Ateneumissa tapahtui käsittämättömyyksiä

skissikurkkaa21.jpg

Käytiin viime torstaina Raisan, Fridan ja Alpun kanssa Ateneumin lastentapahtumassa, jonne meidät oli kutsuttu (varmaan siksi, että kyseessä on kulttuurikodin kasvatit). Ensin syötiin herkulliset annokset (Alppu veti spagettinsa ja lihapullansa viimeistä murua myöten) ja sitten koitti käsittämätön osuus.

Olen tottunut, että mun kulttuurikodin kasvatti aiheuttaa museossa syvää pahennusta. Hän riehuu ympäriinsä mielivaltaisesti, kirkuu riemusta (koska museoissa yleensä kaikuu), juoksentelee, makoilee lattialla ja haluaa koskettaa aivan kaikkea. 

piirustelija1.jpg

Ajateltiin kuitenkin Raisan kanssa, että mennään taas kokeilemaan, ei siinä mitään häviä (paitsi kasvonsa). Niinpä lähdettiin Alpun ja Fridan kanssa Skissi-kissan opastukselle. Skissin opastus on tarkoitettu 4–8-vuotiaille lapsille, eli meidän 2,5- ja 3-vuotiaat olivat auttamattoman nuoria mukaan. 

Mutta tapahtui täysin sairaita asioita!
 
Meidän lapset käyttäytyivät todella hyvin! Oppaana toimiva Amanda (jonka sukunimen missasin!) ja hänen mukana ollut Skissi-kissa olivat aivan älyttömän päteviä. Amanda sai lapset kiinnostumaan Wäinö Aaltosen Betonipojasta ja Akseli Gallen-Kallelan Pojasta ja variksesta. Ne oikasti kuuntelivat, katselivat ja ihmettelivät. Ja kävelivät kiltisti käsi kädessä eivätkä yrittäneet tuhota mittaamattoman arvokkaita taideteoksia.

opasjalapset1.jpg

Kierrokseen kuului seitsemän taideteosta, ja näiden kahden jälkeen Alppu kyllä palautui hypnoosistaan ja muuttui takaisin omaksi itsekseen. Eli konttasi ympäri penkkejä, juoksenteli pitkin saleja ja lopulta parkkeerasi itsensä sellaiseen telineeseen, jossa roikkuu niitä mustia museotuoleja. Hän jäi killumaan niiden jalkojen päälle, eikä olisi halunnut lainkaan tulla pois.

Tämä oli kuitenkin minulle voimaannuttava kokemus. Luonnollisesti kaikki muut lapset käyttäytyivät tuolla täydellisesti, viittasivat puheenvuoroa halutessa ja niin edelleen. Mutta ne olivat vanhempia ja no, paremmin käyttäytyviä noin yleisesti ottaen. 

Mutta niin vain aion jatkossakin tunkea Alppua näille kierroksille. Pian se ehdollistuu siihen, että kierrosten jälkeen saa museopullakahvit ja ymmärtää, että lopussa seisoo kiitos. Oma mammanihan aina vei meitä lapsia museoon, kun oltiin vierailemassa Helsingissä. Muistan ikuisesti, kun mä ja Lotta ei oltaisi haluttu mennä johonkin näyttelyyn, potkittiin vain kivitalojen seiniä (olin ehkä 8 v) ja mamma sanoi: ”Te ole olette kulttuurin raiskaajia.”

Mua nauruttaa tämä edelleen. Se oli juuri meidän mammaa, niin voimallista kielenkäyttöä!

Mutta koska muistan, millainen pikku mulkvisti olen itse ollut, niin hyväksyn vielä monta vuotta Alpun museo-rötöstelyn.

patsas1.jpg

Ja kulttuurisuositusta seuraa:

Ateneumissa on kaikenlaista kivaa lapsille! Non-stop taidepajoja yli 3-vuotiaille (alle 18-vuotiaille vapaa pääsy) ja 4–8-vuotiaille tuo Skissi-kissan opastus (sen voi tilata esimerkiksi lapsen synttäreille!). 

Ensi viikonloppuna Ateneumin museokauppa on myös mukana Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopussa (jonne aion mennä myös tänä vuonna, sillä viime vuonna oli niin suloista), ja sieltä saa ostaa tarjoushintaan noita opastuksia (norm 10 e, sieltä 8 e).

lapsetjapatsas31.jpg

Ja no, suosittelen ylipäänsä käymään lapsen kanssa Ateneumissa (ja kaikissa muissa museoissa). Etenkin jos on Museokortti, niin se on halpaa kuin makkara (kunhan käy tarpeeksi usein, jotta saa hinnalle vastinetta!). Niin niitä kulttuurikodin kasvatteja tehdään. Ehkä.

Ainakin kannattaa kokeilla, sillä ihmeitä voi tapahtua. 

 

Mikä on teidän lempi-museo lapsen kanssa?

 

Kuvat: Anniina Nissinen

 

Lue myös:

Mitä äiti näkee taidenäyttelyssä? Pilalle imetettyjä rintoja

Mitä lapsi näkee taidenäyttelyssä? Äidin. Ja tyynyn.

Äidin kompleksit nousevat pintaan vauvojen värikylvyssä

Lusitaan taidenäyttelyissä

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit (13)
  1. Museokävijä
    13.9.2018, 05:07

    Me ollaan käyty ipanan kanssa useissa museoissa. Luonnontieteellinen on melko vaikuttava, myös lapsen mielestä, mutta kaikkihan ne on kivoja omalla tavallaan.
    Tapiolan Emma on myös hyvä, eikä vähiten sen kahvilan johdosta.
    Mä en välttämättä käy museoissa pysyvien näyttelyiden vuoksi, ne vaihtuvat tuo piristettä normitarjontaan. Mä yleensä välttelen lastentapahtumia, kun ne ovat niin suosittuja. En tykkää siitä, kun jotkut curling-vanhemmat vaan runnoo kersojensa kanssa kaikkien ohi ”koska meillä on kiire ja meidän Emilian pitää päästä tänne ensimmäisenä”.

  2. Kuvataidekasvattaajana on huomannut, että vanhempien olemus muuttuu museoihin mentäessä. Naama kiristyy, ääni kiristyy ja tulee sellanen kauhea häpeä lapsen käytöksestä. Pidetään kädestä tiukasti kiinni ja nyt Jani-Petteri katsotaan sitten yhdessä tätä hienoa teosta, vaikka Jani-Petteriä kiinnostaisi enemmän museon kattovalaisin. Älä puhu noin kovaa, älä sitä ja tätä. Kuka on edes keksinyt noin typerän jutun, että muesoissa pitää olla hiljaa tai hissukseen? Ei ainakaan taiteilijat, tai ehkä 1800-luvun lopulla. Ehkä paras kuva museosta, jonka olen nähnyt on lapsi kun lapsi matkii teoksessa olevaa tanssijaa ja tanssii antaumuksella. Ei saa tanssia museossa eikä varsinkaan laulaa! Olen itse saanu huomautuksen Amos Anderssonin vanhalla museolla siitä, kun puhuin tyhjässä salissa puhelimeen. Ihan vain, koska se häiritsee muita asiakkaita ja ei kuulu ”museoetikettiin” puhua puhelimessa taiteen ympäröimänä. Ajattelen, itse, että museoon kuuluu elämä ja siihen liittyvät asiat ja äänet. Jos itselläni olisi lapsia pyrkisin käymään museoissa usein, mutta pukisin lapset rentoihin vaatteisiin (ei kiristäviin pyhävaatteisiin) ja vierailisimme lyhyitä aikoja piipahtamalla. Vanhemmat, relax.

    1. Nyt on kyllä pakko puolustaa vanhempia. Mä olen saanut aivan jäätävää silmää todella monissa museoissa siitä, että lapsi on ilakoinut ja minä olen juossut sen perässä. Sinällään ymmärrän, koska teokset ovat usein mittaamattoman arvokkaita. (Sen sijaan en ymmärrä, miksi ihmeessä esim Mäkelänrinteen uimahallin aulassa täytyy olla 20 000 euron kiviveistoksia sellaisella tasolla, että lapsi voi koska tahansa kaataa ne kumoon.)

      Ja mua kyllä häiritsee, jos joku puhuu kovaan ääneen museoon puhelimessa, ja myös se, että joku lapsi riehuu tai huutaa. 😀

      Eli tästä syystä hyssyttelen lastani. Musta ihmisillä on oikeus keskittyä museoissa siihen taiteeseen, ei muiden puhelujen sisältöihin tai lapsen kirkumiseen, vähän sama homma kuin elokuvissa käyminen: haluan keskittyä substanssiin, en muihin ihmisiin. Totta kai lasten pitää saada tulla museoon, mutta siellä on hyvä oppia tietyt käytöskoodit jo varhain, jotta kaikkien kokemus olisi miellyttävämpi. 

      1. Ehkä mulla on rennompi käsitys taiteesta tai museoista, kun itse pidän Lontoon suuriempien museoiden tyylistä olla kuin ihmisten olohuoneita. Aukiolot myöhään, paljon tapahtumia ja museoissa voi käydä piipahtamassa, ilman että siihen kuuluu erinäistä hyssyttelyä ja etikettiä olla museossa. 

        1. Ehkä Lontoonkin isot museot voi kokea eri tavalla, mutta kyllähän yritetään ottaa muut ihmiset huomioon. Vieraan ihmisen puhelinkeskustelun pakkokuunteleminen on häiritsevää ja olisi aika huomioonottaivaista mennä hoitamaan puhelut syrjään. Uskoisin, että tämä on aika yleinen toive.

          1. Lontoossa on kylla kaikki museot aina niin tayteen pakattuja, etta seassa yksi puhelimeen puhuja ei paljon missaan kuulu 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *