Ladataan...
Jennalla

Vaikka suurin osa asuntoomme aiemmin tehdyistä ratkaisuista on varsin järkeviä, on täällä kuitenkin muutamia sellaisia värivalintoja, joita olen pohdiskellut päätäni pudistellen. Tai oikeastaan vain yksi, ja se toistuu paitsi ylimääräishuoneessa, myös eteisessä ja vessa/kylppäri -kombinaatiossa. Vaaleansininen. Hitusen harmaaseen taittava, valju ja mitäänsanomaton vaaleansininen. Ehkä astetta sinisempi, kuin sävy jonka sain vangittua yllä olevaan kuvaan ylimääräishuoneesta.

Vaaleansininen tehosteseinä ylimääräishuoneessa - siinä huoneessa, jonne kahihäkki ja toimistohuone tulee. Olemme myös käyneet keskusteluja siitä, voisiko ylimääräishuone toimia vaate- ja pukeutumishuoneena (!!!), tanssi- tai kuntosalina tai peräti rumpalimieheni treenikämppänä, mutta heimoneuvoston äänestyksen perusteella se jatkaa lojumistaan "ylimääräishuoneena" - sellaisena paikkana, jossa avomieheni voi meuhkaten pelata räiskintäpelejään ja jossa kanit voivat asustella ja heitellä häkistään puruja, papanoita ja heinänkorsia ympäriinsä ilman, että ne kulkeutuvat koirien jaloissa ympäri asuntoa. (Tosin ne kulkeutuvat ympäri asuntoa joka tapauksessa.) Toistaiseksi ylimääräishuone ei edusta kani- tai pelihuonetta, vaan on ainoastaan vierailta suljettava tila, jossa sijaitsee tietokone ja sellaiset huonekalut, joiden lopullisesta sijainnista tai sijainnittomuudesta en ole vielä ihan varma.

Vaikka koko asunto on sanalla sanoen kesken, olen nyt ottanut hampaisiini ylimääräishuoneen. Olen piirtänyt ideoita kirjekuorien ja laskujen taakse ja googlettanut, mitä tehdä huoneelle, mille ei tiedä, mitä tehdä. Kaikkein eniten hankaluuksia tuottaa punaisen muovipohjan omaava tehdasvalmisteinen kanihäkki, millä on taikaa pilata sisustus kuin sisustus, ja jonka on tarkoitus muuttaa ylimääräishuoneeseen sitten, kun lämpötila laskee, eivätkä kanit enää viihdy pihalla. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen siitä, että meillä ylipäätään on "ylimääräishuone", sillä punainen kanihäkki olohuoneessa tai missä tahansa muualla pilaisi varmasti tunnelman kuin tunnelman - paitsi jos haetaan sellaista tallilta tuoksuvaa eläinkauppafiilistä... Mitä tässä nyt ei kuitenkaan haeta.

Koska ylimääräishuone ja siellä sijaitsevat "ylimääräiset huonekalut" ovat kaikin puolin hankalia, ajattelin aloittaa hankalan värisestä seinästä, siitä vaaleansinisestä. Mikä olisi sinällään tietty ihan ookoo, jos tässä nyt oltaisiin lisääntymässä poikavauvan verran, mutta kun ei olla. Mietin ääneen, voisiko seinän maalata mintun vihreäksi tai siniseen taittavaksi mintuksi, kunnes poikaystäväni kaikkien yllätykseksi ilmoitti (...), että se voitaisiin maalata mustaksi. Kuinka yllättävää...  

Suhtauduin kommenttiin vähätellen, kunnes sain idean hyvästä harmaasta, ja sitten vielä vähän tummemmasta harmaasta. Ja sitten aloin törmäämään kaikkialla asuntomessukuviin, joissa vilahteli mustia tai oikein, oikein tumman harmaita seiniä siellä sun täällä. Ja arvatkaa mitä! Sellainen tumma seinähän oikeasti näyttää hyvältä! Päivän polttavin puheenaihe siis on - onko musta uhka vai mahdollisuus? Tohdinko mää? 

Ja hei, entäpä jos sun kodissa olisi makuuhuoneen ja tilavan vaatehuoneen lisäksi vielä yksi huone, jolle ei olisi oikeastaan mitään varsinaista käyttöä... Mikä huoneesta tulisi? Työhuone? Kirjastohuone? Mitä? Kun muutimme, näin ylimääräishuoneen oivallisena vaihtoehtona paikaksi, jossa säilyttää paitsi kaneja, myös koirien loputonta varuste- ja pokaaliröykkiötä, mutta nyt kun huoneeseen on pesiytynyt myös tietokone, en halua eläimellistää huonetta liikaa. Ja minkälaiseen ratkaisuun ikinä päädymmekään, haluan, että huone on ennen kaikkea sievä ja tyylikäs - oli siellä se punapohjainen kanihäkki sottapyttyineen, tai ei!

PS. Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että vaaleansininen inhokkiseinä on kuitenkin vielä melko maltillinen, ja sen kanssa pystyy elämään. Olin taannoin remppa-apuna kämpässä, jossa mietimme ratkaisuja yhdelle kirkkaan pinkille ja yhdelle kirkkaan turkoosille huoneelle, joten olen varsin tyytyväinen siihen, että minun ongelmani on vain hempeän lempeä sininen, joka on niin huomaamaton, ettei sitä edes miellä siniseksi, ennen kuin se tulee puheeksi.

Ladataan...
Jennalla

Asuntomme on valoisa ja edellisen asukkaan tekemät valinnat, esimerkiksi olohuoneen tehosteseinän maalaamisesta vaalean beigeksi, eivät ole yhtään hullumpia. Toki niitä hieman hullumpiakin valintoja on, mutta palaan niihin vähän myöhemmin. Useimmat värivalinnat ja etenkin huoneiston valkoinen katto ja valoisat huoneet miellyttivät minua ja asuntoesittelyssä käydessämme.

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroinkin, edellisessä kodissamme suosin boheemia tyyliä, mutta valoisassa ja simppelissä rivarikolmiossa toimii mielestäni paremmin yksinkertaisemmat ja hillitymmät ratkaisut sekä ilmavat ja tilan tuntua korostavat huonekalut.

Eräs ystäväni muutti taannoin vanhaan rintamamiestaloon ja kertoi, että hän haluaisi kertaheitolla ostaa asuntoonsa ihania maalaisromanttisia talonpoikaishuonekaluja ja talon vanhaa henkeä kunnioittavia sisustusratkaisuja, mutta esteenä on raha - tai pikemminkin sen puute. Minusta rahan puute sisustuksesta puhuttaessa on vain hölmö tekosyy, sillä pitkään työttömänä ja erilaisissa pätkätöissä kituutellessani olen kuitenkin huomannut löytäväni mitä mainiompia sisustusratkaisuja edullisesti - ja aina kympin, tai muutaman kympin budjettiini sopien.

90-luvun alussa vanhemmillani oli antiikkiliike. Puoti täynnä vanhan ajan henkeä ja toinen toistaan mielenkiintoisempia huonekaluja, vanhoja käyttöesineitä ja koristeita. Toisinaan parhaimmat löydöt päätyivät meille kotiin ja vanhojen huonekalujen keskellä vartuneena ajattelin, että kun minä viimein muutan pois kotoa, en hanki yhtäkään vanhaa ja käytettyä huonekalua. 

Vaan arvatkaapa mitä... Tänäpäivänä minun ja vanhempieni yhteinen harrastus on kirpputorit, antiikkimarkkinat ja rompepäivät. Tänäkin kesänä olen herännyt viikonloppuaamuina herätyskellon painostavaan soittoon jo aikaisin aamulla, jotta ehdimme ensimmäisten joukossa tekemään parhaimpia löytöjä. 

Minun kohdallani parhaimmat löydöt tarkoittavat useimmiten kestäviä ja tyylikkäitä huonekaluja. 50- ja 60 -lukujen huonekalut vetävät minua puoleensa, enkä voi ymmärtää, miten vuosikymmeniä kestäneitä esteettisiä huonekaluja voi ostaa muutamalla eurolla tai muutamalla kympillä, kun nykyajan huonekaluliikkeissä vieraillessa kestävää laatua ei tunnu saavan edes parilla sadalla. 

Ja pienenä vinkkinä kirpputoreille - parhaimmat löydöt teet silloin, kun et oikeastaan etsi mitään ja etenkin silloin, kun sinulla on erittäin rajallisesta rahaa mukanasi. Juuri silloin eteesi tupsahtaa huonekalu, josta et edes osannut haaveilla tai jota et osannut kaivata, mutta sen nähtyäsi yhdistät salaman nopeasti, miten hyvin se sopisi olohuoneen ikkunan alle tai makuuhuoneen tyhjään nurkkaukseen. Been there, done that...

Lapsuudenkodissani sisustuksen ja huonekalujen vaihtuvuus on aina ollut hyvin vikkelää. Olen itsekin sitä mieltä, ettei täydellisiä huonekaluja täydy ostaa kertaheitolla siltä yhdeltä ja ainoalta Ikean reissulta, vaan niitä voi kerätä mieltymystensä mukaisesta sitä mukaan, kun niitä tulee vastaan kirppareilla - tai miksei vaikka siellä Ikeassa. Ainahan voi käydä niin, että vaikka kotona on hyvä nojatuoli, keittiönpöytä tai lipasto, jostain voi löytyä vielä parempi, vielä täydellisempi! Silloin ei auta muu, kuin myydä tai siirtää vanhaa ja ostaa uusi ja täydellinen sen tilalle. Vai mitä?

Ystäväni totesi, ettei ole ikinä ajatellut asiaa noin yksinkertaiseksi. Hänen lapsuudenkodissaan huonekalut olivat aina olleet jotenkin ikuisia, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samoja, kerran hankittuja huonekaluja - ja sama ajatusmaailma oli hänen huomaamattaan pitänyt häntä otteessaan tähän hetkeen saakka.

