Äidin oma aika (räppimuijana)

Me luotiin Tikin kanssa semmonen systeemi, että aina silloin tällöin mä saan reilun tunnin omaa aikaa, jolloin Tiki lähtee pojan kanssa kruisailemaan ulos (vaunuissa tuo poika nukkuu aina). Olen nimittäin ajanut itseni sellaiseen kammottavaan ikeeseen, että poika on täysimetyksellä. Tämä ei todellakaan ollut tietoinen päätös, vaan tavoite on koko ajan ollut, että pulloa pulloa! Mutta sitten laiskuus iski, ja nyt poika syö vain mun buubssista. Se on huono homma.

Juttelin juuri kaverini kanssa siitä, että Kättärillä olisi kyllä voitu rohkaista siihen pullobisnekseen vähän enemmän. Tämä edistäisi äidin mielenterveyttä. Mutta en mä tästä voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, laiska mikä laiska, ja tästä kärsin.

No, en tullut tänne nyt valittelemaan, vaan kertomaan nautinnollisesta omasta ajasta. Ensimmäisen kerran, kun Tiki lähti ulos pojan kanssa, mulle iski semmonen valtava vapauden tunne. Joka vaihtui nopeasti paniikkiin: Mitämäteen mitämäteen!!! 

Tapahtui seuraavanlainen muodonmuutos:

oma aika.jpg

Okei, mä en siinä tilanteessa pukeutunut räppivaatteisiin (tuo kuva on Katariina-ystäväni polttareista), muutos oli henkistä sorttia.

On nimittäin käynyt ilmi, että vauva tykkää kaikesta muusta musiikista (etenkin Eva Dahlgrenin tai Olavi Uusivirran hempeilykamasta ja klassisesta… toisin sanoen meidän vauva on huomattavasti snobimpi kuin me itse ollaan), mutta se vihaa räppiä. Kun laitoin sille ekan kerran Paperi T:tä soimaan, sen ilme muuttui välittömästi ”hyi mitä shaibaa tää oikein on” -kurimukseksi ja sitten alkoi itku. Surumielisen näköiset naiset eivät lämmitä meidän bebbeä.

Näinpä sitten pojan poistuessa laitoin välittömästi Ruger Hauerin uuden levyn soimaan… ja aloin katsella valokuvia pojasta. Bitch please, te sanotte, ja niin sanon minäkin. Mutta mulla oli hyvä tarkoitus, koska haluan tilata pojasta valokuvia, enkä koskaan pysty olla tietskan äärellä samalla, kun poika on hereillä. Se vihaa mun datailua melkeen yhtä paljon kuin räppiä.

Mutta vielä tuosta räpistä. Nyt kun bebbe on ollut Tikin kanssa useamman kerran kruisailemassa, niin räpin kuuntelusta on muodostunut mulle semmonen ”muistustus siitä, kuka mä olen”. Kun Charlie Mansonin häät soi, mä en ole äiti enkä lässyttävä hurunainen, vaan kova muija, jolla on kaikenlaisia tiukkoja ajatuksia ja kaikkia semmosia normaaleja tunteita, joihin ei sisälly semmosta oi-oi-oi-söpö-söpöläinen-köpöläinen-hokemista korkealla äänellä!

Voin myös kertoa, että mulle ei todellakaan tullut kertaakaan sen ensimmäisen tunnin aikana ikävä poikaa tai Tikiä. 

Tämän ensimmäisen kerran jälkeen tajusin, että mun pitää mielessäni päättää etukäteen, mitä teen vapaatunnillani, jottei semmonen liika mahdollisuuksien kirjo aja mua hulluuteen. Tähän mennessä olen kerran siivonnut vessan ja imuroinut (yleensä kyllä Tiki hoitaa ne nykyään, mutta kun mun mielestä mä teen ne paremmin, hahahahah), katsonut HBO:lta The Affairia ja Girlsiä (ja syönyt Jacky makupalaa) sekä kirjoitellut Apu-lehteen semmosta teknologiapalstaa.

Pitäisi keksiä vielä jotain vähän ylevämpää. Mutta sen olen kyllä huomannut, että nykyään prokrastinaatio, eli asioiden lykkääminen ja aikaansaamattomuus ovat kyllä ihan minimissä. Kun vauva nukkuu tai on Tikin kanssa muualla, mä oikein ryntäilen tekemään kaikkia juttuja. Tai sitten maksimoin nautinnon hetket. Mutta mihinkään sohvalla apaattiseen makoiluun en enää käytä vapaa-aikaa, toisin kuin kaikki nämä vuodet ennen vavvaa.

 

Mitä te teette teidän ”omalla ajallanne”?

 

 

 

Kommentit (19)
  1. Ääh tajusin just etten nykyään ikinä oo yksin kotona. Kun oli yks laps niin välillä asetin miehelle ja lapselle porttikiellon: nyt meette neljäks tunniksi johonki. Nyt ku on kaks lasta en enää osaa tehdä samaa. Se tuntuu paljon kovemmalta vaatimuksesta. Vaikka tiiän että saisin toivomani jos esittäisin toiveen. Oma aika on aina siis sitä että itse lähtee pois kotoa, se on muulle perheelle iisimpää. Eli käyn lenkillä, kirppareilla, kaverin kans kahvilla tms.

    1. Joo siis kaksi lasta on jo ihan eri häätää pois kodostaan, joten ymmärrän hyvin.

      Yksin kotona hengailu on välillä vaan niin rentouttavaa, kun sillon saa aidosti olla yksin. Mutta toki myös kavereiden kaa kahvittelu yms on aika ihania juttuja 🙂

  2. Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina
    24.4.2016, 17:47

    Mun oma aika on käytännössä aina siivomaista. (How lame is that?) Mutta kun kotona on vauvan lisäksi nelivuotias pyörremyrsky ja mies, joka jättää vaatteet ympäri asuntoa, niin minkäs teet – ja itse en taas osaa rentoutua kotona ennen kun tuo kaaos on taltutettu. Ja sitten kun se on taltutettu ja avaan kesken jääneen kirjan, niin oma aika yleensä loppuu. Tätä tää on.

    Mun vauvalla on muuten sellainen huono tapa, että se ei tunnu tykkäävän Kentistä! Ja mitä mollimpaa, sen kurjempaa. Kumma juttu, mahaanhan se ei ole juuri muuta kuullutkaan. Mutta ainakin mulla on nyt siivousmusiikki selvillä ;)!

    1. Ehkä sun vauva tiedostaa, että Kent lopettaa ja siksi ei halu enää kiintyä siihen välttyäkseen bändisydänsuruilta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *