Miten selvisitte erosta taloudellisesti?

Kirjoitin pari vuotta sitten postauksen, jossa pohdiskelin, selviäisinkö avioerosta taloudellisesti. Kysymys ”selviämisestä” on sinänsä typerä, koska kyllä sitä nyt vain aina selviää. Sillä mitä vaihtoehtoja elämässä oikein on muuta kuin selvitä?

No okei, yksi vaihtoehto on tietenkin se, että jättää eroamatta, koska eroaminen tekisi elämästä taloudellisesti niin kurjaa. Oma kokemukseni avioerolapsena on se, että pidemmän päälle avioero on parempi kuin yhdessä pysyminen, vaikka perheen talous menisi siitä kuralle.

Siis silloin, kun tuntuu siltä, että suhdetta ei yksinkertaisesti saa enää toimimaan ja kodin ilmapiiri on jatkuvasti kireä. Sain nimittäin ihan hyvää palautetta instassa, että joskus voi myös olla ok pysyä tovi vielä yhdessä lasten takia, mikäli kodin ilmapiiri on rento ja ystävällinen, vaikka romanttinen rakkaus olisikin vanhempien väliltä kuihtunut pois.

Nämä on tosi kiinnostava näkökulma, jota en ole edes ajatellut aiemmin, koska olen itse niin temperamenttinen ihminen. Tuntuu, että jos haaveilisin erosta, en pystyisi elelemään sellaista neutraalia perhe-elämää kovinkaan pitkään. Mutta ei näistä kyllä voi oikeasti etukäteen tietää.

Tämän päivän MKR-jaksossa Milla Palkoaho eli Periaatteen nainen tuli  juttelemaan erosta ja rahasta. Millan ero oli taloudellinen katastrofi. Hän oli muuttanut Espanjaan puolisonsa ja lastensa kanssa, ja siellä he tajusivat, että ei homma enää vain toimi. He joutuivat asumaan neljä kuukautta yhdessä eronkin jälkeen, sillä rahaa erilleen muuttamiseen ei yksinkertaisesti ollut. Lopulta Milla lensi lasten kanssa Suomeen ja muutti vuokrakaksioon, jossa ei ollut huonekaluja – sillä ne tulivat vasta perässä postilla. ”Meillä ei ollut tarpeeksi haarukoita, joten jouduimme vuorottelemaan syömisen kanssa”, Milla kertoo. Monet pakolliset ja heti tarvittavat kodin tavarat hän joutui ostamaan osamaksulla, ja maksaa yhä erosta koituvaa taloudellista iskua.

Mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin selvitä. Ja onneksi Suomessa hyvinvointivaltio tukee ihmisiä hädän keskellä monin eri tavoin. Vaikka sosiaaliturvaan liittyy kaikenlaista korjattavaa, niin hyvinvointivaltio ottaa kyllä vastaan pahassa paikassa. Kuunnelkaa jakso tästä, se on inhimillinen kertomus erosta ja rahasta, sekä pieni annos ihan perus juridiikkaa, joka omaisuuden jakoon liittyy.

Sellaista mietin, että kun kaksi vuotta sitten kirjoitin tuon postauksen, niin siihen moni kommentoi, että oli juuri eroamassa ja talous mietitytti. Nyt minua kiinnostaisi tietää, mitä näille kommentoijille nykyään kuuluu. Jos tämän postauksen sattuu lukemaan joku, joka tuolloin oli eroamassa, niin kertokaa!

Ja ylipäänsä kiinnostaa kuunnella, että mitkä rahaan liittyvät asiat erossa huolestuttivat tai yllättivät. Milloin talouden sai tasapainoon vai saiko? Joutuiko erossa luopumaan? Joku nimittäin kommentoi, että eroamalla talous saattaisi omalla kohdalla jopa parantua, sekin on ihan mahdollista.

Ylipäänsä koko tämä teema, että miten taloudellisesta katastrofista (oli se sitten ero, kuolema, konkurssi, velkakierre, mikä vain) selviää on tosi kiinnostava ja usein myös toivoa antava, sillä usein ihmiset nimenomaan selviävät. Mistä löytää apua tai voimavaroja? Missä tilanteessa oli ensimmäisen kerran sellainen olo, että kyllä tämä tästä lähtee?

On toki totta, että kaikki eivät sillä lailla henkisesti selviä, eivätkä kaikki tarinat ole selviytymistarinoita. Myös tällaisilla kokemuksilla pitää olla tilaa.

Olen aikuisiällä jutellut monesti äitini kanssa niistä ajoista, kun vanhempani erosivat. Meitä oli neljä lasta ja äiti oli tuolloin opiskelija (hän opiskeli itselleen uuden tutkinnon tuossa vaiheessa). Isä kävi töissä.

Vanhempani loivat sellaisen systeemin, että me lapset jäimme asumaan Kakskertaan omakotitaloon, ja he asuivat vuoroviikon siellä ja vuoroviikoin kaupungissa. En usko, että heillä olisi ollut rahaa ylläpitää kahta asuntoa, johon mahtuu neljä lasta. Tuo vaatii kyllä ihmiseltä aika paljon, että täytyy edelleen asua entisen puolison kanssa käytännössä samassa kodissa, mutta meille lapsille ratkaisu oli kiva, koska meidän ei tarvinnut muuttaa minnekään. Tosin en usko, että kodin vaihtaminenkaan nyt olisi mitenkään erityisen ikävää. Lapset ovat aika mukautuvaisia, ja kaikesta yleensä löytää hyviä puolia.

Ja sitten kaikille eroa miettiville, kirjoitin Yle Oppimisen sivulle jutun, jossa kyselin sekä eronneilta että eroihin erikoistuneelta asianajajalta, mitä erossa kannattaa ottaa talouden kannalta huomioon. Saapi lukea!

Ja insta live aiheesta tänään kello 21! Toivon mukaan saan Millan messiin sinne. (Millaa kannattaa muuten seurata instassa, hän on niiiin hauska tyyppi!)

Kommentit (5)
  1. Nimettömänä
    24.9.2020, 21:10

    Taloudellinen puoli oli helpoin erossa. Olin tottunut hoitamaan avioliitonkin aikana raha-asiat ja selviytymään yksin jo silloin. Eron jälkeen rahaa jäi enemmän koska tiesin miten paljon rahaa on ja mihin se käytetään. Ja elatusmaksutkin jäivät saamatta. Silti pärjään hienosti. Pienituloisena, mutta onnellisena.

  2. - anonyymi -
    25.9.2020, 07:57

    Näin eläkeputkessa ja yksin asuvana pärjään mielestäni hyvin. Sanonta ”ei ne suuret tulot vaan pienet menot” pitää kohdallani paikkansa. En introverttina ihmisenä kaipaa mitään isoja elämyksiä ja kissani kanssa meillä on varsin mukavaa.

    Toki sekin helpottaa elämää, kun 13 vuotta sitten sain ostettua oman asunnon isäni perinnöllä, mutta ymmärrän, että ihmisillä on vaikeaa. On kyllä ollut aika kummallinen vuosi tähän saakka. Saa nähdä, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

    Toivon perheellesi ja kaikille muillekin hyvää syksyä ja toivoa paremmasta. Ehkä onkin hyvä, että ei tiedä, mitä tuleman pitää. Elämä kuitenkin jatkuu ja toivon mukaan päästään tästä paskakoronasta – joskus.
    t: Mummeli

    1. - anonyymi -
      25.9.2020, 08:18

      Vastaan itselleni: Kyse olikin erosta selviämisestä. Joo.. olen liian hätäinen.
      Mutta siis: Erosin 90-luvulla enkä työttömänä meinnannut uskaltaa sitä irtiottoa tehdä. Tein kuitenkin enkä häpeä kieltää, että sosiaalitoimi auttoi silloin esim. takuuvuokran suhteen. Siitä sitten lopulta pääsin jaloilleni ja sain työpaikankin. Eniten pelotti, kuinka lapset asian ottaa. Poika (silloin mopoiässä) oireilikin ja hänen kanssaan olin ns. k*usessa jonkin aikaa. Tuli siitä kuitenkin kunnon ihminen, ahkera työntekijä ja hyvä perheenisä.

      Tiukkaahan se elämä silloin oli, mutta siitä kiitos, että lasten isä kuitenkin auttoi pahimmissa paikoissa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *