinen on samassa huoneessa. Lisäksi voi halutessaan lähteä yksin lenkille tai salille eli ihan samoja juttuja voi tehdä täällä, kuin tekisi kotonakin itsekseen. Mielestäni tämä on pelkästään hyvä juttu, että kaikki asuvat samassa talossa, koska aina löytyy seuraa lounaalle tai tekemään jotain muuta. 

Ensimmäinen virallinen koulupäivä oli tällä viikolla keskiviikkona. Itselläni alkoi kurssit kuitenkin vasta torstaina, jolloin minulla oli kaksi kurssia. Kirjoitan ensi viikon jälkeen vielä tarkemmin kursseista, koska minulla todennäköisesti vaihtuu ainakin yksi kurssi vielä ja osa kursseista alkaa vasta ensi viikolla. Kurssien valinta on ollut aika haastavaa ja en oikein ole osannut päättää, mitä opiskella, sillä vaihtoehtoja on melko paljon, mutta ne pitää kuitenkin saada sopimaan kalenteriin. Tämä kuitenkin toivottavasti selviää viimeistään ensi viikolla. 

Tänään menemme vielä yhdessä syömään ja huomenna lauantaina luistelemaan, joten siitä tulee varmasti hauskaa! 

xoxo T

 

Kommentoi