Didin 1-vuotissyntymäpäivät

Minun pienokainen täytti vuoden muutama viikko sitten. Voi miten suloista meillä olikaan, kun juhlimme perheen kanssa Didin 1-vuotisjuhlia ja hänen serkkunsa 2-vuotisjuhlia siskoni Lotan pihalla. Lotta ideoi ja toteutti tarjoilut, minä ööö… pidin yllä hyvää tunnelmaa!

Lotta oli keksinyt teemaksi Muumit Rivieralla, ja paikalla oli muun muassa rapuja (croisantit), kaksi hemaisevaa neitosta rannalla (kakun Niiskuneidit), rannan eläimiä (kuten flamingoja sekä aivan mahtavat perhosentoukat (Pirkan pakastedonitsit!).

Lapset kirmasivat pihalla ja nurmikolle levitetyssä uima-altaassa, aikuiset joivat kahvia ja väistelivät aurinkoa. Didi käpysteli ympäriinsä onnellisena, ei ymmärtänyt mitään lahjoistaan (sai kaksi ihanaa leninkiä ja pihakeinun, jonka ripustamme huvilan pihalle, oih!) ja söi muutaman muumikeksin (eli siis rajalla).

Tuntui niin valtavan onnelliselta taas nähdä näitä ihmisiä ja juhlia yhdessä. Pikkuhiljaa normaalius alkaa vallata elintilaa tämän ahdistavan kevään jälkeen.

Reilun viikon päästä juhlimme tällä samalla porukalla juhannusta Kakskerrassa. Huvilalle ollaan laittamassa jo lattioita!

Katso myös muita juhlapöydän mestariteoksia:

Syntymäpäivät eläinteemalla

Tipu kananmunassa

Sateenkaarikakku, joka olisi ennen uhannut minua

Nainen juhlakakkujen takana – Tingelstiinan kakut

Kommentit (1)
  1. Maikkiliina
    10.6.2020, 20:40

    Voi morjens mikä ihana teema. Kopioin <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *