Ladataan...
journey

Hollantilainen Hellen van Meene on tunnettu herkistä, pysäyttävistä ja aavistuksen uhmakkaista muotokuvistaan. Van Meene on eritoten kuvannut tyttöjä ja naisia ja ravistellut naishahmojen perinteistä representaatiota. Alkmaarista kotoisin olevan taiteilijan työssä toistuu unenomainen, hento ja äärimmäisen kaunis valo, joka muistuttaa esimerkiksi Vermeerin tai Rembrandtin töistä. Potreteissa tytöt ovat usein poissaolevia tai tarkoituksellisen uhmakkaita, katsovat tiukasti kameraan tai sivuuttavat sen täysin. 

--

Monet van Meenen töistä muistuttavat minua lapsuudestani. Kesäloman alku maalla äitini vanhempieni luona. Minulla oli aina pitkä, nilkkoihin asti ulottuva puuvillainen yöpaita. Usein pukeuduin myös isoäitini yövaatteisiin, kävelin pitkin suurta pihaa nauttien maagisesta alkukesän valosta tai piilouduin piha-aittaan keskittyen omiin leikkeihini ja maailmaani, jossa kaikki oli pelkästä mielikuvituksesta kiinni.

--

Hellen van Meene. Works presented here:

Untitled #0307Untitled #0308, Untitled #0309, Untitled #0311, Untitled #0312

Ladataan...
journey

Hyvin harvat valokuvat (tai taideteokset ylipäätään) saavat minussa aikaan samanlaisen reaktion kuin Ryan McGinelyn Kate Mossista vuonna 2007 ottamat kuvat. Ja kyllä, tiedostan toteamukseni seuraukset. Mutta henkilökohtaisella tasolla kuvien vaikutus on Marie Laurencin teosten luokkaa. Eli rakastan syvästi, kehossani vapisee, jokin on järkkynyt sisälläni (nyt voisin puhua myös siitä, kun ensimmäisen kerran luin Eeva-Liisa Mannerin Poltetun Oranssin. Se myös sellainen mikään ei ole enää samanlaista -hetki.)

Mutta takaisin tähän pirskahtelevaan Mossiin ja eteerisyyteen, jota on niin vaikea saavuttaa. Vertaisin Mossin hymyä vastarakastuneen onneen tai siihen, kun on tullut tietoiseksi suuresta ja kuplivasta onnesta, joka tuntuu saman aikaan intiimiltä ja universaalilta. 

Kate Moss on ollut yksi suosikkinaisistani jo pitkälti yli toistakymmentä vuotta. Aina pukeutuessani harmaisiin farkkuihin ajattelen Mossia. Pikkumustani (ja nyt puhun mekosta, jota käytän vain kotioloissa, sillä se on yksinkertaisesti liian pieni kodin ulkopuolelle) muistuttaa minua kuuluisasta naked dressistä ja mikäli olisin festari-ihminen, lookini koostuisi minimekosta, nahkatakista ja Huntereista

Olkoon tässä viikossa, näissä päivissä ja hetkissä yhtä paljon oivalluksen iloa ja purskahtelevaa tyytyväisyyttä. Tiedättehän, sellainen taianomainen olo, että just tänä päivänä voi tapahtua ihan mitä tahansa. Sellainen olo, joka saa askeleet kepeiksi, juoksenteleviksi, vallattomiksi, miltei villeiksi. 

Näitä kuvia katsellessa mieleeni tulee lapsuuden kesät maalla, äitini vanhempien luona. Valvoin pitkään, ihastelin kammarin ikkunasta sinisen sävyjä, kunnes aurinko vihdoin vaipui taivaalta pariksi tunniksi. Aamuisin oli vähintään yhtä maagista: kaikki ne nuoren ihmisen toiveet ja tuntemukset, jotka olivat yhtä aikaa niin raakoja ja oivaltavia. 

Photos: Ryan McGinely, 2007. 

Ladataan...
journey

Tänä kesänä inspiroivat Jaakko Heikkilän valokuvat Venetsiasta.

Kenties muistatte Kansallismuseon Veden kätkemiä huoneita -näyttelyn viime keväältä ja kesältä.

Viime viikkoina olen palannut Heikkilän kuviin suljetuista palatseista. On niin suurenmoista kauneutta. Ja tiettyä melankoliaa. Ennen kaikkea tunne, että tässä on nyt jotakin joka niin kaukana omasta elämästäni, mutta tapahtuu tässä hetkessä, rinnakkaisesti. 

 

Kuinka Heikkilän ikuistamat hetket kääntyvät sitten omaan elämääni? 

Värikkäin huivein, turbaanein ja koruin. Olen muistuttanut itseäni kauniiden ja rakkaiden perintökorujen olemassaolosta sekä pyrkinyt pukeutumaan pitkiin ja liehuviin vaatekappaleisiin. Ibiza boho chic meets Venetian elegance, tai jotenkin niin.

Ennen kaikkea olen pyhittänyt kesän taiteelle. Se on Savonlinnan kaltaisessa kulttuurikaupungissa helppoa. Olen minimoinut puhelimella viettämäni ajan ja keskityn lukemiseen. Katselen vanhempieni luona olevaa taidetta aavistuksen pidempään kuin aikaisemmin ja kiinnitän huomiota astia- ja kukkavalintoihin. Juuri nyt vieressäni on Peggy Guggenheimin muistelmat. My god! What a woman! What a life!

--

Ensimmäinen kuva: N.H. Marino Zorzi palatsissaan, 2009.

Toinen kuva: Vesi, 2010.

Kolmas kuva: Palatsi Grimani, 2009.

Ladataan...
journey

Tsekkiläisen valokuvaaja Dita Pepen Self Portraits with Men -sarja ei lakkaa puhuttelemasta minua.

Kuka olisin voinut olla? Entä jos elämäni olisikin täysin erilaista?

Pepe on kuvitellut itselleen ison kirjon erilaisia elämiä ko. sarjassaan, ja teokset ovat upeaa katsottavaa. 

--

"What would it be like if I had been born somewhere else, in a different way, to other parents? What would I be like today, what would be my life like, and who would I live with?"

--

See more