Istuimme iloista iltaa tutussa seurueessa. Vuorokausi oli vaihtunut ja sataman terassilta alkanut kierros saapunut päätepysäkilleen, keskustan kantapubin nuhjuiseen nurkkapöytään. 

Hörpin illan viimeistä drinkkiäni, Garagen jäätee-limuviinaa rennosti pullon suusta. Tämä herätti seurueessa kiinnostusta. 

– Sie oot kyllä outo, totesi kaveri. – Aika monen kohdalla tietää aina, mitä ne juo. Niinku että Kaisu juo aina olutta ja Päivi lonkeroa. Mut sie. Siulla voi olla lasissa ihan mitä vaan. Kun muut vetää kolmostuoppeja niin sie tuut yhtäkkiä pöytään jonkun kermaliköörilasin kanssa. 

– Niin. No mie oon vähän tämmönen juomahuora. 

Semmoinenhan minä tosiaan olen. Parisuhteessa uskollisuus on minusta hyve, mutta ei oikeastaan missään muualla. Herrantähden, enhän minä syö aina samaa ruokaakaan, miksi joisin aina samoja juomia? 

Koskaan ei voi tietää, mitä juuri nyt tekee mieli. Ja mieli voi muuttua monta kertaa saman illan aikana. Olutta, siideriä vai kenties lonkeroa? Puna- vai valkoviiniä, vai sittenkin skumppaa? Tai ehkä kuitenkin Gin&Tonic tai Campari-tuoremehu? Vai tilaisinko tilkkasen viskiä, jägerin tai salmarin? Kermalikööri jäillä saattaisi maistua myös. Illan viilennyttyä myös rommitoti tai rommikaakao on kova sana.

Sitä vartenhan siellä tiskin takana sitä valikoimaa on, että saa valita, eikö?

Kaipaan vertaistukea ja haluaisin kovasti tietää, onko meitä muitakin. Tilaatko aina samanlaisen vai horoiletko allekirjoittaneen lailla lasista toiseen?