Ladataan...
journey

Elämäni suuri rakkaus saattaa hyvinkin olla Pariisi. (Unohtakaamme nyt keskustelu ihmishahmon ottavista suurista rakkauksista, se on aivan eri keskustelu se. Tämä paikkakuntarakkaus on ainakin oman identiteettini kannalta paljon merkityksellisempi.)

Pariisi on kaupunki, joka on ollut merkittävässä roolissa elämässäni jo yli kymmenen vuoden ajan. Oikeastaan haluaisin todeta, että elämäni alkoi Pariisin 16. kaupunginosassa huhtikuussa 2003. Virallisestihan elämäni alkoi Savonlinnan keskussairaalassa kesäkuussa 1992, mutta henkinen elämäni saattoi hyvinkin alkaa Pariisin keväässä neljätoista vuotta sitten. 

Jo neljäntoista vuoden ajan olen yrittänyt pukea sanoiksi tunteeni Pariisia kohtaan (ja kyllä, olen tietoinen sanoihini kietoutuvista kliseistä ja ilmaukseni kuluneesta sävystä), mutten ole onnistunut siinä kovin hyvin. Pariisi tuntuu yhtä aikaa taianomaiselta ja arkiselta; tylyltä ja kunnioittavalta; pariisilainen elämä yksinkertaiselta ja monimutkaiselta; olo on ajaton, mutta samaan aikaan historialliset referenssit fin de sièclesta keskiaikaan ja barokista ranskalaiseen renessanssiin ovat alati läsnä. Kaikista vastakohdista huolimatta Pariisi ei mielestäni ole vastakohtien kaupunki, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaupunki olisi jotenkin tasapaksu. 

Voi tietysti olla, että yrittäessäni kuvailla Pariisia tavoittelen olotilaa, jonka Pariisi minulle tuo, ja tuo olotila on erottamattomasti sidoksissa lapsuuteni kanssa. Ja kuten me kaikki tiedämme, lapsuuden iloon ja mahdollisuuksien rajattomuuden tunteeseen on hankala päästä aikuisena. 

Hyväksyn sen, että olen kokonaan mystifioinut ja romantisoinut Pariisin itselleni. Se olkoon ikuisesti kaupunki, jonne palaan etsiäkseni sitä kuplivaa, suorastaan hykertelevää onnen tunnetta, joka kulminoituu havaintoon, että juuri nyt minä olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tämä Pariisi-juttu (rakkaus, ihastus, kiintymys...paremman termin puutteessa "a thing"), joka minulla on meneillään on tärkeä, koska uskon, että monet valinnoistani polveavat ensimmäisestä Pariisin-matkastani. Se on tarinani siitä se kaikki alkoi -hetki. Tai näin ainakin omassa narratiivissäni olen järkeillyt. Nyt kun opintojeni loppu häämöttää ja minun on tehtävä taas jonkinasteisia päätöksiä elämäni suhteen (tulisiko minusta majatalon pyörittäjä Loiren laaksossa, muuttaisinko takaisin New Yorkiin vai jäisinkö Persianlahdelle), olen pyrkinyt muistelemaan, mikä minua innosti lapsena, koska siellä, lapsuuden ilossa, saattaa kenties sijaita vastaus myös aikuisiän onneen. 

Etsintöni jatkuvat, ajoittainen kaipuu Pariisiin nostaa päätään aika ajoin, mutta vielä ei mielestäni ole aika muuttaa pysyvästi Pariisiin. Tämä on monimutkainen aihe, siitä voin kirjoittaa myöhemmin lisää. Kenties on ristiriitaista kaivata jonnekin, mutta ei tehdä mitään konkreettista asian korjaamisen eteen. Niin, tässä kun on nyt vain kyse jostain muusta kuin yksin Pariisista. Johon tietysti 11-vuotias minäni toteaisi, ettei ole mitään muuta kuin Pariisi. 

--

Edelliset Pariisi-kirjoitukseni:

Viisi kiinnostavaa pariisilaista museota

Serenadi Pariisille

We'll Always Have Paris

Musée Bourdelle 1 ja 2

Fondation Henri Cartier-Bresson

Picasson ja Roquen rakkaudesta

Pariisista kesällä 2017 Une ja Deux

Ladataan...
journey

Helsingissä on meneillään lukuisia hyviä näyttelyitä, kuten varmasti tiedätte ja monet näistä ovatkin varmasti tuttuja.

Erityisesti minua kosketti Ola Kolehmaisen Pyhiä tiloja -näyttely HAM:ssa. Hänen teoksensa ovat todella pysähdyttäviä ja koskettavia (räpsyni eivät todellakaan tee Kolehmaisen taiteelle tai näyttelydesignille oikeutta). Matthias Sauerbruchin ja Louisa Huttonin näyttelyarkkitehtuuri on myös ainutlaatuista ja kerrassaan ensiluokkaista. 

ARS17 Kiasmassa kosketti ja innosti myös. Digitaalinen murros on ajankohtainen teema, jota vaikuttava joukko nykytaiteilijoita on teoksillaan vaikuttavasti kommentoinut. Esimerkiksi Tuomas A. Laitisen Receptor (2017) videoinstallaatio oli suurenmoinen ja Rachel Rossinin Alembic Cache Passes (Time-snark) (2016) VR-video oli todella mielenkiintoinen myös. Korakrit Arunanondchain näyttely with history in a room filled with people with funny names on hieno myös. Arunanondchain taide on hengästyttävää ja polveilevaa; hän käsittelee niin menneisyyttä, tulevaisuutta, luontoa, teknologiaa, idän hengellistä perinnettä ja globaaleja kysymyksiä rinta rinnan. Tuloksena on kreisi, suorastaan hengästyttävä ja tunteikas kommentti nykymaailmasta.

Abstrakti! puolestaan ilahduttaa Suomen valokuvataiteen museossa. Näyttely on hieno läpileikkaus valokuva-abstraktioon ja teoksia on mm. Man Raylta, Vilho Setälältä ja Appu Jasulta. 

Joulun välipäivinä suuntaan takaisin Ateneumiin. Aion antaa vielä uuden mahdollisuuden Veljekset von Wright -näyttelylle. Designmuseossa olisi California: Designing freedom -kiertonäyttely meneillään ja se kovasti kiinnostaisi. Didrichsenin taidemuseoon suuntaan myös, samoin Villa Gyllenbergiin

--

Ja museokortti on tietysti aivan mainio lahja isälle, kumppanille, kämppikselle, itselle.

 

Ladataan...
journey

On joulukuu. Eli äärimmäisen otollinen aika sille kaikista tärkeimmälle kehityskeskustelulle,

miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vuosi 2017...mitä siitä sanoisinkaan? Kaoottinen ja aika kiva vuosi. Kävin aika usein oopperassa ja asuin kolmessa maanosassa. Uskon, että 14-vuotias minäni olisi suht tyytyväinen. 25-vuotias minäni, nykyminäni siis, sulkee vuoden ihan hyvillä fiiliksillä. Kiitän ahkeruudesta ja unelmoinnista, kannustan säännöllisempään kirjeenvaihtoon muissa maissa asuvien ystävien kanssa ja kehotan viettämään yhden viikoittaisen vapaapäivän. Muuten nimittäin käy kuten tässä kuussa; saavuin vanhempieni luokse ja nukuin viisi päivää putkeen väsymystäni pois. Ei näin

Viime viikolla oli pienen minikriisin paikka. Mikään ei toiminut. Odotin taksia yli 45 minuuttia, oli kylmä (jep, minulla on nykyään kylmä parissakymmenessä asteessa), päätä särki, töissä oli tahmeaa, yliopistolla oli tahmeaa. Luonnollisesti kyseenalaistin tämänhetkisen maa- ja kaupunkivalintani ja vannoin muuttavani jonnekin, jossa on metro

Päätin viedä itseni katsomaan auringonlaskua MIA-puistoon. Ja, kas kummaa, kaikki unohtui. Tahmeus ja taksit. Sekä ajatus poismuuttamisesta. Muistutin itseäni, että kaikenlaisen eriasteisen kaaoksen jälkeen on suorastaan ennenkuulumatonta, että mieleni rauhoittuu nykyään pelkällä* auringonlaskulla. Nyt Suomessa ollessani huomaan kaipaavani Dohaan, joka tuntuu kodilta

Vuosi 2017 alkoi itkukohtauksilla manhattanilaisessa pilvenpiirtäjässä ja nyt se päättyy kultaisiin auringonlaskuihin Persianlahdella. (Tai no, kirjaimellisesti se päättyy lentäen, kenties joissain Lounas-Venäjällä.) Didn't see that one coming, mutten todellakaan valita. 

--

*Auringonlaskut eivät tietenkään koskaan ole "pelkkiä" fysikaalisia ilmiöitä, vaan niihin sekä auringonnousuihin kiteytyy kaikki. Mutta 

Ladataan...
journey

New York, New York...

kaupunki, joka on ehdottomasti parhaimmillaan syksyisin (onko Central Parkin syysruskaa voittanutta) ja joulukuussa. Mulla on ollut viime päivinä suunnaton ikävä Nykiin. Kaikki lähti siitä, kun yks' kaks' ylleni kohahti suurenmoinen joulufiilis ja mieleeni tuli viime vuosi just tähän aikaan

Joulukuu New Yorkissa on taianomaista aikaa. Olisinpa siellä just nyt...en kuitenkaan haluaisi olla viime vuodessa. Olin totaalisen ylityöllistetty ja stressaantunut. Luistelemassakin kävin vain kerran. (Vertailun vuoksi, olen luistellut täällä Dohassakin ilman _minkäänlaista_ joulufiilistä). Ensi viikolla Suomessa luistelen sitten urakalla, viime ja tämän, kenties tulevankin, puolesta. 

Mutta, nyt asiaan, mistä on täydellinen loppuvuoden päivä New Yorkissa tehty?

Heräisin Upper West SidessaGreenpointissa tai Tribecassa. Ja aamu alkaisi, totta kai, kahvilla ja uutisilla. UWS on ihanteellinen, koska Keskuspuisto on niin lähellä. Tribeca puolestaan on niin uskomattoman kaunis ja Greenpoint suloinen ja todella elettävä. Missä tahansa noista kolmesta olisi hyvä herätä. 

 

Seuraavaksi vuorossa olisi ruokaa. 

Mitä soup dumplingseihin (Xiao Long Bao) tulee, ei ole Joe's Shanghain (9 Bell St) voittanutta. Miksei myös aamiaiseksi? Cafe Gitane (242 Mott St) on erinomainen paikka aamulatelle ja julkkisbongailulle, mikäli se kiinnostaa. Il Buco (47 Bond St) on toimiva lounasmesta ja kertakaikkisen romanttinen. Jos kyyhkyläismesta on haussa, sinne mahtuu mätsäävissä Massimo Alban kashmereneuleissa ruokailemaan ja vähän hempeilemään myös (ja pussailuhan on olennainen osa loppuvuotta, eikö vain?). Brooklynin puolelta greenpointilainen Milk & Roses (1110 Manhattan Ave) on hyvä lounasvalinta myös ja äärimmäisen romanttinen myös. Ranskalaisvaikutteinen keittiö tarjoaa maukkaita lounas- ja brunssivaihtoehtoja. Kolmas kertakaikkisen romanttinen ja söpö lounasvaihtoehto voisi olla Vin et Fleurs (69 Thompson St). Tosi hyvä myös Eurooppa-kaipuuseen. 

Jos jalat ovat eksyneet SoulCycle-tunnille ennen aamukahvia (aamuviherpirtelöä), Green Symphony (255 W43rd St) tai Terri (esim. 60 W23rd St) voisivat olla mieluisia vaihtoehtoja. Molemmista saa New Yorkin mittakaavalla terveellistä ruokaa (puhumme nyt siis ruoasta, jonka joogahousupimut hyväksyvät). Green smoothie ja acai bowl -mestoja on New Yorkissa todella runsaasti. No worries siis. 

Lounaan jälkeen on kierreltävä kirjakaupoissa. Suosikkini ovat McNally Jackson Books (52 Prince St), Argosy Book Store (116 E59th St), Westsider Rare & Used Books (2246 Broadway) (rakas entinen kirjakauppani...asustelin sen kulmalla hetken aikaa. Vierailin siellä yleensä ainakin kaksi kertaa viikossa ja yhdessä vaiheessa parantelin siellä murtunutta sydäntäni. Auttoi.) ja Book Thug Nation (100 N3rd St). 

Muista kaupoista on nimettävä the Stuff at Clic (255 Centre St), übercool konseptiliike ja Creatures of Comfort (205 Mulberry St). Molemmat vierailun arvoisia (enkä todellakaan sano näin usein liikkeistä). 

Ei ole päivää New Yorkissa ilman taidetta tai museoita (ja taiteesta voi, totta kai, nauttia myös ilman tiukkoja institutionaalisia raameja). Menisin kenties MoMAan (11 W53rd), Brooklyn Museumiin (200 Eastern Pkwy), Neue Galerieen (1048 5th Ave), Frick Collectioniin (1 E70th St), Museum of the Moving Imageen (36-01 35th Ave) tai International Centre of Photographyyn (1114 6th Ave). Tai kenties menisin leffaan Film Forumiin (209 Houston St). 

Sitten olisi tietysti illallisen ja drinkkien vuoro...olemmehan sentään New Yorkissa. Mutta dinner ja drinks on ihan toinen juttu ja se vaati jo huomattavasti suurempaa tarkastelua. Vaihtoehtoja kun on vain niin hirveän paljon. 

Mutta jo tällainen pieni New York -haaveilu teki hyvää ja vahvisti. NYC on minulle kaupunki, jossa kasvoin aikuiseksi. Tai jos en ihan aikuiseksi, niin ainakin kasvoin paljon. New York on myös kaupunki, jossa olin silmittömän rakastunut ja elin siellä onnellisia hetkiä kumppanini kainalossa, mutta se on myös kaupunki, jossa puursin eteen päin sydän murtuneena itsekseni. Joten kai voisin sanoa, että suhteemme on jotenkin...enpowering. Voimaannuttava. Ajattelen New Yorkia ja muistelen, kuinka niin monenlaisista asioista voi jatkaa eteen päin tuntematta minkäänlaista katkeruutta. Ja tietysti muistelen myös ammatillisia kohokohtia ja työmatkoja Keskuspuiston halki...Cheers maailman kutkuttavimmalle kaupungille siis. 

--

New York, I miss you!!! During this season especially...

Ladataan...

Ladataan...
journey

Mon dieu, vuoden viimeinen kuukausi on kohta käsillä. En malta odottaa (joulu ja kaikki), mutta ennen kaikkea kalenteri rauhoittuu ja on aikaa keskittyä lukemiseen.

Kirjalistallani ovat muun muassa Daniel Millerin the Comfort of Things (teos kertoo kolmestakymmenestä "tavallisesta" ihmisestä ja asioista, ja nyt puhumme ennen kaikkea materiaalista, jotka merkitsevät heille eniten koko maailmassa. Teos tutkii tavaroiden ja ihmisten suhdetta ja samalla kuvastaa, kuinka ihmiset luovat merkityksiä elämilleen.)

Sharon Zukinin the Cultures of Cities puolestaan käsittelee kulttuuria kolmesta eri näkökulmasta - etnisestä, esteettisestä ja markkinavoittoisesta - ja niiden vaikutuksesta kaupunkipolitiikkaan ja eri elvytysyrityksiin. 

Kaunokirjallisuudesta listallani puolestaan ovat Kahlil Gibranin Profeetta, jonka sain äidiltäni ennen muuttoani Dohaan. Se unohtui, mutta löysin sen hiljattain. Silmäilin teosta eilen - kieli vaikuttaa uskomattoman kauniilta ja koskettavalta. 

Tsingiz Aitmatovin Balladi ensimmäisestä opettajasta odottaa myös lukemista. Teoksessa liikutaan 1920-luvun Kirgisiassa rakkauden ja intohimon kera.

Listallani on myös Emma Clinen Tytöt, jonka ostin alun perin lentokonelukemiseksi, mutta nukahdinkin koneessa ja lukeminen unohtui. Tätäkään teosta en malta odottaa, sillä useat ystäväni (ja muistaakseni media/muut blogit myös) ovat kehuneet kirjaa kovasti. 

Aion palata myös Sara Karlssonin ja Pia Sievisen Hyvän elämän anatomiaan. Kirja on vain niin ihana ja täynnä lempeyttä. 

Helen Perssonin Shoes, Pleasure & Pain odottaa minua myös. Kyseessä on ensyklopedinen teos, joka käsittää ajan Qing-dynastiasta Louboutineihin ja Manoloihin, punaisena lankanaan kenkien kulttuurillinen merkitys. 

Suomessa sitten tarkistan ensimmäiseksi oman ja vanhempieni kirjahyllyn ja mikäli mikään siellä oleva ei inspiroi, menen kirjastoon. Tosin mitä todennäköisemmin menen kirjastoon joka tapauksessa ja lainaan liian monta teosta, joiden lukemista en malta lopettaa. Suomenkielinen nykykirjallisuus kiinnostaa eri toten ja otan avosylin kaikki lukuvinkit vastaan. 

Kirjat...onko mitään parempaa. <333

-- 

Interview with the Vampire, For Love & Lemons, fall 2013. 

Pages