Kuin saisi kutsun cooleihin juhliin – The Visitors on ihana taideteos

Olen käynyt Kiasman viidennessä kerroksessa ihailemassa Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teosta (2012) jo kahdesti, ja veikkaan että käyn siellä vielä ainakin kolmannen kerran. The Guardian valitsi tämän 64-minuuttisen videoinstallaation 2000-luvun tähän mennessä parhaaksi taideteokseksi. Aika kovat odotukset – mutta niin on myös kova teos.

Teoksen idea on itse asiassa aika yksinkertainen, mutta silti huumaava: Halliin on aseteltu yhdeksän valkokangasta, ja jokainen niistä näyttää yhtä tilaa, jossa muusikko soittaa samaa kappaletta. Katsoja kuulee kappaleen yhtenä, mutta nauhoittaessa jokainen on ollut yksin omassa huoneessaan, ja kuullut muut kuulokkeiden avulla. Melankolinen kappale vaikuttaisi käsittelevän eroa, ja se on sävelletty Ragnarin ex-vaimon Ásdis Sif Gunnarsdóttirin runosta. Siinä lauletaan toistaen: ”Once again, I fall into my feminine ways.”

Välillä musiikki soi hiljaa, välillä mahtipontisen kovaa. Tästä syystä jouduin poistumaan ensimmäisellä kerralla aika nopeasti tuolta, kun Didin alahuuli alkoi väpättää ja Alppu piteli korviaan. Molempia vähän pelotti. Tosin kaikki lapset eivät ole yhtä ääniherkkiä.

Puitteet ovat mielettömät: Ystävykset ovat kokoontuneet viikoksi newyorkiläiseen 1800-luvun kartanoon, joka on vähän nuhjuuntunut, mutta kuitenkin mielettömän kaunis. Taiteilija itse soittaa kitaraa kylpyammeessa. Fiilistelin eniten haitaristia ja sellistiä. Ja voi miten upeita lauluääniä näillä islantilaisilla muusikoilla on!

Minua koskettaa myös se, että Ragnar halusi kuvata teoksensa aikana, jolloin hänen ystäväpiirinsä nuoruus kääntyy kohti keski-ikää. Tulee sellainen olo, että tuossa voisin olla minä ja ystäväni musisoimassa. Kuten Guardianissa sanotaan, tuntuu kuin olisi saanut kutsun ”kreiseihin kotibileisiin”. Teosta katsellessa tuntuu nimittäin siltä kuin itse olisi kartanossa.

Loppua kohden ystävykset kokoontuvat yhteen huoneeseen laulamaan ja juomaan shampanjaa. Minua ilahdutti, kun Ragnar kertoo, että teoksen kuvaamisen jälkeen he menivät takaisin sisään: ”We went back in the house and got hammered.”

Juuri näin.

Menkää ehdottomasti katsomaan, käväiskää tai olkaa koko mahtipontiset 64 minuuttia. Uskon että pidätte.

The Visitors Kiasmassa 2.2.2020 saakka.

Kuvat: Elisabet Davids. Courtesy of the artist, Luhring Augustine, New York and i8 Gallery, Reykjavik. Thyssen-Bornemisza Art Contemporary Collection. // Kansallisgalleria | Finnish National Gallery / Pirje Mykkänen

Kommentit (4)
  1. Ei hitsit, just lauantaina astuin sattumalta ylimpään kerrokseen tietämättä mitään tästä teoksesta juuri oikealla hetkellä, eli juuri kun teos alkoi. Ja koska ei ollut kiire minnekkään, katsoin koko teoksen.

    Tuntui kun aika olisi pysähtynyt, monet muutkin olivat alusta loppuun paikalla. Makoilemassa lattioilla eri puolella tilaa, milloin halusi seurata rumpalia, milloin itse taitelijaa kylvyssä. Kun teos oli loppumassa, koko ihmismassa painautui huoneen reunaan seuraamaan orkesterin siirtymistä talosta pihalle. Ois tehnyt mieli itkeä ja hurrata.

    Eli jos pystyt, katso koko teos. Anna sille aikaa.

    1. Mun on päästävä vielä näkemään tuo ihan loppu, tokallakin kerralla oli pakko poistua erinäisistä lapsisyistä 😀

      Mutta hyvin kuvailtu, tolla lailla huumaava se teos juuri on.

  2. Näin tämän teoksen viime syksynä Los Angelesissa The Broad-museossa ja se teki minuun aivan järkyttävän suuren vaikutuksen. Kamppailin silloin pahan työuupumuksen kanssa ja jotenkin siellä museon rauhassa, kaukana työpaikan ongelmista tämä kosketti todella syvältä. Katsoin silloin lähes koko teoksen kyyneleitä pyyhkien. Olen usein miettinyt haluavani nähdä tämän vielä joskus uudestaan mutta toisaalta en tiedä uskallanko. Jos se viekin jotain ensimmäisen kokemuksen ainutkertaisuudesta pois? Yhtä kaikki, kiitos tästä nostosta!

    1. Voi että. Voin vain kuvitella nuo tunteet. On kyllä upeaa, miten taide voi parhaimmillaan vaikuttaa meihin.

      Yksi näkökulma on tietenkin se, että jos tilanteesi on nyt parempi, niin tuota voi köydä katsomassa ja samalla miettiä, mikä on muuttunut ja miltä se tuntuu. Mutta ymmärrän täysin tuon pohdinnan. Arvokas kokemus.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *