7 syytä, miksi pidin Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaanista

Juliaihminen

Sisko Savonlahden romaania Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on nyt viimeisen kuukauden aikana hypetetty vähän kaikkialla. Ajattelin liittyä tähän kehujien kuoroon muutamalla lyhyellä perusteella, koska tuntuu, että aika paljon on tästä kirjasta jo sanottu (vaikkapa Ässän blogissa). 

Pidin kirjasta, koska:

1. Siinä on yksi mun lempparihahmo kirjallisuudesta: päähenkilön mummi. Vähän hävytön, suoraan sanova ja hauska nainen, joka muistuttaa todella vahvasti omaa (neljä vuotta sitten kuollutta) mammaani, joka oli mun lempi-ihminen koko maailmassa. 

"Miksi sinulla pitää olla noin paljon meikkiä?" hän kysyi. "Näytät ihan Esa Saariselta."

Myös "hiiren imemät hiukset" kalskahtivat tutuilta. Meidän mamma muun muassa kertoi aikanaan mulle, miten on ymmärrettävää, että isosiskoni Lotta on taitava seinäkiipeilyssä, koska hän on niin ketterä. "Sen sijaan Julia, sinä ja minä olemme samanlaisia. Jos me yrittäisimme kiivetä, se olisi kuin norsu askeltaisi seinää pitkin."

2. Luvut ovat lyhyitä, vähän kuin lukisi läpi herkullisesti kirjoitettuja blogipostauksia. Tiedämme varmasti monet sen tunteen, kun löytää jonkun aivan ihanan blogin ja sitten lukee kolmen vuoden postaukset kahdelta istumalta läpi. No, kirjassa on vähän tällainen meno.

3. On oikein ja kohtuullista, että välillä tällaisissa aikalaisromaaneissa päähenkilö on kolmekymppinen lapseton nainen. Itse asiassa kun on lukenut tarpeeksi miekkosten sielun sopukoiden kokemuksia (olen lukenut sellaisia tuhansia ja tuhansia sivuja elämäni aikana), niin tuntuu aika freesiltä kuulla, mitä naisella on sanottavaa.

4. Päähenkilö on hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin minä: Sinkku, lapseton, suht rahaton, uraton. Tällaisen ihmisen elämään ja ajatuksiin on kiinnostava tutustua. Ja toisaalta tosi samanlaisessa: hänellä on sympaattisia ja fiksuja ystäviä, hän suhtautuu intohimoisesti tiettyyn ruokalajiin (päähenkilö sipseihin, minä vanukkaisiin), hän suhtautuu elämään mustalla huumorilla ja hän käyttää paljon sulkeita. 

5. Päähenkilö myös elää vähän sellaista "mitä jos minä olisin tehnyt toisin" -elämää. Kirjoitin kesällä siitä, mistä asioista olen joutunut luopumaan "päästäkseni siihen, missä nyt olen". Kyllä minua välillä mietityttää, miten kutkuttavaa olisi olla kolmekymppinen lapseton sinkku ilman suurempia velvollisuuksia. Siinä on sellaista tietynlaista kielletyn hedelmän glamouria - vaikka tässä kirjassa näin ei kyllä mitenkään esitetä, päinvastoin, päähenkilö on melko masentunut erostaan ja rahattomuudestaan, eli sinkku-glamour on kaukana. Ja silti tinderöinti, sekoileminen Teatterin vipissä ja äkkilähtö New Yorkiin tuntuvat myös kiinnostavilta ja hauskoilta mahdollisuuksilta.

Tämä kuulosti nyt jotenkin ylimieliseltä, mutta en osaa selittää asiaa paremmin. Tarkoitukseni ei ole olla ylimielinen, päinvastoin, suhtaudun kirjan päähenkilöön, siis fiktionaaliseen hahmoon, suurella empatialla ja ymmärryksellä.

6. Nauroin monta kertaa kirjaa lukiessani, melkein joka sivulla.

7. Tämä kuulostaa disclamerilta, muttei ole sitä: Tutustuin viime keväänä Sisko Savonlahteen Gummeruksen juhlissa, ja hän paljastui melko nopeasti yhdeksi hauskimmista ja vilpittömimmistä ihmisistä, kenet olen tavannut. Siitä lähtien olen seurannut sipelollerin mahtavan kyynistä meininkiä instasta ja vain ihastunut enemmän.

Kirja näyttää olevan aivan järjettömän varattu kirjastosta, mutta sen saa myös ainakin BookBeatista ja Storytellistä. Ja kyllähän jotkut ostaakin kirjoja! 

 

 

Muita suosituksia:

Kauneinta, mitä olen pitkiin aikoihin lukenut

Ilahduttava oivallus Paul Austerin uusimmasta

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä että sait kirjasta jotain! Itse olin tosi pettynyt tähän. Ehkä suurin syy oli se että ennen tähän tarttumista olin just lukenut Rakkaudenhirviön ja Spleenishin jotka puhui samoista teemoista mulle freesimmin ja paremmin. Oon jotenkin vähän väsynyt tälläisiin kirjoihin joissa omaa sisäistä maailmaa ylianalysoidaan ja kritisoidaan (nuorehkon naisen) urbaanin nykyelämän ahdistavia vaatimuksia, kuitenkaan tavoittamatta mitään uutta oivallusta. Ehkä tää ois iskenyt paremmin jos en tosiaan olisi lukenut noita edellämainittuja teoksia just ennen tätä, joskus viimeksi luetut kirjat vaikuttaa yllättävän paljon uuteen lukukokemukseen, varsinkin jos teemoissa on paljon limittäisyyttä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Ehkä vallalla on kieltämättä tällainen sävy. Itse taas olen lukenut viimeksi Austeria ja Irvingiä, ja yhtäkkiä miespäähenkilöiden jorinat alkoivat pitkästyttää. 

Mutta nyt kun mainitsit, niin tätä naisen sisäistä maailmaa on tullut myös tutkittua paljon viime aikojen kirjallisuudessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Osin samaa mieltä ja erityisen raikkaana kokisin kyllä nyt kirjavinkit niistä kirjoista, joissa päähenkilö on nainen ja jolla on lapsia (ja mahdollisesti lisäbonuksena puoliso). Näitä on vähän? Vai onko tämä ajatusvääristymä, keksin heti kaksi kirjaa ko. vaateilla (Toinen elämä ja Syvien pohdintojen jaosto), mutta nekin kyllä varsin tuoreita...

Kuitenki, lisää vinkkejä? Täällä kommenttiosastossa te lukijat kuitenkin olette. Joskus olisi ihan kiva löytää näkökulmia omaan arkeen näistä hyvin tavanomaisista keskiluokkaisista lähtöoletuksista, vaikka ajanhenki muuta olisikin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Elena Ferranten Hylkäämisen päivät. Se on kyllä aika heviä kamaa. Saa olon huteraksi. Ja sitten on Argonautit, joka on välillä aika teoreettista kamaa, mutta kuvaa äitiyttä ihan todella kiinnostavasti. Tää viimeksi mainittu ei mene kyllä ihan tohon keskiluokkaisiin lähtöoletuksiin, vaikka tarkasteleekin niitä etäältä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja Riikka Pulkkisen Lasten planeetassa on aika paljon kiinnostavaa perheen pohdintaa.

Lillli (Ei varmistettu)

En tiedä oletko koskaan kirjoittanut ihanista blogeista - olisi mukava kuulla niistäkin :)

Kommentoi