Ladataan...
journey

Voi kunpa olisi veneilemässä Kreikassa just nyt. Tai edes jollakin veneellä, ihan vaikka vain Puruvedellä.

Mutta ei. Sen sijaan käyn läpi maallista omaisuuttani (taas), mietin, mitä kahteen matkalaukkuun mahtuu (taas) ja teen listaa tarvittavista, kotoa löytymättömistä ja kenties paikallisesti hankalasti löydettävistä jutuista (taas). No, kivat mun vanhemmille, joiden asunto on muuttunut yhdeksi tavaroiden taistelutantereeksi, sillä myös sisareni tekee tällä hetkellä lähtöä.

Ahemmm, tiedän, tiedän, #FirstWorldProblems. Ja toisaalta, minä haluaisin olla veneessä about joka toinen päivä, joten tämä(kään) mieliteko ei ole mitään uutta. 

Asia on myös niin, että tahmeudellakin on tehtävänsä arjessamme (tai minun kohdallani: vakituisen arjen puuttuessa). Ja vaikka ektensiivinen konmaritukseni tällä hetkellä lähinnä saa verenpaineet koholle, olen tosi innoissani tulevasta muutosta ja uudesta maasta ja mantereesta. Kaikesta siitä uudesta ja raikkaasta, aivan kulman takana odottavasta, kunhan tämä tavararumba loppuu.

Luonnollisesti, myös tieto siitä, että uudessa asuinmaassani voi veneillä, saa hymyn nousemaan huulille. 

Veneitä odotellessa, siis.

--

I need to be on a boat right now. 

Ladataan...
journey

Myrtos Beachin olen maininnut jo aikaisemmin.

Oikein ihana se oli, me ainakin diggasimme. 

Tosin ihana hyvin eri tavalla kuin pikkuruiset salarannat, Myrtos Beachilla nimittäin oli jengiä, mutta se ei häirinnyt.

Meri on nimittäin niin uskomattoman kaunis, että sen jakoi ihan mielellään toisten ihmisten kanssa.

Ja toisekseen, ranta on hyvin tilava. Että sinne kyllä mahtuu.

Pikkukivirannat ovat suosikkejani, sillä nautin todella paljon kivibongauksesta. Ja, let's face it, elämä on aavistuksen helpompaa kun hiekkaa ei ole ihan kaikkialla. 

--

Toes are an integral part of beach life.

You know exactly what I am talking about.

Ladataan...
journey

Auringonlasku kreikkalaisella Kefalonian saarella, lähellä Asoksen kylää, elokuussa 2016. 

--

Päivät Kefalonian saarella koostuivat skootteriajeluista, rantahengauksesta kuuluisalla Myrtoksen rannalla, kävelyistä romanttisessa Asoksen kylässä ja pitkistä aamiaisista parvekkeellamme.

Viimeisenä iltanamme ajoimme pikkuisen vuoren huipulle ihailemaan auringonlaskua.

Se oli niin kaunis, eivätkä kuvani tee sille ollenkaan oikeutta. Taivaanrannan pastelleita katsellessa tuli sellainen olo, että tässä on kaikki.

--

Sunsets and pastel colours, what else could you ask for?

Ladataan...
journey

Kesälomamatkani loppui Ateenaan. 

(Ja kuinka noloa myöntää nyt jälkikäteen, en ollut edes osannut odottaa päiväämme Ateenassa. Mielessä oli tuleva muutto New Yorkiin ja noin viisikymmentä muka tärkeämpää asiaa. Ajattelin, etta Ateena ei vain ole minun juttuni. No, en olisi voinut olla enempää väärässä.)

Ateena lumosi minut totaalisesti. Oli helppo hengittää, helppo olla.

Saavuttuamme Ateenaan Patraksesta linja-autolla, suuntasimme asuntoomme, joka sijaitsi Koukaki -naapurustossa. Alue oli ihana, paljon ravintoloita ja pikkuputiikkeja, sekä puita. Iltapäiväviinit nautimme Boheme Bourgeois -baarissa (Anastasiou Zinni 36). Ko. paikka on todella kiva, vahva suositus sille. 

Viinin jälkeen suuntasimme Akropolis -kukkulalle. Kyseessä on samankaltainen must -nähtävyys kuin Eremistaasi, Louvre tai Met. (Tai no, kelle must, kenelle ehdoton no). Kukkulalla sijaitsevat muun muassa päätemppeli ParthenonAthene Poliaan temppeli, Erekhtheion ja Athene Niken temppeli. Akropolis oli aikoinaan Ateenan asutuksen keskus ja nykyään se muistuttaa meitä antiikin Kreikan merkityksestä koko ihmiskunnalle. 

Akropoliksella kävellessä olo hyvällä tapaa merkityksetön. Tunsin onnellista mitättömyyttä, minulla voi olla omat maalliset ongelmani, mutta maailmassa on tapahtunut, ja tapahtuu, niin paljon minua tärkeämpi ja merkittävämpiä asioita. 

Näkymä kukkulalta ovat myös upeat. Meri, vuoret, vihreys, valkoiset rakennukset, joita tuntui riittävän silmänkantamattomiin.

Akropoliksen jälkeen menimme takaisin Koukaki -naapurustoon ja kiertelimme ympäriinsä ilman mitään sen kummempaa suunnitelmaa. (Päämäärätön kuljeskelu on yksi parhaimmista asioista matkalla - antaa aistiensa vain johdattaa ja keskittyy siihen, mitä näkee ja kokee).

Päädyimme illallistamaan pikkuravintolaan (en millään muista ko. paikan nimeä), nauttimaan viimeisestä lomaillastamme. Vannoimme, että Ateenaan tulemme vielä uudestaan. 

--

What an incredible city Athens is. 

Ladataan...
journey

Feeling blue...

Kesälomasta on tosin kohta jo kaksi kuukautta, eli kyseessä taitaa olla pikemminkin Monday blues.

Yleensä otan maanantait avosylin vastaan (rakastan alkuja - kuukauden ensimmäisiä päiviä, syyskuuta, kesäkuuta, tammikuuta, aamuja, aatonaattoja, syntymäpäiviä, eksistentiaalisten kriisien loppuja...you get the picture), ja maanantai onkin yleensä lempipäiväni lauantain ohella. 

(Omat maanantaikriisini ovatkin sitten yleensä tiistaina tai keskiviikkona).

Mutta tämä lokakuinen maanantai...oi oi. Elin väärässä päivämäärässä (eli en ollut läsnä oikeissa kokouksissa), olin myöhässä, metro oli kaamean ruuhkainen, kaikki vähän ärsytti, hikosin työmatkalla, jäädyin sisällä toimistossa...mhh. Enkä oikein malttanut asettua aloilleni ja pysähtyä. Eli energiatasoni ei muuttunut ja ärsytys kulki perässäni. 

Kotiin päästyäni treenasin hellästi, otin lämpimän suihkun, laitoin GLAMGLOW'n kirkastavan naamion kasvoilleni ja luin uutisia.

Et voilà, pikku hiljaa oloni koheni. 

Katselin tovin lomakuvia Ithakan saarelta ja mietiskelin, mikä siinä onkaan, että lomalla sitä on niin armollinen ja rento. Hyväksyy ihmiset ihmisinä ja asiat asioina, keskittyy hetkeen ja antaa vain olla. (No kyllähän me kaikki taidetaan tietää, miksi lomalla elo on joskus niin valitettavan erilaista kuin arki).

Parempaan tiistaihin siis. 

-- 

You also secretly love Mondays don't you?

Pages