Ladataan...
journey

Kävin tänään läpi viime vuoden filmikuvia. Kaiken uutuuden ja riehakkaan innostuksen keskellä myös jo tietyllä tapaa kuluneet ja vanhat tutut asiat jaksavat kiinnostaa. Kuten taide ja museot (bien sûr), pitkät kahvihetket ja myöhaiset lounaat. (Ja mikseivät kiinnostaisikaan. Eihän uusi vuosi todellakaan tarkoita, että kaikki vanha ja leppoisa täytyisi hyljätä).

Hyvin nukutut yöt, omassa sängyssä tai hotellissa (kotonakin pyrin luomaan hotellitunnetta Fretten tuotteilla ja vitivalkoisilla lakanoilla. Rehellisesti, en tiedä missä on kivempi nukkua; kotona vai hotellissa. Riippuu tietysti, että minkälaisessa hotellissa. Vai tarkoittaako tämä, sitä etten ole tarpeeksi kiintynyt kotiini?), juokseminen ja kipittely (ei tosin elämän perässä. Tänä vuonna aion antaa elämän tulla luokseni). Aion lopettaa päiväni kirjojen kanssa, enkä todellakaan halua herätä meilien piipatukseen aamuisin. (Valitettavasti vuonna 2017 minusta kuoriutui ihminen, joka näki usein unia sähköposteistaan...)

Josta pääsemmekin tärkeimpään; että olisi aikaa valolle, niin auringonlaskuille kuin kynttilöille. Raikkaalle aavikko- tai merituulelle, seikkailuille ja vapaudelle. Että en keskittyisi merkityksettömiin asioihin (myöhästelevät taksit, eksyksissä olevat taksit, itse asiassa minkäänlaiset taksit tai muut kulkuneuvot purjeveneitä lukuun ottamatta. Energiasyöpöt, vaikeat ihmiset, kampaukset tai puristavat vaatteet). 

Ja että aina olisi aikaa. Mennä kahville, tekstata ystävälle, iltapalalle ja ajatuksille. Ja niille auringonlaskuille, totta kai. Että lakkaisin hokemasta kiire, kiire, kiire ja lopettaisin päättömänä kanana juoksentelun. Tästä tulkoon vuosi, jolloin I ran out of f*cks to give.

Paitsi tietty ne auringonlaskut. Niille on aina aikaa ja energiaa.

Ladataan...
journey

On kuulkaas todella pirskahteleva olo. Vuoden vaihtuminen tuntuu aina jotenkin erityiseltä. Tänä vuonna se vaihtui lentokoneessa. En tosin muista tarkkaa hetkeä. Yhdessä vaiheessa katsoin kelloa ja tajusin, että vuosi on vaihtunut, nyt on 2018. Tammikuu. Uuden vuoden ensimmäinen päivä. 

Kaksituhattakahdeksantoista. Ajatella. Viimeisen kahden päivän aikana olen muuttanut uuteen asuntoon (hello, ikkunasta kurkistavat ihanat palmut), viettänyt kaksi tuntia kirjastossa egyptologian parissa, katsonut puolet Mohammad Hamzein elokuvasta Azar (2017), juonut pannukaupalla TeaHouse of Wehmaisin milky oolong -teetä (Suomen paras teekauppa sijaitsee muuten Juvalla) ja syönyt lounaaksi Fazerin sinistä, sillä uuden asuntoni jääkaappi on ammottanut tyhjyyttään kahden päivän ajan. 

Eilen istuskelin La Cigale -hotellin kahvilassa syöden samoja libanonilaisia herkkuja (olihan sitä tyhjyyttä jonnekin paettava) kuin viime vuonna, samoissa kuteissa saman rakkaan ystäväni kanssa, mutta olo oli täysin erilainen. Tästä tulee niin hyvä vuosi, frendini kikatti. No niin tulee, hymyilin takaisin. Ja nyt, vuoden toisena päivänä fiilikset ovat samat. Kenties se on maailman ihanin milky oolong -teeni, kenties se on aurinko ja tämä leppoisa aavikkotuuli, kenties jokin muu, mutta ihan joka solussa kihelmöi. 

--

<33 Hi 2018 <33