Vauva täytti viisi kuukautta

Voi näitä märkiä suukkoja! Tuntuu samaan aikaan ihanalta ja vähän ällöltä, kun hampaaton vauva upottaa koko suunsa leukaani ja jäystää ikeniään naamaani vasten. Tällaista tuntemusta ei rahalla saa.

Didi täytti viisi kuukautta, ja me juhlimme tätä merkkipaalua syömällä Salossa ravintola Kastussa. Voin suositella, Salo oli muutenkin ihana syyslomakohde muun muassa Salon taidemuseo Verturitallin kivojen näyttelyiden vuoksi.

Tässä vähän vauva kuulumisia:

Vauva on nyt siinä vaiheessa elämässään, että kuolaa tulee ja jäystäminen on kovaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen vastaantulija aina kadun hampuusista koiranulkoiluttajaan myhäilee, että taitaa tulla hampaita. Itse veikkaan, että hampaat eivät vielä tule. Meidän suvussa ei kiirehditä luidenkasvattelubisneksissä.

Hän on basic bitch, eli kulkee elämänsä polkua nollakäyrällä. Painaa 7 480 grammaa ja on 66,5 senttiä pitkä.

Vauva on maistanut joitain ruokia. Jos siis sitä voi kutsua ruoaksi, että keitin ja soseutin porkkanaa. Tai että tumppasin pienen palan avokadoa sen suuhun. Tärkeintä näissä tuokioissa on niiden viihdearvo: Didin järkyttyneet ilmeet, kun hän maistaa uusia makuja tai tuntee suussaan uutta tekstuuria, ovat niin huvittavia, että nauran ääneen. En ole kuitenkaan erityisemmin kiirehtinyt tässä ruoan tarjoamisessa, aina silloin tällöin heitän sen suuhun jotain. Ajattelin alkaa tositoimiin vasta, kun vavvelse on kuusi kuukautta. (Koska olen laiska ja koska inhoan sitä sotkua ja ölöpölölöö.)

Hän on opetellut kirkumaan. Se on hauskan kuuloista, paitsi jos sattuu olemaan vaikuttavuussijoittamisen aamiaisella Hotelli Tornissa, jossa on kaikenlaista professoria ja sitralaista ja itse yrittää esittää asiantutevaa Vuoden sijoittajaa. Mutta jotenkin ne kaikki sitten vain hymyilivät huvittuneesti.

On löytänyt varpaansa ja laittanut ne suuhunsa. Tullut äitiinsä, sillä minäkin saan edelleen helposti varpaan suuhuni. Joskaan en useinkaan laita sitä suuhuni, sillä ymmärrän erilaisten tekstuurien päälle enemmän kuin hän.

Hän on myös opetellut päristtyelemään suullaan. Se on ehkä maailman lystikkäin ääni. Tekisi toki mieli sanoa Didille, että tuon harjoittelu on täysin turhaa, et tule tarvitsemaan tuota pärinää mihinkään elämässäsi. Mutta ehkä sitä välillä voi harrastaa hyödyttömiä juttuja, sellaisista monet hyvät hetket lopulta koostuvat.

Hän jatkaa vimmaista selältään vatsalleen kääntymistä, mutta toisinpäin ei kiinnostele. ”Ei oo mun juttu.”

On saanut kela-kortin, muttei vielä arvo-osuustiliä. Hehehehhehehe. Kattellaan. Passi voitaisiin hankkia joskus keväällä, jos oikeasti saamme toteutettua meidän Euroopan turneen.

Vauva on myös lounastanut Arvopaperi-lehden laskuun. Tai no ainakin välillisesti. Minä sain nimittäin kunnian päästä Arvopaperin Lounaalla-palstalle. Siinä saa itse valita paikan, jossa syödään. Yleensä jengi valkkaa Savoytä tai Palacea, mutta minä vanha hippi vein toimittajan Hävikkiruokarafla Looppiin, koska halusin alleviivata omaa ympäristöpyhyyttäni. Tilaajat voivat lukea jutun täältä.

Vauvan nauru on alkanut muistuttaa epämääräisen ölinän sijasta ihan sellaista kunnon hekottelua. Hän on myös helppo yleisö, vähän kuin jotain pööpöilee, niin heti nauraa. On siis ns tyhjännauraja. Vähän vielä treeniä, niin voi mennä Noin viikon studion taustanaurajaksi, kerroin hänelle.

Vauva on kaikin puolin aivan mielettömän rakastettava. Joskin hänen isoveljensä on alkanut nyt kertoa eriäviä mielipiteitä, kuten: ”Vauva voi muuttaa Sopian luokse.” (Siskoni Sofia asuu meidän naapurissa.) ”Vauva on ärsyttävä!” ”Vauva otti mun kädestä!” ”Vauva repi!” ”Vauva vei lelun.” ”Tämä on minun ikioma, ei vauvan!” Mutta kyllä enimmäkseen vielä vauva aiheuttaa Alpussakin sellaisia suoranaiaisa aggrehellyystunteita, niin että Alppu haluaa vauvan syliin, haluaa pussata ja halata sitä – ja ennen kaikkea haluaa herättää sen päivä/iltaunilta.

Miksi? ”Koska mun teki mieli!” Semmosta.

Lue myös:

Vauva täytti yhden kuukauden

Vauva täytti kaksi kuukautta

Vauva täytti kolme kuukautta

Vauva täytti neljä kuukautta

Kommentit (4)
  1. Tyhjännauraja. 😀

  2. Viisikuiset on kyllä aika veikeitä. Ja onhan se aika hellyyttävää, kun keskellä yötä pimeässä alkaa pinnasängystä kuulua jokeltelua ja naurua. Tai kun vauva nauraa vaunukopan tuuletusaukon verkkokankaalle (ööh?!).

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *