Ladataan...
journey

Viime viikolla fiilistelin 90-luvun Calvin Kleinia, mutta tällä hetkellä puhuttelee viimevuotinen Gucci. Glen Luchfordin kuvaama kevät- ja kesämainoskampaja on niin ihanan kreisi. Mullekin paljetteja, pitsiä ja kuosien kirjoa, kiitos. Kenties tämä Gucci-ihastus johtuu siitä, että viime aikoina ko. brandi on ollut mielessäni ja näkökentässäni todella usein. Dohassa miltei joka toisella on Dionysus tai GG Marmont (tai toisaalta: eikös miltei joka toisella vähän kaikkialla ole joku Gucci näinä päivinä?). 

Alessandro Michelen estetiikka puhuttelee: se on juuri sopivasti off, nerdy cool ja nostalginen, mutta silti kuvastaa ajan henkeä. Ja ennen kaikkea puhuttelee Y-sukupolvea

Gucci-ihminen yhdistelee ennakkoluulottomasti vanhaa ja uutta, lukee Baudrillardin teoksia kirjastossa, on kroonisesti myöhässä iltamenoistaan ja tuntee välillä olevansa hukassa nykymaailmassa. Mutta samaan aikaan hän jonottaa iPhone X:ää, meditoi puhelimensa välityksellä ja maksaa kaiken mobiilisovelluksilla. Kenties hän keräilee postimerkkejä tai Leningrad-matkaoppaita, kuuntelee Beethovenia ja matkustaa kesäisin Balkanilla. 

Sovelsin Gucci-oppeja eräisiin iltamenoihini: minulla oli yllä vaatekaappinini kirjavin mekko, hiukset tiukalla nutturalla, silmissä aavistuksen glitteriä ja käsilaukussa Brian O'Dohertyn Inside the White Cube (taksimatkoille - ei sentään illalliselle). Ilta oli oikein passeli - kenties kokeilen tätä reseptiä vielä toisenkin kerran. 

Loving Gucci S/S 2016. Bravissimo!!

Ladataan...
journey

Arki Dohassa alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa. On vakiokahvikavereita, oma kuntosali ja uimahalli, erilaisia (joskin vielä muotoaan hakevia) rituaaleja, jonkinasteinen hahmotus eri kaupunginosista ja uskallus laittaa silmät hetkeksi kiinni taksissa. Kuumuuteen ja kosteuteenkin olen jo alkanut tottumaan, ja lämpötilat ovat alkaneet aavistuksen laskemaan. Tänään, esimerkiksi, on ollut vain noin 38 Celsius-astetta. Viime viikolla elelimme yli 40 asteessa. 

Olen syönyt todella hyvin. Al ShurfaMamig ja Layali ovat hurmanneet. Kaikissa erinomainen valikoima libanonilaissyyrialaista ruokaa. Nobu oli miellyttävä kokemus myös. Joskin Nobu on aina Nobu ja täällä se on jotenkin vielä enemmän...no, nobumainen. Kyseinen Nobu taitaa olla myös maailman suurin (en toisaalta ole varma, kuinka positiivinen asia se sitten oikeastaan onkaan.) Italialaisessa La Spigassa oli kiva ilta taannoin. Kuvailisin ruokalistaa perusitalialaiseksi pienillä innovaatioilla. Ei mitään maailmaa ravistelevaa, mutta todella hurmaavat puitteet, erinomainen palvelu ja hyvä ruoka.  

Lempiaktiviteettini on ihastella Richard Serran 7-veistosta Islamilaisen taiteen museon terassilta. 

Toinen lempipuuhani (quelle surprise) on olla kirjastossa. Qatarin kansalliskirjaston odotetaan avautuvan parin kuukauden sisällä. Käytän ilmausta "odotetaan", sillä kukaan ei tunnu tietävän, milloin tarkalleen se tapahtuu. No, anyways, minä ja muut emme malta odottaa. Mutta sitä ennen vietän aikani Georgetownin ja UCL:n kirjastossa.

Merivesi on tällä hetkellä aavistuksen liian lämmintä (heh, lause, jota en olisi uskonut koskaan kirjoittavani) ja pullollaan meduusoja, joten uiminen on jäänyt vain yhteen kertaan. Iltapäivä rannalla oli ihana joka tapauksessa, enkä malta odottaa pääseväni pois kaupungista meren ääreen. 

All's well in Doha. 

Ladataan...
journey

Akateemisen lukuvuoden vihdoin kunnolla alettua on hyvä suunnitella edessä häämöttävää, brittiläisesti aika pitkähköä joululomaa (ai mitkä esseet?). 

Varteenotettava vaihtoehto voisi olla vaikkapa viikko tässä ihastuttavassa hotellissa Jaipurissa. Suján Rajmahal Palace vaikuttaa kerrassaan erinomaiselta paikalta huokaista hetki ennen joulua Suomessa. Historiallisessa Jaipurissa olisi mielenkiintoista vierailla myös. 

--

Isn't this Suján Rajmahal Palace a darling hotel...

Ladataan...
journey

Eilen lounaalla päädyimme keskustelemaan Man Repellerin viimeviikkoisesta Secret Single Behaviour -artikkelista. Keskustelu sai alkunsa kollegan esittämästä toivomuksesta, että kunpa olisi ihan vähän enemmän aikaa olla täysin yksin. Toinen ystäväni innostui ja rupesi luettelemaan asioita, joita hän tekisi iltaisin, mikäli aviomies olisi jalkapallotreeneissä. Kolmas mainitsi Haleyn artikkelin ja voilà, pääsimme itse asiaan: Secret Single Behaviour -käyttäytymiseen. Termi sai alkunsa Sinkkuelämän Carrien kommentista ja kuvastaa (outoja) asioita, joita ihmiset tekevät ollessaan täysin yksin. 

Ahhh yksinolo, onko mitään parempaa, naurahdan ja ystäväni nyökkäilevät. Tai no, on tietysti, kaikkien omien mieltymysten toteuttaminen yksikseen. New Yorkissa minulla oli yksi todella tärkeä perjantairutiini (kenties myös tärkein ja rakkain SSB-aktiviteettini). Matkalla töistä kotiin ostin W79th Streetin delistä meetvurstiavokadojuustosämpylän ja pienen appelsiinimehun, menin pitkälleni sänkyyn ja laitoin Uuden päivän pyörimään. Silloinen poikaystäväni oli joka perjantai kunfutreeneissä, joten saatoin olla täysin yksikseni, syödä sängyssä (hänen mielestään sängyssä syöminen oli totaalisen kammottavaa, epähygieenista ja laiskaa. Ja joo, onhan se ehkä vähän ällöä, mutta teen sitä silti. Vain itsekseni tosin.) ja katsoa suomalaista lempisarjaani. Rutiinissani tuskin on mitään aidosti kummallista tai sellaista, jota en voisi tehdä toisen ihmisen ollessa läsnä, mutta sen harjoittaminen tuntuu kaikista parhaimmalta täysin yksin. On myös niin ihanaa kuunnella suomen kieltä ilman, että tarvitsee tulkata tai selittää, miksi sarjassa näyttää juuri tuolta. 

 

Toinen käyttäytyminen, jota harjoitan vain ja ainoastaan ollessani yksin on itseni haastatteleminen. Joskus olen politiikko ja leikin olevani Eduskunnan kyselytunnilla, joskus annan haastatteluja uuteen kirjaani liittyen Huomenta Suomi -ohjelmassa ja joskus minusta tehdään lifestyle-juttua Gloriaan. Kerron esimerkiksi elämänfilosofiastani, lempimatkoistani, oopperasta ja rakkaista muistoista toimittajalle. Tätä haastatteluleikkiä olen leikkinyt läpi elämäni. Se taisi alkaa joskus 7-vuotiaana saunassa, kun pyysin äitiäni haastattelemaan minua. Kuvittelin itselleni erilaisia elämiä niin merikapteenina, näyttelijänä kuin balettitanssijana ja esitin niitä haastatteluleikin avuin. What can I say...jos Arto Nyberg joskus haastattelee minua olen ainakin valmistautunut, hahaha.

 

Vaatekaapin järjestely on kolmas tunnistamani SSB-aktiviteettini. Sekin on parasta tehdä täysin yksin, totaalisessa hiljaisuudessa. Myös sen takia, että tykkään jutustella vaatteilleni (jep...) ja muistella hauskoja menneitä hetkiä. Prosessi alkaa siirtämällä kaikki vaatteet pois kaapista, sitten puhdistan henkarit ja pinnat, jonka jälkeen järjestän ne paikoilleen värin ja käyttötarkoituksen mukaan. Saan myös suurta nautintoa toisen ihmisen vaatekaapin järjestelemisestä. Varmaankin siksi, koska rakastan vaatteiden viikkausta. Voisin, ja teenkin, vaatteiden järjestelyä toisen ihmisen katsellessa, mutta se on yksinkertaisesti paljon nautinnollisempaa aivan yksikseen. Ja voin halutessani kuunnella JVG:n Älä jätä roikkuu -biisiä repeatillä kaijuttumista. (Kuulun nimittäin siihen koulukuntaan, jotka voivat kuunnella yhtä ja samaa biisiä about 876 kertaa putkeen.)

 

Kyselutunnin katselu Yle Areenasta on myös yksi SSB-jutuistani. Aikaisemmin katsoin sitä poikaystäväni ollessa läsnä, mutta häntä raivoamiseni ja kiukkuni rupesi hermostuttamaan. Nykyään katson ohjelmaa itsekseni, täydellisessä rauhassani, vehnäolut toisessa kädessä, huutaen ja raivoten niin paljon kuin sielu sietää. En tietenkään ihan aina koko aikaa raivoten, mutta, no, sanotaanko niin, että hyvin usein mietin, kuinka ihmeessä tuollainen puhuja/argumentoija/ajattelija on kansanedustaja. Mutta ei siitä sen enempää. (Itsehän olisin vastaavassa tilanteessa loistava, olenhan harjoitellut jo yli 18 vuotta sellaisia tilanteita.) Lasken tämän SSB-käyttäytymiseksi, sillä en halua paljastaa kaikkia raivon tunteitani julkisesti. On paljon miellyttävämpää raivota ja puhista yksikseen omassa sängyssä ja sitten omaksua ratkaisulähtöinen ja analyyttinen suhtautumistapa. 

--

What's your Secret Single Behaviour?

--

Photos: Dan Hilburn for Superior.

Ladataan...

Pages