2000 nettotulojen elintaso riittää mainiosti

Juliaihminen

Ihastuin kirjamessuilla Aino-Maija Leinoseen ja hänen meininkiinsä. Esiinnyimme samassa rahapaneelissa, Leinonen on kirjoittanut yhdessä Saara Henrikssonin kanssa Railakas rahakirja -nimisen rahaopuksen (Into Kustannus 2018). Molemmat ovat kovia feministimuijia, jotka ottavat ajattelussaan myös luokan huomioon. Leinonen tykitti eeppisiä one-linereitä:

"Jos sinulla on vanha ja kulunut sohva, se ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että sinulla on vanha ja kulunut sohva." (Tämä on niin asian ytimessä. Me yhdistämme niin paljon konnotaatioita tavaroihin, ikään kuin hieno sohva tarkoittaisi, että ihminen itse olisi jotenkin erityisen hieno. Ei sohvan tarvitse kertoa ihmisestä mitään, mutta silti meidän päähämme on iskostettu ajatus siitä, että sen pitäisi kertoa.)

"Tulee mieleen kaksi säästövinkkiä. Joko ala fiilistellä tyyliä, johon kuuluu risat farkut ja nuhjuiset vaatteet. Tai sitten hanki aivan törkeän kallis maku, niin kallis, ettei sinulla ole koskaan varaa ostaa mitään." (Itse noudatan vähän molempia. En voi ostaa keittiön tuoleja, koska haluaisin niin törkeän kalliit, etten ole ihan varma, onko niin kalliita järkevä ostaa. Toisaalta farkkuni ovat niin risat, että marraskuussa alkaa tuulen tuiverrus tuntua haaroväleissä ikävästi.)

Hesari teki Leinosesta äsken myös hyvän henkkarin, jutusta voi lukea lisää oivalluksia.

Yksi juttu, mihin erityisesti samastuin Leinosen pointeissa oli puhe laiskuudesta. Hänen mielestään laiskuus on hyvä asia, joka tuottaa usein hyvää ympärilleen. Äärimmilleen viety esimerkki Leinosen elämästä (ja tässä oli ehkä vähän sellaista mustaa huumoria mukana): Kun Leinonen erosi puolisostaan ja lastensa isästä, molemmat olivat niin laiskoja, ettei kumpikaan jaksanut muuttaa muualle. Nyt Leinonen asuu entisen puolisonsa ja tämän nykyisen puolison kanssa kolmen aikuisen ja lasten taloudessa. Kuulemma rahaa on käytettävissä paljon paremmin kuin jos asuisi yksin lasten kanssa. Voin kuvitella.

Minä olen itse miettinyt kanssa usein sitä, miten laiskuus on hyvin monessa asiassa erinomainen asia. Siis semmonen oikein perimmäinen laiskuus. Kun yhdistää hyvää organisointikykyä ja laiskuutta, sitä voi kutsua älykkääksi optimoinniksi. Minulle tämä näkyy siten, että yritän optiomoida elämääni mahdollisimman paljon lööbausaikaa. Laiskottelu on itseisarvo ja tekeminen on yleensä välinearvoista: ahkerointi on keino päästä viettämään mahdollisimman nopeasti lokoisaa aikaa.

Uskon, että suurin osa ihmisistä haluaisi pohjimmiltaan mieluummin laiskotella kuin tehdä töitä. Yrittäjänä tässä on semmonen selkeä vaihtokauppa, että tehdyn työn määrä on suoraan verrainnollinen siihen, paljonko saan rahaa. Olen aika nopeasti ymmärtänyt, että mitä enemmän kulutan, sitä enemmän täytyy tehdä töitä, jotta saan tarpeeksi rahaa kulutukseeni. Koska haluan preferoida elämässäni vapaa-aikaa, eli tehdä neljän päivän työviikkoa, kuluttamista pitää rajoittaa, jottei tarvitse tehdä niin paljon töitä, eli viiden päivän työviikkoa. Kirjaimellisesti vaihdan aikaa rahaksi tai rahaa ajaksi.

Olen pohdiskellut, mikä on minulle sitten tarpeeksi hyvä elintaso. Tällä hetkellä olen kahlinnut itseni muutamiin juttuihin, joihin menee jonkun verran rahaa: Haluan, että kaupasta on aina varaa ostaa hedelmiä ja vihanneksia, ja ne on vähän kalliimpia kuin säilykkeet. Lisäksi olen tullut siihen tulokseen, että vasta viimeisessä hädässä luovun kotisiivoojasta, oman kodin imuroiminen ja vessan peseminen ovat niin karmaisevia asioita (jostain sairaasta syystä minusta oli ihan mukavaa yliopistoaikoina siivota muiden ihmisten koteja). Lisäksi haluan säästää koko ajan vähäsen, 200 euroa tai enemmän rahastoihin ja osakkeisiin kuukaudessa.

Sen sijaan meidän ei tarvitse tehdä juuri tällä hetkellä isoja ja kalliita matkoja. Haaveilen vähän siitä, että lähtisin joskus Alpun kanssa Japaniin, tyyliin sitten kun se on seitsemän tai jotain, mutta sitten kun se on edessä, voin tehdä hetken vähän isommalla vaihteella töitä. Ja kyllä me nyt sitäkin ennen varmasti lähdetään johonkin reissuihin.

Tällaisen elintason ylläpitäminen vaatii sen, että saan nettona noin 2000 euroa kuussa, jotta voin maksaa puolet perheen kuluista. (Oikeasti pienempikin summa riittäisi, kuten olen taannoin laskenut.) Yrittäjänä tämä tarkoittaa noin 4000 euron bruttotuloa, jotta summasta voi maksaa veron, tarpeeksi ison YEL:n, työhuonevuokran ja muita kuluja. Nyt kun olen ollut vuoden yrittäjänä, huomaan että tämän summan pystyn tienaamaan ihan sellaisella mukavalla työnteolla, neljällä päivällä viikossa. "Yritä myydä tonnin edestä juttuja viikossa", kuten muutama kokenut friikku minua vuosi sitten neuvoi.

Nyt syksyllä töitä on tullut vähän enemmän kuin on tarkoitus, mikä tarkoittaa isompia tuloja mutta myös enemmän töitä ja huomaan, että tämä ei ole ihan optimaalista. Olen liian vapaa-aikaorientoitunut tällaiseen työmäärään. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, mistä hommista karsisi, kun kaikki nykyiset jutut ovat niin kivoja.

Hehe, onneksi joskus asiakkaat tekevät karsinnan mun puolestani: sain juuri tiedon, ettei Imagen lifestyle-palstaani jatketa ensi vuonna. Se on sääli, kun palstaa oli niin kiva tehdä. Mutta eipä tarvinnut itse tehdä valintaa! (Toki tämä aiheutti hetkellisen apua mitä jos kaikki työt yhtäkkiä nyt loppuvat -paniikin, mutta se on sitä yrittäjän arkea, joten tunteeseen täytyy tottua.)

Laiskuus on kuitenkin erinomainen voimavara ihmiselle. Välillä pitää palauttaa mieleensä omat prioriteettinsä (eli laiskottelun tärkeyden), jotta osaa tehdä oikeita valintoja silloin, kun esimerkiksi liiallinen kunnianhimo yrittää vaientaa laiskuuden kaipuun ihmisen sielussa.

Ai niin, laiskuuteen kuuluu myös asioiden lykkääminen. Hesarin jutussa Leinonen kertoo, miten hän oli kulkenut kolme vuotta rikkinäisessä talvitakissa, koska ei ollut vain jaksanut käydä ostamassa uutta. Mä niin fiilaan tätä. Monia asioita ei kannata lykätä (kuten hammaslääkäriin menemistä tai jälkiehkäisypillerin ottamista), mutta sitten on lukuisia asioita, joiden lykkääminen on aivan fiksua, suorastaan aliarvostettua.

No niin, nyt aion kuunnella vähän Muistojen bulevardia ja makoilla Tikin kanssa sängyllä. Alppu nukkuu päikkäreitä ja minä aion lööbata!

 

Milloin laiskuudesta on ollut teille etua?

 

Lue myös:

Olet se, kenen kanssa vietät aikaa

Menoni ovat 1600 euroa kuussa

Lopetin kohteilaisuusshoppailun

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

 

Kommentit

Anneli_ (Ei varmistettu)

Minua Aino-Maijan haastattelu ja tämä yleistyvä keskiluokan lyöminen ärsyttivät suunnattomasti. Tämä on niin tympeää. Viittaamassasi artikkelissa Leinonen koki herätyksen koska hänen siivoamansa keskiluokkaiset kodit olivat niin samankaltaisia keskenään. Jos kulunut sohva kertoo ihmisestä vain sen että hänellä on kulunut sohva, miten ihmeessä Artekin lamppu kertoo ihmisestä sen, että hän on aivoton suorittaja joka elää elämäänsä muiden asettamia ihanteita tavoitellen? Eikö sen pitäisi kertoa vain että hänellä on Artekin lamppu?

Minä haluaisin tuoda esille toisen näkökulman. Keskiluokkaisuus on nimensä mukaisesti sitä, mikä on tavallista keskimääräisesti ansaitsevissa perheissä. Omassa kuplassani keskiluokkaisia työssäkäyviä ihmisiä leimaa kuitenkin enemminkin tietynlainen arkisen helppouden tavoittelu.
Jos kymmenen vuotta sitten tilasit suunnittelijalta uuden keittiön uudehkoon kotiin, sait korkeakiiltoista valkoista niinkuin kymmentuhatta muutakin suomalaisperhettä. Entä sitten? Olisi aivan liian työlästä ja epäkiinnostavaa lähteä tietoisesti erottumaan tästä parjatusta keskiluokkaisuudesta, koska sille ei ole mitään tarvetta.

Ja jos vähän piikikkäästi sanon, niin aika samalta ne ikealla ja viisitoista vuotta vanhoilla nojatuoleilla sisustetut muovimattovuokrakämpätkin näyttävät päällisin puolin. Arviot perheiden ja ihmisten onnellisuudesta kannattanee kuitenkin tehdä aivan muilla perusteilla.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hei joo, fiilaan myös tätä. Mä luin tuon jutun vähän toimittajasilmälasit päässä niin, että Leinosta ei ehkä niin kamalasti kiinnosta se, miltä muiden kodit näyttää, mutta jutun kirjoittaja oli halunnut nostaa sen otsikkoon, ingressiin jne. sen takia, että muiden disauttelu kuulostaa aina kovin raflaavalta. Tästä syystä en jotenkaan edes huomionut tuota koko pointtia (vaikka se olikin siinä kissan kokoisin kirjaimin).

En itsekään jaksa millään tavalla paheksua niitä Artekin kamoja (se olisi kaiken lisäksi aikamoista jeesustelua, sillä meidän ruokapöytä ja makuuhuoneen lamppu on nimenomaan Artekin), koska musta ne ovat sellaisia kivoja kauniita käyttöesineitä. Ehkä siinä mennään metsään, että kuvitellaan sen olevan jotain erityisyyden tavoittelua. Ei se ole. Se on ihan vain sellaista tehdään kodista kivan näköistä helpolla.

Eli tässä olet oikeassa: muiden tuomitseminen sisustuksen mukaan on hedelmätöntä ja melko ankeaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Taas yllätyin, miten herkkänahkaisesti osa ihmisistä loukkaantuu, esim. juuri jos kokee keskiluokkaisuutta pilkattavan. Hesarin sivuilla kommenteissa oli niin kovin sydämistyneitä kommentteja. En voi sille mitään, mutta sehän tuntuu alleviivaavan juuri sitä, miten hassun tärkeää kunnollisuusajattelu on osalle näistä keskiluokkaisiksi itsensä mieltäville.

Tai siis, mua lähinnä nauratti kommentit Artekin lampuista, koska TUNNISTIN lamppuhaaveiden sisältämän mielikuva ja itsekin ostan Mehiläispesän kattooni heti sopivan tilaisuuden koittaessa. Ja silti oli kiinnostavaa pysähtyä miettimään sitä, että se että omistaa kolhuisen sohvan kertoo vaan siitä, että omistaa kolhuisen sohvan.

Anneli_ (Ei varmistettu)

Jos viittasit minun ensimmäiseen kommenttiini, niin enhän toki ole mitenkään herkkänahkaisesti loukkaantunut. Olen aivan sinut vaalean sieluttoman sisustukseni ja valaisinvalintojeni kanssa. Kommenttini ja ärtymykseni heräsi vain tämän analyysin älyllisestä laiskuudesta (mikä kyllä toki saattoi olla osaltaan toimittajan luomaa mielikuvaa), ei siitä että joku kritisoi keskiluokan elämäntyyliä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Yeah, right...

Vierailija (Ei varmistettu)

Viittasin ensisijaisesti Hesarin sivuilla jutun kirvoittamiin kommentteihin. Mutta mutta, tämä kohta: "tämä yleistyvä keskiluokan lyöminen ärsyttivät suunnattomasti" - sitä en ihan ymmärtänyt. Keskiluokan puolesta piti kyt suivaantua miksi? Oliko tässä em. henkkarissa lyömistä ja onko sitä jossain muualla mediassa ollut laajasti lisää? T. Mehiläislamppua rakastava, keskiluokkaan monesta näkökulmasta kuuluva kommentoija

raijairina

Loistava teksti! Vuosi sitten yrittäjäksi alkaneena samaistun täysin! Just tuo oivallus, miten kaikki kuluttaminen on pois vapaa-ajasta, ah!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! Tässä mielessä palkkatyöläisenä minulla ei oikein ollut samanlaista tajua siitä vaihtokaupasta, että työllä käytännössä ostan itselleni palveluita/hyödykkeitä. Tosin sitten kun innostuin tekemään vakityön lisäksi sivuhommia, pystyi alkaa optimoimaan niin, että jos on tulossa vaikka iso matka tai haluaa sen Lokin kattoon (jota meillä ei siis ole), niin täytyy tehdä x määrä tunteja sitä varten. 

Rebeleisson (Ei varmistettu)

Mäkin kuuntelen Muistojen bulevardia! Luulin muuttuneeni mummoksi, mut onks vanha iskelmä sittenkin uusi musta?

Juliaihminen
Juliaihminen

Muistojen bulevardi kohottaa ihmisen elon aivan uusiin sfääreihin! 

Anneli_ (Ei varmistettu)

Mutta tuosta laiskottelusta olen samaa mieltä. Tai en ehkä kutsuisi sitä edes laiskotteluksi, olen vain tekemättä asioita joita ei tarvitse tehdä. Aloitin uudessa, melko haastavassa työssä äitiyslomani jälkeen ja tein jo ennen ensimmäistä työpäivääni linjanvedon että minä en alistu kiire-kiire-stressi-kiire-elämään. Päämotivaattorina tähän on lapseni, en halua hänelle ylipitkiä hoitopäiviä ja stressaavaa ja tiuskivaa äitiä. Työ vie ainakin aloittelijana paljon aikaani ja energiaani, joten periaatepäätöksellä karsin sitten muusta. Huolestuttavinta ja toisaalta ärsyttävintä minusta on työpaikoilla vellova kiireen eetos, kiireestä jauhaminen ja sen päivittely. Se tuntuu olevan monille olennainen osa sosiaalista kanssakäymistä ja omiaan edelleen lietsomaan ahdistuksen tunnetta. Minusta on aivan absurdi vitsi, että ihminen toisaalta luettelee lukuisia harrastuksiaan ja projektejaan ja toisaalta repii hiuksiaan kun aika ei riitä.

Minä en tee töiden lisäksi käytännössä mitään, ja se on ihanaa! Kotitöitä teen, mutta (keskiluokkainen ja vaalea!) kotimme on järjestetty mahdollisimman helppohoitoiseksi ja vähäroinaiseksi. Minulla ei ole yhtäkään luottamustoimea. Minulla ei ole yhtäkään harrastusta joka vaatisi läsnäoloa säännöllisesti. Tykkään take away-ruuasta. Lapsen kanssa yritettiin jonkin aikaa muskaria, mutta aika pian kävi selväksi että hoitopäivän jälkeiset aktiviteetit eivät ole hänenkään juttunsa. Aikataulutan työaikani tehokkaasti, mutta illalla en koske työasioihin kuin poikkeustilanteissa. Nukun riittävästi.

Tämä järjestely on tietysti väliaikainen. Elämänrytmi muuttuu taas lapsen kasvaessa, ja tulee taas aika kun omat harrastukset antavat enemmän kuin ottavat. Nyt vain ei ole minulle sen aika.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kuulostaa vain ja ainoastaan järkevältä! Kiireellä lesoilemimen on pahinta. Ymmärrän, että välillä nyt vain on kiire, ja kyllä sen saa sanoa ja siitä vähän valittaakin, koska usein ainakin itseäni pikku väninä auttaa. Mutt heti kun siihen eksyy semmonen ajatus, että kiireiset ihmiset olisivat jotenkin erityisesti muita parempia ja kiirettä kuuluisi ihannoida, mua alkaa ärsyttää. 

Joskus kiireiset ihmiset haluavat olla myös sankareita ja uhreja samaan aikaan: ihailkaa minun toimeliaisuuttani ja säälikää kun minulla on niin rankkaa. Hahaha, tiedän tämän, koska syyllistyn siihen toisinaan itse.

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

No siis tämä - komppaan ihan täysin! Muutaman vuoden kellon perässä juosseena olen päättänyt, että en enää. Teen töitä tehokkaasti työajan, mutta ymmärrän myös, että minun työni ei tekemällä lopu (olen aineenopettaja) ja viikonloput ja illat pidän vapaata (no niitä joulua ja kevättä edeltäviä arviointipiikkejä lukuun ottamatta). Meillä on kaksi lasta, joista isommalla, seitsemänvuotiaalla, on harrastus kahdesti viikossa, mutta muuten meillä on vapaata, koko perheellä. Käyn lenkillä, kun siltä tuntuu, luen, pojat piirtelevät ja rakentavat Legoilla, pelaamme yhdessä. Meillä on aina ovi auki kavereille ja isompi pojista juoksee monesti naapuriin soittamaan kavereidensa ovikelloja.

Mutta: aika monesti ollaan kyllä ihan omalla porukalla, koska kaikilla muilla on se kuuluisa kiire. Kun yritettiin sopia kaveriporukan kanssa tapaamisaikaa, oli ensimmäinen vapaa helmikuussa (!!!) ja niiltä ovikellonsoittoreissuiltakin tullaan monesti takaisin kotiin tyhjin käsin. Se on jotenkin tosi sääli, sillä itse opin arvostamaan tyhjää kalenteria ja laiskottelua vasta burn outin partaalta...

Evago (Ei varmistettu)

En oikein tiedä mitä ajatella artikkelista tai tavallaan se aiheutti niin paljon ihmetystä mussa! Mulle artikkeli toi mieleen miten huonosti osaamme hoitaa raha-asioitamme, Leinonen ei tajunnut maksaa alveja joten on nyt veloissa - ja kehuu miten tämä asumisjärjestelmä on hyvä. Eikö ne voisi olla eronneita ja asua yhdessä? Vai liittyykö tähän jokin tukiviidakko ongelma? Asuisiko Leinonen tässä systeemissä jos hän ei olisi niin veloissa? Kaikki nämä kysymykset ohitettiin artikkelissa vaan keskityttiin siihen sitten hän moittii toisten sisustus tyyliä siis sitä miten ihmiset hankkii sitä vuosikymmeniä ajatonta sekä kestävää tyyliä eikä sitä hetkellistä, hajoavaa ikeaa. Itselläni ei ole Artekia vaan Lundiaa, kun ostan jotain niin satsaan siihen että se kestäisi vuosikymmeniä, omassa mielessäni vähemmän on enemmän ja liiallinen kuluttuminen ei ole pelkästään pois vapaa-ajasta vaan ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnista. En näe keskiluokkaa mitenkään Pleasantville elokuvana, mutta mielenkiintoista että joku näkee sen niin.

Tua (Ei varmistettu)

Oon niin samaa mieltä tuosta laiskottelun tärkeydestä ihan jo taloudenhallinnankin kannalta. Esimerkiksi, kun makaan sohvalla töllöttämässä telkkaria, en ole ostelemassa mitään turhaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Minäkin teen nelipäiväistä viikkoa, vaikka mulla ei edes ole lapsia. Mies on kokopäivätyössä ja tienaa 2/3 taloutemme nettotuloista, minä sen viimeisen kolmanneksen. Mies on perus toimistotyössä, kun taas oma työaikani on osittain viikonloppua ja iltaa. Nelipäiväisen työviikkoni ansiosta meillä on kuitenkin myös yhteistä aikaa. Olemme pärjänneet aiemmin pari vuotta pelkästään miehen tuloilla ja pikkuisella osa-aikatyön palkallani, joten minun nykyiset tuloni ovat pelkkää ekstraa tähän yhteiseen pottiin. Vapaapäivinäni vietän mieluiten aikaa kotona enkä törsäämässä, joten miksi vaihtaisin yhteisen lööbausaikamme työntekoon :)

FromKaren
Ihana Päivä

Luin artikkelia ja mun mielestä teksti antoi kuvan kroonisesti masentuneesta ihmisestä. Siis tietenkään näin ei varmaan ole, mutta siitä välittyi vahva ”millään ei ole mitään väliä” -ajatus.

En tiedä onko siinä mitään hekumoitavaa, että asuu niin likaisessa kodissa että sukat tarttuvat kiinni. Mut mitä välii? En ymmärrä mitä hienoa on siinä, ettei rahan takia asu omassa kodissa itsenäisesti. Mut mitä välii? (Toisaalta olen tästä blogista nimenomaan käsittänyt, että taloudellinen itsenäisyys on tärkeää, jotta ei joudu jäämään johonkin.) En myöskään ymmärrä mitä hienoa on siinä, ettei katso alaikäisten lapsien kouluviestejä - lapsi ei vielä vastaa omasta koulunkäynnistään. Mut mitä välii?

Yksittäisinä asioina nämä eivät todellakaan kiinnittäisi huomiota, mutta itselle jäi jutusta lähinnä surullinen olo. Tuntui ettei haastatektava tehnyt asioita omasta halustasn vaan nimenomaan koska ei jaksa tai koska ei ole varaa.

Itse en ymmärrä tekstin tuomitsevia kommentteja, mutta en kyllä tätä ihannointiakaan. Kyllä unelmat, vastuu, yhteisöön kuuluminen ja siihen vaikuttaminen ja (kyllä!) myös vaikeudet sekä haasteet tekevät elämästä merkityksellistä. Tämä teksti antoi mielestäni kuvan ihmisestä, joka viimeiseen asti välttelee kaikkea ”hankalaa”, kuten nyt vaikka taloudellista itsenäisyyttä tai lapsen koulusta huolehtimista. En tiedä totuutta, sillä toimittaja on toki freimannut tämän haluamallaan tavalla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Puutun nyt vain tähän yhteen, suurta hämmästystä minussa herättäneeseen kohtaan: milloin ja miksi lasten koulusta tuli vanhempien asia?!? Siis tässä mitassa että jutun äitiä hutkitaan aivan säälimättä hänen todetessaan mielestäni ainoan oikean asian; lasten koulunkäynti on tai sen ainakin ehdottomasti pitäisi olla heidän oma asiansa.
Olen 46-vuotias, ja oma koulupolkuni on ollut aina omalla vastuulla, myöskään nyt 25-vuotiaan lapseni koulua emme me vanhemmat käyneet. Kaikkien tie on tällä tyylillä johtanut akateemiseen maailmaan, eli ei kadotukseen.:p
Mihin tästä vielä päädytään jos 80-90 -luvun jälkeen vanhemmat ovat hyväksyneet käteensä näin huonot kortit, että oman työn lisäksi Wilman kautta käydään vielä lastenkin opintie? Ei niin mitään järkeä, lapset ovat ennenkin kyenneet vastaamaan läksyistään, kokeistaan ym. Erikoista että sitten kuitenkin jossain vaiheessa, viimeistään kai lukiossa, vastuu em.pitää nuorella yhtäkkiä löytyä. Miten voisi, jos siihen asti vanhemmat on huolehtineet lapsellisen pienistäkin jutuista, antamatta mahdollisuutta lapselle harjotella muistamista, keskittymistä ja lopullista suoriutumista kouluvelvollisuuksistaan.

Anneli_ (Ei varmistettu)

Tästä linjataan muunmuassa perusopetuslaissa (taitanee olla tältä osin vuodelta 1998) sekä valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Että siitä lähtien.

Erityisen huolestuttavana pidän sitä, että tämä on joidenkin vanhempien mielestä taakka jonka voi surutta karsia elämästään pois. Sinulla on lapsesi huoltajana velvollisuus olla mukana ongelmatilanteiden ratkomisessa, ja toisaalta myös suuri etuoikeus vaikuttaa hänen koulupolkuunsa. Aika synkältä kuulostaa esimerkiksi jos kiusaamistapauksiin liittyvät viestit jätetään lukematta koska "ei kiinnosta hoitakoot ite".

Vierailija (Ei varmistettu)

"Ehkäpä" hän ei sentään tarkoitanut mitään äärimmäisyyksiä, kuten toki toivoisi kiusaamisen olevan. Koulupolku luultavimmin on useimmilla - sinulla ja lapsillasi valitettavan ilmeisesti ei - kuitenkin jotain muuta kuin ongelmatilanteesta toiseen taistelua.
Mutta Anneli on nyt selvästi lähtenyt keski-ikäisen pätemisen, väärinymmärryksen & paheksunnan iloiselle iltapuhteelle, joten onnea ja hyvää jatkoa tähän positiivisuuden kierteeseen. Pus pus. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos ei lue viestejä moneen viikkoon, niin ehtiihän niitä tärkeämpiäkin juttuja mennä ohitse? Kyllä tämä särähti minullekin muuten ihan kiinnostavassa haastattelussa (ja joojoo, lapsilla on toinenkin vanhempi samassa taloudessa, mutta ei tämä silti nyt ehkä siivouksen kanssa mene samaan luokkaan siinä, että voisi ihan huoletta skippailla).

Vierailija (Ei varmistettu)

Et viitsisi kärjistää. Vanhemman kuuluu lukea koulusta tulevat viestit, piste. Ei siihen muutamaa minuuttia enempää mene.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kukahan tässä kärjistää. Kolme pistettä. Joidenkin mielestä jokapäiväinen Wilma-viesteily on liiallista; voisi olettaa että edes suurin osa viikosta, läksyistä ja tapahtumista sujuisi ihan "vain" koulun ja oppilaan välillä. Vanhemmat eivät ole kolmas koulua käyvä osapuoli. Siihen liittymättä ollenkaan huonoa vanhemmuutta. Huutomerkki.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hmm, aika hc tulkinta tuo, että juttu käsittelee kroonisesti masentunutta ihmistä. Mä en näe asiaa yhtään niin. Mun mielestä kyse oli ihmisestä, joka ei halua mennä aivan sen toivotun normin ja muotin mukaan ja sanoo sen ääneen. Se, ettei mene normin mukaan ei kerro masennuksesta.

Musta oli myös ihan virkistävä keskustelunaloitus, että tarvitseeko jokaista wilmaviestiä lukea ja reagoida, että voiko ne hommat menne vähän liiankin pitkälle, kun sekä opettajat että vanhemmat kuormittuvat wilmataakasta. Meillä ei siis ollut wilmaa silloin kun olin peruskoulussa, se tuli vasta kun olin menossa lukioon.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aamen ja kiitos!

Ihmetyttää kun tänne vaikuttaa eksyneen normaalista lukijoistasi poikkeavia käniseviä tosikkoja, vanhemmuuden järjettömän ryppyotsaisesti ottavia Wilma-vakavikkoja. Onnea vaan heidän koulu-uralleen.

SaaraCecilia

Mä olin ihan tuohtunut tähän kouluviestinäkökulmaan ennen tän kommenttiboksin lukua, kun ajattelin, että miten voi olla noin välipitämätön lastensa koulunkäynnistä. En tullut ajatelleeksi tätä näkökulmaa, että sitä viestittelyä taitaa nykään siellä olla aika paljon.

Kultaisella 90-luvulla meillä oli ainakin käytössä semmoinen reissuvihko, johon merkattiin, jos oli unohtanut pyytää vanhemmalta allekirjoituksen kokeeseen tai kirjat kotiin. Muistan hyvin sen paniikin, joka kiltille, mutta melko suurpiirteiselle tytölle jokaisesta merkinnästä aiheutui. Kerran jopa väärensin äidin allekirjoituksen kokeeseen, kun olin unohtanut vanhemmilta allekirjoituksen pyytää. Kuitenkin on vaikea kuvitella, että reissuvihkoon olisi kirjoitettu myös häiritsevästä käytöksestä, mutta ehkä niin tehtiin? Joka tapauksessa käytäntö oli mun mielestä parempi, sillä siihen reissuvihkomerkintään oli itse aina pyydettävä vanhemmalta kuittaus eli oli itse aina kerrottava, että mä munasin ja sitten käytiin se vanhempien kanssa läpi. Toivoisin myös, että oikeasti vakavissa tapauksissa opettajat soittaisivat vanhemmille, mutta toisaalta en tiedä siitä todellisuudesta yhtään mitään.

Wilma tuli meille tosiaan vasta lukiossa, mutta sinne tuli kyllä pelkät arvosanat. Kai. Mahdoton sanoa, kun asia ei enää ja vielä ole itselle ajankohtainen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä reissuvihkoon tuli kolttosetkin! Niihin joutui pyytämään myös vanhempien allekirjoutuksen. Se oli karmaisevaa, mutta toimivaa!

t. kolttostelija

FromKaren
Ihana Päivä

Kyllä olen samaa mieltä, että tulkintani oli hc. Mutta niin oli juttukin. Ja siis mitä tulee Wilma-viesteihin: ne ovat nimenomaan se ”vihko”, josta seurataan lapsen koulukehitystä. Koin oudoksi, ettei vanhempaa kiinnosta tämä. Koulunkäynti ei ole ”lapsen asia” vaan vanhemmalla on vastuu ja etuoikeus olla sitä tukemassa. 

 

Ymmärrän kyllä, että juttu oli osiltaan ihan freesi. Lähipiirissäni on monia, jotka eivät elä konventionaalisesti. He eivät ole kuitenkaan tehneet valintojaan talouden sanelemana, joka mulle jäi tästä käteen. Voi myös elää ei-keskiluokkaista elämää ja silti olla kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä. 

Laiskiainen (Ei varmistettu)

Laiskottelu on ihan liian aliarvostettua! En oo ikinä tajunnut, miksi pitäisi tehdä töitä hulluna, kun eihän sitten oo vapaa-aikaa ollenkaan. Mitä tekee rahalla, jos ei oo aikaa? Itse tein kesällä nelipäiväistä työviikkoa 1000 euron nettotuloilla. Kun ei ostele juuri mitään, niin pärjää. Ja ei, minulla ei ole lapsia enkä tehnyt mitään järkevää, mutta nautin vapaistani. Suosittelen kaikille, kenellä on vähänkin mahdollisuus! Kolmepäiväinen viikonloppu on kuin miniloma. Tuntuu, että varsinkin vanhempi ikäpolvi (yli 50-vuotiaat) ei oikein ymmärrä tällaista oman vapaa-ajan maksimointia, vaan heidän ikäluokassaan tärkeintä on työnteko ja ehkä se, että ostetaan kaikenlaista.

Supsukka (Ei varmistettu)

Ei vitsit, oli niin samaistuttavaa juttua. Oon superlaiska, välillä ehdottomasti toivoisin olevani vähemmän, mutta ei silti jaksa :) En niinkään keskittynyt tekstissä tuohon kuluttamispuoleen, vaan tuohon vapaa-ajan ihanuuteen. Oi että! Oon ollu yrittäjä kahdeksan vuotta ja just parasta tässä on vapaus itse määritellä omat työaikansa ja -määränsä. Samalla tuo toki on huono puoli kun ei niitä töitä aina oo silloin kun haluaisi tehdä, mutta silti tähän mennessä on hyvät puolet voittaneet huonot. Useimmiten vaan lukeminen, leffojen ja sarjojen kattelu ja kaikenlainen muu lööpailu on niin kivaa, että sille tarvii varata myös paljon aikaa. Täysi kalenteri ilman lööpailuaikaa on yhtä kuin ahistus!!!

Supsukka (Ei varmistettu)

Selvennän vielä, että samaistuin nyt sun blogitekstiin. Hesarin juttua en oo lukenut.

Juliaihminen
Juliaihminen

Juuri näin! Laiskottelu on vain niin älyttömän ihanaa! Vapaa-aikaorientoitunut elämä on hyvää elämää <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Laiskottelu tosiaan kunniaan. Laiskotelessa ja viivytellessä ajatukset ja ideat (alitajuisesti) jalostuvat ja asiat loksahtavat tärkeysjärjestykseen. Monta kertaa olen siirtänyt jotain hankalalta tuntuvaa työjuttua kalenterissa eteenpäin (ei tietenkään aina mahdollista) ja sitten yhtäkkiä tajunnut, että asian voikin tehdä huomattavasti helpommin kuin alunperin olin ajatellut.

Vierailija (Ei varmistettu)

https://www.hs.fi/elama/art-2000005903400.html

Jätän tän vaan tähän, ja hymistelen onnellisena kun oma jälkikasvu on aikuinen. Nämä yllä kirjoitelleet itsetyytyväiset vanhemmat, onnea teille ilmeisesti yhä lisääntyvän työtaakan alle kun opetusta siirretään lapsille ts.teille. Onneksi olette niin täydellisiä ja viitseliäitä että teille asia on erittäin ok. Jos olisin ilkeä, nauraisin tässä kohtaa makean vahingoniloisesti...

-Maija (Ei varmistettu)

Niin. Yleensä jos minkään alan uusin tutkimustulos uutisoidaan raflaavasti, kannattaa olla aika kriittinen. Niin myös nyt.

Vaikuttaa nimittäin siltä, että tutkimus kohdistuu lapsiin/nuoriin jotka eivät edes ole olleet osana digitalisaation isossa aallossa ja/tai ilmiöpohjaisessa oppimisessa. Tätä ei voi varmaksi tietää, koska tutkimuksen ovat tähän mennessä nähneet ilmeisesti vain sen tehneet tutkijat.

Lauri Järvilehto avasi jutun ja tutkimuksen ongelmia blogissaan hyvin: https://ajattelunammattilainen.fi/2018/11/18/koulu-uudistuksen-uutisankk...

Yhtenä lainauksena: ”Jollei tutkimuksen uutisoinnissa ole tehty merkittävää virhettä tutkimusaineiston kuvailussa, on siis aika lailla selvää, ettei tästä aineistosta voi johtaa mitään väitetyn kaltaisia johtopäätöksiä. Tieteenfilosofisesti tosin vielä arveluttavampaa on, että tässä on esitetty erittäin painokkaita argumentteja nojaten tutkimusaineistoon, jota kukaan muu kuin asianomaiset eivät ole nähneet. Yksittäisestä tutkimuspaperista voi ylipäätään vetää äärimmäisen harvoin näin rajuja johtopäätöksiä. Tässä tapauksessa se on vielä epätodennäköisempää, koska myös vastakkaista näyttöä on olemassa niin digitaalisten menetelmien kuin ilmiöoppimisenkin hyödyistä oppimisessa, kuten esimerkiksi asiaa aktiviisesti tutkiva professori Kirsti Lonka on esittänyt. Kun tutkimuksen metodit, tarkka aineisto tai argumentointi eivät ole saatavilla perustuu nyt käytävä keskustelu lähes jäännöksettä arvailuun.”

Kommentoi