Out of the comfort zone

Päätin perustaa blogin, jota kirjoitan kevään ajan täältä Atlantin toiselta puolelta. Tämä on varmasti helpoin tapa pitää kaikki siellä Suomessa ajantasalla siitä, mitä täällä tapahtuu ja myöskin jättää muisto itselle tästä keväästä. Yksi iso syy tämän perustamiseen oli myös, että itse koin muiden blogit ja matkakertomukset todella hyödylliseksi, kun suunnittelin tätä reissua, joten toivottavasti tästä on myös hyötyä jollekin muulle vaihtoon lähtijälle. Auttaakseni muita kirjoitan myös juttuja liittyen käytännönjärjestelyihin, joita piti tehdä ennen kuin pääsin tänne, mutta niistä lisää myöhemmin. Minulle saa ehdottomasti myös lähettää kysymyksiä ja autan mielelläni, jos jokin asia vaihtoon lähtemisessä askarruttaa.

Mutta asiaan ja hieman taustatietoa:

Lähdin vaihtoon Yhdysvaltoihin keskiviikkona 2.1.2019 ja saavuin vaihtokohteeseeni Knoxvilleen 3.1. Olen ollut täällä nyt siis vajaan viikon. Lensin ensin Fort Lauderdaleen Floridaan ja nukuin siellä yhden yön, jonka jälkeen lensin tänne. Yliopisto, jossa opiskelen täällä on nimeltään University of Tennessee. Kyseisellä yliopistolla on käsittääkseni kampuksia muissakin kaupungeissa, mutta tämä sijaitsee Knoxvillessa. Hain tänne ISEP-ohjelman kautta ja kirjoittelen itse hakuprosessista lisää myöhemmin, koska se on hieman erilainen kuin hakeminen esim. Erasmus-vaihtoon. 

Kun lähdin Suomesta keskiviikkona lunta satoi vaakasuorassa ja mietin, että onneksi on tällainen sää, niin ei harmita niin paljon lentää Floridaan 26 asteen helteeseen. Kavereille ja perheelle heippojen sanominen ei ollut mikään helppo juttua. Mahtavaa on kuitenkin se, että tietää kuinka paljon ihania ihmisiä on ympärillä, joiden luo palata kesällä. Lensin Helsingistä lumimyrskyn keskeltä ensin Lontooseen ja sieltä suoraan kiirehdin Fort Lauderdalen koneeseen. Onneksi oli hieman univelkaa uuden vuoden juhlista ja olin väsynyt, joten aloin aikalailla heti lentokoneessa nukkumaan. Heräsin kuitenkin suunnilleen tuntia myöhemmin ja huomasin, että hetkonen kone ei ole ilmassa ja olemme vieläkin Lontoossa.. Lopulta kone oli noin 1,5 tuntia myöhässä, kun saavuimme Fort Lauderdaleen. Yhteensä koneessa tuli vietettyä siis lähes 12 tuntia. Nappasin taksin hotellille ja kävin syömässä ennen nukkumaan menoa, koska seuraava lento lähti aamusta kohti Knoxvillea. 

Knoxvillessa minut pienen odottelun jälkeen tultiin hakemaan lentokentältä. Kaksi opiskelijaa hakivat minut ja toisen ranskalaisen vaihtarin, joka oli mukavaa, kun pääsi heti tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin ja myös toiseen vaihtariin. Meidät vietiin asuntolaan, jossa lähes kaikki vaihtarit asuvat ja myös amerikkalaisia opiskelijoita.

fullsizeoutput_e.jpeg

Tapasin heti sattumalta kämppikseni, kun olimme kirjautumassa sisään asuntolaamme, jonka nimi Clement Hall. Kämppikseni nimi on Alicja ja hän on kotoisin Puolasta eli myös vaihtari. Lähes kaikilla muilla on kämppiksenään amerikkalainen opiskelija paitsi meillä, mutta se ei ole ollenkaan huono juttu, sillä tulimme heti hyvin juttuun. Muiden vaihtereiden kämppikset eivät ole vielä kaikki saapuneet, koska amerikkalaiset opiskelijat ovat olleet vielä viettämässä joululomaa. Heitä on valunut tänne viime päivien aikana, mutta vielä on hyvin hiljaista. 

Kirjautumisen jälkeen otimme tavaramme ja lähdimme kohti huonetta. Avasimme oven ja katsoimme toisiamme järkyttyneinä.. Huone oli kaaos ja likainen. Huoneessa oli kaksi sänkyä ja pöytää, mikro, jääkaappi ja pari tuolia, mutta ne eivät olleet missään järjestyksessä. Meidän piti siis itse alkaa siirtelemään melko painavia huonekaluja ja järjestelmään huonetta. Huone on tähän mennessä ollut isoin pettymys, sillä se oli todella likainen ja vanhanaikainen. Nyt huone näyttää kuitenkin jo ihan asuttavalta siivouksen ja huonekalujen järjestelyn jälkeen ja tärkeintä kuitenkin on kiva kämppis! Tässä kuva huoneesta, miltä se näytti kun saavuimme:

fullsizeoutput_74.jpeg

Ensimmäiset päivät ovat menneet tutustuessa kaikkiin uusiin ihmisiin ja alueeseen ja hoitaen käytännön asioita, kuten käyneet Wallmartissa ja paikallisessa kauppakeskuksessa ostoksilla. Ihmiset ovat olleet mukavia ja vaihtariporukkamme tulee hyvin toimeen. Meitä on noin 20 vaihtaria ympäri maailmaa. Kaikki ovat kiinnostuneita tutustumaan toisiinsa ja yhteistä tekemistä on löytynyt hyvin. Esimerkiksi lauantaina pidimme pasta & hockey illan talomme alakerrassa. Laitoime yhdessä ruokaa ja sen jälkeen katsoimme, kun Suomi voitti USA:n nuorten jääkiekon mm-finaalissa! Se oli hienoa ja oli hauska nähdä, kun muutkin vaihtarit kannustivat Suomea.

fullsizeoutput_fd.jpeg

fullsizeoutput_ca.jpeg

IMG_1439.jpg

IMG_1402.jpg

Yllättävintä tähän mennessä on ollut se kuinka paljon ihmiset tietävät Suomesta. Olin kuvitellut, että joudun selittämään kaikille, että missä se edes on, mutta yllättävän moni tietää jotain. Tänään kuulin Kimi Räikkösestä ja kuinka eräs tyyppi tykkää kuunnella HIM:ä ja erään toisen vanhemmat olivat juuri vierailleet Helsingissä ja tykänneet todella paljon. 

Tässä tiivistetysti ensimmäisten päivien tapahtumista, palaan pian asiaan. 

xoxo T

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *