Ladataan...
journey

Elämäni suuri rakkaus saattaa hyvinkin olla Pariisi. (Unohtakaamme nyt keskustelu ihmishahmon ottavista suurista rakkauksista, se on aivan eri keskustelu se. Tämä paikkakuntarakkaus on ainakin oman identiteettini kannalta paljon merkityksellisempi.)

Pariisi on kaupunki, joka on ollut merkittävässä roolissa elämässäni jo yli kymmenen vuoden ajan. Oikeastaan haluaisin todeta, että elämäni alkoi Pariisin 16. kaupunginosassa huhtikuussa 2003. Virallisestihan elämäni alkoi Savonlinnan keskussairaalassa kesäkuussa 1992, mutta henkinen elämäni saattoi hyvinkin alkaa Pariisin keväässä neljätoista vuotta sitten. 

Jo neljäntoista vuoden ajan olen yrittänyt pukea sanoiksi tunteeni Pariisia kohtaan (ja kyllä, olen tietoinen sanoihini kietoutuvista kliseistä ja ilmaukseni kuluneesta sävystä), mutten ole onnistunut siinä kovin hyvin. Pariisi tuntuu yhtä aikaa taianomaiselta ja arkiselta; tylyltä ja kunnioittavalta; pariisilainen elämä yksinkertaiselta ja monimutkaiselta; olo on ajaton, mutta samaan aikaan historialliset referenssit fin de sièclesta keskiaikaan ja barokista ranskalaiseen renessanssiin ovat alati läsnä. Kaikista vastakohdista huolimatta Pariisi ei mielestäni ole vastakohtien kaupunki, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaupunki olisi jotenkin tasapaksu. 

Voi tietysti olla, että yrittäessäni kuvailla Pariisia tavoittelen olotilaa, jonka Pariisi minulle tuo, ja tuo olotila on erottamattomasti sidoksissa lapsuuteni kanssa. Ja kuten me kaikki tiedämme, lapsuuden iloon ja mahdollisuuksien rajattomuuden tunteeseen on hankala päästä aikuisena. 

Hyväksyn sen, että olen kokonaan mystifioinut ja romantisoinut Pariisin itselleni. Se olkoon ikuisesti kaupunki, jonne palaan etsiäkseni sitä kuplivaa, suorastaan hykertelevää onnen tunnetta, joka kulminoituu havaintoon, että juuri nyt minä olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tämä Pariisi-juttu (rakkaus, ihastus, kiintymys...paremman termin puutteessa "a thing"), joka minulla on meneillään on tärkeä, koska uskon, että monet valinnoistani polveavat ensimmäisestä Pariisin-matkastani. Se on tarinani siitä se kaikki alkoi -hetki. Tai näin ainakin omassa narratiivissäni olen järkeillyt. Nyt kun opintojeni loppu häämöttää ja minun on tehtävä taas jonkinasteisia päätöksiä elämäni suhteen (tulisiko minusta majatalon pyörittäjä Loiren laaksossa, muuttaisinko takaisin New Yorkiin vai jäisinkö Persianlahdelle), olen pyrkinyt muistelemaan, mikä minua innosti lapsena, koska siellä, lapsuuden ilossa, saattaa kenties sijaita vastaus myös aikuisiän onneen. 

Etsintöni jatkuvat, ajoittainen kaipuu Pariisiin nostaa päätään aika ajoin, mutta vielä ei mielestäni ole aika muuttaa pysyvästi Pariisiin. Tämä on monimutkainen aihe, siitä voin kirjoittaa myöhemmin lisää. Kenties on ristiriitaista kaivata jonnekin, mutta ei tehdä mitään konkreettista asian korjaamisen eteen. Niin, tässä kun on nyt vain kyse jostain muusta kuin yksin Pariisista. Johon tietysti 11-vuotias minäni toteaisi, ettei ole mitään muuta kuin Pariisi. 

--

Edelliset Pariisi-kirjoitukseni:

Viisi kiinnostavaa pariisilaista museota

Serenadi Pariisille

We'll Always Have Paris

Musée Bourdelle 1 ja 2

Fondation Henri Cartier-Bresson

Picasson ja Roquen rakkaudesta

Pariisista kesällä 2017 Une ja Deux

Ladataan...
journey

Grey Fireworks, 2000

 

May Scene, 1961

--

Helen Frankenthaler on yksi lempitaiteilijoista kautta aikain. Hänen teoksiaan voisin katsella päivät pitkät. Pariisin Gagosian Galleryssa on meneillään tällä hetkellä Helen Frankenthaler: After Abstract Expressionism, 1959-1962 -näyttely, joka sulkeutuu tämän kuun 16. päivä. Se on varmasti erinomainen. Jos olisin Pariisissa, suuntaisin sinne pikimmiten. 

Ladataan...
journey

Fondation Henri Cartier-Bresson -galleriassa Pariisissa on meneillään mielenkiintoinen Claude Ivernén Bilad es Sudan -näyttely.

Iverné kiinnostui Sudanista jo usea vuosikymmen sitten ja on tehnyt alueelle lukuisia matkoja. HCB-näyttely koostuu sekä Sudanista 90-luvulla että Etelä-Sudanista 2010-luvulla otetuista, koskettavista ja moniulotteisista, valokuvista. Iverné kuvaa maiden lukuisia kontrasteja tarkasti ja analyyttisesti.

--

Onko parempaa kuin viettää iltapäivä näyttelyiden parissa? Välissä kahvia ja kävelylenkkejä, ihan vain itsekseen ajatellen ja kuljeskellen? (No, varmasti on. Pitkät illalliset perheen ja ystävien kanssa, purjehdusretket, metsäkävelyt. Mutta joskus taidekierros ihan itsekseen on parasta ja välttämättömintä.)

--

Fondation Henri Cartier-Bresson

2 Impasse Lebouis

Pages