Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan (ja parisuhde alkoi voida hyvin)

työssä käyvä äiti7.jpg

”Sulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista laspsen kanssa kotona oleminen on”, Tiki saattaa sanoa mulle, kun tuun kotiin.

”Siinä olet kyllä oikeassa. Se on mulle täysin tuntematon konsepti. Lapsen hoitaminen kotona, lol! Mutta ilmeisesti se on aika helppoa lorvailua. Oon antanut itseni ymmärtää, että sä olet ehtinyt katsoa monta leffaa, datailla tietokoneella ja lukea pari lehteä täällä sillä aikaa, kun minä olen tehnyt perheelle rahaa”, vastaan hälle.

”Niin. Sinähän olet saanut viettää omaa aikaa siellä töissä koko päivän. Että mitä sä nyt enää haluat levätä?”

työssä käyvä äiti.jpg

Yllä oleva keskustelu on siis vitsailua. Nimittäin nyt me ollaan alettu taas ymmärtää toisiamme paremmin. Tämä roolien vaihtaminen on vain niin siistiä. Koen syvää tyydytystä niinä hetkinä, kun Tiki saa pieniä ahaa-elämyksiä siitä, mistä mä olen oikein mussuttanut viimeisen vuoden.

Yksi päivä se esimerkiksi sanoi, että tajuaa vasta nyt, miten hiton ärsyttävää se on, jos mä tuun töistä kotiin ajoissa mutta jatkan kuitenkin duunien tekemistä vielä himassa. Se tarkoittaa sitä, että se tai Alppu eivät saa häiritä mua. Toisin sanoen mä olen näennäisesti kotona, mutta siitä ei ole mitään iloa, päinvastoin: tulee kateellinen olo siitä, että tuo saa rauhassa datailla koneella juttuja, kun minä joudun viihdyttämään intensiivisesti taaperoa.

Just näin!!! Tätä mä olen yrittänyt koko vauvavuoden sanoa Tikille: tee ne työt työpaikalla tai sitten vasta kun lapso on nukkumassa, mutta se ei ole mikään palvelus tulla kotiin hengailemaan työhuoneen. 

työssä käyvä äiti5.jpg

Ja toisaalta, on hyvä että mulla on tiiviissä muistissa se, millaista lapsen hoitaminen on, sillä välillä mulla on kiusaus alkaa vänistä siitä, että kotona on ihan shaissesta, että miksei se ole voinut siivota täällä sillä aikaa, kun olen töissä. Mä kuitenkin tiedän, että lapsen läsnäollessa siivoaminen voi olla sula mahdottomuus.

Okei, kun yhtenä torstaina tulin himaan ja kämppä näytti siltä kuin täälllä olisi ollut murtovarkaita (esimerkiksi keittiön tuolit oli kaadettu ja talouspaperin paperit oli levitetty ympäriinsä!?), oli pakko antaa pieni palaute. 

Mutta joo, kokemusmaailmat alkavat kohdata, sillä mun mielestä vauvavuoden loppua kohden ne oikeasti hieman eriytyivät, mikä aiheutti todellista kränää meidän parisuhteelle. (Oh god, siitä voisin horista vaikka kuinka paljon!)

työssä käyvä äiti2.jpg

Totta kai Tiki on koko ajan arvostanut mun ponnistuksia, ja sanonut sen useasti ääneen viimeisen vuoden aikana. Ei se siitä ole kiinni. Ennemminkin mä kaipaan, että mun sielunkumppani (okei, normaalisti käytän sanaa aviomies enkä sielunkumppani) tajuaa aidosti, millaista on operoida keittiössä pelkästään yhdellä kädellä, kun lapsi haluaa olla väsyneenä koko ajan sylissä, miltä tuntuu jännittää, nukahtaako lapsi jo ratikkaan eikä vasta kotiin (jolloin kaikki tuhoutuu) tai miten tyydyttävää on, kun lapsonen nostaa kädet ilmaan sen merkiksi, että se haluaa just mun syliin (ja miten raivostuttavaa se voi yhtä lailla olla, olenko jo sanonut, että äitiys on ristiriita). 

Unikoulun myötä Tiki myös tietää, millaista on heräillä öisin ja nousta kuitenkin ylös jo seiskalta, kun jäbän ei tee mieli enää nukkua. Ja toisaalta, miten järjettömän siistiä on, kun lapsi ottaa yhtäkkiä itse lusikan käteen ja vetäsee puurolautasen tyhjäksi.

Hah hah! Olia aika, jollon minä ragesin Tikille siitä, miten ärsyttävää on, kun autot parkkeeraavat jalkakäytävälle ja minä en mahdu vaunuineni ohi. Silloin Tiki vain toppuutteli, että älä nyt tuommoisesta äkäänny. Eipä muuten toppuuttele enää!

Ja minä taas tajuan, miten riittämätön fiilis siitä tulee, kun toinen laittaa iltapäivällä viestiä, että koska sää tuut kotiin. Ja toisaalta: miten iisiä töissä oleminen välillä on verrattuna kodin intensiiviseen läsnäoloon.

työssä käyvä äiti4.jpg

Että joo. Tämä on kyllä tiivistänyt mun ja Tikin välistä ymmärrystä todella paljon jo tällä puolentoista kuukauden kokemuksella. Ja mahtavaa, että tätä on jäljellä vielä monta kuukauta, sillä vielä tälllä hetkellä mä olen Alpulle ehdoton ykkönen. Musta olisi kiva nähdä, millaista on, mikäli Tikistä tulee se ykkösvanhempi. 

 

 Minkä asian toivoisitte puolisonne ymmärtävän? (Ei tarvitse liittyä mitenkään lapsiin!)

 

 

Lue myös:

Omituisimmat riidat vauvan isän kanssa

Sullakin pitää olla kurjaa!

Äidin näkökulma töihin paluuseen

Isän näkökulma kotiin jäämiseen

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Kommentit (19)
  1. Hei hyvä postaus! Voisitko muuten palata vielä unikouluun? Miten on mennyt? Onnistuitteko? Mitä tekniikka käytitte?

    1. Voin!!! Ehdottomasti. Koska (rumpujen pärinää…) viime yö oli ensimmäinen yö, jolloin Alppu meni nukkumaan puoli kasilta illalla ja heräsi aamulla seiskalta. Mahdoton on tapahtunut!!!

      Tähän pisteeseen pääseminen oli pitkä ja polveileva tarina (ja meillä oli semmonen hybriditaktiikka), joten on kyllä pakko jakaa se täällä pian.

      (Ja toki tämä oli tosiaan vasta ensimmäinen yö, joten ei ole sanottu, että nyt oltaisiin mitenkään vielä unikoulun maistereita, korkeintaan Unikoulun yo.)

      1. Onneksi olkoon!! Mä epäilin viikon verran, että kyllä se vielä heräilemään taas alkaa, mutta nyt on kulunut jo yli kuukausi täysillä öillä. It’s a miracle!

        1. Kiitoksia ihanat! Tämä tuntuu kyllä aivan taianomaiselta saavutukselta!!!

      2. Jeee hurraaa! Hyvä te!!

  2. Perhevapaiden jakaminen on parasta mitä meidän parisuhteelle on tapahtunut. Ja ylipäänsä se, että me ollaan oltu ihan yhtä paljon töissä ja muissa menoissa kodin ulkopuolella kumpikin. Molemmilla on samat kokemukset. Se auttaa ja sujuvoittaa yhteiseloa niiiin paljon.

    Lopputulos:

    – Emme riitele siivoamisesta tms. huusholliin liittyvistä asioista.

    – Kumpikin pyörittää huushollihommia about automaatiolla ja oma-aloitteisesti, koska tietää, millainen kaaos siitä seuraa, jos hommat jätetään pidemmäksi aikaa tekemättä.

    – Koskaan ei riidellä eikä naputeta siitä, jos toisella on töitä. Työt on tärkeitä.

    – Kumpi tahansa hoitaa koko setin kolmen lapsen kanssa suvereenisti yksinkin.

    – Kumpi tahansa käyttää lapsen neuvolassa tai auton katsastuksessa.

    – Kumpikin arvostaa kaikkea mitä toinen tekee. Ja osaa antaa toiselle tilaa myös omille menoille ja omalle ajalle.

    Ihan parasta!

    1. Todella kattava listaus koti-isyyden eduista, just näin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *