Vauva täytti kahdeksan kuukautta

Nyt kun lähipiiriin on syntynyt pieniä myttyjä, on aika kohdata tosiasiat: meidän vavvelssi on iso vauva! Vaikka jotenkin pidän Didiä edelleen ihan sellaisena pikkuvauvana, juuri tänne saapuneena pikkiriikkisenä otuksena, niin kyllä se jo alkaa mennä kategoriaan aikuinen vauva (ei kuitenkaan aikuisvauva, se on eri kategroia se).

On tapahtunut asioita:

Didi on ryhtynyt samanmieliseksi. Toisin sanoen, hän oppi viikko sitten nyökyttelemään, ja nyt hän nyökyttelee kaikkeen, mitä ikinä sanomme.

Myös däd dä dää -horinat jatkuvat. On kivaa, kun vauvan däddäddää:tä voi imitoida valtoimenaan. Nimittäin tunnustin juuri yksi päivä Raisalle, että piru minussa haluaisi aina välillä ivallisella huumorilla imitoida Alpun suhteellisen päättömiä horinoita (etenkin silloin kun se kiukuttelee), mutta sitten olen antanut itseni ymmärtää, että sellainen tuhoaa lapsen itsetunnon ja musertaa tämän täydellisesti, niin en ole sitten viitsinyt. Mutta vauvaa imitoin!

Olemme alkaneet Didrichsenin kanssa käydä äiti-vauva-jumpassa. Minua nauratti, kun ensimämisellä kerralla alkupiirissä jokaisen äidin piti keksiä liike, jota sitten muut alkoivat toistaa. Jälkikäteen ystäväni ilmaisi minulle paheksuvaan sävyyn (täysin oikeutetusti), että kurssista on maksettu! Ei tässä aleta mitään koreografioita itse suunnitella.

Vauva on ollut myös ensimmäistä kertaa kipeä. Uutenavuotena sillä oli kuumetta ja sitten nousi jotain punaisia pisteitä. Lopulta sen ääni lähti kokonaan pois. Olen aina haaveillut, että lapsen saisi mute-nappulalla hiljaiseksi. Mutta oli se sitten kuitenkin sydäntä särkevää, kun toisella kyyneleet vierivät silmäkulmista, mutta avonaisesta suusta ei kuulunut muuta kuin pientä pihinää. Onneksi selvisimme sairauden ikeestä.

(Eräs seuraajani lähetti minulle viestiä: ”Ruttoepidemia piinasi Eurooppaa 1720-, 1820- ja 1920-lulvulla. Sattumaako?” Hahahahahaha. Ei ne näppylät ihan niin isoja olleet.)

Muuten joululoma oli ihana, ja se venyi osaltamme mileti neliviikkoiseksi,  sillä Alppu oli sitten vielä ensimmäisenä päiväkotiviikkona kipeä. Eli kun lopulta isoveli poistui päiväkodin hoteisiin, enkelkellot vain soivat kirkkahina päässäni ja tunsin valtavaa helpotusta siitä, että saan olla taas kaksin vauvan kanssa.

Sormiruokailu jatkuu. Nyt alkaa vihdoin tuntua, että tytty lappoo itse omaan suuhunsa jotain, joka sitten ilmeisesti jääkin sille tielleen. Bataattikökkäleen raastamista vähän hidastaa se, että suussa on vain kaksi alahammasta, mutta kyllä se siitä.

Olen nyt ymmärtänyt itsestäni tärkeän asian: Minä olen työpaikkaruokalarakastaja. Ystäväni sanoin: ”Jos joku raastaa minulle porkkanaa, niin se on lahja.” Niinpä olen alkanut metsästää Faxer Amicoita ja muita työpaikkaruokaravintoloita, jonne parkkeekaan itseni ja vaununi. Niiden buffetit ovat usein myös aivan täydellisiä sormiruokataivaita. Löytyy juuri sopivan kokoista parsakaalia, perunaa ja tomaatin palaa. Siellä kelpaa herkutella itse kunkin! (Ja on hyvä, että Didi totuttelee työelämän ilohin jo nyt.)

Ja miten upeaa. Vauva oppi ryömimään, samana päivänä kun täytti 8 kuukautta. Tämä ei ollut suuri askel ihmiskunnalle, itse asiassa se ei ollut askel lainkaan. Mutta meidän perheelle se oli suuri möngerrys!

Tätä kuukautta on valaissut myös se, että Raisa on viimein äitiyslomalla, joskaan hänen bebbelsensä ei ole vielä täällä. Tämä tarkoittaa mukavia aamuja Helsingin kahvipaahtimolla tai aamupaloja ympäri Helsinkiä.

Tammikuu ei todellakaan ole suosikkikuukausiani, mutta äitiyslomalla tämäkin menettelee. Kun Didi parantui taudistaan ja alkoi taas hymyillä ja naureskella, oli kuin joku olisi sytyttänyt auringon taivaalle.

Lue myös:

Vauva täytti yhden kuukauden

Vauva täytti kaksi kuukautta

Vauva täytti kolme kuukautta

Vauva täytti neljä kuukautta

Vauva täytti viisi kuukautta

Vauva täytti kuusi kuukautta

Vauva täytti seitsemän kuukautta

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *