Q & A

Multa on kysytty kevään aikana muutamia kysymyksiä useampaan kertaan ja tässä vastauksia niihin. Kysymyksiä saa laittaa myös lisää!

1. Millaista on asua dormissa?

Asuntola eli dorm on täällä perinteinen tapa opiskelijoiden asua.  Asuntoloita sijaitsee useampi ympäri kampusta. Tykkään siitä, että olen lähellä yliopistoa ja minun tarvitsee lähteä vain noin 10 minuuttia ennen luennon alkua. Hyvää on myös se, että asumme kaikki vaihtarit samassa talossa ja näemme toisiamme päivittäin. Uskon, että tämä on yksi syy siihen, että meistä on tullut muiden vaihtareiden kanssa niin läheisiä täällä.

Huoneen jakamista toisen kanssa jännitin eniten, koska en ole koskaan jakanut huonetta edes sisarusten kanssa, mutta se on mennyt yllättävän hyvin. Itselläni on kämppiksenä toinen vaihtari ja olemme tulleet alusta asti hyvin juttuun. Toiset vaihtarit, joilla on yhdysvaltalainen opiskelija kämppiksenä, on mennyt vaihtelevasti. Jotkin tavat ovat hieman poikkeavia, esimerkiksi amerikkalaiset opiskelijat saattavat katsoa keskellä yötä televisiota tai pelata videopelejä, vaikka yrittäisit nukkua.

Pidemmän päälle en kuitenkaan näin pystyisi asumaan. Mielestäni on aika hankalaa saada dormissa sellainen olo, että se oli koti. Tämän vaihdon ajaksi koen kuitenkin, että tämä sopii erittäin hyvin enkä suosittelisi asumaan yksin vaihdon aikana.

2. Onko täällä helppo liikkua? Tarvitseeko olla auto?

Tämä riippuu varmasti pitkälti siitä, että missä päin Amerikkaa olet, mutta Knoxvillessa on melko helppo pärjätä ilman autoa. Täällä on busseja, joilla pääsee kulkemaan ja keskusta on kävelymatkan päässä. Kampuksen alueella ja keskustaan kulkee ilmaisia busseja. Julkisilla pääsee tiettyyn pisteeseen asti kulkemaan hyvin, mutta toki auto helpottaa paljon. Pääasiassa kaikilla on täällä oma auto ja julkisia busseja käyttää vain sellaiset ihmiset, joilla ei ole varaa omaan autoon.

Hankalammaksi homma meneekin siinä vaiheessa, jos haluat matkustaa kaupungin ulkopuolelle. Täällä on junanrata, mutta siitä ei kulje käsittääkseni matkustajajunia. Busseja menee Nashvilleen ja Atlantaan, mutta ehkä kerran tai kaksi päivässä. Pääasiassa olemmekin liikkuneet vuokra-autoilla, joka on ollut kätevää. Auton vuokraaminen ei ole kovinkaan kallista ja polttoaine täällä on naurettavan halpaa. Knoxvillessa on myös lentokenttä, mutta lennot täältä ovat hieman kalliimpia. Lentoja kannattaa siis myös katsoa esim. Atlantasta.

3. Miten englannin kanssa on pärjännyt?

Paremmin kuin kuvittelin. Olin aika huolissani tästä etukäteen, koska englanti ei oo koskaan ollut mulle mikään vahvuus ja oon aina ollut siitä aika epävarma. Yllättävän hyvin on kuitenkin pärjännyt sekä opinnoissa että sitten arkipäivän asioissa. Aika nopeasti alkoi ajattelemaan englanniksi ja sekä puhuminen että kirjoittaminen parantanut huomattavasti. Amerikkalaiset myös usein kysyvät, että miksi osaan puhua englantia – heidän ei nimittäin pakko lukea mitään toista kieltä, jos eivät halua. Monet ovat myös sanoneet, että tykkäävät pohjoismaalaisten aksentista ja että puhutaan tosi selkeesti, hah. Eli rohkeesti vaan maailmalle, kyllä siitä selviää!

4. Mitä täällä syödään?

Erityisesti asuntoloissa asuvat opiskelijat eivät juurikaan laita ruokaa itse. Meidän talossa on keittiö, mutta sitä käyttävät pääasiassa vain me vaihtarit. Pääasiassa opiskelijoilla ja myös vaihtareilla on täällä meal plan, jolloin he voivat käydä syömässä kampuksella olevissa ruokaloissa tai pikaruokapaikoissa. Ruokaloista on mahdollista syödä ns. normaalia ruokaa, mutta pääasiassa ruoka on hyvin amerikkalaista (esim. pizzaa, hamppareita, friteerattua kanaa jne.) Täällä on siis ihan normaalia syödä joka päivä roskaruokaa. Itselleni tämä oli ihan ”hauskaa” ensimmäisen viikon, mutta siihen kyllästyi aika nopeasti. Päädyinkin itse siis siihen, että en ottanut meal plania ollenkaan vaan olen laittanut ruokani pääasiassa itse.Ruoka on kampuksella kalliimpaa, kuin mihin opiskelijana Suomessa on tottunut. Vaikka sinulla olisi meal plan, yhden aterian hinnaksi tulee joka tapauksessa 8-9 dollaria eli noin 7-8 euroa. Toki kyseessä on usein buffet eli voit syödä ja juoda niin paljon kun jaksat (tässä on kuitenkin omat huonot puolensa..). En ole pitänyt tarkkaa kirjanpitoa, siitä kuinka paljon olen ruokaan käyttänyt rahaa, mutta luulen, että olen säästänyt sillä, että olen itse laittanut ruokani. Lähin isompi ruokakauppa Publix on noin vartin kävelymatkan päässä. Publixin vieressä oli myös Walmart, mutta se valitettavasti suljettiin maaliskuussa. Meal plan on tietyllä tavalla helpompi, koska ei tarvitse miettiä mitä syö tai kävellä ruokakauppaan. Vaikka sinulla ei olisi meal plania, voit silti käydä ruokaloissa ja maksaa ruoan paikallisella opiskelijakortilla. Kaikilla opiskelijoilla on valmiiksi 300 dollaria kortillaan, jota voi käyttää ruokapaikoissa. Tällöin ruoan hinnaksi ruokaloissa tulee noin 11-13 dollaria.

Aamupala on oma lempparini kaikista ruoista ja siihen tämä maa on mahtava. Täällä on paikkoja (esim. Waffle House ja Ihop) mistä voit saada aamupalaa mihin kellonaikaan tahansa. Pannukakkuja, kananmunia ja pekonia, ihan parasta! Pääasiassa olen kuitenkin syönyt aamupalakseni puuroa tai leipää ihan kuten kotonakin. 

5. Onko täällä edullista ja paljonko rahaa tulisi varata?

Tämä riippuu asiasta. Ruokakaupassa esimerkiksi vihannekset, hedelmät ja liha ovat suunnilleen samoissa hinnoissa kuin Suomessa, ehkä hieman edullisempia. Mutta jotkut ruoat ja tavarat (hieman yllättävätkin) ovat täällä kalliimpia esimerkiksi kaurahiutaleet, vanulaput ja eurooppalaisten brändien tuotteet. 

Ravintolat, baarit, alkoholi ja amerikkalaiset brändit ovat halvempia täällä. Esimerkiksi iPhonen Xs puhelin maksaa täällä uutena $999 eli noin 883 euroa. Vastaava puhelin näyttää tällä hetkellä maksavan Gigantissa 1169 euroa. Lisäksi Apple Storessa voi käydä vaihtamassa vanhan iPhonensa uuteen, jolloin vanhasta puhelimesta saa hyvitystä. Vaatteita ja kenkiä saa ostettua melko edullisin hinnoin erityisesti outleteista.

Reissaaminen on melko edullista varsinkin, jos reissaa porukalla. Autojen vuokraus, polttoaine ja sisäiset lennot ovat melko edullisia. Esim. auton vuokraus päiväksi maksaa noin 45 dollaria + bensa (30-40 dollarilla saa yleensä auton tankattua).

Se paljonko rahaa tulisi varata riippuu pitkälti paljon siitä, mitä haluaa vaihdossa tehdä. Itse olen halunnut reissata mahdollisimman paljon ja olin etukäteen varautunut siihen, että siihen tulee menemään rahaa. Olemme tehneet muutaman viikonloppureissun ja ne ovat maksaneet noin 130-220 dollaria (sis. autot, Airbnb, ruoat ja juomat). Rahaa on myös kulunut ruokaan ja muihin pienempiin aktiviteetteihin.

Vaihtoon saa Kelalta korotetun opintotuen ja asumislisän. Tampereen yliopisto antoi myös stipendin vaihtoon lähtijöille. Vaihtoon on myös mahdollista hakea stipendejä eri säätiöiltä, joten etsiä myös niitä.

6. Mitä kaipaan eniten kotoa?

RUOKA (sori kaverit.. )

7. Mikä on ollut parasta vaihdon aikana?

Parasta on ollut ehdottomasti kaikki ihanat ihmiset ketä oon tavannut tän kevään aikana. En olisi koskaan uskonut, että saan näin monta uutta kaveria täältä ja että koetaan niin hienoja reissuja yhdessä.

8.Mikä on yllättänyt eniten amerikkalaisessa kulttuurissa tai amerikkalaisissa?

On yllättänyt se kuinka paljon ihmiset oikeesti syö pikaruokaa, kulkee autoilla ja se kuinka yhteisöllistä täällä on. Myös yliopiston vaikeustaso yllätti, täällä on mielestäni aika helppo saada hyviä arvosanoja, vaikkakin luennoilla käydään aika pitkälti samoja asioita kuin meillä Suomessa. Tentit ovat kuitenkin helpompia ja opettajat melkeinpä kertovat etukäteen mitä aikovat kysyä.

Lisäksi se on myös hämmästyttänyt, kuinka vähän täällä tiedetään muista maista. Kerran esim. kuulin kun kysyttiin, että onko Tokio Kiinan pääkaupunki ja että Mongolia on kaupunki Venäjällä.. Ja ainiin, Joulupukki on näiden mukaan kotoisin Pohjoisnavalta.

9. Mitä vinkkejä antaisit vaihtoon lähtijälle?

Ole rohkea ja avoin. Vaihto on ainutlaatuinen kokemus ja täällä todella tiedostaa, että tämä on jotakin väliaikaista ja siitä haluaa nauttia joka hetki. Tutustu ihmisiin ja opi olemaan välittämättä pienistä asioista.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return any images.