Ladataan...
Jenna K

"Hänen kehonsa oli niin alkukantainen,

yksinkertainen,
eikä hänen sielunsa pystynyt samaan,
hän tunsi joskus sisimmässään eräänlaista häpeää,
ikään kuin jotain olisi puuttunut.”

- Francoise Sagan, Sekainen vuode 1977

Kävelin viime torstaina Tukholman kaduilla ja minusta tuntui, kuin kaupunki olisi ollut Saganin kuvaama keho, kevyt ja yksinkertainen.

Ja minä se sielu, vaikea ja levoton, irrallinen, kykenemätön sulautumaan. En ole tuntenut omaa raskasmielisyyttäni koskaan niin selvästi kuin siinä tuuheiden tukkien ja kauniisti soljuvien sanojen keskellä.

Tunsin olevani yhtä universumin kanssa vasta, kun istuin taas lentokoneeseen. Kun energiset asiakaspalvelijat ja palkkapäivän täyttämät tukholmalaisputiikit olivat irronneet iholtani.

Tänään on viime torstain tapaan sellainen kaurismäkeläisellä tavalla kaunis harmaa päivä. Hyvä päivä asua Helsingissä. Pukeutua kevytkenkäisiin farkkusortseihin, harjata vaaleaa tekotukkaa ja juoda kevytkolaa lounaalla. Ja antaa mielen kahlata syvissä vesissä, siellä missä se on kotonaan.

Tänään sieluni on miettinyt sanoja, samoja kuin ystäväni Eeva. Kun Eeva sanoo ”Minä rakastan sinua”, hän tarkoittaa ”Minä rakastan sinua".

Olen kateellinen. Sillä minä en tiedä, mitä sanon, kun sanon niin.

Kuuntelin yhtenä kirkkaana sunnuntaiaamuna kirkossa monologin siitä, miten tärkeää on uskaltaa rakastaa.

On kuulemma tärkeää. Hyvin. Tärkeää. Pitää kato vain uskaltaa. Siitä vaan. Rohkeasti. Rrrrrakastaa.

Rapsuttelin lakattujen kynsieni kärkiä ja haukottelin. Jep jep. Rakkaus. On se vaan hieno.

Olisin halunnut viitata ja kysyä saarnastuoliin kivunneelta kaverilta, että mitenköhän minun pitäisi sitten käytännössä rakastaa?

Kun olen aikaisemmin sanonut "Rakastan sinua", olen tarkoittanut aika erilaisia asioita.

En muista, sanoinko yläasteella ensirakkaudelleni ”Rakastan sinua”. Jos sanoin, ja todennäköisesti sanoin, tarkoitin: ”Olet söpöin poika koulussamme, haluan pitää sinua kädestä ja haistella kaulaasi omistavasti muiden nähden.”

Kun sanoin niin etäsuhteessa, tarkoitin: ”Olisin mieluummin siellä sinun kanssasi. Älä pelkää, olen sinun.”

Kun sanoin sen taannoin surevalle ystävälle, tarkoitin : ”En tiedä, mitä tunnet, mutta jos voisin, ottaisin sen tunteen sinulta pois. Mutta koska en voi, olen vain tässä.”

Jos sanoisin sen juuri nyt, luulen, että se tarkoittaisi:  ”Minä haluan sinut.” tai ”Minä kaipaan sinua.”

”Rakastan sinua” tuntuu minusta tänään samalta kuin hymiö. Se sopii moneen tilanteeseen. Sopii laiskoille. Käytän hymiöitä, koska olen emotionaalisesti laiska.  Veikkaan myös, että rakastan ja siksi sanon rakastavani. Mutta helkkarissa en tiedä, mitä merkityksiä se pitää itse kullekin sisällään.

Siitäkin huolimatta tai ehkä juuri siksi, onnittelen kaikkia, jotka sanovat ja rakastavat. Ihailenkin. En vain suostu arvostelemaan suhteita rakastamisen tunteen perusteella. Tai tuntemaan itseäni pieneksi, koska en aina tiedä, rakastanko. Ketään. Tai ainakaan ketään samalla tavalla.

Puolisen vuotta sitten kuulin tarinan pariskunnasta, joka ei hääpäivänäänkään tunnustanut toisilleen rakkautta.  Silloin kavahdin. Onpa kylmää. Tai sitten jotain kummallista erikoisuuden tavoittelua. Ei rakkautta, ei häitä, mietin ja onnittelin itseäni siitä, että meikkis se vaan kuule rakastaa.

Tänään haluaisin vain tietää, mitä muut, te ja juurikin teikkis, sillä tarkoittaa. Tiedän, että koska tämä on minun blogini, täällä minä annan. Mutta tänään tarvitsen sinulta jotakin. Pyydän niin nätisti kuin osaan, että kerrot minulle niin yksityiskohtaisesti kuin osaat, mitä ajattelit ja tarkoitit, kun sanoit viimeksi "Rakastan sinua"?

Suomalaisen sympaattisuuden ja sielukkuuden kiteyttävän kappaleen ääreen teidät jättää: Jenna

Ihanasti keinuu!

 

Ladataan...

Ladataan...
Jenna K

 

Mieleni on lempeästi alkanut luopua sille aiemmin niin rakkaasta harhasta, että ihmissuhde olisi projekti, joka joko onnistuu tai menee pahasti pieleen. Johtaa joko avioliittoon ja ikuiseen yhteyteen tai vie vinoon ja heittää aikaani hukkaan.

Tiedän olevani kävelevä ja kirjoittava klisee, mutta olen täysin tosissani, kun sanon, että  yritän kuvitella elämäni tienä, jota kuljen tietyn pätkän tiettyjen ihmisten kanssa.

On täysin mahdollista, että eksymme toisiltamme. Ja se on ihan ookoo, sillä ikuisuus ei ole ihmissuhteissa itseisarvo. Tärkeintä on, että opimme yhteisten kilsojen aikana jotakin. Ja jos saamme vähemmän kuin annamme, meidän kannattaa päästää irti ja heiluttaa hyvästit.

Meilläkin, minulla ja sinulla, on suhde, omituinen ja olemukseltaan ehkä vähän yksipuolinen, mutta suhde silti. Ja koska koskaan ei voi tietää, milloin astelemme eri suuntiin, haluan, että sinulle jää tänään suhteestamme käteen muutakin kuin läjä tärähtäneitä asukuvia. Joten jos vaikka et enää milloinkaan eksy palstalleni, tässä muutama elämästä viime aikoina oppimani asia, jotka haluan jakaa kanssasi:

  1. Hopeisiin kimaltaviin sukkiin (katso ylin zoomaus-kuva) laitetut eurot eivät voi mennä hukkaan. Sama koskee uusia alushousuja.
  2. Jos kuuntelee jatkuvasti samoja vanhoja biisejä, on hyvin todennäköistä, että päätyy ajattelemaan joka päivä samoja vanhoja ajatuksia.
  3. Jääkaapissa pitää olla aina ainakin pullo maustamatonta mineraalivettä. Lidlstä saa kuulemma halvimmalla. Mineraalivesi juodaan arki-iltanakin valkoviinilasista ja maustetaan sitruuna- tai limesiivuilla.
  4. Jos on niin väsynyt, ettei jaksa kuunnella vastausta, ei kannata edes kysyä, mitä muille kuuluu.
  5. Sokerintäyteinen ruokavalio vie voimat ja pilaa ihon.
  6. Bloggaavan ihmisen saattaa sosiaalisissa tilanteissa tuunnistaa siitä, että hän on vaipunut samanlaiseen itsepetoksen tilaan kuin kokenut terapiassa kävijä. Tunteeseen siitä, kaikki ajatukset ovat ääneen lausumisen arvoisia. Ja että omat jutut kiinnostaisivat kaikkia.
  7. Rykelmä Ikean isoja valkoisia kynttilöitä näyttää hyvältä isolla messinkisellä tarjottimella ja palaa pitkään.
  8. Jos haluaa laihtua, on helpompaa jättää jotakin tekemättä kuin tehdä jotain. Jos siis  jättää sen työruokalan keskinkertaisen suklaajälkkärin lautaselle, voi  minun logiikkani mukaan myös skipata illan treenin. (Joo, tiedän. Mikään itseään kunnioittava naistenlehti tai muotiblogi ei mainitsekaan laihduttamista, mutta mielestäni se on vähän paskaa. Totuus on, että minä eksyn hikijumppaan tasan yhdestä syystä, eikä hyvä fiilis ole se syy.)
  9. Pakastetut ruisleivän puolikkaat kannattaa laittaa leivänpaahtimeen sellaisinaan, toisiinsa kiinni jäätyneinä. Tuloksena on sisältä pehmeät ja ulkoa rapeat leivät.
  10. Olin väärässä. Vaatekaappi ei ole eikä tule koskaan olemaan valmis.

Siinä. Ei kestä kiittää.

Minulle riittää, että mietit, mitä olet tänään antanut niille, joiden kanssa kuljet. Hengittämistä ei lasketa.

Rakkaiden ystävien ja ystävien viisaudelle kumartaa: Jenna

Ladataan...

Pages