Minulle ajatus tietynlaisesta pysyvyydestä sisustuksessa on absurdi, sillä totuin jo lapsena siihen, että usein koulusta kotiin tullessani jokin oli muuttunut: olohuoneessa saattoi olla aivan toisenlainen sohvaryhmä nojatuoleineen, tai tuttu puhelinpöytä olikin vaihtunut lipastoksi. Olohuoneen nurkkaan oli saattanut ilmestyä uusi valaisin tai keittiön pöydän ympärille oli ilmaantunut neljä uutta tuolia. 

Kirpputorit ja vanhan tavaran ostaa/myy/vaihtaa -liikkeet ovat ihan mieletön mahdollisuus juuri tällaisiin kokeiluihin. Parhaimmassa tapauksessa huonekalut voi vaihtaa osto- ja myyntiliikkeen kanssa päikseen, jolloin rahaa ei tarvita lainkaan. Olen itse saanut viiden vuoden aikana muokattua edullisten löytöjen puitteissa asunnostani viihtyisän ja mukavan kodin, jossa on jo paljon sellaisia huonekaluja, joista tuskin ikinä raaskin luopua. Eikä sellaisista, täydellisistä huonekaluista kai koskaan tarvitsekaan luopua. Vaikka teenkin yksinomaan impulsiivisia huonekaluhankintoja, sisustan samaan aikaan pitkällä tähtäimellä. Olen silti aina avoinna uusille ideoille, ajatuksille ja ratkaisuille.

Mitä mieltä sinä olet? Onko kodin sisustaminen ikuisesti jatkuva jännittävä seikkailu, vai jo kertaalleen ihan toimivaksi todettu pysyvä kokonaisuus?

Ladataan...
Jennalla

Haluaisin kuulua niihin ihmisiin, jotka uuteen kotiin muutettuaan pyörähtävät Ikeassa ja pitävät sitten tuparit. Muuttomme yhteydessä aloin puhumaan kavereilleni pian koittavista tupareista, mutta eihän se sitten mennytkään ihan sillä tavalla.

Ensinäkään meillä ei ollut verhoja - vanhassa vuokra-asunnossa virkaa toimitti seinään ruuvatut rullaverhot ja uuteen asuntoon meillä ei ollut mitään muuta, kuin mahdollisimman verholta näyttävä lakana. Meni vajaa puoli vuotta löytää meidän keittiöön sopivat verhot muualta, kuin lakanoiden joukosta liinavaatekaapista.

No eipä meillä ollut kattovalaisintakaan keittiöön toimitettavaksi. Ja kattovalaisinten ostaminenkaan ei ole mitään maailman helpointa puuhaa - on vaikea kuvitella korkealla ulottumattomissa muiden valaisinten keskellä riippuvaa lamppua omaan kotiin sellaisenaan. Asiaa ei luonnollisesti helpota se, että lamppuja joutuu useimmiten tarkastelemaan alhaalta ylöspäin, eikä suinkaan sellaiselta korkeudelta, jolta valaisin olisi yksinkertaisempaa hahmottaa kaikkineen.
 

Kaikkein hankalinta koko projektissa on kuitenkin ollut ruokailuryhmän löytäminen. Voin kertoa, että etsitty on. Sopivaa pöytää on mallattu siellä sun täällä, uutena ja käytettynä. Tähän mennessä vaihtoehdoista parhain on löytynyt ohikulkumatkalta Lahdesta, Sisustusliike Aleksanterista, jossa palvelu ja valikoima oli erinomaista. Ikävä kyllä jouduimme olosuhteiden pakosta jättämään suosikkimme vielä liikkeeseen, ja riittävän edullista vaihtoehtoa metsästäessämme olemmekin tyytyneet edellisessä asunnossa tietokonepöydän virkaa toimittaneeseen vanhaan kokopuiseen pöytään. Ja mitä kauemmin vanha kokopuinen pöytä hätävarapenkkeineen seisoo keittiössä, sitä vähemmän haluaisin niistä enää luopua... 
 

Mutta on meidän keittiöön jotain tullut jahkailemattakin. Persoonalliset koirien ruokakupit löytyivät joulukuiselta koiranäyttelyreissulta edullisesti (Musti ja Mirri) ja keittiön hana vaihdettiin perinteisemmästä hanatyypistä enemmän mieleisekseni kuin taikaiskusta.

Ai niin, kuvistakin bongattavat koiraperheen ratkaisut ovat: peltiroskis koiranruualle, rottinkikori (jonka reunojen mustaksi maalaamisesta haaveilen - ei vaan taida mikään tähän tarttua?) sisustustyynyillä ja sisustukseen sopivat ruokakupit. Lisäksi rottinkikorin takana olevasta verhosta roikkuu pienet kesäkeittiöön tarkoitetut kivipainot, koska muuten verho päätyisi korissa pyörivien koirien hunnuksi tai vaihtoehtoiseksi kärpäs-suojaksi. 

Ladataan...