Ladataan...
Janita Johanna

 

Saatuani vihdoin kameran tänne Hollantiin, ajattelin esitellä teille mun väliaikaista kotia. Yleisissä tiloissamme ei oo oikeeastaan mitään kuvattavaa, joten pitäydytään mun huoneessa. Ennen tänne saapumista tiesin odottaa kivan näköistä huonetta, mutta täytyy sanoa että tää yllätti mut silti positiivisesti. Tehtyämme pienen Ikeavisiitin sain tästä vielä kivemman ja vähän omannäköisen. Pääsin myös vihdoin ostamaan samettityynyt, mitkä ei Helsingin kodissa oo saaneet puoltavaa ääntä, haha. Täällä oli alunperin myös iso, vihreä, ruma säkkituoli jonka sain hyvin piilotettua yläkerran pieneen varastoon :-D.

Mun huone on meidän kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, jossa on tämän lisäksi yksi huone ja mainittu pieni varasto. Tässä huoneessa parasta on ehdottomasti ihana katon muoto. Toisena tulee ehdottomasti leveä ikkunalauta, jonka ääressä aina meikkailen ja kolmantena ehkä kauniin värinen lattia. Ainut huono puoli tässä on lämmitys (tai sen olemattomuus). En oo vielä ymmärtänyt ton patterin sielunelämää, sillä tuntuu sen menevän pois päältä aina kun vähänkin kylmenee.

12 neliöön on tosi hyvin saatu mahtumaan työpöytä ja tuoli, 140cm leveä sänky, TV-taso, vaatekaappi ja lavuaari (:-D). Tota lavuaaria ensin naureskeltiin, mutta täytyy sanoa sen olleen erittäin hyödyllinen vaikkakin tuo ehkä vähän vankilaviboja.

Huone oli valmiiksi kalustettu, joten tänne muutto oli super iisi.  Oon kyllä tosi iloinen, että oon saanut näin ihanan huoneen, jossa viihtyy helposti tän vuoden.

Nyt nokka kohti Schipolia ja sitten Helsinki-Vantaata <3.  Ihanaa viikonloppua kaikille!

Welcome to my temporary home! When I booked this room, I already knew it was very cute but I was still surprised by how nice it was. After a small trip to Ikea, I got it even nicer and homelike. 

The room was furnished, so moving in was very easy. We were first laughing at the sink in the room, but actually, it has been extremely useful. My favourite parts are definitely the beautiful roof and wide window sill. 

The only disadvantage of this room (and whole house) is that is is very very cold and the radiator seems to live its own life :-D. 

Now off to Helsinki <3. Have a great weekend!

 

 

xx, Janita

Ladataan...

Ladataan...
Janita Johanna

 

Sain viimeviikon torstaina äitini kylään tänne Tilburgiin. Menin äitiä vastaan Amsterdamiin, jossa vietettiin koko torstai. En oo varmaan koskaan kävellyt niin paljon, askeleita kertyi torstailta mittariin yli 30.000 ja kilometrejä yli 20 (!!). Voin kertoa, että siltä myös tuntui jaloissa päivän päätteeksi :-).

Vaikka olin jo aiemmin tänä syksynä Dameissa, oli siellä vielä paljon uutta nähtävää ja noinkin ihanassa kaupungissa kävisin mieluusti vaikka joka kuussa, haha. Tällä reissulla ehdottomaksi suosikiksi nousi Moco Museum ja siellä Banksyn näyttely. Oltaisiin haluttu käydä myös Anne Frankin talossa, mutta ainakin Googlen mukaan sinne voi joutua jonottelemaan aikamoisen tovin, joten se jäi seuraavaan kertaan.

Perjantai vietettiin yllättävän lämpimässä ja aurinkoisessa Tilburgissa ja lauantaina lähdettiin kohti Utrechtia. Johtui varmaan äitini läsnäolosta, ettei junaliikenteessä ollut koko viikonloppuna yhtäkään häiriötä..! Utrecht oli ihan super kaunis, eikä sitä turhaan olla kuvailtu pieneksi Amsterdamiksi. Oon kuitenkin kuullut ja luullut, että Utrecht olisi hiljaisempi ja vähä-turistisempi, joista kumpikaan ei kuitenkaan ainakaan näin lauantaina pitänyt paikkaansa. Ekaa kertaa Hollannissa olon aikana törmäsin myös suomalaisiin.

Utrecht

Kierreltiin Utrechtia (ja sen rautatieaseman bränikkää ostoskeskusta) tuntitolkulla, jonka jälkeen ajateltiin tehdä vielä pikavisiitti Rotterdamiin. Rotterdamiin saavuttuamme oltiin kuitenkin niin nälkäisiä, että mentiin suoraan syömään ja valitsemassamme ruokapaikassa oli niin hidas palvelu, ettei jaksettu ruokailun jälkeen tehdä enää muuta kuin lähteä kotiin Tilburgiin.

Sunnuntaina näytin äidille meidän kampusta ja kierreltiin taas Tilburgia. Illalla tilattiin ruokaa paikallisella Woltilla, eli sanahirviö Thuisbezorgdilla (:-D) ja katottiin leffaa Netflixistä. Tänään kävin luennolla ja saatoin sitten äitini rautatieasemalle.

Kiitos seurasta äiti<3!

PS. lähtölaskenta syyslomaan oon alkanut ja tän viikon perjantaina lennän Helsinkiin!

Amsterdam

Last Thursday I got a special guest when my mother arrived in Tilburg. We spent the day in Amsterdam and this time my favourite was the Moco Museum and exhibition of Banksy. We also thought about visiting the Anne Frank house, but that was left until next time. We also made some personal walking records and walked over twenty kilometres during Thursday :-D.

Friday was spent in sunny and surprisingly warm Tilburg and on Saturday we travelled to Utrecht. I've heard Utrecht described as "little-Amsterdam" and that definitely was a suitable definition. However, I had heard that Utrecht has fewer tourists and that was not the case at least on Saturday. On Saturday we also made a quick visit to Rotterdam but after having a dinner there we were so tired that we left straight home.

On Sunday we walked around the campus and ended the day by ordering food and watching a movie <3.

Amsterdam

 

xx, Janita

 

Ladataan...

Ladataan...
Janita Johanna

 

Brysselissa tuoksui vuoronperää vohveli ja pissa (oikeesti, joka paikassa). Brysselissä paistoi aurinko, oli kuuma ja kylmä samaan aikaan eikä sinnekään päässyt Tilburgista ongelmitta.

En tiedä onko Hollannin junaliikenne yleisesti ihan sysipaska vai onko mulla tosiaan vaan niin  huono tuuri. Menomatkalla hermoja koetteli junan myöhästyminen melkein tunnilla, mutta paluumatkalla päästiin taas ihan toden teolla ongelmien pariin kun junat eivät kulkeneet ollenkaan Tilburgin keskustaan. Paluumatkamme kesti loppupeleissä neljä tuntia ja koostui kahdesta junasta ja kahdesta bussimatkasta niiden välissä. 

Oltiin Belgiassa vaan yks yö ja pyrittiin kahden päivän aikana näkemään ainakin valtaosa must see-paikoista. Uskon, että onnistuttiin siinä ihan hyvin etenkin saatuamme vinkkejä siellä vaihdossa olleelta toveriltani (kiitos Veera!).

Henkilökohtaisiksi suosikeikseni niistä, mitä kerettiin tsekkaamaan nousi lounas Peck 47:ssa (ihan älyttömät kakkupalat!), taidenäyttely Musée Magrittessa ja kolmantena ihan yleisesti kaikki super hienot rakennukset. Myös vohvelit olivat superhyviä. Opin myös, että ihan pelkkä vohveli ilman neljää litraa nutellaa riitää.

Bryssel onnistui jotenkin yllättämään mut huolimatta siitä, ettei mulla ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-olettamuksia. Kaupunki oli kaikkiin näkemiini Hollannin kaupunkeihin verrattuna jotenkin tosi erilainen, eikä esimerkiks pyöräilijöitä näkynyt juuri lainkaan. Myös arkkitehtuuri yllätti mut, siitä kuvat puhukoon puolestaan. Lisäksi se, että lähes kaikki puhuivat Ranskaa, hämmensi mua ja välillä tunsikin ihan olevansa Ranskassa Belgian sijaan. 

Miniloma Brysselissa oli ihana ja oon tosi iloinen siitä, miten helppoa tällainen matkailu on nyt Hollannissa asuvana. Toivottavasti myös teillä oli ihana viikonloppu <3!

PS. kuten kuvista saattaa huomata, sain vihdoin kameran tänne Hollantiin ja pääsen taas jakamaan vähän kivempaa materiaalia teille :-).

 

Brussels was nice, sunny and the waffles were GOOD! Although next time I will not order four gallons of Nutella :-). Once again I did not have luck with the public transportation as on Friday the train delayed almost an hour and on Saturday the trains were not going to Tilburg centre at all. Our way back lasted almost four hours including two trains and two buses.

Brussels surprised me with is beautiful buildings and French-speaking, non-biking people. 

We had such a great weekend, hope you had one too <3.

PS. Finally got a proper camera from Finland!

 

xx, Janita

Ladataan...

Pages