Saako vaihtariblogin aloittaa myöhässä?

Hei, internet! Minä saavuin Reykjavikiin kolme viikkoa sitten. Sain luotua tilan ajatuksilleni vasta nyt. Se on ehkä vähän noloa. Olen kuitenkin nyt täällä, ja nyt aion kirjoittaa. 

Aluksi olin ihan ihan varma, että tällä kertaa en aio kirjoittaa. Keksin monta syytä.

En ehdi. Oli paljon uutta, kuten aina alussa on: piti löytää oikeat ihmiset; se ruokakauppa, jossa myydään kaurajogurttia; sellainen reitti yliopistolle, joka on mahdollisimman suojainen, jotta kaksikymmentä metriä sekunnissa puhaltava tuuli ei vie mukanaan.

Väsyttää. En jaksa. 

Ei kannata: naapurustossa asuu suomalainen toimittaja/bloggaaja/yrittäjä, joka on tehnyt Islannista itselleen ammatin ja kirjoittanut maasta jo kaiken kertomisen arvoisen.  

Tulen pian kuitenkin takaisin.

Tyhjäksi jäävät tai kesken matkan loppuvat vaihtariblogit ovat aina vähän kiusallisia.

Ei kukaan enää nykyään lue blogeja. Pitäisi osata tubettaa.

Näistäkin syistä huolimatta  tai ehkä juuri niiden takia – halusin kirjoittaa. (Lisäksi on paljon käytännöllisempi syy: minä kirjoitan työkseni, paitsi nyt, kun olen kaukana työstä. Pelkään, että tulen takaisin ihmisenä, joka osaa hädin tuskin kirjoittaa omaa nimeään oikein ja joka tuijottaa tyhjää ruutua tuntikausia saamatta yhtään mitään järkevää luotua. Siispä kirjoitan nyt, jotta se ei olisi niin kamalaa myöhemmin.) 

Lily on ihana ja kotoisa mutta nykyään täynnä mainoksia. Yritän ajatella, että nämä tekstieni välissä vilisevät mainokset mahdollistavat palkanmaksun jollekin A-lehdillä työskentelevälle toimittajalle. Siksi siedän mainoksia.

Olen kirjoittanut ennenkin. Asuin kymmenen kuukautta Belgiassa, myöhemmin vielä yhden lisäkuukauden. Ne olivat nykyhetken kannalta tärkeitä kuukausia: kun ranskalaiset kämppikseni puhuvat keskenään, ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä. Lisäksi ammattimaisena pyykkääjänä ja lakanoidenviikkaajana vietetystä ajasta saa revittyä paljon tarinoita, jolla voi sitten viihdyttää toisia. 

Olivathan ne tärkeitä kuukausia myös siltä kannalta, että sain osoitettua itselleni, että yleensä pärjään, selviän ja asiat menevät hyvin. Niin nytkin. 

Siispä tästä hetkestä toukokuuhun kirjoitan siitä, missä Reykjavikissa kannattaa joogata, kuinka nopeasti mädiltä kananmunilta haisevaan hanaveteen tottuu ja miten sain tapettua kylpyhuoneessa majailevan sokeritoukka-armeijan. Viimeinen vaihe on vielä työn alla.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *