Ensimmäinen viikko rakkaan kanssa

Tänään meidän pieni tyttömme täytti viikon. Tähän ikuisuudelta tuntuvaan aikaan on sisältynyt kymmenittäin hetkiä, jotka haluaisin muistaa aina.

Sunnuntaina illalla olin järisyttävän helpottunut, kun kätilö nosti kovaa karjuvan vauvan syliini. Nyt hän on täällä, nyt hän on meidän. Seuraavan tunnin hän enimmäkseen huusi ja ajattelin, että hyvä, maailmalta pitääkin osata vaatia paljon.

Tyttö syntyi puoli yhdeksältä, minkä jälkeen lepäsimme kuusi tuntia synnytyssalissa ennen potilashotelliin lähtöä. Torkuin vauva sylissä, oli hämärää ja Tiki nukkui omassa sängystään. Katselin tytön rutussa olevaa otsaa, tunnit menivät nopeasti ja tiesin varmana, että pian olen täysin rakastunut. (Alpun syntymästä muistin, että vahvimmat tunteet syttyvät pikkuhiljaa,eivät heti.)

Maanantaina heräsin Meilahti Scandidin leveästä pedistä hilpeänä. Minulla on ihan oikeasti tuollainen hirmuisen kaunis olento vierelläni! Olin ehtinyt nukkua muutaman tunnin ja olo oli suoranaisen levännyt. Koko aamu meni kuplivan ilon vallassa. Nyt minä syön puuroa ja minulla on vauva. Nyt minä juon kahvia ja minulla on vauva. Nyt minä harjaan hampaani ja minulla on vauva.

Kolmen maissa isäni tuli piipahtamaan. Oli suloista nähdä hänen herkistyneet kasvonsa, kun hän otti vauvan ensimmäistä kertaa syliinsä.

Viideltä Mirja,Raisa ja Manne saapuivat ja kysyimme heitä kummeiksi. Ajattelin omahyväisesti, miten ihanaa on, kun tytöllämme on noin tyylikkäät kummit. (Jep jep, tällaiset hommat ovat tärkeitä.)

Ennen seitsemää Sofia toi Alpun katsomaan vauvaa. Oli ollut ikävä pienen ukkelin faktojen kertomista, ja siksi oli niin ihana nähdä! Alppu ryntäsi vauvan luo ja esittäytyi: ”Minä olen Aaval. Vauva on söpö.” Ja siitä lähti käyntiin yksi lastemme tärkeimmistä ihmissuhteista.

Sitten alkoi tulla niitä faktoja taas: Vauva ei osaa hyppiä. Vauva ei osaa sanoa. Vauvalla ei ole hampaita. Vauva haluaisi hampaat. Vauvalla on hikka. Vauva haluaa vettä.

Illalla tosin kohtasin ensimmäisen sydäntäsärkevän hetken, kun makoilin sängyssä vauvan kanssa ja Tiki nukutti Alppua vuodesohvalle. Alppu ilmaantui siihen sängylle ja olisi halunnut nukkua mun vieressäni. Sitten se sanoi kyyneleet silmissä: ”Mutta minulle ei ole täällä tilaa.”Se oli niin kohtalokasta, että minuakin alkoi itkettää. Onneksi Tiki hoiti tilanteen, ja tilaa löytyi isin vierestä. Siihen se pieni nukahti, katsellen potilashotellin ikkunasta hämärtyvää iltaa.

Tiistaina, kun olimme ajaneet läpi helteisen Helsingin taksilla Meilahdesta kotiin, makoilin sängyllä vauva sylissä. Lämmin lumisade, eli haavan valkoiset haivenet leijailivat ikkunan  takana taianomaisesti ja ajattelin olevani täydellisen onnellinen.

Sitten tilasimme sushia (tietenkin!) ja katsoin viimeisen jakson Game of Thronesia (tietenkin!!!). Olo oli kevyt.Ulkona oli kesä.

Keskiviikkona istuimme Tikin kanssa Teurastamolla Helsingin kahvipaahtimon nojatuoleissa. Vauva nukkui kopassaan, minä söin korvapuustia ja ajattelin, että ai niin, elämä voi antaa juuri tällaisia hetkiä tästä eteenpäin. Törmäsimme myös Einoon ja Tiiaan, ja  tunsin pientä kateutta siitä, miten heillä on edessä koko lämmin kesä ja vapaus käydä terasseilla, mutta sitten kovetin itseni ja ajattelin, että kyllä minä taas ehdin vielä.

Iltapäivällä Sofia ja Sampo kutsuivat meidät syömään hampurilaisia. Sofia tarjosi puolikkaan maissioluen ja minulle tuli riemukas olo: Ai niiin! Tämä!

Torstaina Tiki lähti Alpun kanssa leikkitreffeille Rediin, ja minä matkasin ensimmäistä kertaa vauvan kanssa bussilla. Ensimmäisen kerran liikutuin, kun ihana 551:n kuski odotti minua, vaikka olisi ihan hyvin voinut kaasutella tiehensä, kun huidoin kättäni parinkymmenen metrin päästä pysäkkiä. Tullinpuomin laboratoriolla vasta liikutuinkin, kun olin vähän jännittänyt etukäteen, että olenko oikeassa paikassa ja mitäs nyt tapahtuu – vauvalta otettiin perinnöllisten aineenvaihduntasairauksien seulonta (eli perussetti). Labrahoitaja oli kuitenkin aivan järjettömän ihana! Hän leperteli vauvalle kuin viimeistä päivää ja vitsaili menemään. Kun saa yllättävältä taholta yhtäkkiä suurta ystävällisyyttä (ja on muutenkin vähän huuruissa), sitä saattaa alkaa itkettää ihan hassulla tavalla.

Iltapäivälläa Tikin pyytämät kummit, Lari ja Joonas, (eivät tosin pari) tulivat tervehtämään vauvaa.

”Päädyimme tällaiseen kummikoalitioon, että kun nuo Julian ystävät tuputtavat sitä intersektionaalista feminismiä vauvalle, niin teidän tehtävä on hoitaa sitten…”

”Hoitaa mitä?”

”Sellaista hyvää kristillistä ja perinteikästä kasvatusta.”

”Ok.”

Perjantaina aamulla vauvan navantynkö lähti. Hups vain, se tipahti. Laitoin sen sekajätteeseen.

Sitten tumppasin vauvan koppaan ja juoksin hikisenä Alpun päiväkodille, jonne Tiki oli mennyt Alpun kanssa etukäteen. Ehdin juuri ja juuri paikalle, kun kevätjuhla alkoi Alpun päiväkotiryhmän (eli koko päiväkodin nuorimpien ryhmän) esityksellä: Leijonaa mä metsästän. Olivat niin järjettömän liikuttavan näköisiä, kun hytkyttivät polviaan ylös alas lavalla hienosti askarrellut leijonanaamiot päässän. Alppu oli ryhmänsä vanhimpien joukossa ihan ammattimainen danssaaja. (Tikiä häiritsee Fröbelin palikoissa se, että niiden laulaja kuulostaa Klamydian laulajalta. En väitä vastaan.)

Lähdettiin hävyttömästi heti Alpun esityksen jälkeen aamupalalle Ipiin juhlistamaan Alppuliiton toista päiväkotivuotta. Voi miten kivaa oli hengailla neljästään kahvilassa yhdessä. Käytiin vielä sekoilemassa Lasten kaupungissa, vauva nukkui kopassa kolmen tunnin pätkän ja Alppu sai jakamattoman huomion vanhemmiltaan koko aamupäivän. Ihanaa!

Iltapäivällä minun isä (eli vaari) sekä Tiia-mummi ja vauvan täti ja eno (10- ja 8-vuotiaat) tulivat moikkaamaan meitä. Alppu riehui aivan mielivaltaisesti Lassi-enonsa kanssa.

Illalla tyttö vietti ensimmäistä pizzaperjantaitaan, eli hänet vihittiin meidän perheemme tapakulttuuriin. Halusimme Alpulle kivan illan (ja armahtaa itseämme), joten pidimme leffaillan, eli katsoimme Melikoon. Eli Let it gon, eli Frozenin. Se teki Alppuun valtavan vaikutuksen, ja Vaahtokarkki-lumihirviöstä on puhuttu tämän jälkeen taukoamatta.

Lauantaina päätettiin käydä kaupungilla, Annantalon Skidilä-kahvilassa. Kokeiltiin laittaa Alppu kantoreppuun ja vauva kärryihin. Toimi ihan hyvin, mutta taidan hankkia taaperokantorepun, tuo nykyinen on liian hankala. Vaikka kahden lapsen kanssa on tietenkin enemmän häseltämistä, jotenkin on silti vahvasti jo tullut viikossa sellainen olo, että tämä tuntuu luontaiselta tavalta olla, meitä kuuluukin olla juuri neljä.

Illalla kutsuttiin naapurista Niina ja Alpun ystävä Eino kylään, mikä tarkoitti viihdytysjoukkojen lepoa.

Sunnuntaina minun äiti ja Juha tulivat katsomaan vauvaa ja toivat eeppisen aamiaisen mukanaan. Oli hauska puhua vauvahommien lisäksi kauhuelokuvista, hometaloista ja siitä, miten huumorilla on aikansa ja paikkansa, ja savolainen huumori kokeilee näiden rajoja taukoamatta. (Sekä Tiki että Juha ovat Savosta.)

Viikossa on ollut myös jo kymmeniä suloisia vaipanvaihtotuokioita, loputonta Autot-palapelin ”pelaamista” (kuten Alppu asian ilmaisee – hän sai palapelin vauvalta lahjaksi), pusuja ja haleja, imetysasentojen muistelua ja opettelua puolin ja toisin, Sofian kanssa hengailua (maailman hienointa kun sisko asuu naapurissa ja on niin superkiva ihminen), kukkalähetysten vastaanottamista (ihanat gummeruslaiset ja Ylen Kaisa, Ville ja Anna!), löysiä aamuja, jolloin vain makoillaan kaikki yhdessä sängyssä ja lukemattomasti hetkiä, jolloin vain pitää tuijottaa meidän tytön tummansinisiin, miltei mustiin silmiin ja ajatella, että miten minä voinkin olla näin hirvittävän onnekas ja onnellinen. Meidän pikkuinen rakas.

Kommentit (6)
  1. Ihana kirjoitus. Kirjoitat niin kauniisti noiden ihmeellisten hetkien ainutlaatuisuudesta. Nauttikaa niistä täydestä sydämestänne! Valtavasti onnea ja kaikkea hyvää koko mainiolle porukalle.

  2. Olipa ihana kirjoitus.

    Odotan, että minulla olisi joskus lapsi, joka vielä haluaisi katsoa kaiken maailman Melikoot. Odotan, että pääsen katsomaan kaikkia just hyviä piirrettyjä. Ja tietty noita muitakin kivan kuuloisia asioita!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *