Äitiysloma on alkanut

Istuskelen tyhjässä ja hiljaisessa kodissa, juon kahvia ja ihmettelen, että tässäkö sitä nyt ollaan. Äitiyslomalla. Kun on viimeiset puoli vuotta laittanut elämän fokuspisteen johonkin tiettyyn hetkeen, tuntuu sitten hassulta, kun se hetki oikeasti saapuu. Mitäs nyt sitten? Tein syksyn ja tämän kevään niin paljon töitä, etten oikein ehtinyt tai jaksanut keskittyä raskaana olemiseen. Kai minulla oli sellainen ajatus, että nyt pitää saada oma yritys kunnolla pyörimään ja kerätä kunnolla rahaa äitiyslomaa varten, jotta voin sitten taas oikeasti nauttia huolettomasti kaikesta.

Minulle sopii työn tekemisen suhteen sellainen kausiluontoisuus: välillä painan todella pitkiä päiviä, kunhan tiedän, että lööbaamismahdollisuudet ovat nurkan takana. Ja sitten todellakin osaan ottaa rennosti.

Aion kuitenkin jatkaa tämän blogin pitämistä nyt äitiyslomalla, oikeastaan koko homma palaa juurilleen. Perustin vuonna 2015 koko blogin siksi, että olisi jotain hauskaa harrastettavaa äikkärillä. Hassua, miten näiden kahden äitiysloman välissä tästä kasvoikin ikään kuin osa-aikaduuni, jolla pystyy tienaamaan vähän. Kuten äitiyslomalla olleet tietävät, Kela antaa luvan tienata vanhempainvapaalla sunnuntaisin, jolloin ei makseta tukia, ja ajattelinkin tehdä jonkin verran sunnuntaihommia nyt seuraavien kuukausien aikana.

Kun jäin viime kerralla äikkärille, elämä tuntui jotenkin tyhjältä. Nyt ei ole sitä ongelmaa. Veikkaan, että se johtuu siitä että viime kerralla jäin päivätöistä, nyt yrittäjän hommista, ja yrittäminen on ollut sellaista epämääräistä paikasta toiseen ja lounaalta seuraavalle sekoilua. Päivätyössä oli paljon tarkempi rytmi. Nyt olen sopinut kaikenlaisia pikku lounaita seuraaville viikoille, oikeastaan muu ei muutu paitsi se, ettei tarvitse tehdä töitä.

Mun ideaalikuvissani jaksan seuraavan kuukauden ajan tehdä vaikka mitä. Olen aloittanut jo to do -listan tekemistä, ja se on pitkä. Haluaisin saada kotiani ja itseäni kuntoon ennen kuin lapsi syntyy. Olin kuitenkin vähän unohtanut tämän, että tässä vaiheessa fyysinen olemus on melko raihnainen. Ensinnäkin olen lopettanut nukkumisen. Ei vain löydy mukavaa asentoa, ja närästys on inffffernaalinen. Jos nukahdan illalla, niin herään kolmelta, katselen Broad Cityä ja luen lehtiä viiteen, minkä jälkeen ehkä nukahdan uudestaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pää on vähän sumussa päiväsaikaan. Onneksi tilanne ei ole vilä purkautunut sellaisena pohjattomana alakulona ja apeutena, mikä yleensä seuraa, kun nukun tarpeeksi monena yönä vain muutaman tunnin.

Myös päivät ovat fyysisiä ponnistuksia. Eilen hain Alpun päiväkodista ja suuntasin sen kanssa kauppaan niin, että se sai vedellä omalla pikku potkupyörällään katuja pitkin. Virhe. Takaisin tullessa se ilmoitti, ettei halua enää pyöräillä. Kannoin ostoskassit ja Alpun pyörän vajaan kilsan matkan kotiin ja olin himassa niin täydellisen uupunut ja huonovointinen, vatsa ihan pinkeänä supistuksista, että oli vain pakko maata koko loppuilta sohvalla. Onni on, että tämä vaivaiseukon elämä on alkanut nyt kunnolla vasta näin raskausviikolla 36. Kyllä sitä saakin vähän voivotella ja valitella.

Ei olla vielä täysin päätetty Alpun päiväkodissa käymisen kohtaloa. Se siis jatkaa kyllä päikyssä, mutta kuinka monena päivänä viikossa ja kuinka pitkiä päiviä, on vähän mysteeri. Mun taktiikkani on kysyä siltä itseltään asiasta mielipidettä. Se nimittäin tykkää olla siellä, kun siellä on sen paras kaveri Eino. Tosin eilen oli taas aivan jäätävä tilanne, kun saavuttiin kotiin ja lapseni tokaisi yhtäkkiä: ”Tänään päiväkodissa oli ihan PASKAA.” Alppu ei ole ennen käyttänyt mitään tuollaisia sanoja, joten häkellyin niin paljon, että purskahdin tahattomaan nauruun. Se ei ollut minulta kovin kivasti tehty, sillä Alpulle tuli paha mieli, kun minä vain nauroin hänen kurjuudelle. Nyt pitää vähän skarpata, eli a) osoittaa empatiaa ja ennen kaikkea b) olla käyttämättä enää mitään rumia sanoja. (Joskin epäilen, että tuo sana on opittu päiväkodista,alkavat olla sen ikäisiä.)

Tällä hetkellä Alppu siis on päiväkodissa, ja hyvä niin, koska olen niin zombi päivisin, ettei minusta ole hälle seuraa. Sen sijaan lapsen synnyttyä pitää vähän funtsailla. Voi olla, että otetaan se vähäksi aikaa kotiin, riippuu paljon vauvan luonteesta. Ja ainakin Alppu saa tänä kesänä pitkän ja kunnon kesäloman.

Nyt lähden tästä ystäväni Katin kanssa lounaalle, ihanaa!

Kuvassa: Sain aivan mielettömän suloisen mobilen siskoltani Lotalta baby shower -lahjaksi, ja paljon muitakin suloisia juttuja.

Lue myös:

Äitiyslomailun harjoittelua vuonna 2016

PODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit (13)
  1. Olen lapseton 22-vuotias ihminen, joka siteeraa lapsettomille 22-vuotiaille ystävilleen näitä Alvarin juttuja, koska ne on mun mielestä niin käsittämättömän hassuja. Mutta tunnen suurta empatiaa häntä kohtaan, sillä tänään yliopistolla oli ihan PASKAA.

    (Älä paljasta hälle ettei se helpota päiväkodin jälkeenkään 😀 )

    1. Hahahah, kiitos! <3

      Ja siis, mitä sitä kieltämään Alpulta totuutta, välillä päivät ovat ihan PASKAA.

  2. Jee oon niin iloinen ettei tää blogi jää äitiyslomalle! Ja jos se kilometripitkä to do -lista joskus loppuu, tällainen toinen äippälomalainen lähtee mielellään lounaalle. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *