Aikakauslehden tuottaja kertoo: Näin tarjoat juttuja uuteen lehteen

omenat rivissä.jpg

Multa on useaan otteeseen pyydetty postausta, jossa kerron, miten mun mielestä freelancer-toimittajan kannattaa tarjota itseään tai juttujaan aikakauslehteen. Vihdoin sain tämän puristettua itsestäni ulos.

Olen ollut tuottajana sekä Demissä ja Trendissä, joten nämä vinkit tulevat tällaisella naistenlehtikokemuksella. Voi siis olla, että jonkun muun lehden tuottaja on täysin eri mieltä näistä neuvoista, joten laittakaapa kommenttiboksi laulamaan. (Olen tällä hetkellä ihastunut tuohon hieman tunkkaiseen sanontaan, jossa kerrotaan, että joku asia ”laulaa”. Esimerkiksi peräpeili laulaa, mtta nyt ei tietenkään ole kyse siitä.)

Okei. Nämä saattavat ola täysin itsestäänselviä neuvoja, mutta uskokaa minua, kaikille ne eivät ole sitä. Tee näin, kun lähestyt uutta lehteä vaikkapa sähköpostilla:

Lähetä viesti oikealle henkilölle, joka on yleensä lehden toimituspäällikkö tai joissain tapauksissa tuottaja tai oikein pienessä toimituksessa myös päätoimittaja. Tämän voi selvittää lehden ”apinalaatikosta”, eli siitä boksista lehden alusssa yleensä sisällysluettelon tietämillä, jossa esitellään lehhteä tekevät hahmot. Älä lähetä viestiä esimerkiksi lehden palauteboksiin, on suuri vaara, että se hukkuu sinne.

Esittele itsesi lyhyesti, kerro mihin olet tehnyt juttuja, mitä opiskellut ja mikäli olet erikoistunut tietynlaisiin aiheisiin (tyyliin ihmissuhteet, lääketiede tai merikotkat, mihin nyt ihmiset tapaavat erikoistua). Tämä kaikki on kiinnostavaa tietoa.

Kerro, miksi haluat kirjoittaa juuri tähän lehteen. Miksi tämä media kiinnostaa sinua? Kannattaa vaikkapa lukea lehden paria aiempaa numeroa analyyttisesti ja miettiä, millainen ääni lehdessä on. Onko se hyväksyvä, lempeä, ärhäkkä tai vaikkapa kuiva ja asiallinen.

Lehteen tutustuminen on olennaista, jos tarjoat sähköpostissasi juttuideoita: Tutki lehden rakennetta. Nykyään aikakauslehdet ovat äärimmäisen konseptoituja. Melkein joka aukeamalla on tietynlainen juttutyyppi, joka toistuu lehdestä toiseen: Lehti voi vaikkapa alkaa kansihaastattelulla, jossa esiintyy julkkis, joka kertoo elämänsä käännekohdasta. Sen jälkeen voi tulla vaikkapa ”kamapalsta”, jossa esitellään erilaista kamaa (ei huumeita, paitsi ehkä Lääkärilehdessä?). Sitten saattaa olla erilaisia palstoja, kuten kauneutta (eli siis meikkejä), muotia (vaatteita), ruokaa ja niin edelleen.

Lehdessä saattaa olla myös reportaasipaikka, jossa käydään tutustumassa johonkin hauskaan mestaan (tyyliin eläinsairaalaan tai vanhainkotiin, okei tämä oli omituinen rinnastus) tai seurataan jotain kiinnostavaa tapahtumaa tai ollaan itse osallisena siinä (tyyliin viikko vankilassa, kuten ystäväni Sonja juuri vietti mukavasti kesäpäiviänsä).

Lehdessä voi olla myös niin sanottu tavishaastattelu, jossa joku tavallinen ihminen kertoo selviytymistarinansa tai vaikka harrastuksestaan tai synnytyksestään. Monissa lehdissä on myös ilmiöjuttu, joka kaivautuu johonkin pinnalla olevaan ilmiöön, vaikkapa englannin kielen tunkeutumiseen suomalaisessa kulttuurissa tai äitien väliseen vihapuheeseen nettifoorumeilla. 

Kaikki lukijat eivät tiedosta, mitä juttukonseptit ovat tai eivät osaa hahmottaa, että tässäkin on tietty juttutyyppi, eikä heidän tarvitsekaan. Lehtien konseptoidut jutut luovat lehteen tutun ja turvallisen fiiliksen, sellaisen, että lukija tietää suurinpiirtein mitä odottaa.

Sen sijaan jos toimittaja tarjoaa kolumnia lehteen, jossa ei selvästikään ole kolumnipaikkaa, niin ainakin minun mielenkiintoni sammahtaa aika nopeasti. Tulee sellainen olo, että tämä tyyppi ei ole jaksanut nyt yhtään nähdä vaivaa perehtyäkseen lehteemme, joten minulla ei ole aikaa alkaa kouluttaa häntä. (Lisäksi kolumnien kirjoittaminen on aivan jäätävän vaikeaa. Moni aloitteleva toimittaja kuvittelee, että se on helpoin homma, kun ei tarvitse haastatella ketään. Päinvastoin, olen itsekin nyt kirjoittamassa erääseen mediaan kolumnia, ja hitto mä olen tehnyt siihen taustaduunia ja haastatellut jengiä, ja silti tuntuu, että siitä tulee ihan paska. End of rant.)

omenat rivissä2.jpg

Lehdet kaipaavat ennen kaikkea hyviä haastateltavia. Hyvät verkostot ovat juttujen teon perusta. Jos tiedät jo vaikka hyvän asiantuntijan, jolla olisi kiinnostavaa sanottavaa, tarjoa tätä suoraan. Tai jonkun taviksen, jolle on käynyt jotain kummallista, joka sopisi juuri lehden tiettyyn juttukonseptiin. Jos taas tunnet paljon nuoria, haitarinsoittajia tai vaikka vastaanottokeskuksen jengiä, kerro sekin. Kaikki erityisosaaminen ja erityisverkostot kiinnostavat.

Meilissäsi voit suoraan ehdottaa vaikkapa kolmea tai viittä juttuideaa, jotka on räätälöity juuri lehteä varten. Kekseliäisyys palkitaan. Tällä hetkellä ei kannata tarjota haastatteluun vaikkapa ”juuri elokuvan tehnyttä Tommi Korpelaa”, sillä lehtien toimituksissa ollaan kyllä perillä siitä, mitä populaarikulttuurissa tapahtuu.

Juttuidea ei ole koskaan pelkkä aihe (tyyliin Tommi Korpela) vaan myös näkökulma aiheeseen (Tommi Korpelan pohjaton rakkaus ratikoihin ja mitä se kertoo hänen lapsuudestaan). Okei, tuo esimerkki oli täysin keksitty, on mahdollista, että Tommi Korpela vihaa ratikoita (vaikka hän tekikin aivan järjettömän hauskan sketsin ratikoista taannoin Studio Julmahuviin). 

Mutta siis, juttuideoita voi ehdottaa vaikka niin, että sanoo: ”Tämä sopisi teidän ilmiöjuttupaikalle” tai ”Tämä voisi olla kiinnostava henkkari”. No, ei ole oikeasti vaarallista, jos ei idea ei heti osu maaliin, näistä voidaan ennen kaikkea jutella toimituksessa.

Voit myös lisätä sähköpostin liitteeksi pari näytejuttua, mutta tämä ei ole pakollista.

Ilmaise halusi ryhtyä vakituiseksi avustajaksi ja ehdota tapaamista. Hyvät freet ovat kullanarvoisia, ja hyvän freen perehdyttäminen lehden äänensävyyn, juttupaikkoihin ja toimituskulttuuriin on vaivalloista. Tästä syystä harva jaksaa tilata freeltä yhtä ainoaa juttua, vaan toimituksia kiinnostaa enemmän vakituiset avustajasuhteet. Toki superkokeneilta ja nimekkäiltä kirjoittajilta tilataan tällaisia yksittäisiäkin juttuja.

Voit soittaa perään, jos haluat. Lehtien toimituksissa ollaan yleensä todella kiireisiä, ja sähköpostit saattavat hautautua ties minne. Kiireisyys tarkoittaa myös sitä, että toimituksissa arvostetaan oma-aloitteisuutta ja sitä, että ihan kaikesta pienestä ei kysellä ja lähetellä hysteerisiä sähköposteja, koska silloin tulee sellainen olo, että tämä tyyppi on nyt ihan pihalla. Tämä kuulostaa julmalta meiningiltä, mä taidan ehkä olla vähän kyynistynyt. Ehkä on ihan ok, etten ole enää tuottaja! 😀

omenat rivissä3.jpg

Vielä pieni muistilista siihen, kun saat ensimmäisen jutun myytyä:

Ensinnäkin: Pidä deadline. Toimittaja, joka ei pidä dedistä, on täysin turha toimittaja. Toimittajuus ei ole mitään boheemia hauskaa kirjoittelua, vaan toimittajan on pakko olla superluotettava, myöhästelijöiltä ei tilata juttuja uudestaan. Jos dedis meinaa paukkua (vaikkapa haastateltava peruu tms.), kerro asiasta heti ja ehdota jotain toista ratkaisua mieluummin kuin vain kysyt, että mites nyt?!

Toiseksi: noudata juttubriiffiä eli tee sellainen juttu, mikä sinulta on tilattu. Muista myös noudattaa ainkain suurinpiirtein merkkimäärää. Jos sinulta tilataan 5000 merkin juttu ja palautat 10 000 merkin jutun, aiheutat saatanallista vaivaa jutun editoijalle. (Lol, mä itse olen niin tämä liian pitkien juttujen palauttelija + aiheesta selittelijä, mikä on vielä ärsyttävämpää.)

Varaudu myös siihen, että aikkareissa juttu tulee miltei aina bumerangina takaisin. Siinä pyydetään lisää tietoa johonkin kohtaan, jonkun kohdan parempaa selvitystä tai vaikkapa rakenteen radikaalia muutosta. Mun oman kokemuksen mukaan ei kannata jaksaa vängätä kauheasti vastaan, vaan suosittelen tekemään pyydetyt muutokset mahdollisimman hyvin. Toimittaja ei ole mikään taiteilija, joka vuodattaa sydänverensä ja sielunsa juttuun. Toimitusta kiinnostaa ennen kaikkea yksi tavoite: Tehdä lehden lukijalle mahdollisimman hyvä ja ymmärrettävä teksti, ja siinä ei paljon taiteelliset ambitiot kiinnostele. Ja kaikki tämä mielellään mahdollisimman tehokkaasti.

Kun olet saanut myytyä muutamia juttuja lehteen, sinulta aletaan luultavasti tilata juttuja, joiden aiheet ja näkökulmat on keksitty toimituksessa. Tämä on kivaa, koska silloin freelancerin ei tarvitse enää käyttää aikaa ideoiden miettimiseen ja myymiseen, riittää kun tekee! Joskus on tietenkin ihanaa ideoida omia juttuja, etenkin jos haluaa tehdä vaikka Imageen tai Kuukausiliitteeseen jonkun kunnianhimoisen projektin (jonka työmäärä on huomattavasti isompi kuin jutun hintalappu, mutta josta tulee omahyväinen fiilis, että tällaistakin minä menin tekemään!).

 

Tuleeko mieleen kysyttävää? Entinen Tuottaja vastaa mielellään!Tai tuleeko jollekulle juttujen tilaajalle lisättävää tai eriäviä mielipiteitä? 

 

Lue myös:

Ensimmäinen viikko vapaana kirjoittajana

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Kommentit (24)
  1. nuori friikku
    25.10.2017, 06:36

    Hyviä vinkkejä, kiitos! Mietin vielä sitä, että kun on myymässä juttua uuteen lehteen, missä vaiheessa kannattaa puhua rahasta? Kerroitko itse aina hyvän kuuloisen juttutarjouksen saatuasi, paljonko siitä olisi luvassa massia? Entä onko näissä ikinä mitään neuvottelun varaa? Toki samoista juttupaikoista varmaan maksetaan aina saman verran lehdestä toiseen. Mutta mites jotkut vähän vaihtelevan pituiset repparipaikat tai oikeasti aikaa vievät ja isot projektit – voiko sellaisten kohdalla laittaa jo juttutarjoukseen, että millä hinnalla voisi myydä? Vai onko sellainen aina tökeröä? Jotenkin nämä hinnoitteluhommat tuntuu hankalilta, terveisin ensimmäisiä haparoivia freelancer-askeliaan ottava parikymppinen.

    1. Mulla on itselläni ollut tapana kertoa palkkioehdotus viimeistään siinä mielissä, jossa lähetän juttubriiffin eli tilaan jutun. Samassa mielissä sovitaan deadline, jutun merkkimäärä, vaadittavat haastateltavat ja jutun sisältö ylipäänsä. Näin ollen on tosi luontevaa puhua palkkiosummasta samalla, koska siinä konkretisoituu myös jutun vaatima työmäärä.

      Yleensä palstojen palkkiot ovat melko lailla fiksattuja, mutta neuvotteluvaraa on aina. Etenkin jos perustelee isomman palkkion hyvin (esim hankala etsiä haastateltava juttuun, paljon selvitystyötä, muuten vain työmäärä ja palkkio eivät kohtaa), niin usein korotus menee läpi. Ei toki aina, ja silloin toimittaja voi myös jättää tekemättä jutun. Jos se on hänen oma ideansa, hän voi myydä sen muualle (tätä on tapahtunut) tai jos se on lehden tarjoama juttu, lehti voi tarjota ideaa jollekulle toiselle.

      Ei mun mielestä hinnallaan tarjoaminen ole tökeröä, mutta just tuossa briiffivaiheesaa se on kaikkein selkein.

      Tosi hyvä kysymys btw!

  2. Tämä juttu sai mut haluamaan isona freelancer-toimittajaksi.

    1. Mahtavaa! Suosittelen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *