Ladataan...
Juliaihminen

Varoitus: Tämä kirja-arvio ei sovi herkälle sielulle.

Olen salliva persoona, ja mielestäni lapsen tulee altistua kaikenlaiselle kulttuurille. On hyvä lukea erilaista kirjallisuutta jo nuoresta pitäen, jotta ymmärtää, että maailmassa on muutakin kuin oma kokemusmaailma.

Mutta herran tähden, ei nyt sentään tällaista kammottavaa kauhua tarvitse 2-vuotiaan joutua todistamaan!!! 

Hervé Tulletin The Game of Finger Worms (Les Jeux 2011) ei ole tavallinen lasten kirja. Siinä on melko vähän sanoja, mutta sitäkin graafisempaa kuvastoa. 

Käsittääkseni kyse on dystopiasta, jossa valtavat madot, niin kutsutut Finger Wormsit (sormimadot) ovat vallanneet planeetan. Ne ovat tunkeutuneet flooraan ja faunaan ja imeneet isäntäeliönsä kuiviin. Aluksi kuvataan kukkasia, joissa madot luikertelevat. Tämä on vielä hyväksyttävää ja ymmärrettävää; kyllähän luonnossa kaikenlaisia loiseliöitä tapaa olla.

Sitten siirrytäänkin esihistorialliseen aikaan. Kirja tarjoaa uuden näkökulman sille, miksi dinosaurukset katosivat planeetta Maalta. Kyse ei ehkä ollut suuri meteoriitti, jääkausi tai tulivuoren purkaus – vaan kohtaloista kauhein: Sormimadot söivät dinosaurusten aivot ja ohjailivat isäntäeläimien hermostoa päästä käsin. 

Kirja esittää, että tämän jälkeen sormimadot katosivat maan päältä ja sukelsivat vuosituhansiksi luikertelemaan syvänmeren eläinten seuraan, niin sanotusti sleeping with the fishes.

Mutta ei aikaakaan, kun vastenmieliset sormimadot löysivät tiensä takaisin maan pinnalle. Mikä lie aiheuttanut tämän? Mielestäni kirja sanoo selvästi, että ilmastonmuutos, ehkäpä ihminen on itse vastuussa tästä? Ehkä meret ja järvet lämpenivät kriittiseen pisteeseen, jolloin sormimadot tiesivät aikansa tulleen. Oli aika hyökätä.

Merten syvyyksistä madot sitten luikertelivat irvokkaasti ensin ihmisten elintarvikkeisiin...

...ja sitä kautta ihmisiin. Jälleen kerran nämä viheliäisen ovelat loiset valloittivat isäntänsä, mupelsivat näiden pään sisällön ahnaasti ravinnokseen ja alkoivat ohjailla ihmislajia niin sanotusta komentokeskuksesta käsin.

Näky on häkellyttävän roisi: Ollaan ikään kuin iloisessa talvimaisemassa viettämässä onnen hetkeä lumihiutaleiden putoillessa, mutta todellisuudessa ihmisen päästä kasvaa niljakas ikiaikainen otus, joka on ottanut oikeudet omiin käsiinsä, vai sanotaanko, sormiinsa?

Ymmärrän hyvin Tulletin pointin: Hän haluaa varoittaa ihmiskuntaa siitä, mitä tuleman pitää, jollemme ryhdy toimiin. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni päättäjä lukisi tämän pysäyttävän teoksen. 

Luettuani tätä itselleni useaan ottaaseen olen herännyt öisin omaan huutooni: Tämäkö on minun tulevaisuuteni? Tämäkö on lapseni tulevaisuus? 

Vaikka haluan ehdottomasti opettaa luonnonsuojelua, kulutuskriittisyyttä ja poliittista retoriikkaa lapselleni, niin olen sitä mieltä, että kaksivuotiaan mieli on tällaisen informaation vastaanottamiseen vielä aivan liian nuori.

On odotettava.

Tiedostan tosin kyllä, että kukaan ei voi sulkea ilmastonmuutokselta silmiään. Tästä syystä en heitä tätä kauhujen dystopiaa pois, mutta piilotan sen lapseltani. En halua, että hänen psyykeensä murenee kuin kuiva keksi – sormimadon alla.

 

Oletteko löytäneet lapsen ikätasolle sopivaa luettavaa ilmastouhkista?

 

Lue myös:

Mikä tämä on, Babar? Se on sovinismia.

Missä Puppe piileksii? Queer-kulttuurin pyörteissä.

Katso minua, Sami. KATSO MINUA!

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Ladataan...
Juliaihminen

Tämä on ollut hieno ja jännittävä viikko, sillä tietokirjani julkaistiin, ja olen päässyt antamaan siitä paljon haastatteluja. Itse asiassa, jos kiinnostaa, niin tässä muutamia juttuja:

Olin Yle Puheella juttelemassa Pörssipäivässä (yksi suosikki podcasteistani, suosittelen kuuntelemaan!) toimittaja Mikko Jylhän ja talousvalmentaja Nina Nordlundin kanssa säästämisestä ja sijoittamisesta. Jälkikäteen minua taas hävetti, että pitikö sitä alkaa horisemaan näin arvovaltaisessa ohjelmassa kännisijoittamisesta, mutta no, en voi itselleni mitään, etenkään silloin, kun vähän jännittää.

Kerroin Vasabladetille, mitä mieltä olen siitä, että jengi ylivelkaantuu (ja kenen vika se on).

Me Naiset tekivät kirjasta jutun, jossa kutsuivat sitä talousraamatuksi. Olen tästä ikuisesti ylpeä! (Lisäksi lehti poimi Antti Holman hauskan sitaatin kirjasta, ah, minä niin pidän Antti Holmasta, mutta kuka ei pitäisi?)

Taloussanomat teki kirjasta myös jutun, joka ilmeisesti on herättänyt ihmisissä suurta ärsyyntymistä. Mielestäni tuo juttu on ihan ok, mutta jos sitä päättää lukea kuin piru raamattua, niin sitten vaikuttaa siltä, että olen täysi taukki, joka kuvittelee, että ihan oikeasti keittämällä kahvin kotona kymppitonni säästyy automaattisesti. Juttu siis yksinkertaistaa kirjan sanomaa, mutta niin lehtijutut usein tekevät. Jos 320-sivuisen kirjan pystyisi selittmään täydellisesti yhdessä lehtijutussa, niin kirjaa ei ehkä olisi kannattanut kirjoittaa.

Ensi viikolla pääsen antamaan lisää haastatteluja. Olen todella otettu siitä, miten monia medioita kiinnostaa tämä aihealue, eli rahasta ääneen ja avoimesti puhuminen sekä sen käyttämisen opettelu. Ensi viikosta tulee kiva!

maanantaina:

Annan haastattelun yhdellä kertaa yhdeksään eri sanomalehteen aina Keski-Suomalaisesta Savon Sanomiin ja Etlarista Karjalaiseen. Pitää yrittää vähän skarpata haastattelua antaessa, sillä nyt lähdetään valtaamaan maakuntien sydämiä! (Ei saa siis kuulostaa ylimieliseltä helsinkiläiskantturalta, vaan pitää yrittää esimerkiksi painottaa omaa turkulaisuutta.)

Maanantaina käyn myös taas Noin Viikon Studio -aloituspalaverissa ja on pari muutakin ihan oikeaa työtapaamista. (Elämästäni ei kuitenkaan ole tullut vain parrasvaloissa paistattelua.) Pitää kirjoittaa myös seuraava Kirkko ja kaupunki -kolumni. En aio puhua siinä rahasta yhtään. Hehe. 

Illalla menen juhlimaan ystäväni Laura Kangasluoman läksiäisiä. Laura siirtyy Trendi-lehdestä Optioon. Siinä on yksi parhaista editoreista, joita on koskaan tullut uralla vastaan, ja toivon kovasti, että pääsisin tekemään lisää töitä Lauran kanssa. (Hehe, en vähiten sen takia, että fiilistelen Optiota lehtenä suuresti.)

tiistaina:

Menen kymmenestä yhteentoista Yle Puheeseen Sari Valton ohjelmaan juttelemaan (sijoittajaidolini) Merja Mähkän kanssa rahahommista. Meitä yhdistää Merjan kanssa asenne kuluttamiseen, ja veikkaan, että keskustelusta tulee kiinnostava.

Iltapäivällä annan myös Apu-lehteen haastattelun, jee! (Olen aiemmin ollut töissä siellä, on hauskaa päästä nyt haastateltavaksi.)

Ja sitten muskariin!

keskiviikkona:

NVS-hommia sekä Tabulalandin hallituksen kokous. (Se oli nettitaidekauppa, jonka osakkaaksi ja hallitukseen pääsin muutama vuosi sitten. Harmi kyllä viime vuonna lopetimme toiminnan, ja nyt pitää vielä vähän siivoilla hommia. Parasta kuitenkin on se, että tutustuin siellä mm. Aiju Salmiseen, supersiistiin graafikkoon ja kuvittajaan, jolta on muuten tullut tytöille suunnattu Bändin käsikirja. Vink vink, siinä hyvää joululahjamatskua.)

Illalla menen OPn Sijoittajakoulun Nollapäästöpäivän tapahtumaan puhumaan vastuullisesta sijoittamisesta.

torstaina:

Menen Ylelle suunnittelemaan podcastia, jota alan ihan pian tehdä. Iltapäivällä on myös Noin Viikon Studion kuvaukset.

Iltaa odotan, sillä silloin menen Aalto Women In Business -verkoston takkailtaan juttelemaan sijoittamisen aloittamisesta. Veikkaan, että tästä tulee tosi kivaa, sijoittamisesta jutteleminen on yllättävän hauskaa silloin, kun ihmisiä kiinnostaa.

torstaina:

Aamulla käyn viestintätoimisto Manifestolla pitämässä esityksen vaikuttajamarkkinoinnista (jännittävää!) ja loppupäivän aion lööbailla. On vielä auki, mennäänkö tänä viikonloppuna Turkuun vaiko Tampereelle, mutta jonkinlainen perheretki on suunnitelmissa.

viikonloppu:

Suunnittelematonta lööbausta, Alpun kanssa hengailua (sillä tällä viikolla tulee nähtyä aika vähän). 

 

Kuvat: Alppu ja Frida rilluttelivat toissaperjantaina mielivaltaisesti Amos Rexin katolla. Kauhistuttavaa ja toisaalta ihailtavaa, millainen rohkeus noilla pienillä ukkeleilla on. 

 

Lue myös:

Kirja lähtee maailmalle, jännittää!

Ihanat kirjanjulkkarit!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Voi että! Minua jännitti jostain syystä keskiviikkoillan kirjani julkkarit aivan älyttömästi. Sinällään tähän ei ollut mitään syytä, sillä paikalle oli tulossa vain mahtavia tyyppejä, mutta ehkäpä juuri tämän takia. On niin hassua, että on päkertänyt yksikseen (tai no kustannuspäällikön, kustannustoimittajan ja graafikon kanssa) kirjaa vuoden verran, ja yhtäkkiä se on kaikkien nähtävillä ja luettavissa. 

Ilta meni kuitenkin lopulta ihan mielettömän kivasti, ja olen varma, että muistan sen koko loppu elämäni. 

Pyysin siskoani Sofiaa, joka on ollut muun muassa YleX:llä juontajana ja toimittajana (tällä hetkellä tuottajana) haastattelemaan minua kirjan teemoista. Viime aikoina, kun olen käynyt kirjanjulkkareissa, nämä kirjahaastattelut ovat yleistyneet, ja mielestäni se onkin oivallinen tapa esitellä kirjaa ihmisille.

Sofia oli lopulta henkinen tukeni koko päivän: Ennen juhlia menin Sofian luo, ja hän meikkasi ja laittoi hiukseni. (Sofia on käynyt ze Beauty College of Internetzin eli opetellut YouTuben avulla tekemään upeita meikkejä. Muun muassa tämä on asia, josta ihailen häntä: yhtenä päivänä haluat oppia meikkaamaan, toisena päivänä opettelet sen tutoriaalien avulla!)

Lisäksi Sofia pönkitti koko illan mun epävarmaa sialuani ja kertoi, miten uskomattoman fiksu olen ja miten hyvä kirja on. (Vaikka yleensä olen ihan itsevarma tyyppi, niin nyt iski sellainen tarve kääriytyä johonkin pimeässä komerossa olevaan paksuun mattoon ja jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi.)

Sofia loi myös juhlien soittolistan (rahabiisejä löytyy aika paljon!), juonsi tilaisuuden, piti huolta että söin ja kantoi lopulta kukkaset ja lahjat taksiin. Toisin sanoen, hän teki kaiken puolestani. 

Haastattelu meni mielestäni super rennosti, Alppu kävi välillä lavalla sekoilemassa pippis päässä, ja Sofia kysyi tosi hyviä kysymyksiä ja teki hyviä havaintoja, kuten: "Tämä kirja olisi voinut olla nimeltänsä myös: Kaikki rahasta. Etuoikeutetun naisen tarina. (Koska hoen joka käänteessä, miten etuoikeutettua se ja tuo ja tämä asia eämässä on.)

 Laitoin haastattelun ig liveen, mutten saanut sitä tallennettua mihinkään. Ehkä livejä ei pysty tallentamaan?

Ja voi että! Paikalla oli miltei sata ihmistä, kenestä pidän VALTAVAN paljon. Oli vain niiiiin ETUOIKEUTETTU tunne, kun ystävät eri elämänvaiheista olivat tulleet paikalle onnittelemaan ja juhlimaan kanssani. Olen juhlista saakka tuntenut aivan valtavaa kiitollisuutta siitä, miten mielettömän upeita ihmisiä omassa elämässä on. Olen myös yrittänyt tukahduttaa sellaista pientä ääntä sisältäni, joka kuiskii: "Julia, et ole ansainnut näin hienoja ihmisiä ympärillesi." Sille äänelle on vain pakko sanoa, että shut the fuckery! (Viimeksi minulla on ollut tämä sama tunne häiden jälkeen, ihmetys siitä, miten ihmiset vain voivatkin olla niin ihania!!)

Vinkiksi muuten ihmisille, jotka suunnittelevat kirjajulkkareita: Tenho oli aivan sairaan hyvä mesta tilaisuutta varten. Henkilökunta oli mielettömän mukavaa ja pätevää, kaikki sujui hirveän vaivattomasti ja tila oli tosi kiva. 

Olin varannut muutamia kymmeniä kirjoja myytäväksi julkkareihin, mutta olisi todellakin kannattanut ottaa enemmän, sillä kaikki myytiin saman tein. Vasta julkkareiden lopussa tajusin, että kirjoitin melkein kaikkien omistuskirjoitukseen väärän päivämäärän, 18.9., kun se on isosiskoni synttäripäivä, ja oli jäänyt jotenkin pyörimään päähän. Oikea päivämäärä oli 19.9. "Sitten historiantutkijat varmasti ihmettelevät syvästi, että MISTÄ ON OLLUT KYSE", kaverini sanoi. Ai ai ai.

Nyt olen kotona ihaillut suoranaista kukkamerta ja muita upeita lahjoja, joita ihmiset toivat (mikä oli tietenkin täysin kohtuutonta! Ihmiset!). Edes puolet kukkasista eivät mahtuneet yllä olevaan kuvaan, niitä tuli niin paljon. Oli mahtavaa, että Gummeruksen tyypit toivat minulle Monopoli-pelin sekä "hilloa" eli rahee. Liikutuin valtavasti Susanna Messon ja Eeva Herrainsillan kauniista sanoista.

Nyt pitää jotenkin päästä tästä liikutuksesta yli! En voi muuta sanoa, kuin että kiitos kiitos kiitos kiitos!!!!!

 

Lue myös:

Näin syntyi kirja: Kaikki rahasta

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Ai että! Taas tarjotaan minulle ja sanomalleni julkisuuden makeaa maljaa. Pääsin nimittäin Ylen Aamutelevisioon puhumaan jälleen kerran lempiaiheestani: säästämisestä.

Toimittaja Antti Sahlrstöm haastatteli minua ja Takuusäätiön Minna Mattilaa. Yle uutisoi vastikää, miten 38 prosenttia suomalaisista ei säästä ollenkaan, ja me pääsimme kommentoimaan aihetta.

Itse päätin tarjota Suomen kansalle käytännönläheisiä ja helposti toimeenpantavia säästövinkkejä, joilla KUKA TAHANSA, jopa tuolla pihalla nyt siemeniä nokkiva varis kykenee KOSKA TAHANSA säästämään kymppitonnin. Kannattaa ottaa nämä vinkit käyttöön heti, niin kymppitonni on taskussanne välittömästi.

Avasin pelin klassisella säästövinkillä: "Kannattaa jättää parina päivänä latte ostamatta, niin eiköhän kymppitonni ole taskussa jo viikon loppuun mennessä."

Sitten jatkoin spesifimpään: "Jos haluat jotain tavaraa, kuten urheiluvälineitä tai sohvan, niin kannattaa kysyä, josko yritys haluaisi tehdä sinun kanssasi näkyvyyttä vastaan yhteistyön. Ei haittaa, vaikka sinulla olisi instassa vain kolme seuraajaa, tai oikeastaan ei instaa ollenkaan, mutta joku stalkkeri nyt selvästi näyttää vaanivan iltaisin ikkunan takana, eli seuraaja kuin seuraaja. Hän kyllä näkee sieltä puskan takaa lymyillen ihanat uudet urheiluvaatteesi ja influensoituu niistä välittömästi ja käy ostamassa itselleen ja koko suvulleen kyseisen urheiluhousumallin."

Sitten kerroin vähän elämäntyyliasioita: "Kannattaa tehdä kerralla 217 litraa hernekeittoa ja laittaa se pakkaseen. Jos sinulla ei ole pakastinta, kuten monilla pienituloisilla opiskelijoilla ei ole, niin voit säilyttää parinsadan litran pönikkää kellarikomerossa. Parhaimmillaan hernari alkaa siellä käydä, ja lopulta sinulla on parisataa litraa hernekeittokiljua, jota voit tarjota ystävillesi juhlissa tai myydä Piritorin ässän edessä ja ansaita näin pitkän pennin." 

Antti: "Kuulostaa... ihanalta."

Kehuista innostuneena päätin ottaa vielä yhden ässän hihasta: "Kannattaa käydä myös lataamassa puhelin ja muut sähkölaitteet lentokentällä. Siellä on katsokaas niitä sähköpistokkeita, joihin voi ilmatteeks laittaa puhelimensa lataamaan. Voi olla, että päästäksesi sille sähköpistokepuolelle joudut ostamaan lennot johonkin, mutta se on pieni hinta siitä, että saat puhelimen, kameran ja iPadisi ladattua ihan sataan prosenttiin saakka!"

 

"Näin on näreet!"

Tässä olivat vain parhaimmat palat. Jos haluatte kuulla loput, niin katsokaa Yle Areenasta itse haastattelu, siinä on kymmenen minuuttia puhdasta kultaa.

Ja jos haluatte lukea lisää rahahorinoitani, niin lukekaa uusi kirjani Kaikki rahasta - näin säästin kymppitonnin vuodessa.

Jeee!

 

Tuleeko mieleen muita säästövinkkejä, joilla voin valistaa kansaa seuraavassa tv-haastattelussa?

 

Lue myös:

Kerroin Puoli seiskassa mielipiteeni suomalaisista sijoittajista

Kerroin Maikkarin uutisissa, miten kuka tahansa voi saada sadan tonnin sijoitussalkun

 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Olen kesän aikana nauranut monesti (hyväntuulisesti, en pilkallisesti!) blogien "tältä kotini oikeasti näyttää" -postauksille. On ollut ihana fiilistellä kauniita koteja, joissa epäjärjestys tarkoittaa sitä, että ikkunalaudalla on myslikulho. 

Ja heti perään sanon kaihoten, että vielä kolme vuotta sitten minunkin koti oli ihan oikeasti sellainen koti. Olen aina ollut hyvin neuroottinen siisteyden suhteen, ja kaverit ovat voineet paukata meille koska vain, koska meillä on aina ollut siistiä. 

Kunnes.

Lapsi. Vielä vauvavuotena oli helppo pitää hommat siistinä, sillä vietin aikaa niin paljon kotona, että sitä ohimennen siivoskeli menemään. Lisäksi vauva ei hirveästi vielä liikkunut, joten se ei saanut muuta tuhoa aikaiseksi kuin heittää puurot lattialle. Toista on 2,5-vuotiaan kanssa. 

Olemme Tikin kanssa kehitelleet kaikenlaisia nerokkaita kikkoja, joilla kotia saisi inhimillisemmän näköiseksi, kuten kymmenen minuutin siivoussäännön.

Tämä ei ikävä kyllä ole vielä täysin ratkaissut kotona paikoittain vallitsevaa kaaosta. Siisteysneurootikoille, jotka mietitte, että voiko ihminen hankkia lasta ollenkaan, jos inhoaa sotkua, niin sanon, että sotkuun tottuu. (Tai sitten vain siivoaa ja siivoaa.) Sotku ei häiritse minua enää niin paljon, kunhan aina välillä on siistiä.

Olemme ratkaisseet asian siten, että palkkasimme siivoojan, joka käy joka toinen viikko. Se on hintavaa, mutta öhö öhö, avioero on vielä kalliimpaa.

Lisäksi haluan, että ystävät voivat edelleen tulla meille käymään koska vain, ei pelkästään silloin, kun siivooja on käynyt. Niinpä olen kehitellyt uuden sisustusfilosofian: Keskiarvoteorian.

Se tarkoittaa sitä, että välillä on todella skeidasta, välillä taas tip top siistiä. Ja sitten toivotaan, että ystävät käyvät kylässä niin usein, että näkevät asunnon molemmissa kunnoissa (tai siis ainakin siistinä). Sitten niille ei tule sellaista oloa, että elän saastassa aina

 

Lue myös:

Kymmenen minuutin siivoussääntö

Rätti pitää leikata puoliksi

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Pages