Bloggaajan eufemismi

bloggaaja.jpg

bloggaaja2.jpg

bloggaaja3.jpg

Tickle Your Fancy -blogin Sara kirjoitti hyvän tekstin blogeissa esiintyvistä mainoksista. Olen samaa mieltä: blogiskeneen kuuluu tuotteiden mainostaminen samalla tavalla kuin vaikka mainokset kuuluvat aikakauslehtien sivuille. (Bloggaaminen ja toimittaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, niitä ei kannata sekoittaa toisiinsa.) Ilman tuloja kumpaakaan ei tehtäisi ammattimaisesti, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sitä kutsutaan ansaintalogiikaksi. 

Tärkeintä on kuitenkin se, että molemmissa mainonta on läpinäkyvää. Lukijan pitää saada tietää, jos hän katsoo tai lukee maksettua mainosta. Blogimaailmassa säännöt ovat olleet kohtuullisen selvät jo tovin, ja nyt Mainonnan eettinen neuvosto on alkanut antaa huomautuksia myös tubettajien piilomainonnalle. Se on hyvä se!

 

No mutta, tästä aiheesta tuli mieleen yksi blogiskenessä käytetty sana, joka ärsyttää mua. Se on kotiutuminen.

”Sohva kotiutui meille viikonloppuna.” ”Huulipuna kotiutui meikkipussiini.” ”Mekko kotiutui juhlia varten.”

Lukijalle jää epäselväksi, onko tuote saatu vai ostettu. Usein kontekstista kyllä tajuaa, että bloggaaja on ihan ostanut sohvansa, mutta ei kuitenkaan aina. Etenkin, jos jonkun tosi suositun bloggaajan jutuissa joku esine kotiutuu, mua alkaa vähän epäilyttää.

Kun herkullisesta Jacky-vanukkaasta kirjoitetaan oikein tuotetiedot erikseen mainiten, on reilua kertoa postauksen lopussa lyhyesti ja ytimekkäästi ”Jacky makupalat saatu blogin kautta”, mikäli vanukkaat on annettu ilmaiseksi tuotetta edustavalta pr-toimistolta tai valmistajalta. Näin ohjeistetaan myös Toimituksen blogissa ja tämä käytäntö on aika lailla rantautunut blogosfääriin viime vuosina. (Jos tuote on saatu lahjaksi Irma-tädiltä, niin siitä ei tarvitse kertoa. Tai no tokihan siitä voi mainita, koska luultavasti Irmalle tulee hyvä mieli julkisesta kiitoksesta.)

Tai jos kotiutuminen ei epäilytä mua, niin ainakin siitä paistaa söpöstely. Aivan kuin ostamisen mainitseminen blogissa toisi tekstiin ikävän sivumaun, että onkin olemassa semmonen nihkeä elämää rajoittava asia kuin raha. Rahasta taas tulee mieleen se, ettei kaikilla ole sitä yhtä paljon, ja sekös vasta epämiellyttävää onkin. (Itsehän rakastan rahasta puhumista. Olen vanha kuponki-alma.)

Sitä paitsi kotiutuminen viittaa sairaalasta tai matkalta kotiin palaamiseen. Uusi sohva nyt ei suoranaisesti ole ollut missään huonekalujen sairaalassa hoitamassa umpisuolentulehdustansa tai huulupuna ei luultavasti ole käynyt itsekseen reissulla tyttöjen kanssa Tallinnassa ja sitten palannut arkeen.

 

No, nämä eivät ole ihan mustavalkoisia juttuja, ja musta tästä aiheesta olisi kiinnostava kuulla mielipiteitä. Pelkän tuotteen saaminen esimerkiksi testiin ei ole an sich maksettu mainos, ja kuten Sara kirjoitti, yksikään ammatikseen bloggaava ei lähde yhteistöihin pelkkää tuotepalkkioita vastaan. Mutta entä sitten ne, jotka eivät bloggaa ammatikseen?

Toivotteko te, että bloggaaja kertoo, jos hän on saanut ilmaiseksi postauksessaan esittelemänsä jutun? Miksi tai miksi ette? 

 

Kuvassa ihmettelen Vallilan kirjaston vieressä olevaa uutta ja jokseenkin makaaberia seinätaidetta. Päälläni mulla on itse ostamani vaatteet mutta laukun sain äbältä synttärilahjaksi!

 

 

Kommentit (29)
  1. Noh, minä en bloggaa ammatikseni, mutta saan tasaisin väliajoin (eikös kerran puolessa vuodessakin ole ”tasaisin väliajoin”?) yhteydenottoja yrityksiltä (lue: yleensä aikuisten lelukaupoilta tai kondomifirmoilta), jotka tiedustelevat mahdollisuutta lähettää tuotteita testiin. Homma menee sitten sillä periaatteella, että minulle postitetaan esimerkiksi joku suriseva värkki, ja sillä sitten surruuttelen menemään joko soolona tai kahdestaan, ja kirjoitan siitä sitten arvostelun. 

    Nämä ovat yleensä menneet periaatteella ”ei ole pakko kirjoittaa, mutta jos haluat, niin kirjoita”. Yleensä kirjoitan, ja jos tuote on p*ska, sanon, että tämä tuote on p*ska. Ilmoitan myös aina, että postauksen tuote on saatu lahjana, mikä on mun mielestä vaan reilua; ja ilmoitan myös, kuka lahjan on antanut. 

    Mulle ei henkilökohtaisesti ole väliä, ilmoittaako bloggaaja tuotteen olevan lahja vai ei – kyllähän sen yleensä siitä jutun sävystä jo tulee ilmi; jos koko bloggaus on omistettu talouspaperin imukyvyn ylistämiselle, on aika selvä peli, että siitä on erikseen pyydetty kirjoittamaan. Ja ainakin mun seuraamat tyypit tästä ihan vapaaehtoisesti yleensä ilmoittavatkin. 

    Mä muuten toivon, että nämä mun lahjasuristimet eivät ikinä ”kotiudu” luokseni vaikkapa Tallinnanreissun jäljiltä. Viimeisimmässä luki epäilyttävästi ”tester”, josta tuli mieleen lähinnä kosmetiikkaosaston ällöt koko kylän huulipunat. 😀 (Noniin, olkaattens hyvä mielikuvasta heti aamusta.) 

    1. Repesin ääneen kauppakeskuksessa, kun luin tuon Suristin Tallinnassa -kommentin. Huikea mielikuva!

  2. Haha, täysin samaa mieltä tuosta kotiuttamisesta. Argh.

    Kommentoinkin äsken tuonne Saran blogiin että näen itse tärkeäksi sen, että bloggaajat avaisivat reilusti ja läpinäkyvästi sitä, mistä blogeissa esitellyt tuotteet ovat peräisin ja onko raha vaihtanut omistajaa. Bloggaajat ovat mielipidevaikuttajia, joilla on paljon valtaa ihmisten kulutuskäyttäytymiseen. Mielestäni tämä valta pitää sisällään myös vastuun siitä, että pyrkii antamaan asioista mahdollisimman realistisen kuvan eikä luo illuusiota elämäntyylistä, joka ei tosielämässä ole edes mahdollinen. 

    1. Ja minä olen täysin samaa mieltä Minna M:n kanssa.

    2. Täysin samaa mieltä Minnan kanssa!
      En tykkää että pitää arvailla milloin vaatteet tai matkat on maksettu itse ja milloin ne on lahjoja tai Sarankin mainitsemaa PRää. Mielestäni esim. Pupulandiassa tämä toteutuu aika hyvin, saadut asiat on aina merkattu erikseen.

      Muutama blogi on jäänyt pois lukulistalta sen takia, että yli puolet sisällöstä on joko mainoksia tai ainakin vaikuttaa siltä. Lukijan näkökulmasta tässä ei mielestäni ole ihan hirveästi eroa. Esimerkkinä lukuisat postaukset vaikkapa nettikaupan maksamalta PR- ja kuvausreissulta tai vaatemerkin bilereissulta, tai viikottaiset kirjoitukset urheilubrändin juoksutreeneistä joista ei ilmeisesti olla saatu rahallista korvausta, vain vaatteita ja valmennusta, mutta silti jokaisessa kuvassa näkyy brändin logo isolla ja tekstissä mainitaan brändin nimi useita kertoja ja hehkutetaan kuinka siistiä kaikki tämä on.

    3. Joo, juurikin tuo on iso ongelma, että jengille tulee riittämättömyyden tunne omasta elämästä ja semmonen ”mitä teen väärin kun mulla ei ole joka päivä uusia korkkareita” -fiilis siksi, että blogia lukiessa luulee, että blogaajan rahat jotenkin mystisesti riittää tuohon kaikkeen.

      Silloin ei voi puhua enää mistään inspiroivasta blogista vain päinvastoin: pahaa mieltä aiheuttavasta blogista.

      Mä haluaisin muutenkin rahaa enemmän aina juttuihin mukaan. Vaikkapa Avotakkaa lukiessa aina toivoisin, että sivulauseella kerrottaisiin, miten 25v graafikoilla on varaa 4h+k kämppään Ullanlinnasta. 

      1. Ensinnäkin: tämä oli timanttinen teksti Julia, kiitos. Nyökyttelen täällä pehmeissä puuvillalakanoissani (maksettu itse, ei saatu blogin kautta) ja mietin ihan samoja juttuja.

        Tämä Avotakka-asia, KIITOS. Mulla oli 25-vuotiaana varaa pieneen opiskelijayksiöön, joten toivon myös selvennystä kuinka saada halvalla loft-asunto esim. Näsijärven rannalta.

        1. Jos keksit tähän ratkaisun, niin kerro mulle heti. Vaikka täällä Herwoodissa viihdynkin, niin olishan Nässyn ranta aika paljon kivempi. Ratina suvaitaan myös.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *