Äitiysloma lähenee loppuaan

porvoo äitiys2.jpg

porvoo3.jpg

porvoo äitiys11.jpg

porvoo äitiys12.jpg

porvoo äitiys17.jpg

porvoo äitiys3.jpg

porvoo äitiys4.jpg

porvoo äitiys9.jpg

porvoo äitiys20.jpg

Mulla on enää muutama hassu viikko hoitovapaata Suomessa jäljellä. Tammikuu me vietetään Thaimaassa, ja sen jälkeen minä menen takaisin töihin. ”Älä ajattele sitä, älä ajattele sitä”, on ollut mun selviytymiskeino tässä. Tuntuu nimittäin ihan mielettömän haikealta luopua tästä. Tämä on ollut ehdottomasti yksi mun elämän parhaimpia vuosia. (Toki myös rankimpia, mutta tämä on niitä asioita, joita voi katsoa monelta kantilta. Nyt katson tältä.)

Mun sisko sanoi huomaavansa musta selkeästi, että olen nykyään tosi onnellinen. Kun pinna ei ole kireällä kiireen tai tekemättömien juttujen takia, en ärsyynny asioista samalla tavalla kuin aiemmin. Kun juoppo öykkäröi kasin ratikassa (ja iloitsee varastettuaan S-marketista pahvilaatikollisen suklaalevyjä?!), mä en jaksa tuohtua vaan ajattelen huvittuneena, että tuommoistakin tänään. Kun Tiki on jättänyt kaikki valot päälle poistuessaan viimeisenä asunnosta, en lähetä sille kiukkuista whatsapp-viestiä. Ehkä klisee pitää paikkansa: äitiys hioo kulmat ihmisestä.

Se, että saa itse määritelä aikataulunsa on upeaa. Ei tarvitse olla toimistolla kello kahdeksan, vaan voi sopia lounastreffit vaikka kahdeksitoista ja tarvittaessa siirtää niitä puolella tunnilla eteenpäin. Myöskään lounaskaveri ei ärsyynny, koska hän tuntee tilanteen. Olen täyttänyt päivät hauskoilla jutuilla: käynyt näyttelyissä, lounaalla, kävelyllä luonnossa, kaupunginosaretkellä. Äitiyslomalla voi lähteä vaikka keskellä viikkoa yönylireissulle lähikaupunkiin tekemättä sen suurempia etukäteissuunnitelmia. Voi viettää aikaa Turussa äbän luona vaikka viikon, jos tuntuu siltä.

Kun aivot eivät väsy työpäivän aikana kaikesta organisoinnista, pää on vapaa uusille ajatuksille ja tiedoille. Olenkin lukenut tänä vuonna enemmän romaaneja ja tietokirjoja kuin… ehkä koskaan aiemmin. Olen käyttänyt kaikki imetysajat lukemiseen, ja elänyt sitä kautta oman elämäni lisäksi transprostituoidun arkea Meksikossa, norjalaisisän lapsuudenmuisteluja ja italialaistytön nuoruutta 1950-luvulla. 

Ja sitten on tuo vauva. Sen seuraaminen on täysin taianomaista. Miten se yhtä aikaa hitaasti ja nopeasti muuttuu oikeaksi ihmiseksi. Ei mene päivää kun en tuntisi valtavan syvää kiitollisuutta siitä, että mä olen saanut sen elämääni. Välillä joutuu tukahduttamaan ajatukset siitä, että mä en ole tätä onnea ansainnut. Ei kaikkea tarvitse ansaita, asiat voivat vain olla ja tapahtua. Edelleen tuntuu, että rakastan Alppua päivä päivältä enemmän (mikä toisaalta tuntuu mahdottomalta).

Olo on siis haikea, jopa surullinen. Mun pitää kuitenkin puhutella itseäni ja muistuttaa, että ei tämä kaikki tähän lopu. Ehkä mä olen muuttunut pysyvästi onnellisemmaksi ihmiseksi? Ehkä mä pystyn säilyttämään rennon suhtautumisen elämään jatkossakin? Ja kyllähän mä edelleen saan viettää aikaa Alppusen kanssa, ei se mihinkään katoa. Ja vielä viimeiseksi mun pitää muistuttaa itseäni siitä, että tykkään mun työstä ja työkavereista tosi paljon. Töihin palaamisessa on monia hyviä puolia, joita ei kannata unohtaa. Vaikkapa se, ettei joku pieni, joskin suloinen kätönen revi mua koko ajan lahkeesta.

Sitä paitsi, juurikin siitä syystä, etten halua luopua tästä kaikesta vielä kokonaan, otan perjantait vapaaksi ja teen nelipäiväistä työviikkoa. Lattemamalife ei siis ole ohi!

 

Onko kukaan muu palaamassa piakkoin töihin? Mitkä fiilikset?Tai onko joku jäämässä äikkärille? Mitkä fiilikset?

 

Lue myös:

Elämää äitiyslomakuplassa

 

Kuvat: Parin viikon takaiselta Porvoon päiväretkeltä

 

 

Kommentit (10)
  1. Voi että. Kaikki mitä kirjotit on niin totta. Omasta vapaasta on jo hetki, mutta se oli kyllä elämäni onnellisinta aikaa. Toki olen onnellinen edelleen. Huomasin myös tuon kulmien hioutumisen, ja ainakin minulle se tuli jäädäkseen. Myös kaikenlainen turha stressaaminen hävisi, joskus olen jopa liiankin lepsu. Mutta joo äitiys tekee todellakin hyvää <3 Ja töihin palaaminen myös! 😉

    1. Ah, ihanaa, kiitos tästä rohkaisusta! Mä en halua muuttua enää takaisin siksi vähän takakieräksi kantturaksi 🙂

  2. Argh, samma här. Töihin tammikuun alussa ja mun vasta 9-kuorinen jää isin kanssa kotiin (miten ne muka pärjää??? No ihan hyvin tietysti). Haikea ja surillinen olo, mutta en kyllä haluais jäädä kotiäidiksikään. Mutta pari kuukautta lisää tätä voisin ottaa. No, olen iloinen että isä voi ja haluaa jäädä kotiin (täällä Ruotsissa se on melko lailla itsestäänselvyys. Joku turisti oli joskus ihmetellyt miksi Tukholmassa on niin paljon ”gay nannies”. Siis lastenvaunujen kanssa kulkevia amerikkalaiseen silmään homahtavan näköisiä miehiä…). Mieletön ajanjakso elämän varrella kyllä tämä, vaikka tulisi vielä yksi vauva tähän, niin tämä ainutlaatuinen ensikokemus (vauvan kanssa olemiseen tutustuminen) ja vapaudentunne eivät tule toistumaan. Tsemppiä työnaloitukseen!

    1. Ah, Ruotsissa on kyllä asiat hyvin. (Lisäksi ihan mielelläni ottaisin yhden gay nannien tänne meillekin au pairiksi.) Tsemppiä kovasti myös sulle töihinpaluusen! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *