Ladataan...
journey

Uusi vuosi, uudet matkahaaveet, vai miten se menikään? Mielessä, haaveissa ja yöpöydällä on pitkälti samoja maita ja kaupunkeja kuin parina viime vuotena. 

Haluaisin matkustaa Libanoniin. Itse asiassa tämä on ollut jo haaveeni jo pidemmän aikaa. Manouche, Kahlil Gibran, Beirut, setripuut, Baalbek...ah Libanon. Onko mahdollista olla näin ihastunut maahan, jossa ei ole vieraillut? Onneksi on kirjat. Kahlil Gibranin tuotannon löysin muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä luen Rabih Alameddinen Hakawati, tarinankertojaa ja se vaikuttaa erinomaiselta. Seuraavaksi haluaisin lukea Alameddinen An Unnecessary Womanin. Libanonin modernistit kiinnostavat myös, esimerkiksi Shafic AbboudAref Rayess ja Rafic Charaf. Beirutin museoskene vaikuttaa myös kiinnostavalta - Sursock MuseumRobert Maawad Private Museum ja Beirut Art Center erityisesti. 

Toinen ikuisuushaaveeni on Iran. Teheran, Esfahan, Shiraz, Persepolis, Yazd, Kish, voi apua...kunpa voisin matkustaa Iraniin tänä vuonna ja viettää siellä kuukauden. Ihastuksestani iranilaisiin elokuviin kirjoitinkin viime vuonna. Mielestäni ne ovat erinomainen johdatus maahan, mutta eivät tietenkään vedä vertoja kirjoille. Suosittelen Abbas Amanatin Iran: A Modern History -teosta, Michael Axworthyn Revolutionary IraniaMina Irantan Iran, isoäidin maata (kirja on erinomainen; hauska, koskettava, mielenkiintoinen...), Shahriar Mandanipourin Censoring an Iranian Love Story -kirjaa sekä Azar Nafisin Things I've Been Silent About -teosta. 

Haaveilen myös Omanista ja maan uskomattomasta luonnosta. Kaikki Omanissa vierailleet Doha-ystäväni hehkuttavat Omania, kuulemma se on paratiisi (ainakin Qatariin verrattuna - toisaalta, siihen ei nyt vaadita erityisen paljon). Juuri nyt mieleeni ei tule yhtäkään omanilaisen kirjailijan kirjaa, jonka olisin lukenut. Eli valitettavasti minun on todettava, etten tiedä paljoakaan omanilaisesta kulttuurista - shame on me. Tässä siis jotakin, jota minun täytyy tarkastella tarkemmin tänä vuonna. 

Kazakstaniin olisi myös ihana matkustaa tänä vuonna. Eräs läheisimmistä ystävistäni asuu Astanassa. Haluaisin tutustua niin maan pääkaupunkiin kuin myös Almatiin ja henkeäsalpaavaan luontoon. Luin syksyllä Erika Fatlandin erinomaisen Sovjetistan. Turkmenistan, Kazakstan, Tadzikistan, Kirgisia ja Uzbekistan -teoksen. Tšingiz Aitmatovin Balladi ensimmäisestä opettajasta on yksi lempikirjoistani. Sain sen äidiltäni jokunen vuosi sitten. Aitmatovin muu tuotanto on itselleni aika tuntematonta, mutta olisi kiva tutustua kirjailijaan paremmin. 

Pietariin on päästävä myös, vähintään pari viikkoa kestävälle kulttuurimatkalle. Moskovassa en ole koskaan käynyt ja sekin kiinnostaisi...

Ina Lekiewicz for Grazia UK October 2018. 

Ladataan...
journey

Vietin ikävuodet 11-23 kroonisessa Pariisi-ikävässä. Erityisesti joka kevät ja joka ikinen syksy möyrin suhteellisen pahanlaatuisessa Pariisi-kaipuussa ja totesin, että ensi vuonna mä muutan sinne. No, en muuttanut. Aina tuli jotain muuta. Kuten se, että 13-vuotiaana ei oikein voi muuttaa toiseen maahan ilman vanhempia. Tai yliopisto xyz on järkevämpi valinta kuin esimerkiksi HEC Paris. Viimeinen niitti mun Pariisi-haaveille oli vaihtolukukausi Roomassa. Yks kaks Roomasta oli tullut mun Pariisini ja aloin miettimään kuumeisesti, miten voisi jäädä Roomaan. No, en voinut. Universumi oli suunnitellut minulle jotakin muuta ja se jokin oli NYC. New Yorkin jälkeen lakkasin haaveilemasta tietyistä kaupungeista, kunnes muutin Dohaan ja jossa päätin, että tulevaisuudessa muutan just sinne, minne mieli tekee. Elämä on liian lyhyt väärissä* kaupungeissa asumiseen.

Ja tällä hetkellä haavelistan ykkösenä on Pietari. Ahhhh, miksen asu Pietarissa, kysymys, jota olen pyöritellyt ympäriinsä viime aikoina. Dohassa kaikki on juuri nyt todella hyvin, mutta tulevaisuudessa toivoisin (ja teen "kaikkeni" - mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan) asuvani Pietarissa. 

Pietarin lisäksi tarkastelun alla on ollut jokseenkin holtiton online-käyttäytymiseni. Viesteihin vastailu kestää ja koen siitä mahdottoman huonoa omatuntoa. Kenties ratkaisu olisi tietyn ajan pyhittäminen viestien vastailuun ja ääniviestien nauhoittamiseen. Ahhhh 21st century problems. Tosin epäilen, että kirjeisiin vastaaminen kestäisi aivan yhtä kauan kuin iMessagessa kirjoittaminen. 

Lämpötila Qatarissa on vihdoin laskenut. Iltaisin on about 25-27 astetta, ja minulla on usein viileä olo, jopa kylmä. Jeeeeez. Toisekseen, kaikkialla tuoksuu yhtäkkiä todella raikkaalta. Eli kroppani mielestä elämme alkukesää. Tämä dissonanssi on varsin häiritsevä, sillä haluaisin jo pikku hiljaa alkaa fiilistelemään joulua ja pikkujoulukautta, mutta ei...vartaloni mielestä elämme kesäkuuta, joten joulupuuhat tuntuvat todella kaukaisilta ja suorastaan pakotetuilta. 

Lautasella on ollut lähinnä libanonilaista ruokaa. Mieleni tekee ihan koko ajan halloumimanoush-pizzaa, fattoush-salaattia ja labnehia. Yleensä ruokamielitekoni kestävät maksimissaan kaksi viikkoa, mutta tämä Libanon-into on ollut päällä jo miltei kuukauden. Ja kyllä, ihminen voi syödä ihmeellisen paljon halloumia yhden kuukauden aikana. 

*Tärkeä huomio, todellisuudessahan ei ole olemassa "vääriä" kaupunkeja. On vain erilaisia olotiloja ja tarpeita. 

--

Things I would like to have atm: St. Petersburg, lots of halloumi, Christmas vibes. 

Ladataan...
journey

Viime viikolla fiilistelin 90-luvun Calvin Kleinia, mutta tällä hetkellä puhuttelee viimevuotinen Gucci. Glen Luchfordin kuvaama kevät- ja kesämainoskampaja on niin ihanan kreisi. Mullekin paljetteja, pitsiä ja kuosien kirjoa, kiitos. Kenties tämä Gucci-ihastus johtuu siitä, että viime aikoina ko. brandi on ollut mielessäni ja näkökentässäni todella usein. Dohassa miltei joka toisella on Dionysus tai GG Marmont (tai toisaalta: eikös miltei joka toisella vähän kaikkialla ole joku Gucci näinä päivinä?). 

Alessandro Michelen estetiikka puhuttelee: se on juuri sopivasti off, nerdy cool ja nostalginen, mutta silti kuvastaa ajan henkeä. Ja ennen kaikkea puhuttelee Y-sukupolvea

Gucci-ihminen yhdistelee ennakkoluulottomasti vanhaa ja uutta, lukee Baudrillardin teoksia kirjastossa, on kroonisesti myöhässä iltamenoistaan ja tuntee välillä olevansa hukassa nykymaailmassa. Mutta samaan aikaan hän jonottaa iPhone X:ää, meditoi puhelimensa välityksellä ja maksaa kaiken mobiilisovelluksilla. Kenties hän keräilee postimerkkejä tai Leningrad-matkaoppaita, kuuntelee Beethovenia ja matkustaa kesäisin Balkanilla. 

Sovelsin Gucci-oppeja eräisiin iltamenoihini: minulla oli yllä vaatekaappinini kirjavin mekko, hiukset tiukalla nutturalla, silmissä aavistuksen glitteriä ja käsilaukussa Brian O'Dohertyn Inside the White Cube (taksimatkoille - ei sentään illalliselle). Ilta oli oikein passeli - kenties kokeilen tätä reseptiä vielä toisenkin kerran. 

Loving Gucci S/S 2016. Bravissimo!!