Aloitin Kauppalehden kolumnistina

Vaikka ihminen olisi äitiyslomalla, kaikenlaisia urahaaveita voi silti melko yllättäen toteutua. Olen pitkään unelmoinut, että pääsisin kirjoittamaan Kauppalehteen. Luonteelleni ominaiseen tapaan en ole tehnyt tämän haaveen eteen mitään. (Luonteeni = laiska kanttura.)

Mutta ai että, niin sitä vain ihminen pääsee edelleen ratsastelemaan jo vuosi sitten julkaistulla kirjallaan, ja minua pyydettiin Kauppalehden kolumnistiksi.

Mein gott!!! Todellakin suostuin!

Kirjoitan tästä lähtien kerran kuussa asuntosijoittamisesta kolumnin Kauppalehteen.

Ensimmäinen kolumnini julkaistiin eilen, ja siinä käsittelen sitä, miten joskus numeroiden laskemista tärkeämpää on se, että asuntosijoittaja tuntee itsensä: millaisista jutuista stressaantuu, esimerkiksi asunnon ostosta, vuokraamisest, arvon putoamisesta tai jostain muusta. Kerron myös oman tapani hanskata aiheeseen liittyvää ahdinkoa.

Kolumni on eilisessä paperilehdessä ja verkossa täällä, maksumuurin takana tosin.

Olen tästä tosi fiiliksissä. Lopetin keväällä vuoden kestäneen pestin Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnistina (niitä voi lukea täältä – ei maksumuuria), ja on ihan superkivaa päästä jatkamaan kolumniaiheiden miettimistä.

Ja loppuun kysyn teiltä:

Minkälaisista asuntosijoittamiseen liittyvistä aiheista haluaisitte lukea kolumneja?

Kuva: Kaisu Jouppi (ensimmäisessä kolumnissani oli vanha valokuva, seuraavaan saan ehkä hankittua uuden)

Lue myös:

Ostimme ensimmäisen sijoitusasunnon

Löysimme erinomaisen vuokralaisen

Kommentit (15)
  1. Hei apua – älä sano ettet tehnyt mitään unelmasi eteen. Oot tehnyt ihan valtavasti asioita, jotka ovat johtaneet tuohon suuntaan.

    Miksi sanon tämän: välillä pistää silmään kuinka menestyneet _naiset_ puhuu siitä kuinka ”kaikki vain tapahtui/en koskaan suunnitellut uraani/olen vain ajautunut pörssiyrityksen johtajaksi”. Kontrasti on iso kun katsoo miten miehet puhuvat saavutuksistaan ja pahinta on, että harvoin naisten tekemättömyys/ajelehtiminen pitää edes paikkansa. Mitä pahaa on työskennellä omien unelmiensa eteen? Mitä pahaa on haluta asioita ja nähdä vaivaa, jotta ne toteutuvat?

    Puheella on suuri valta ja omasta mielestäni tämä puhe luo kuvan, että ”asiat vain tapahtuvat” ja näin ollen aiheuttaa vääristyneen kuvan siitä, että ”menestys” tulisi ajelehtimalla. Se voi myös vahvistaa ajatusta siitä, että tavoitteellinen/uraorientoitunut nainen olisi poikkeuksellinen (tutkimustenhan mukaan tällainen nainen nähdään negatiivisessa valossa, senkin takia. On ihan ok haluta asioita, työskennellä niiden eteen ja nauttia työnsä hedelmistä.

    (Ja kyllä, ymmärsin kyllä että ”laiskuudella” tarkoitit ettet ollut itse KL:n yhteydessä. Mutta se ei tarkoita ettetkö olisi tehnyt asian eteen paljon.)

    1. Joo, mutta tarkoitin juurikin että nyt äikkärillä en ole pyrkinyt tekemään kovasti mitään duunihommia, koska itse taas karsastan sitä puhetta, että äitiyslomalaisen pitäisi sykkiä työelämässä ja tavoitella megana asioita.

      Kirjan kirjoittaminen sen sijaan on vahvasti tavoitteellista asioiden tekemistä ja unelmiensa edistämistä.

      Mutta tajuan kyllä sun pointin hyvin!

      1. Mä koen, ettei Suomessa ole sellaista yleistä keskustelua että äitiyslomalla pitäisi sykkiä. Päinvastoin, kansainvälisesti vertailtuna Suomessa on musta hyvin perhekeskeinen ja vauvakeskeinen keskustelu vanhempainvapaista (mikä on hyvä asia).

        Mut joo ymmärsin tosiaan sunkin pointin ettet varsinaisesti hakenut pestiä. Mutta se kaikki mitä olet tehnyt on 100% varmuudella vaikuttanut, että sun nimi on tullut toimituksessa mieleen.

    2. Musta taas puhe siitä, että asiat ”sattuvat tapahtumaan” on vapauttavaa. Ainakin mun kokemuksen mukaan sattumalla nimittäin on tosi iso rooli elämässä. Tavoitteellinen työskentely ei välttämättä johda aina haluttuun maaliin, mutta joku toinen voi päätyä siihen samaan maaliin ilman suunnitelmallista toimintaa. Ja se saattaa tuntua epäreilulta, mutta se on vain elämää.

      1. Hei erittäin hyvä pointti! Joskus tähdet ovat vain kohdallaan jossain tilanteessa, ja joku toinen, joka on ihan yhtä hyvä tai ahkera, ei vain saa samoja hommia yhtä helposti.

        Myös Siskon Savonlahden vähän aikaa sitten julkaistu kolumni oli aika hyvä: tosi paljon asiat liittyy myös suhteisiin. Onko vaikka ollut juhlimassa jonkun tietyn tyypin kanssa, josta sitten sattumalta onkin vaikka duunissa hyötyä jatkossa.

      2. ssaaracecilia
        29.8.2019, 08:09

        Mä olin just kommentoimassa ihan samaa! Oon itse niin vahvasti sitä mieltä, että oon kyllä tehnyt duunia, mutta en yhtään sen enempää kuin joku toinen ja silti pääsin unelmaduuniini aika aikasessa vaiheessa uraani ja sattumalla on ollut siinä valtavan suuri rooli.

        Puhumattakaan siitä, mikä vaikutus geeneillä ja kasvuympäristöllä on ollut siihen, että oon ylipäätän ollut kykenevä tekemään töitä.

        Eli todellakin, tavoitteellinen tekeminen johtaa välillä maaliin, välillä ei ja se pitää vaan hyväksyä ja olla todella kiitollinem siitä, että itsellä on käynyt hyvä tuuri 🙂

  2. Mutta sattumakin tulee niille, jotka petaavat sen. Voidakseen tavata oikeat ihmiset pitää tehdä asioita, jotka johtavat tapaamiseen. Ja on oikein poimia työn hedelmiä pitkänkin ajan kuluttua!

    Tämä on tärkeä pointti juuri siksi, että naisten pitää kertoa saavutuksistaan ja työstä niiden eteen vaikka joskus hyvät asiat putoavatkin syliin pyytämättä ja yllättäen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *