Ladataan...
journey

Jos mun ja Dohan suhteella olisi tunnusbiisi, se olisi varmaankin Tšaikovskin Valse Sentimentale, Op. 51 No. 6. Sellainen vähän melankolinen mutta kuitenkin sopivalla tavalla dreamy. Tai kenties se voisi olla myös Post Malonen Go Flex (koska se on mun lempiruuhkabiisi, siis biisi, jota kykenen kuuntelemaan jatkuvalla toistolla yli puolitoista tuntia, mikäli olen juuttunut ruuhkaan). (Tiedän, miten on mahdollista, että kukaan kykenee kuuntelemaan yhtä ja samaa biisiä yli tunnin, mutta...that's me...)

Help me forget that this world is so cold,

I don't even know what I'm chasin' no more,

tell me what I want, just keep searchin' on,

it's never enough, cup after cup.

Viime aikojen keskustelut ovat keskittyneet pitkälti aiheeseen etuoikeus olla tietämättä, mitä oikeastaan haluaa elämällään tehdä. Niin monelle meistä kun kyse ei ole halusta vaan pakosta. Jemeniläisen ystäväni tuskaillessa työlupien ja viisumien kanssa, olen ollut vaiti omista pulmistani, eli siitä, etten oikeastaan tiedä, minne haluaisin muuttaa seuraavaksi. 

 

Elämäni Dohassa on tosi jees (aurinkoa, mielenkiintoiset opinnot ja duuni, kivoja kavereita), mutta minua muistutetaan täällä jatkuvasti siitä, kuinka etuoikeutettu olen ja kuinka koko elämäni on ollut helppoa. Euroopassa tai Jenkeissä asuessani en koskaan ollut näin usein tekemisissä omien etuoikeuksieni kanssa.

Mutten todellakaan valita, oli jo aikakin, itse asissa. Mutta havaintoon liittyy tietty määrä melankoliaa. Kenties olen löytänyt uuden ulottuvuudeen Weltschmerziin, maailmantuskaan. Ajatus etuoikeuksista on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa ja mieleeni tuleekin eritoten Roxane Gayn lainaus:

You don't necessarily have to do anything once you acknowledge your privilege. You don't have to apologise for it. You need to understand the extent of your privilege, the consequences of your privilege, and remain aware that people who are different from you move through and experience the world in ways you might never know anything about."

Muita pinnalla olevia Doha-asioita ovat olleet libanonilaiset manouche-leivät (tai miksi näitä kutsuisin? Pikkupiirakat?), joita olen syönyt paljon. Voi hyvinkin olla, että ne muodostavat 75% ruokavaliostani. 

Juustomanouche eli manouche jebneh on suosikkini. Manouche zaatareita puolestaan nautin silloin tällöin. Timjamilla maustettu leipänen on myös todella hyvää. Dohan paras manouchepaikka on eräs epäilyttävältä vaikuttava kojupahanen, epäilen paikan nimen olevan Jabal Lebnan, suomennettuna Libanonin vuori, mutten ole täysin varma horjuvan arabian taitoni kanssa. Anyways, kyseessä on eräänlainen drive-through, auto jätetään parkkiin, tööttäillään tarvittaessa viitisen kertaa kunnes tarjoilija tulee keräämään tilauksen. Ja voi sitä iloa manouchen saapuessa autoon...ei ole mitään parempaa tällä hetkellä.

Kuvassa La Cigale -hotellin Orangey Café Trottoir -kahvilan manouche ja turkkilainen kahvi. Hyvin erilainen kokemus ja aika hyvä manouche. Samoisin, että annan sille toisen sijan. 

Kaikki kysyvät minulta, onko vaikeaa elää muslimimaassa. (Ja as if kaikki muslimaat ovat jotenkin homogeenisiä!) Yksiselitteinen vastaukseni on ei. Sen sijaan seuraan kiinnostuneena henkilökultin kasvua Qatarissa. Kuulemma ero aikaan ennen diplomaattista kriisiä on todella suuri. Mene ja tiedä. 

Ja sitten tietysti suosikkipuuhaani; päättömään kuljeskeluun. Bin Mahmoud ja Al Sadd ovat parhaita naapurustoja siihen. Kunpa olisi vain enemmän aikaa eksistentiaalisilta pulmiltani tai manoucheilta.

--

New week in Doha, same things in mind. Food, privilege, privilege, food. 

Ladataan...

Ladataan...
journey

Kotiuduin hetki sitten Berliinistä. Kaupunki ei kuulu suosikkeihini, sanottakoon se nyt tässä heti alkuun. Ymmärrän toki Berliinin charmin, ainakin noin teoriassa, mutta itseeni se ei vain jotenkin oikein iske. Kreuzberg, ihan kiva. Neukölln, ihan kiva. Prenzlauer Berg, ihan kiva sekin. Auguststraße lienee lempikatuni, ainakin sillä sijaitsee tosi monta varteenotettavaa kohdetta niin fiilistelyyn, ostoksille kuin ihan vain hengaamisellekin. Näistä mainittakoon KW Institute for Contemporary ArtAPRIL FIRST -boutique ja kahvila Barn

Ja tietysti, ne tärkeimmät, eli museot. Pergamon-museoNeues ja Alte Nationalgalerie, näitä suosittelen ihan kaikille (ja en kai olisi museologi, ellen mainitsisi museoita miltei joka kirjoituksessani). 

Viimeviikkoinen matkani keskittyi pelkästään museoihin. Siellä täällä oli pari iltaa, jolloin tapasin ystäviäni (jotka tuntuvat poikkeuksetta rakastavan Berliiniä ja ovat siksi muuttaneet sinne asumaan). Tuntuu hassulta tavata yliopistofrendejä uusissa konteksteissa. Vieläkin tuntuu, että vasta eilenhän me luettiin tieteen filosofian tenttiin ja nukahdeltiin toistemme sohville. 

Kaukana tosin ovat bilepäivät, siinä lienee se merkittävin ero vuosiin 2011-2015 ja nykyhetkeen. Viimeinen iltani Berliinissä kului sängyssä, eikä suinkaan Berghainissa. Itse asiassa, en ole koskaan bailannut Berliinissä. Liekö siitä johtuu aavistuksen nuiva suhtautumiseni ko. kaupunkiin? 

Anyways, sää oli kirpakan aurinkoinen ja kipittelin miltei joka päivä 20 000 askelta (yaaasssssss). Tuntui muuten tosi hyvältä. Ja varmasti paljon paremmalta kuin puolitoista päivää Berghainissa. 

--

Berlin, Berlin, perhaps you're just too cool for yours truly.

Ladataan...
journey

1/ The Museum of Broken Relationships

Zagreb

The Museum of Broken Relationships lienee onnistunut siinä, missä niin moni tieteellisesti ja akateemisesti merkittävä instituutio usein epäonnistuu; samaistumisen luomisessa. Museo kertoo täysin tavallisten ihmisten tarinoita rakkaudesta ja sen loppumisesta. Onko olemassa mitään muuta meille tutumpaa? Museologisesti instituutio on myös tehnyt merkittävää työtä, esimerkiksi participatory collecting -aktiviteettien parissa.

2/ Van Abbemuseum

Eindhoven

Hollantilainen Van Abbemuseum on yksi mielenkiintoisimmista modernin ja nykytaiteen museoista. Museolla on todella progressiivinen ote työhänsä ja näyttelyt ovat todella laadukkaita. Suosittelen vierailua esim. Amsterdamista - museo on matkustamisen arvoinen. 

3/ Musée Marmottan Monet

Pariisi

Museon Monet'n töiden kokoelma on vertaansa vailla. Miljöö on rauhallinen, sanoisin jopa miltei harras. Kuvaaminen on kielletty, joten selfie turisteja ei tarvitse väistellä. Impressionistien kokoelma on myös erinomainen, mutta itse tulen museoon aina uudelleen aistimaan pariisilaisen yläluokan mennyttä elämää ja talon upeaa arkkitehtuuria. 

4/ The Frick Collection

New York

Henry Clay Frickin palazzo on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Keräilijämuseo on yksi New Yorkin parhaimmista uskomattomine aarteineen. Museon Vanhojen mestareiden kokoelma on kerrassaan ensiluokkainen. Mutta, kuten myös Musée Marmottan Monet'n kohdalla, mielestäni museon parasta antia on ainutlaatuinen miljöö ja mahdollisuus kurkistaa edesmenneen tehtailija Henry Clay Frickin sielunmaisemaan ja taiderakkauteen.

5/ Deutsches Historisches Museum

Berliini

Saksalaisen historian museo on tunnettu oivaltavista näyttelystään ja kriittisestä katseestaan. Vaihtuvat näyttelyt ovat todella hyviä (mikäli olet Berliinissä, ei kannata jättää välistä Venäjän vallankumousta käsittelevää näyttelyä - se on superhyvä).

6/ National Gallery

Lontoo

En voi jättää mainitsematta National Gallerya (onhan kyseessä kuitenkin yksi lempimuseoistani kautta aikojen). Museologisesti kenties vähän vanhanaikainen, mutta oi pojat italialaisen renenssassin osasto - voisinpa olla siellä viikoittain. 

+ 7/ The Jewish Museum

New York

New Yorkin Juutalainen museo järjestää todella laadukkaita vaihtuvia näyttelyitä, eikä pelkää käsitellä myös suuremmalle yleisölle tuntemattomampia aiheita. Näyttelydesign on aina huippu luokkaa. 

*****

Pictures: MoMA (joka ei valitettavasti mahtunut tälle listalle, mutta joka on sydämessäni aina.) Louisa Lawler, Napkin for The Museum as Muse: Artists Reflect, Annoucement Card for The Museum as Muse: Artists Reflect ja Poster for Taking Place

Ladataan...
journey

Saavuin aamulla Berliinistä kotiin Dohaan. (Huhhei, yölennot ovat aina yhtä kuluttavia. Tai pikemmin: lennot ovat aina niin kuluttuvia). Aamu ja iltapäivä kuluivatkin sängyssä korealainen sheet-maski kasvoilla. Nappasin DM:stä mukaan SUGU:n avokadomaskin. Vaikuttaa ihan hyvältä, ei ehkä parhaimmasta päästä, mutta erinomainen hinta-laatusuhteeltaan. 

Berliinissä oli ihan kivaa. Kyseessä ei ollut huvimatka ja minulla oli (ja on) tosi paljon töitä, joten koko matka oli vähän sellainen miksi mä olen täällä kun voisin olla Dohassa paljon tehokkaampi. Mutta, mutta, kenties juuri siksi oli hyvä, että olin on the road. Ja tietysti kirpeä sää teki tosi hyvää kasvoilleni (tai ainakin haluaisin uskoa niin) ja miltei joka päivä tuli käveltyä yli 15k askelta. (Dohassa en aina uskalla edes avata laskuria, sillä luvut ovat aika surkeita). 

En kuulu Berliinin suurimpiin faneihin, mutta museoskeneä fanitan kyllä. Ja samoin klassisen musiikin tarjontaa. Keskiviikkona näimme La Traviatan Staasoperissa. Produktio oli vähän blahhh, mutta musiikillisesti esitys oli ensiluokkainen. Ja pisteet kanssayleisölle - erityisesti miehille - jotka olivat kauniisti pukeutuneet. Miltei jokaisella oli kravatti (mainittakoon, etten ole mikään snobi oopperapukeutumisen suhteen. Savonlinnassa toki pukeudun, sillä itselleni se on merkittävä osa koko oopperakokemusta siellä, mutta New Yorkissa esimerkiksi menin miltei aina oopperaan suoraan toimistolta, enkä suinkaan ilta- tai edes cocktailleningissä) ja tulin jotenkin todella tyytyväiseksi tästä havainnostani. 

Kaupungin parhain kahvila on Bode-museossa (ja se on kerrassaan hulppea) ja kahvilan yhteydessä on myös mitä viehättävin kirjakauppa. Matkaseurana olivat kollegoiden lisäksi Richard Hollowayn A Little History of ReligionCalvinon Invisible Cities ja Alain de Bottonin The Art of Travel. Niistä ja kirjatuliaisista lisää myöhemmin. 

Grüße aus Berlin,

xoxo.

Ladataan...
journey

Juuri nyt kuulokkeissa soi Beatrice Elin Girls. Voi juku!!! En ole kuullut mitään näin hyvää aikoihin. Adania Shiblin We are all equally far from love on ihastuttanut, mutta aiheuttanut myös ns. suuria tunteita. Hykertelen, itkeskelen, pohdiskelen ja haluaisin koko ajan puhua kirjasta jollekin. Viimeiset pari päivää olen elänyt keskellä suurta dilemmaa; kirja on loppumaisillaan ja toisaalta haluaisin tietää lopun enemmän kuin mitään muuta, mutta toisaalta en kestä ajatusta, että kirja loppuu. Kiitos universumi, että on olemassa Adania Shiblin kaltaisia kirjailijoita. 

Olen myös tavoilleni kuuliaisesti ottanut kirjan sivuista lukuisia kuvia. Aivan kuin ikuistaakseni yhteiset hetkemme ja omat tunnetilani, sillä kirja on koskettanut minua niin syvästi, että toivoisin voivani säilyttää nämä tunteet ikuisesti. Yllä oleva sivu, esimerkiksi, on elämän suuremmassa mittakaavassa täysin merkityksetön. Juonellisestikaan se ei ole kovin merkityksellinen eikä se mielestäni kuvaa Shablia tyylillisestikään. Mutta minulle se muistuttaa täydellisestä perjantai-iltapäivästä lempikahvilassani Shablin kanssa ajatellen kaikkea ja ei mitään. Ja kuinka paljon hykertelinkään kohdalle "-- she ventured to talk to him about the Phoenicians. And he responded by talking about the Assyrians." Tietysti juuri samaisella hetkellä mielitiettyni tekstasi ja minä jäin pohdiskelemaan, mitkä olisivat meidän kansamme, mikäli eläisimme Shablin teoksessa.

Juuri nyt olen todella kiitollinen auringosta ja lounaista ulkona. Nautin, minkä ehdin, sillä ensi viikolla olen kylmässä Saksassa (no offence Saksalle, mutta brrrrrrr). Miellyttävintä on tietenkin kantapaikassani La Piazzassa Souq Waqif -alueella. Kirjan kanssa tai ilman, keskittyen sanoihin tai niiden muodostamiseen. Yleensä pukeutuen mustaan, sillä muut värit eivät juuri tunnu kiinnostavan. 

Työskentelen mielenkiintoisen proggiksen parissa. Okei, valitettavasti se vie kaiken aikani (paitsi pyhät perjantai-iltapäiväni), mutta tuo myös paljon iloa. Kuten esimerkiksi tämän suloisen beduiinilapsen Wadhan. Wadhan yllä oleva bukhnaq on ollut erityinen tutkimuksen aihe viime viikkojen ajan ja olen tyytyväinen, että sillä rintamalla on tapahtunut edes jonkinlaista edistystä. 

Ja tämä kuva...voi kunpa osaisin kuvitella, millaista elämä on ollut Dohassa 50-luvulla. Tai voi kunpa pystyisin lukemaan tuon arabiankielisen lauseen vaivatta ja ilman sen suurempia pinnistelyjä. 

Pages