Yksi huono ja kaksi hyvää kohtaamista

Aloitan kertomalla huonosta kohtaamisesta.

Reilu viikko sitten matkustin Alpun, vatsani ja pagaasieni kanssa bussilla Rautatieasemalle, sillä olimme lähtemässä junalla Joensuuhun. Olin juuri kuullut tosi huonoja uutisia lähipiiristä, ja pidättelin koko bussimatkan oikeastaan vain itkua.

Jäädessäni bussista pois odottelin, että muut menevät ulos ensin, koska oma kuljetukseni oli sen verran jykevä. Lopulta lähdin peruuttamaan vaunujen kanssa keskiovesta. Kun astuin ulos, samaan aikaan taakseni hyppäsi nainen, johon sitten törmäsin. Selkäydinreaktiona aloin pahoitella vuolaasti: ”Voi anteeksi anteeksi!”Hyvin pukeutunut noin nelikymppinen nainen vastasi minulle huutamalla: ”Voi vittu!” ja lähti kävelemään eteenpäin.

Olin surullinen, ahdistunut ja nyt vielä sitten vihainen. Tein jotain, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt. Rynnistin naisen perään, kävelin hänen rinnalleen ja karjaisin niin kovaa kuin keuhkoista lähti: ”Miksi sinun piti sanoa niin rumasti minulle?” Naisen ilme oli aivan kauhistunut. Tuntuu nimittäin, että ihmiset yleisesti luulevat, että vaunujen kanssa liikkuville ja raskaana oleville naisille voi huudella mitä sattuu ilman seurauksia. Ei tällä kertaa. En jäänyt odottamaan naisen reaktiota vaan pyyhälsin pois.Tilanteesta jäi aika inhottava olo, mutta ainakaan en ollut ihan tossukkana hyväksynyt tuon äräsyttävän kantturan kiroilua.

No, sitten ne kaksi kivaa:

Lauantaina saavuimme Joensuusta takaisin. Olin edelleen vähän apealla tuulella, ja Tiki joutui menemään vielä töihin, joten minun piti kuljettaa kaikki kamppeemme Pasilan asemalta kotiin. Tämän vatsan kanssa kaikki fyysinen ponnistus tuntuu välillä aika mahdottomalta.

Vallilan Alepassa Alppu karkasi kassalla takaisin kauppaan sermien toiselle puolelle. Huutelin lapselle: ”Et sinä sinne voi jäädä!”Samaan aikaan kassalla asioiva mies tokaisi hymyillen: ”Kyllä hän voi. Mutta sitten hänen pitää alkaa nostaa palkkaa!” Minua alkoi naurattaa.

Tämän jälkeen Alppu ei halunnut vaunuihin, joten käppäilimme yhdessä Sturenkatua pitkin kotia kohti. Aurinko paistoi. Paavali-baarin kohdalla seisoi hyvätuulinen ukkeli oluttuoppinsa kanssa ja huikkasi meille nauraen: ”Reipas poika kävelee itse, oikein!”

Nauratti taas. Näissä kommenteissa ei ollut mitään erityistä, mutta jostain oudosta syystä tulin niistä tosi hyvälle tuulelle. Jotenkin tuli sellainen hilpeä lauantai-olo, että täällä sitä kaupungissa voi kaikenlaisten ihmisten kanssa vaihtaa muutaman sanan ja tulla siitä iloiselle mielelle. Nämä pari kommenttia käänsivät koko lauantai-illan kulun erilaiseksi kuin olin ennustanut.

Sillä on ihan älyttömästi väliä, miten ihmiset kohtelevat muita, mitä sanovat ja millä tavalla ottavat huomioon. Ihan yhdellä hauskalla heitolla voi pelastaa jopa kahden ihmisen illan,sillä olin myös Alppuselle paljon parempaa seuraa iloisella mielellä.

Niin että hyvää viikonloppua kaikille! Nauttikaa!

Onko joku satunnainen tyyppi sanonut viime aikoina jotain, mistä olisi tullut hyvä mieli?

Kuvat: Oltiin seikkailulla Tikin ja Alpun kanssa Vanhankaupunginkoskella pari viikkoa sitten. On maailman mukavinta, kun voi itse kävellä ja Tiki työntää vaunuja.

Lue myös:

Viime aikojen absurdeja kohtaamisia

Juoppolallin hämmentävä come back

Kohtaus yössä

PODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit (13)
  1. Olen 17. viikolla raskaana ja olen oksentanut viimeiset 10 viikkoa lähes joka päivä aamusta yöhön. Taitaa olla joulukuuta, kun viimeksi olen jaksanut käydä suihkussa seisaaltaan. Koen itseni täysin raadoksi ja peilistä tuijottaa tärisevä, kalpea ihmisraunio. No, uudehko työkaveri tuli vaan yhtäkkiä kehumaan, että hänen on pitänyt jo pitkään sanoa, että näytän aina tosi tyylikkäältä. Oho! Voi miten hyvälle mielelle voi tuollaisesta tulla. Olo on kaikkea muuta kuin tyylikäs, joten lohduttaa todella. :’D

  2. Tänään olin mäkkärillä 4-v poikani kanssa. Läheisessä pöydässä äiti pienen tyttärensä kanssa kommentoi kauniisti poikani hiuksia. Jotenkin se kommentti lämmitti laajemmassakin mittakaavassa: siinä toinen ruuhkavuosia kahlaava äiti-ihminen jaksaa huomioida positiivisesti toistenkin lapsia ja että miten ihania ihmisiä tässä maassa asuu kun vain noin ohimennen kehaistaan vastaantulijaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *