2000 nettotulojen elintaso riittää mainiosti

aamuista4.jpg

Ihastuin kirjamessuilla Aino-Maija Leinoseen ja hänen meininkiinsä. Esiinnyimme samassa rahapaneelissa, Leinonen on kirjoittanut yhdessä Saara Henrikssonin kanssa Railakas rahakirja -nimisen rahaopuksen (Into Kustannus 2018). Molemmat ovat kovia feministimuijia, jotka ottavat ajattelussaan myös luokan huomioon. Leinonen tykitti eeppisiä one-linereitä:

”Jos sinulla on vanha ja kulunut sohva, se ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että sinulla on vanha ja kulunut sohva.” (Tämä on niin asian ytimessä. Me yhdistämme niin paljon konnotaatioita tavaroihin, ikään kuin hieno sohva tarkoittaisi, että ihminen itse olisi jotenkin erityisen hieno. Ei sohvan tarvitse kertoa ihmisestä mitään, mutta silti meidän päähämme on iskostettu ajatus siitä, että sen pitäisi kertoa.)

”Tulee mieleen kaksi säästövinkkiä. Joko ala fiilistellä tyyliä, johon kuuluu risat farkut ja nuhjuiset vaatteet. Tai sitten hanki aivan törkeän kallis maku, niin kallis, ettei sinulla ole koskaan varaa ostaa mitään.” (Itse noudatan vähän molempia. En voi ostaa keittiön tuoleja, koska haluaisin niin törkeän kalliit, etten ole ihan varma, onko niin kalliita järkevä ostaa. Toisaalta farkkuni ovat niin risat, että marraskuussa alkaa tuulen tuiverrus tuntua haaroväleissä ikävästi.)

Hesari teki Leinosesta äsken myös hyvän henkkarin, jutusta voi lukea lisää oivalluksia.

aamuista.jpg

Yksi juttu, mihin erityisesti samastuin Leinosen pointeissa oli puhe laiskuudesta. Hänen mielestään laiskuus on hyvä asia, joka tuottaa usein hyvää ympärilleen. Äärimmilleen viety esimerkki Leinosen elämästä (ja tässä oli ehkä vähän sellaista mustaa huumoria mukana): Kun Leinonen erosi puolisostaan ja lastensa isästä, molemmat olivat niin laiskoja, ettei kumpikaan jaksanut muuttaa muualle. Nyt Leinonen asuu entisen puolisonsa ja tämän nykyisen puolison kanssa kolmen aikuisen ja lasten taloudessa. Kuulemma rahaa on käytettävissä paljon paremmin kuin jos asuisi yksin lasten kanssa. Voin kuvitella.

Minä olen itse miettinyt kanssa usein sitä, miten laiskuus on hyvin monessa asiassa erinomainen asia. Siis semmonen oikein perimmäinen laiskuus. Kun yhdistää hyvää organisointikykyä ja laiskuutta, sitä voi kutsua älykkääksi optimoinniksi. Minulle tämä näkyy siten, että yritän optiomoida elämääni mahdollisimman paljon lööbausaikaa. Laiskottelu on itseisarvo ja tekeminen on yleensä välinearvoista: ahkerointi on keino päästä viettämään mahdollisimman nopeasti lokoisaa aikaa.

Uskon, että suurin osa ihmisistä haluaisi pohjimmiltaan mieluummin laiskotella kuin tehdä töitä. Yrittäjänä tässä on semmonen selkeä vaihtokauppa, että tehdyn työn määrä on suoraan verrainnollinen siihen, paljonko saan rahaa. Olen aika nopeasti ymmärtänyt, että mitä enemmän kulutan, sitä enemmän täytyy tehdä töitä, jotta saan tarpeeksi rahaa kulutukseeni. Koska haluan preferoida elämässäni vapaa-aikaa, eli tehdä neljän päivän työviikkoa, kuluttamista pitää rajoittaa, jottei tarvitse tehdä niin paljon töitä, eli viiden päivän työviikkoa. Kirjaimellisesti vaihdan aikaa rahaksi tai rahaa ajaksi.

takki julia2.jpg

Olen pohdiskellut, mikä on minulle sitten tarpeeksi hyvä elintaso. Tällä hetkellä olen kahlinnut itseni muutamiin juttuihin, joihin menee jonkun verran rahaa: Haluan, että kaupasta on aina varaa ostaa hedelmiä ja vihanneksia, ja ne on vähän kalliimpia kuin säilykkeet. Lisäksi olen tullut siihen tulokseen, että vasta viimeisessä hädässä luovun kotisiivoojasta, oman kodin imuroiminen ja vessan peseminen ovat niin karmaisevia asioita (jostain sairaasta syystä minusta oli ihan mukavaa yliopistoaikoina siivota muiden ihmisten koteja). Lisäksi haluan säästää koko ajan vähäsen, 200 euroa tai enemmän rahastoihin ja osakkeisiin kuukaudessa.

Sen sijaan meidän ei tarvitse tehdä juuri tällä hetkellä isoja ja kalliita matkoja. Haaveilen vähän siitä, että lähtisin joskus Alpun kanssa Japaniin, tyyliin sitten kun se on seitsemän tai jotain, mutta sitten kun se on edessä, voin tehdä hetken vähän isommalla vaihteella töitä. Ja kyllä me nyt sitäkin ennen varmasti lähdetään johonkin reissuihin.

Tällaisen elintason ylläpitäminen vaatii sen, että saan nettona noin 2000 euroa kuussa, jotta voin maksaa puolet perheen kuluista. (Oikeasti pienempikin summa riittäisi, kuten olen taannoin laskenut.) Yrittäjänä tämä tarkoittaa noin 4000 euron bruttotuloa, jotta summasta voi maksaa veron, tarpeeksi ison YEL:n, työhuonevuokran ja muita kuluja. Nyt kun olen ollut vuoden yrittäjänä, huomaan että tämän summan pystyn tienaamaan ihan sellaisella mukavalla työnteolla, neljällä päivällä viikossa. ”Yritä myydä tonnin edestä juttuja viikossa”, kuten muutama kokenut friikku minua vuosi sitten neuvoi.

Nyt syksyllä töitä on tullut vähän enemmän kuin on tarkoitus, mikä tarkoittaa isompia tuloja mutta myös enemmän töitä ja huomaan, että tämä ei ole ihan optimaalista. Olen liian vapaa-aikaorientoitunut tällaiseen työmäärään. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, mistä hommista karsisi, kun kaikki nykyiset jutut ovat niin kivoja.

Hehe, onneksi joskus asiakkaat tekevät karsinnan mun puolestani: sain juuri tiedon, ettei Imagen lifestyle-palstaani jatketa ensi vuonna. Se on sääli, kun palstaa oli niin kiva tehdä. Mutta eipä tarvinnut itse tehdä valintaa! (Toki tämä aiheutti hetkellisen apua mitä jos kaikki työt yhtäkkiä nyt loppuvat -paniikin, mutta se on sitä yrittäjän arkea, joten tunteeseen täytyy tottua.)

aamuista3.jpg

Laiskuus on kuitenkin erinomainen voimavara ihmiselle. Välillä pitää palauttaa mieleensä omat prioriteettinsä (eli laiskottelun tärkeyden), jotta osaa tehdä oikeita valintoja silloin, kun esimerkiksi liiallinen kunnianhimo yrittää vaientaa laiskuuden kaipuun ihmisen sielussa.

Ai niin, laiskuuteen kuuluu myös asioiden lykkääminen. Hesarin jutussa Leinonen kertoo, miten hän oli kulkenut kolme vuotta rikkinäisessä talvitakissa, koska ei ollut vain jaksanut käydä ostamassa uutta. Mä niin fiilaan tätä. Monia asioita ei kannata lykätä (kuten hammaslääkäriin menemistä tai jälkiehkäisypillerin ottamista), mutta sitten on lukuisia asioita, joiden lykkääminen on aivan fiksua, suorastaan aliarvostettua.

No niin, nyt aion kuunnella vähän Muistojen bulevardia ja makoilla Tikin kanssa sängyllä. Alppu nukkuu päikkäreitä ja minä aion lööbata!

 

Milloin laiskuudesta on ollut teille etua?

 

Lue myös:

Olet se, kenen kanssa vietät aikaa

Menoni ovat 1600 euroa kuussa

Lopetin kohteilaisuusshoppailun

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

 

Kommentit (35)
  1. Minua Aino-Maijan haastattelu ja tämä yleistyvä keskiluokan lyöminen ärsyttivät suunnattomasti. Tämä on niin tympeää. Viittaamassasi artikkelissa Leinonen koki herätyksen koska hänen siivoamansa keskiluokkaiset kodit olivat niin samankaltaisia keskenään. Jos kulunut sohva kertoo ihmisestä vain sen että hänellä on kulunut sohva, miten ihmeessä Artekin lamppu kertoo ihmisestä sen, että hän on aivoton suorittaja joka elää elämäänsä muiden asettamia ihanteita tavoitellen? Eikö sen pitäisi kertoa vain että hänellä on Artekin lamppu?

    Minä haluaisin tuoda esille toisen näkökulman. Keskiluokkaisuus on nimensä mukaisesti sitä, mikä on tavallista keskimääräisesti ansaitsevissa perheissä. Omassa kuplassani keskiluokkaisia työssäkäyviä ihmisiä leimaa kuitenkin enemminkin tietynlainen arkisen helppouden tavoittelu.
    Jos kymmenen vuotta sitten tilasit suunnittelijalta uuden keittiön uudehkoon kotiin, sait korkeakiiltoista valkoista niinkuin kymmentuhatta muutakin suomalaisperhettä. Entä sitten? Olisi aivan liian työlästä ja epäkiinnostavaa lähteä tietoisesti erottumaan tästä parjatusta keskiluokkaisuudesta, koska sille ei ole mitään tarvetta.

    Ja jos vähän piikikkäästi sanon, niin aika samalta ne ikealla ja viisitoista vuotta vanhoilla nojatuoleilla sisustetut muovimattovuokrakämpätkin näyttävät päällisin puolin. Arviot perheiden ja ihmisten onnellisuudesta kannattanee kuitenkin tehdä aivan muilla perusteilla.

    1. Hei joo, fiilaan myös tätä. Mä luin tuon jutun vähän toimittajasilmälasit päässä niin, että Leinosta ei ehkä niin kamalasti kiinnosta se, miltä muiden kodit näyttää, mutta jutun kirjoittaja oli halunnut nostaa sen otsikkoon, ingressiin jne. sen takia, että muiden disauttelu kuulostaa aina kovin raflaavalta. Tästä syystä en jotenkaan edes huomionut tuota koko pointtia (vaikka se olikin siinä kissan kokoisin kirjaimin).

      En itsekään jaksa millään tavalla paheksua niitä Artekin kamoja (se olisi kaiken lisäksi aikamoista jeesustelua, sillä meidän ruokapöytä ja makuuhuoneen lamppu on nimenomaan Artekin), koska musta ne ovat sellaisia kivoja kauniita käyttöesineitä. Ehkä siinä mennään metsään, että kuvitellaan sen olevan jotain erityisyyden tavoittelua. Ei se ole. Se on ihan vain sellaista tehdään kodista kivan näköistä helpolla.

      Eli tässä olet oikeassa: muiden tuomitseminen sisustuksen mukaan on hedelmätöntä ja melko ankeaa.

      1. Taas yllätyin, miten herkkänahkaisesti osa ihmisistä loukkaantuu, esim. juuri jos kokee keskiluokkaisuutta pilkattavan. Hesarin sivuilla kommenteissa oli niin kovin sydämistyneitä kommentteja. En voi sille mitään, mutta sehän tuntuu alleviivaavan juuri sitä, miten hassun tärkeää kunnollisuusajattelu on osalle näistä keskiluokkaisiksi itsensä mieltäville.

        Tai siis, mua lähinnä nauratti kommentit Artekin lampuista, koska TUNNISTIN lamppuhaaveiden sisältämän mielikuva ja itsekin ostan Mehiläispesän kattooni heti sopivan tilaisuuden koittaessa. Ja silti oli kiinnostavaa pysähtyä miettimään sitä, että se että omistaa kolhuisen sohvan kertoo vaan siitä, että omistaa kolhuisen sohvan.

        1. Jos viittasit minun ensimmäiseen kommenttiini, niin enhän toki ole mitenkään herkkänahkaisesti loukkaantunut. Olen aivan sinut vaalean sieluttoman sisustukseni ja valaisinvalintojeni kanssa. Kommenttini ja ärtymykseni heräsi vain tämän analyysin älyllisestä laiskuudesta (mikä kyllä toki saattoi olla osaltaan toimittajan luomaa mielikuvaa), ei siitä että joku kritisoi keskiluokan elämäntyyliä.

          1. Yeah, right…

          2. Viittasin ensisijaisesti Hesarin sivuilla jutun kirvoittamiin kommentteihin. Mutta mutta, tämä kohta: ”tämä yleistyvä keskiluokan lyöminen ärsyttivät suunnattomasti” – sitä en ihan ymmärtänyt. Keskiluokan puolesta piti kyt suivaantua miksi? Oliko tässä em. henkkarissa lyömistä ja onko sitä jossain muualla mediassa ollut laajasti lisää? T. Mehiläislamppua rakastava, keskiluokkaan monesta näkökulmasta kuuluva kommentoija

  2. Loistava teksti! Vuosi sitten yrittäjäksi alkaneena samaistun täysin! Just tuo oivallus, miten kaikki kuluttaminen on pois vapaa-ajasta, ah!

    1. Kiitos! Tässä mielessä palkkatyöläisenä minulla ei oikein ollut samanlaista tajua siitä vaihtokaupasta, että työllä käytännössä ostan itselleni palveluita/hyödykkeitä. Tosin sitten kun innostuin tekemään vakityön lisäksi sivuhommia, pystyi alkaa optimoimaan niin, että jos on tulossa vaikka iso matka tai haluaa sen Lokin kattoon (jota meillä ei siis ole), niin täytyy tehdä x määrä tunteja sitä varten. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *