Ladataan...
journey

En ole aivan varma, milloin viimeksi olen ostanut uuden vaatteen. Tilasin sukkahousuja Wolfordilla lokakuussa ja uudet bikinit Seafollylta syyskuussa. Marras- ja joulukuilta ei ole muistissa yhtäkään vaate- tai asusteostosta. 

Aina ei suinkaan ole ollut näin. Joskus saatoin ostaa uusia vaatteita jopa viikoittain. Jokin on kuitenkin (onneksi!) muuttunut viime vuosina. Vaikka rakastan pukeutumista (olen rakastanut sitä lapsesta saakka - apua oliko mitään ihanampaa kuin käydä äidin tai tädin vaatehuono läpi vaate ja asuste kerrallaan), uusin ideaalini on poissa mielestä. Eli mahdollisimman vähän uusia vaatteita, joiden kanssa täytyy soveltaa tai sähliä

Ehdottomasti tärkein oivallukseni tähän liittyen on se, etten käy kaupoissa huvikseni. Ennen palkitsin itseni usein vaatteilla tai tein pienen pyrähdyksen Zaraan kauppareissulla. Sama juttu nettikauppojen kanssa. Saatoin "viattomasti" kurkistaa, mitä kivaa Net-A-Porterilla tai Outnetissa on, tai viettää tuntikausia Vestiairessa. Nykyään vielä joskus eksyn nettikauppoihin, mutta fyysisiä putiikkeja olen pystynyt välttämään.

Olen lopettanut melkein kaikkien ennen tilaamieni brändien uutiskirjeet. Klikkaan unsubscribe, systemaattisesti. (Paitsi Wolfordin listalta en ole tosin vielä poistunut.)

Pidän puhelimessa listaa vaatteista, joita "tarvitsen". Kyseessä on todella long-term -lista, ajallisesti puhumme vuodesta kymmeneen vuotta. Tällä hetkellä siellä on Equipmentin musta silkkipaita, musta villakankainen minihame ja musta tai tummansininen trenssi. Hankinnoilla ei ole kiire. Voi olla, että trenssi löytyy vuoden sisällä, voi olla että siihen menee kahdeksan vuotta. 

Olen kehittänyt niin tyyriin maun, etten yksinkertaisesti voi ostaa vaatteita usein. Tai sitten minun pitäisi käyttää järkyttävän paljon aikaa eBayssa tai Vestiairessa. Lempimerkkini: Prada, Loro Piana, Andiata, Erdem. 

Pyrin myös suhtautumaan mahdollisiin ostoksiin todella kriittisesti ja analysoin sitä kuin taideteosta. 

Etsin myös sielua. Onko vaate tehty rakkaudella? Tuntuuko se erityiseltä? Onko se sellainen, jota voisin kuvitella käyttäväni seuraavat 15 vuotta? Ilokseni olen nimittäin huomannut, että suurin osa rakkaimmista vaatteistani ovat viidestä kahteentoista vuotta vanhoja. Seuraava tavoitteeni on juhlistaa osan kanssa 20-vuotispäivää. 

Disclaimer: on helppo olla ostamatta vaatteita, koska niitä on vieläkin niin paljon. Vaikka olen siivonnut, konmarittanut, karsinut vaatehuoneestani todella rankalla kädellä vaatteita, kenkiä ja asusteita, on siellä vieläkin niitä todella paljon. Huoh. 

--

"The Art of Shopping" by Mikael Jansson

Ladataan...
journey

Vietettyäni lukemattomia tunteja Sinkkuelämää-sarjan parissa nuori minäni sai sellaisen käsityksen, että naiset voidaan jakaa joko kenkä- tai laukkufanaatikkoihin. En keskustele nyt, kuinka ongelmallista on voinut olla kasvaa omaksuen Carrien, Samanthan, Mirandan ja Charlotten oppeja, vaan keskityn laukkufanitukseen tai oikeastaan sen olemattomuuteen. Jos olisi pakko valita jompikumpi laukuista tai kengistä, valitsisin kenties kengät, mutta en niitäkään oikeastaan. Aidoimmat vaate- ja asusteintohimoni liittyvät mekkoihin, hameisiin ja kashmirneuleisiin, joita ei teoriassa mielestäni voi koskaan olla liikaa. Todellisuudessa pyrin karsimaan niitä aika ajoin, koska tilanpuute ja energiat. (Ja koska Sinkkuelämää opetti myös, että ihan kaikkien pennosten ei kannata olla kiinni vaatekaapissa.)

Olen yrittänyt olla kiinnostunut laukuista, mutta olen huomannut, että niillä on elämässäni lähinnä funktionaalinen arvo - ne ovat hyödyllisiä ja usein myös melko tarpeellisia tavaroiden kuljetukseen. Suosin kassimaisia, mahdollisimman isoja veskoja. Neverfull GM on ollut oivallinen ja Damier Ebene -kuosi on osoittautunut kestäväksi ja resistantiksi niin lialle kuin vedelle. Omani on ollut miltei jokapäiväisessä käytössä jo kohta yhdeksän vuotta. Toinen suosikkini ovat suuret kangaskassit. Materiaalinsa puolesta eivät niin kestäviä, mutta todella kevyitä. Äitini tosin silloin tällöin kommentoi, että kenties 26-vuotias ihminen voisi hyljätä kauppapussukoita muistuttavat kangaskassit ja suosia järkeviä nahkalaukkuja. Mutta äiti! Kangaskassit ovat ehdottoman järkeviä.

Suhteeni laukkuihin ei ole suinkaan aina ollut näin välinpitämätön. Ensiksi olin vannoutunut Longchamp-fani, kunnes sitten 15-vuotiaana sain ensimmäinen LV:ni. LV:tä seurasi Mulberry-kausi ja sitten Balenciaga ja Givenchy, kunnes totesin, että en oikeastaan välitä laukuista sen enempää. Kenties jonkinlainen meta-aikakausi on nyt tullut päätökseensä, sillä myin tuon ensimmäisen Vuittonini Vestiaressa viime kuussa. Luopuminen ei tuntunut oikeastaan miltään, korkeintaan tunsin vain helpotusta, että laukku lähti kaapista viemästä tilaa. 

 

Tällä hetkellä on mielestäni ideaaleinta kulkea kokonaan ilman laukkua. Jotenkin se vain on niin vapaata ja huojentavaa. On kaksi vaihtoehtoa elää sans sac. On vaihtoehto, että joku toinen kantaa laukkuani, mutta valitettavasti näin ei tapahdu erityisen usein, joten olen alkanut "kopioimaan" miespuolisia ystäviäni, eli kantamaan puhelinta ja rahapussia kädessäni. Tavarat kulkevat kätevästi käsissä esimerkiksi Dohassa, jossa ne voi usein jättää autoon tai huolettomasti esimerkiksi baarin pöydälle, mutta New Yorkissa moinen ei onnistuisi sitten alkuunkaan. Käytännöllisestä näkökulmasta laukuttomuudessa on siis omat haasteensa. 

Totta kai ymmärrän laukkujen lumon, sillä monet niistä ovat kauniita, pala kulttuurihistoriaa, älykkäästi muotoiltuja, mutta en vain tunne sitä. Tällä hetkellä enemmän vain yksinkertaisesti kiinnostaa laukuttomuus.

--

Magdalena Langrova by Sebastian Kim for Vogue Germany

Ladataan...
journey

Italialaismerkki Lidon minimalistiset uima-asut puhuttelevat.

Kenties täydellisiä purjehduslomalle Amalfin rannikolle tai kreikkalaisille pikkusaarille.

Miksei myös Hietsuun ja Saimaalle?

Suuret aplodit Venetsiassa valmistetuille uikkareille ja todella viehättävälle lookbookille, jonka on kuvannut Luca Campri Ricardo Bofillin La Muralla Rojassa

Ladataan...