Eläispä Tiitu Takalon sarjakuvassa

tiitu takalo sarjakuvat1.jpg

tiitu takalo sarjakuvat2.jpg

tiitu takalo sarjakuvat3.jpg

tiitu takalo sarjakuvat4.jpg

Löysin tuolta Vallilan kirjastosta Tiitu Takalon viimeisimmän sarjakuvaromaanin Minä, Mikko ja Annikki ja riemastuin. Oli aika, jolloin ostin ja luin aika paljon sarjakuvia (etenkin asuessani Belgiassa, tuolla sarjisten luvatussa maassa), mutta lähivuosina ne ovat jotenkin jääneet pois lukulistoilta. Turhaan!

Tiitu Takalo on mun ehdoton lemppari sarjakuvan piirtäjä. Ensinnäkin sen tyyli piirtää uppoaa muhun täydellisesti. Se on kaunista ja raikasta, ei kuitenkaan semmosta liian söpöstelevää tai suttuista. Takalon ihmiset ovat kivan näköisiä omine piirteineen, muttei karikatyyrimäisiä.

Toiseksi, Takalon maailmankuva muistuttaa mua aina siitä, millaista on hyvä elämä. Autetaan roskakatokseen pakkasella sammuneita humalikkoja, ollaan vahvoja mutta samalla herkkiä feministejä, suututaan tarvittaessa ja itketään välillä, käydään ska-keikoilla (öö, mä en ole koskaan varmaankaan käynyt ska-keikalla, mutta tuntuu, että hyvään elämään se voisi kuulua), arvostetaan kulttuuria materian yli, kuitenkin kerätään kauniita peltipurkkeja ja nautitaan estetiikasta, dyykataan ruokaa, suojellaan vanhoja rakennuksia, ihaillaan kauniita kakluuneja ja rakastutaan miehiin tai naisiin.

Ehkä kuitenkin kaikkein tärkein syy fanittaa Takaloa on se mieletön tunnelma, jonka se onnistuu piirroksillaan luomaan. Aina kun luen sen sarjiksia, vaivun semmoseen kotoisaan ja mukavaan olotilaan, tekee mieli juoda teetä ja käpertyä (villasukat, kesälläkin!). Samalla tekee mieli taistella maailman pahuutta vastaan. Taas kun luin tuota kirjaa, päätin entistä vahvemmin, etten osta turhaa uutta tavaraa himaan ja vien kenkäni suutarille. Olen parempi feministi ja kunnon vihreä. Oikeastaan syytän Takaloa myös mun ainaisesta kaipuusta asua kommuunissa. Se saa kommuunielämisen näyttämään niin yhteisölliseltä ja suloiselta. (Tästä syystä muutin kesken mun ja Tikin yhteiselon vuodeksi kommuuniin asumaan, mutta siitä pikku käänteestä voin kertoa joskus myöhemmin.)

No niin, on toki paljon muitakin mahtavia sarjispiirtäjiä (yllä mun sarjishylly, siinä on hyviä esimerkkejä). Mä siis luen mieluiten joko tällaisia kauniisti piirrettyjä kiinnostavia romaaneja tai sitten semmosta mustaa Raakaa lihaa -tyyppistä huumoria. Supersankarihommat eivät napostele harmi kyllä.

Ja nyt kun tähän sarjismaailmaan taas pääsin käsiksi, niin voisin lukea niitä enemmänkin:

Suosittele kivaa sarjakuva-albumia!

 

 

 

Kommentit (11)
  1. JP Ahonen: Villimpi Pohjola – Valomerkki! Sopii vielä tämän blogin aihepiiriin just eikä melkein 🙂

    1. Laitan heti kirjastoon varaukseen, kiitti! 🙂

  2. Huumorisarjiksista Jyrki Nissiset on mun suosikkeja. Persoonallisia ja sähäköitä ja järjettömän hauskoja. Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät on mun ikisuosikki.

    Hyviä sarjisromaaneja mm.: Burnsin Black hole, Evensin The Making of, Bechdelin Hautuukoti, Sfarin Pascin… Ja älykkään eroottisen sarjakuvan ystäville Alan Mooren ja Melinda Gebbien Lost Girls.

    1. Erinomaista, puolet noista oon lukenut, mikä kertoo että toiset puolet on varmasti just mun makuun. Kiitos!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *